Frida aloittaa yläkoulun, ja kesän jälkeen kaikki ei ole ihan ennallaan. Paras ystävä Liina on muuttunut, eikä tunnu enää olevan kiinnostunut samoista asioista. Ystävysten välit alkavat rakoilla, kun kuvioihin astuu ärsyttävä Nino, joka herättää Liinan ja lopulta Fridankin huomion. Samaan aikaan tunnelma kiristyy kotona.
Murtumia kuvaa herkästi kasvukipuja, lapsuuden leikkien loppumista, ihastumista sekä ystävyyssuhteiden ja perhesiteiden kolhuja. Muutoksista, murroksista ja maailmanlopuista huolimatta elämä kuitenkin jatkuu.
Plussat: romanikulttuurin kuvaus, kerrostalossa asumisen normittaminen ja teema ala- ja yläkoulun rajalla tapahtuvista siirtymistä.
Mutta odotin kyl enemmän tietyiltä osin. Tartuin tähän, koska olin kuullut, että tässä pureudutaan ulkopuolisuuden tunteeseen, kun itse haluaisi vielä leikkiä, mutta koittanut teini-ikä saa ympäristön vaatimaan kiinnostumaan seksistä ja parisuhteista. Olin jotenkin ihan äimistynyt, miten tämä ristiriita päätettiin ratkaista. Muitakin tapoja olisi ollut.
3.5* Kiinnostava säeromaani. En juuri muista lukeneeni romanikulttuurista koskaan mitään, joten hienoa, että tässä sivuttiin aihetta edes hitusen verran.
Sinällään kirja oli todella nopealukuinen kasvukertomus ystävyydestä kipukohtineen ja orastavasta ensirakkaudesta. Pinnalliseksihan tämä vähän jäi, mutta on aina hauskaa nähdä, miten eri tavoin ensirakkauttaan voi kuvailla.
Vaikka minun pitäisi hyvin olla perillä kaikesta Suomessa julkaistavasta nuortenkirjallisuudesta, joskus pääsee takavasemmalta kaartamaan joku yllättäjä. Säeromaanifanina olin iloisesti yllättynyt, kun kuulin Satu Tammelan uunituoreesta säeromaanista Murtumia, ja tietysti kirja piti heti varata käsiin. Minulla ei ollut mitään erityisiä odotuksia, mutta jos olisi ollut, Murtumia olisi ne komeasti ylittänyt. Kansi nimittäin sopii kyllä hyvin sisältöön, mutta jää vaisuksi. Kirja yltää kuitenkin laadultaan lajin parhaimmiston joukkoon ja ehdottomasti sen lyyrisempään, runomaisempaan päätyyn, vaikkei aivan suurimpaan suosikkikolmikkooni pääsekään. Tammela luotaa herkkävaistoisesti ja aidosti tilaa lapsuuden ja nuoruuden välissä, leikkien jättämistä taa, seksuaalista heräämistä ja kaiken tämän aiheuttamia ristiriitaisia tunteita. Sivussa myös perhesuhteet ja vanhempien keikkuminen eron partaalla saavat valokeilaa. Hienoa on myös nähdä sivussa kotimaisessa lasten- ja nuortenkirjallisuudessa harvinaista romanirepresentaatiota. Yläkoulun aloittavan Fridan on vaikeaa sopeutua satumaisten metsäleikkien äkilliseen loppuun ja siihen, että parhaan kaverin kiinnostus on siirtynyt poikiin ja suudelmiin, etenkin Ninoon, joka ilmestyy häiritseväksi kolmanneksi pyöräksi ystävien väliin. Frida ei voi enää pysyä samana kuin ennen, mutta muutokset eivät ole kivuttomia, eikä helppoa itsekään tunnustella, mitä haluaa. Ensisuudelmat eivät ole pelkästään kauniita, vaan voivat särkeä, eikä vanhasta ole helppoa päästää irti. Juonen sijaan Tammelan säeromaanin hienoin anti on kuitenkin kieli, joka on tarkkaa, herkkää ja paikoin yltyy vaikuttavan kauniiksi. Vaikka Murtumia voi myös antaa vertaistukea välitilassa kamppailevalle nuorelle, sillä on paljon annettavaa aikuiselle muistutuksena siitä, kuinka hauraita ovat vasta puhjenneet siivet.
Pienkustantamojen hyvätkin kirjat menevät helposti ohi silmien. Onneksi on tunnustuspalkintoja, joiden kautta niitä voi bongata. Satu Tammelan esikoisromaani Murtumia sai kunniamaininnan Punni-palkinnossa. Punni nostaa lasten- ja nuortenkirjojen joukosta esille esikoisteoksia ja mielenkiintoisia avauksia, ja tähän Murtumia istuu hienosti.
Säeromaani kertoo yläkoulun aloittavasta Fridasta. Kesäloman jälkeen asiat tuntuvat muuttuneen. Paras ystävä Liina ei ole enää sama kuin ennen: entisten keijukaisleikkien sijasta Liinan mielenkiinto kohdistuukin poikiin. Kuvioihin tulee Nino, ärsyttävä poika, joka herättää Liinan huomion – eikä Fridakaan lopulta pysty suhtautumaan Ninoon ihan neutraalisti.
Samaan aikaan Fridan kotona perheen yhtenäisyys alkaa säröillä. Murtumia kuvaakin hienosti rosoja sekä ystävyyssuhteissa että perhesiteissä. Elämä kuitenkin jatkuu, vaikka asioihin tulee muutoksia. Yleisote teoksessa on kaikista suruista ja murheista huolimatta positiivinen.
Romaneja kohtaa nuortenkirjoissa harvakseltaan. Sekin antaa oman lisäarvonsa Murtumille: Nino kuvataan hyvin, stereotyyppeihin sortumatta, mutta tuoden esille romanikulttuurin ominaispiirteitä.
Säeromaanien joukossa Murtumia asettuu sinne helpompaan ja selkeämpään päähän. Runomuodolla ei revitellä, eikä esimerkiksi tekstin asettelua sivuille juuri käytetä tehokeinona. Molemmille suunnille on paikkansa: Murtumien kaltaiset vähän selkokirjaa muistuttavat säeromaanit ovat helppolukuisuudessaan paikallaan heikommille lukijoille, mutta maistuvat myös sujuvammille lukijoille.
Kaunis ja jotenkin eteerinen tarina. Tämä on myös aikuisen kirja, epäilen, että ei toimisi vinkkauksissa. Kirjan voi antaa täsmäkirjana nuorelle mutta koko luokalle en oikein osaisi tätä vinkata. Tai minulla on väärä kohderyhmä. Tässä on kantta myöten jotain sellaista, mistä keski-ikäinen kirjastonhoitaja pitää mutta vinkkari ei oikein tiedä. Katsotaan, kuulemmeko kirjasta palkintoehdokaslistauksissa.
Tässä on jotain samaa kuin Kirsti Kurosen Merikissä.
Helppolukuinen kirja. Kirjoittaja kuvaa hienosti nuorten ihmisten mielenmaisemia. Pidin siitä, että kirjassa käsitellään romanikulttuuria, sillä siitä kirjoitetaan aivan liian harvoin tai usein kovin negatiivissävytteisesti. Toisaalta olisin kaivannut, että aihetta olisi käsitelty vielä syvällisemmin.
Säeromaani eräästä syksystä tytön elämässä. Lyhyessä ajassa tapahtuu paljon. Kirjailija tavoittaa herkän nuoren ajatukset. Kasvaminen on jo tarpeeksi ja yläkoulun aloitus, mutta lisäksi tulee ero ystävästä, vanhempien ero ja rakastuminen. Hapuilevat yhteydet kuvataan hyvin. Tarina voisi olla oikeasti tapahtunut. Pisteet myös vähemmistöjen kuvauksesta.