What do you think?
Rate this book
Haikara levittää siipensä
Haikea romaani diktatuurin erilleen repimistä valkovenäläisistä sisaruksista.
Andréi on Svetaa kymmenen vuotta vanhempi ja usein sisarelleen enemmän isä kuin veli. Kun köyhän pojan tulevaisuus hämärtyy koulun jälkeen, Andréi jättää taakseen Valko-Venäjän, Svetan sekä alakuloisen maan yli lentävät haikarat.
Aikuistuttuaan Sveta-sisar taistelee maan itsevaltaista hallitsijaa vastaan. Hän osallistuu mielenosoituksiin, joutuu vaikeuksiin ja kysyy kauas muuttaneelta veljeltään, miksi tämä käänsi kotimaalleen selän.
Haikara kantaa siivillään ikuista murhetta. Anna Soudakovan kolmas romaani soi upeasti kysyen mieltä mielettömyyteen, ymmärrystä ihmisten ja sisarusten välille.
Andréi on Svetaa kymmenen vuotta vanhempi ja usein sisarelleen enemmän isä kuin veli. Kun köyhän pojan tulevaisuus hämärtyy koulun jälkeen, Andréi jättää taakseen Valko-Venäjän, Svetan sekä alakuloisen maan yli lentävät haikarat.
Aikuistuttuaan Sveta-sisar taistelee maan itsevaltaista hallitsijaa vastaan. Hän osallistuu mielenosoituksiin, joutuu vaikeuksiin ja kysyy kauas muuttaneelta veljeltään, miksi tämä käänsi kotimaalleen selän.
Haikara kantaa siivillään ikuista murhetta. Anna Soudakovan kolmas romaani soi upeasti kysyen mieltä mielettömyyteen, ymmärrystä ihmisten ja sisarusten välille.
Audiobook
First published September 5, 2024
13 people are currently reading
297 people want to read
About the author
Anna Soudakova
3 books14 followersAnna Soudakova is a teacher of Finnish, French and Russian languages who lives in Vantaa, Finland.
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 30 of 40 reviews
October 8, 2024
Maailma on niin keskittynyt, ja aiheesta, Ukrainaan ja Gazaan, että lähellämme sijaitseva Valko-Venäjän diktatuuri on jäänyt vähemmille otsikoille.
Muistelen miten Vilnasta olisi päässyt Minskiin, siellä käyneiden mukaan kuulemma todella siistiin kaupunkiin, junalla helposti, ilman viisumihässäköitä, mutta kukapa sinne nyt enää lähtee.
Vielä vähemmän julkisuuteen tietenkään mahtuvat sotien ja diktatuurien mikrohistoriat, ihmisten tarinat, vaikka esimerkiksi sotahistorioissa on alkanut korostua myös naisten ja lasten elämät.
Anna Soudakova tekee korjaavan urotyön, sillä tarina ulottuu meidän päiviimme asti. Yksityinen ja yleinen yhdistyvät. Esiin astuu myös Svjatlana Tsih’anouskaja, ”kotletinpaistaja” kuten häntä nimiteltiin.
Soudakova käy eleettömän tehokkaasti läpi yhden perheen aikajanan, josta ei tuskaa ja ilottomuutta puutu. Eli kuten kirjailija luonnehti Insta-tarinassaan: Valko-Venäjää voi kutsua ikuisen murheen maaksi.
Soudakova myös sekoittaa tekstiin valkovenäjää, mutta se ei häiritse kieltä osaamatontakaan ja ilahduttaa venäjää opiskellutta, koska sanoja tunnistaa. Trasianka on pohjoisvenäläistä murretta, jossa yhdistyvät valkovenäjä ja venäjä. Sen puhujaa pidetään moukkana, tämä tulee selväksi heti kirjan alkuasetelmissa. Asenteen ristiriita häiritsee: miksi murre, joka on osa äidinkieltä ja isänmaata, halutaan häivyttää?
Onneksi on olemassa sitkeitä äidinkielen opettajia, kuten tässä, jonka varjo ja teot ja tuki kulkevat hienovaraisesti läpi tarinan. Myös Soudakova itse on äidinkielen, venäjän ja ranskan opettaja. Rakkaus kieleen kuuluu kauniisti kirjoitetussa teoksessa. Tästä tuli tyylillisesti hieman mieleen Törmälehdon He ovat suolaa ja valoa.
Heille, jotka ihmettelevät miksi diktatuurin alla kärvistelevät kansat eivät nouse alistajiaan vastaan, jopa syökse heitä vallasta ja rakenna yhdessä yössä länsimaista demokratiaa, Soudakovan kirja olisi sangen terveellistä luettavaa. Sinne vaan rohkeasti mukaan väkijoukkoon poliisin pamputettavaksi, putkaan muutamaksi viikoksi ja mitä kaikkea siellä sitten tapahtuukaan. Musiikin ystävät toki tunnistavat tästäkin mikä merkitys Viktor Tsoin Peremenillä on demokratiavallankumouksessa tai sen yrityksessä.
Anna Soudakovan valkovenäläinen perhehistoria lähenteli kirjana täydellisyyttä. En löydä mitään lisättävää, huomautettavaa tai kiistettävää.
Ja miten kauniisti Soudakova osaakaan päätellä vaikean historiankirjoituksen.
Muistelen miten Vilnasta olisi päässyt Minskiin, siellä käyneiden mukaan kuulemma todella siistiin kaupunkiin, junalla helposti, ilman viisumihässäköitä, mutta kukapa sinne nyt enää lähtee.
Vielä vähemmän julkisuuteen tietenkään mahtuvat sotien ja diktatuurien mikrohistoriat, ihmisten tarinat, vaikka esimerkiksi sotahistorioissa on alkanut korostua myös naisten ja lasten elämät.
Anna Soudakova tekee korjaavan urotyön, sillä tarina ulottuu meidän päiviimme asti. Yksityinen ja yleinen yhdistyvät. Esiin astuu myös Svjatlana Tsih’anouskaja, ”kotletinpaistaja” kuten häntä nimiteltiin.
Soudakova käy eleettömän tehokkaasti läpi yhden perheen aikajanan, josta ei tuskaa ja ilottomuutta puutu. Eli kuten kirjailija luonnehti Insta-tarinassaan: Valko-Venäjää voi kutsua ikuisen murheen maaksi.
Soudakova myös sekoittaa tekstiin valkovenäjää, mutta se ei häiritse kieltä osaamatontakaan ja ilahduttaa venäjää opiskellutta, koska sanoja tunnistaa. Trasianka on pohjoisvenäläistä murretta, jossa yhdistyvät valkovenäjä ja venäjä. Sen puhujaa pidetään moukkana, tämä tulee selväksi heti kirjan alkuasetelmissa. Asenteen ristiriita häiritsee: miksi murre, joka on osa äidinkieltä ja isänmaata, halutaan häivyttää?
Onneksi on olemassa sitkeitä äidinkielen opettajia, kuten tässä, jonka varjo ja teot ja tuki kulkevat hienovaraisesti läpi tarinan. Myös Soudakova itse on äidinkielen, venäjän ja ranskan opettaja. Rakkaus kieleen kuuluu kauniisti kirjoitetussa teoksessa. Tästä tuli tyylillisesti hieman mieleen Törmälehdon He ovat suolaa ja valoa.
Heille, jotka ihmettelevät miksi diktatuurin alla kärvistelevät kansat eivät nouse alistajiaan vastaan, jopa syökse heitä vallasta ja rakenna yhdessä yössä länsimaista demokratiaa, Soudakovan kirja olisi sangen terveellistä luettavaa. Sinne vaan rohkeasti mukaan väkijoukkoon poliisin pamputettavaksi, putkaan muutamaksi viikoksi ja mitä kaikkea siellä sitten tapahtuukaan. Musiikin ystävät toki tunnistavat tästäkin mikä merkitys Viktor Tsoin Peremenillä on demokratiavallankumouksessa tai sen yrityksessä.
Anna Soudakovan valkovenäläinen perhehistoria lähenteli kirjana täydellisyyttä. En löydä mitään lisättävää, huomautettavaa tai kiistettävää.
Ja miten kauniisti Soudakova osaakaan päätellä vaikean historiankirjoituksen.
October 15, 2024
Jälleen upea teos Soudakovalta! Koskahan hänet huomioidaan Finlandia -keskusteluissa, en laittaisi pahakseni jos saisi ehdokkuuden tästä.
October 13, 2024
Silmiäavartava kuvaus nykyisestä Valko-Venäjästä, valkovenäläisestä kulttuurista, lähihistoriasta ja oman kielen tärkeydestä. Kirjassa on useita kertojia ja eriaikaisia tapahtumia, mutta pääosa tarinaa kerrotaan kahden sisaren kautta. Ja mikä tarina! Vaikka kirja on fiktiota, niin tapahtumat tarinan ympärillä ovat kuitenkin tunnistettavia. Kertaakaan ei mainita itsevaltaista ja julmaa hallitsijaa, mutta lukija oivaltaa heti kenestä on kyse. Sen verran olen seurannut myös Amnestyn raportointia, että poliisin julmuus ja kohtuuttomuus rauhanomaisia mielenosoittajia kohtaan oli jo valmiiksi tiedossa vuoden 2020-2021 mielenosoituksista.
Kirjat joissa fiktio on kehystetty painavalla faktalla ovat oikeastaan kaikista raastavimpia. En epäillyt hetkeäkään etteikö kirjailijan piirtämiä hahmoja voisi olla oikeastikin olemassa; systeemille alistuneita, järkyttävät määrää alkoholia kuluttavia luopioita, taistelevia oikeuksiensa puolustajia, omaa kieltä ja kulttuuria suojelevia, vähäisestäkin toiselle jakavia lähimmäisenrakkaita, toivonsansa luovuttaneita maastapaenneita ja lopulta myös toivonsa ja uskonsa viimeiseen asti ylläpitäviä sankareita.
Tämä kirja teki surulliseksi ja kosketti syvästi.
Kirjat joissa fiktio on kehystetty painavalla faktalla ovat oikeastaan kaikista raastavimpia. En epäillyt hetkeäkään etteikö kirjailijan piirtämiä hahmoja voisi olla oikeastikin olemassa; systeemille alistuneita, järkyttävät määrää alkoholia kuluttavia luopioita, taistelevia oikeuksiensa puolustajia, omaa kieltä ja kulttuuria suojelevia, vähäisestäkin toiselle jakavia lähimmäisenrakkaita, toivonsansa luovuttaneita maastapaenneita ja lopulta myös toivonsa ja uskonsa viimeiseen asti ylläpitäviä sankareita.
Tämä kirja teki surulliseksi ja kosketti syvästi.
February 25, 2025
Soudakovan tyyli on riipaiseva vaikka surullinen pohjavire kulkeekin läpi teoksen eikä romaani siten todellakaan ole mitään kevyttä luettavaa. Paikoin eri henkilöhahmojen tarinat ja aikatasot jäävät mielestäni ehkä hieman liian avoimiksi kuviksi. Kaipasin esimerkiksi tarkennusta toisen maailmansodan aikaiseen tasoon, jossa osa henkilöistä jää hyvin etäisiksi ja hieman maininnan tasolle. Myös Andrein elämää Suomessa voisi valottaa enemmän. Toisaalta Soudakovan tyyli on juurikin pirstaleinen ja aukkoinen, josta pidän kovasti. Välillä tulee vain olo, ettei kaikkien sivuhenkilöiden tarinaa ole punottu ihan loppuun asti.
Joka tapauksessa teos on mieleenpainuva ja silmiä avaava vaikkakin hyvin surullinen!
Joka tapauksessa teos on mieleenpainuva ja silmiä avaava vaikkakin hyvin surullinen!
February 10, 2025
Kun aloin lukea Anna Soudakovan Haikara levittää siipensä -teosta, tajusin, etten oikeastaan tiedä Valko-Venäjästä tai etenkään sen kulttuurista juuri mitään. Soudakova maalaa esille kovin elävästi sellaisen maan historiaa, joka on kokenut vaikenemisen ja vaientamisen vuosikymmenet tai jopa vuosisadat, useat diktatuurit ja sorrot ja jonka kansa on yhtä aikaa lannistettua ja sitkeää.
Siltikään kirja ei tuntunut täyteen ahdetulta. Soudakova kuvailee selittämättä tapahtumia liiaksi auki, jättää rivien väleille tilaa hengittää. Haikara levittää siipensä on kerronnaltaan ilmava, vaikka sisällöltään monin tavoin raskas.
Soudakovan teokset ovat niin sielukkaita ja uusia näkökulmia avaavia, että ansaitsisivat enemmän suitsutusta. Tällä ammattitaidolla luulisi olevan enemmänkin kirjallisuuspalkintoja ja palkintoehdokkuuksia tarjolla.
Siltikään kirja ei tuntunut täyteen ahdetulta. Soudakova kuvailee selittämättä tapahtumia liiaksi auki, jättää rivien väleille tilaa hengittää. Haikara levittää siipensä on kerronnaltaan ilmava, vaikka sisällöltään monin tavoin raskas.
Soudakovan teokset ovat niin sielukkaita ja uusia näkökulmia avaavia, että ansaitsisivat enemmän suitsutusta. Tällä ammattitaidolla luulisi olevan enemmänkin kirjallisuuspalkintoja ja palkintoehdokkuuksia tarjolla.
October 13, 2024
Tämän romaanin menessä painoon vuoden 2024 kesäkuussa Valko-Venäjällä oli 1396 poliittista vankia ihmisoikeuskeskus Vjasnan mukaan.
Millaista on elää diktatuurissa, jossa kansan tehtävä on istua hiljaa ja kuunnella? Minkälainen on näköalaton kotimaa, joka kasvattaa heikkoja ja maahantallattuja ihmisiä? Murheellisia, muserrettuja, valheilla ravittuja, oman äidinkielensä unohtaneita.
Haikara levittää siipensä on niin kaunis ja kipeä, etten löydä sille sanoja.
Kirjan kiitokset menevät jokaiselle rohkealle vapaudestaan ja sanoistaan taistelevalle.
Minä osoitan saman Anna Soudakovalle: Dzjakuj vam. Olet mestari ❤️
Millaista on elää diktatuurissa, jossa kansan tehtävä on istua hiljaa ja kuunnella? Minkälainen on näköalaton kotimaa, joka kasvattaa heikkoja ja maahantallattuja ihmisiä? Murheellisia, muserrettuja, valheilla ravittuja, oman äidinkielensä unohtaneita.
Haikara levittää siipensä on niin kaunis ja kipeä, etten löydä sille sanoja.
Kirjan kiitokset menevät jokaiselle rohkealle vapaudestaan ja sanoistaan taistelevalle.
Minä osoitan saman Anna Soudakovalle: Dzjakuj vam. Olet mestari ❤️
November 2, 2024
Ajankohtainen ja koskettava teos, joka kahden sisaruksen tarinoiden avulla kuvasi hienosti valkovenäläistä yhteiskuntaa sekä sen lähihistoriaa tavalla, joka kuitenkin ulottui perheen sukupolvien päähän aina toiseen maailmansotaan. Perhesuhteet ja erityisesti sisarusten välit ovat kirjan keskiössä.
Tämän ihmissuhde näkökulman lisäksi kirjassa on todella voimakas yhteiskunnnaallinen näkökulma, sillä se kuvaa Valko-Venäjän hälyttävää demokratian murenemista, jossa kansalaisyhteiskuntaa ei ole ja hallinnon kontrolli jyrää. Aiheen lukeminen ja ymmärtäminen yksikön näkökulmasta on ahdistavaa, mutta todella tärkeää.
Hieno teos, joka avarsi ainakin omaa tietämystäni valtiosta, jonka erittäin huolestuttava demokratiakehitys tuntuu jäävän uutisoinnissa paitsioon sekä minkälaiselta elämä sen kansalaisen näkökulmasta näyttää.
Tämän ihmissuhde näkökulman lisäksi kirjassa on todella voimakas yhteiskunnnaallinen näkökulma, sillä se kuvaa Valko-Venäjän hälyttävää demokratian murenemista, jossa kansalaisyhteiskuntaa ei ole ja hallinnon kontrolli jyrää. Aiheen lukeminen ja ymmärtäminen yksikön näkökulmasta on ahdistavaa, mutta todella tärkeää.
Hieno teos, joka avarsi ainakin omaa tietämystäni valtiosta, jonka erittäin huolestuttava demokratiakehitys tuntuu jäävän uutisoinnissa paitsioon sekä minkälaiselta elämä sen kansalaisen näkökulmasta näyttää.
January 25, 2025
Ensimmäinen lukemani Valko-Venäjälle sijoittuva kirja. Ja miten hieno! Soudakova kirjoittaa kauniisti, kuitenkin liikoja maalailematta. Yhden perheen sekä yhden läheisen (opettaja Serafimovna) perhehistorian kipupisteet kertovat meille kansasta vaihtelevien vallanpitäjien / miehittäjien armoilla. Pääpaino on kuitenkin Andrein ja Svetan tarinassa, joka ulottuu tähän päivään asti.
Erityiskiitos huomiosta kieleen, puhutun kielen ja kulttuurin tärkeyteen, ja valkovenäjänkielisiin (mova) ilmaisuihin. Niin ja ruoka. Sekin tuo kulttuuria eläväksi. Ja lohtua ihmisille. Ruokakulttuuri, tai välillä se, miten vähällä pärjätään, tulee myös vaivihkaa kerrotuksi.
Erityiskiitos huomiosta kieleen, puhutun kielen ja kulttuurin tärkeyteen, ja valkovenäjänkielisiin (mova) ilmaisuihin. Niin ja ruoka. Sekin tuo kulttuuria eläväksi. Ja lohtua ihmisille. Ruokakulttuuri, tai välillä se, miten vähällä pärjätään, tulee myös vaivihkaa kerrotuksi.
June 29, 2025
Lukemisen arvoinen. Aidon tuntuinen kuvaus elämästä Valko-Venäjällä.
April 27, 2025
Haikara levottaa siipensä on monitasoinen ja syvällinen teos, joka yhdistää taitavasti laajan kirjon teemoja, kuten kommunismia, valko-venäläisen maaseudun elämää sodan aikana, poliittista vainoa, maastamuuttoa, perhesuhteita ja henkilökohtaisia kamppailuja.
Vaikka teemoja on paljon, ne eivät tunnu liiallisilta, sillä henkilöt on kuvattu niin elävästi, että he tuntuvat jopa tutuilta, ja kirjan kulkua on helppo seurata.
Soudakova onnistuu luomaan kertomuksen, joka on yhtä aikaa intiimi ja historiallinen, tuo esiin yksilöiden elämänkohtaloita ja yhteiskunnallisia murroksia.
Vaikka teemoja on paljon, ne eivät tunnu liiallisilta, sillä henkilöt on kuvattu niin elävästi, että he tuntuvat jopa tutuilta, ja kirjan kulkua on helppo seurata.
Soudakova onnistuu luomaan kertomuksen, joka on yhtä aikaa intiimi ja historiallinen, tuo esiin yksilöiden elämänkohtaloita ja yhteiskunnallisia murroksia.
December 18, 2025
Tykkäsin tosi paljon. Tää kirja sai mut ajattelemaan Valko-Venäjää ja sitä, mikä musta aukko se on tietoisuudessamme ja keskellä Eurooppaa. Tähän kaunokirjallisuus parhaimmillaan pystyy, herättämään empatiaa ihmisen kokoisen todellisuuden kautta.
October 30, 2024
Tämä kirja ansaitsisi paljon huomiota, se on kaiken huomion arvoinen! Anna Soudakova kirjoittaa niin hienosti rankoistakin jutuista, joita kirjassa riittää. En osaa parempaa arvostelua tästä teoksesta kirjoittaa kuin Sirpa Tarkkinen jo on kirjoittanut, lukekaa se täältä Goodreadsistä arvostelujen joukosta. Sirpa T pukee hyvin sanoiksi mm. miten Anna S "kuvaa eleettömän tehokkaasti" asioita - minullekin jäi paljon muun lisäksi mieleen juuri se tapa, millä Anna Soudakova kertoo noista kauhistuttavistakin tapahtumista jotenkin tyynesti, liikoja dramatisoimatta. Niinhän elämässä on: kun asiat osuvat kohdalle, ei niitä enää voi paeta, pelätä, ei murehtia niistä - ne on vain elettävä läpi.
Vahva suositus tälle kirjalle.
Vahva suositus tälle kirjalle.
November 30, 2024
Kuinka vähän me ymmärrämme uutiskuvissa näkyvien ihmisten elämästä ja taistelusta ja kuinka vähän välitämme heistä. Tämä kirja tuo heidät lähelle, ihoon kiinni. Rankkaa ja lohdutonta luettavaa, silti toivoa herättävää. Taas hieno teos Soudakovalta.
December 16, 2025
Anna Soudakovan “Haikara levittää siipensä” oli monella tavalla hämmästyttävän hieno kirjallinen teos. Kirjailija on syntynyt Pietarissa 1983 ja tullut Suomeen 8-vuotiaana. Neljäkymmentä vuotta myöhemmin hän kirjoittaa suomen kielellä hienon ja uskottavan romaanin synnyinmaastaan Valko-Venäjästä kirjan, joka avaa suomalaiselle lukijalle monta uutta näkökulmaa maahan. En luonnollisestikaan pysty pitävästi arvioimaan kirjan Valko-Venäjästä antamaa kuvaa, mutten näe mitään syytä epäillä kuvauksen oikeellisuutta. Historia ja nykyisyys piirtyvät hyvin kirjassa ja lukija tuntee olevansa itse läsnä. Usein kaunokirjallisuus avaa lukijalle historiaa paremmin kuin ns. faktakirja, niin tässäkin. Kirja avaa kuvan maahan niin mikro- kuin makrotasolla. Maa on monella tavalla mysteeri ja myös pelottava. Edelleen kirja avaa näkymän pakolaisen mieleen ja yleensäkin juurilta irrotetun mielenmaisemaan. Valko-Venäjän historia piirtyy kirjassa luontevasti tarinan lomassa ja tiivistelmä historiasta löytyy sivulta 58. Vaikuttaa siltä, että tsaarinvalta, kommunismi, natsivalta siinä välissä ja nykyhallinto ovat yhtä ja samaa jatkumoa.
Kirja liikkuu suhteellisen vapaasti ajassa ja tilassa, aikakaudet ja henkilöt limittyvät. Myös näkökulmat aikakausien tapahtumiin vaihtuvat, liikutaan makro- ja mikrotasoilla ja niiden välissä. Samoin ovat aatesuunnat – natsit, bolsevikit, nationalistit jne. – läsnä läpi kirjan. Tämän päivän Valko-Venäjää kuvataan hyvin ja jopa optimistisesti. Sisäinen oppositio elää ja toimii ja ehkä jonain päivänä heillä on myös valtaa – toivotaan niin. Kirjailijan sanoin heillä maan kansalla on jo nyt sananvaltaa, vaikkei sananvapautta (s. 291). Tulevaisuuden odotuksia kuvaa hyvin Andréin pohdinta siitä ”voiko jossakin olla paikka, jossa ihmiset hymyilevät toisilleen muulloinkin kuin vain halutessaan jotakin. Ehkä jossakin päin maailmaa kukkaistutuksia ei tallota, ikkunoita ei rikota vihanpuuskan sumentamana tai koulunkäynti johtaa parempaan elämään.” (s. 122)
Kuten venäjänkielisessä kirjallisuudessa, myös tässä on usein vaikeaa pitää lukua siitä, kuka on kuka. Romaanihenkilöiden seuraaminen edellyttää heidän nimiensä monien muotojen hallintaa ja on silti usein hankalaa. Selvisin mielestäni tästä haasteesta kohtuullisen hyvin, mutta se edellytti kyllä nimien ja niiden eri muotojen kirjaamista lapulle lukemisen edetessä.
Olen edellä käyttänyt nimitystä Valko-Venäjä, vaikka olen ymmärtänyt paikallisten haluavan puhuttavan maasta nimellä Belarus. Jotenkin tuo paikallisen kielen mukainen nimi ei tunnu istuvan suomenkieliseen tekstiin, ei ainakaan muuten kuin perusmuodossaan. Jos nimen valinnalla olen loukannut jotakuta, pyydän nöyrimmästä anteeksi.
Kirja liikkuu suhteellisen vapaasti ajassa ja tilassa, aikakaudet ja henkilöt limittyvät. Myös näkökulmat aikakausien tapahtumiin vaihtuvat, liikutaan makro- ja mikrotasoilla ja niiden välissä. Samoin ovat aatesuunnat – natsit, bolsevikit, nationalistit jne. – läsnä läpi kirjan. Tämän päivän Valko-Venäjää kuvataan hyvin ja jopa optimistisesti. Sisäinen oppositio elää ja toimii ja ehkä jonain päivänä heillä on myös valtaa – toivotaan niin. Kirjailijan sanoin heillä maan kansalla on jo nyt sananvaltaa, vaikkei sananvapautta (s. 291). Tulevaisuuden odotuksia kuvaa hyvin Andréin pohdinta siitä ”voiko jossakin olla paikka, jossa ihmiset hymyilevät toisilleen muulloinkin kuin vain halutessaan jotakin. Ehkä jossakin päin maailmaa kukkaistutuksia ei tallota, ikkunoita ei rikota vihanpuuskan sumentamana tai koulunkäynti johtaa parempaan elämään.” (s. 122)
Kuten venäjänkielisessä kirjallisuudessa, myös tässä on usein vaikeaa pitää lukua siitä, kuka on kuka. Romaanihenkilöiden seuraaminen edellyttää heidän nimiensä monien muotojen hallintaa ja on silti usein hankalaa. Selvisin mielestäni tästä haasteesta kohtuullisen hyvin, mutta se edellytti kyllä nimien ja niiden eri muotojen kirjaamista lapulle lukemisen edetessä.
Olen edellä käyttänyt nimitystä Valko-Venäjä, vaikka olen ymmärtänyt paikallisten haluavan puhuttavan maasta nimellä Belarus. Jotenkin tuo paikallisen kielen mukainen nimi ei tunnu istuvan suomenkieliseen tekstiin, ei ainakaan muuten kuin perusmuodossaan. Jos nimen valinnalla olen loukannut jotakuta, pyydän nöyrimmästä anteeksi.
Read
July 17, 2025Tekoäly osasi kertoa, että Suomessa asuu noin 42 000 entisen Neuvostoliiton kansalaista, jotka ovat saaneet Suomen kansalaisuuden. Olen sekä työssä että vapaa-ajalla kohdannut heitä, mutta nyt luin ensimmäisen kirjan, jonka on kirjoittanut entisestä Neuvostoliitosta kotoisin oleva henkilö.
Kirja on hyvä. Anna Soudakovan teos Haikara levittää siipensä kertoo Valko-Venäjän hirmuhallinnosta, yhdestä monista, jotka kaikki muistuttavat toisiaan. Omaleimaisen kirjasta tekee Soudakovan kielelle antama merkitys, kuinka suuri voima ihmiselle äidinkieli on ja kuinka sitä pyritään suitsimaan, väheksymään, alistamaan ja pahimmassa tapauksessa jopa hävittämään. On vallanpitäjien kannalta huolestuttavaa, jos alistetuilla on oma kielensä.
Soudakova kirjoittaa rauhallisesti ja varmaotteisesti, tarina kehiytyy hiljalleen auki ja polveilee kiinnostavasti eikä sotkeudu omaan näppäryyteensä edes eri aikakausilla liikkuessaan. Henkilöhahmot ovat todentuntuiset ja helposti erotettavissa toisistaan, mikä on aina hyvä asia. Loppua kohden Soudakova heittäytyy slaavilaisen tunteelliseksi, mutta eiköhän se ole ihan hyväksyttävää.
Valko-Venäjästä ei saa kirjassa kovin ruusuista kuvaa. Viina, huumeet, väkivalta, pelko, yleinen piittaamattomuus ja suoranainen kurjuus kulkevat tarinan läpi kuin mutainen kylänraitti. Haikara levittää siipensä ei kuitenkaan ole itsetarkoituksellista saastassa pyörimistä vaan kaikessa raakuudessaankin elämän makuista, kokonaisuutta rakentavaa. Soudakova vaikuttaa tietävän, mistä kirjoittaa. Valkovenäläinen yhteiskunta on murskattu niin monta kertaa Stalinin ja Hitlerin verilöylyissä, että henkiset haavat kulkevat sukupolvelta toiselle ja Lukashenkan maalaisisäntähuumoria viljelevä omahyväinen operettityranni rosvokoplineen on vain vanhan jatkumoa.
Silti täytyy toivoa ja uskaltaa. Ehkäpä vallankumouksella tosiaan on naisen kasvot, sodalla niitä ei kuulemma ole, eikä olisi epäoikeudenmukaista, että juuri valkovenäläiset naiset, nuo iänkaikkiset ja kaiken kärsineet babushkat tyttärineen kaataisivat Euroopan väitetysti viimeisen diktaattorin. Haikara levittää siipensä on hyvä kirja ja suosittelen lukemaan sen.
Kirja on hyvä. Anna Soudakovan teos Haikara levittää siipensä kertoo Valko-Venäjän hirmuhallinnosta, yhdestä monista, jotka kaikki muistuttavat toisiaan. Omaleimaisen kirjasta tekee Soudakovan kielelle antama merkitys, kuinka suuri voima ihmiselle äidinkieli on ja kuinka sitä pyritään suitsimaan, väheksymään, alistamaan ja pahimmassa tapauksessa jopa hävittämään. On vallanpitäjien kannalta huolestuttavaa, jos alistetuilla on oma kielensä.
Soudakova kirjoittaa rauhallisesti ja varmaotteisesti, tarina kehiytyy hiljalleen auki ja polveilee kiinnostavasti eikä sotkeudu omaan näppäryyteensä edes eri aikakausilla liikkuessaan. Henkilöhahmot ovat todentuntuiset ja helposti erotettavissa toisistaan, mikä on aina hyvä asia. Loppua kohden Soudakova heittäytyy slaavilaisen tunteelliseksi, mutta eiköhän se ole ihan hyväksyttävää.
Valko-Venäjästä ei saa kirjassa kovin ruusuista kuvaa. Viina, huumeet, väkivalta, pelko, yleinen piittaamattomuus ja suoranainen kurjuus kulkevat tarinan läpi kuin mutainen kylänraitti. Haikara levittää siipensä ei kuitenkaan ole itsetarkoituksellista saastassa pyörimistä vaan kaikessa raakuudessaankin elämän makuista, kokonaisuutta rakentavaa. Soudakova vaikuttaa tietävän, mistä kirjoittaa. Valkovenäläinen yhteiskunta on murskattu niin monta kertaa Stalinin ja Hitlerin verilöylyissä, että henkiset haavat kulkevat sukupolvelta toiselle ja Lukashenkan maalaisisäntähuumoria viljelevä omahyväinen operettityranni rosvokoplineen on vain vanhan jatkumoa.
Silti täytyy toivoa ja uskaltaa. Ehkäpä vallankumouksella tosiaan on naisen kasvot, sodalla niitä ei kuulemma ole, eikä olisi epäoikeudenmukaista, että juuri valkovenäläiset naiset, nuo iänkaikkiset ja kaiken kärsineet babushkat tyttärineen kaataisivat Euroopan väitetysti viimeisen diktaattorin. Haikara levittää siipensä on hyvä kirja ja suosittelen lukemaan sen.
March 17, 2025
Anna Soudakovan Haikara levittää siipensä on ehdottomasti yksi tämän hetken lempikirjoistani. Kirja kertoo kauniisti ja kipeästi naapuristamme, Valko-Venäjästä ja valkovenäläisistä - melkeinpä pelkästään lasten silmin.
Tarinan keskushahmoina ovat isoveli ja pikkusisko, joka kirjan alkaessa on vastasyntynyt ja kirjan päättyessä nuori aikuinen.
Toinen on näiden lasten isoäidin lapsuudesta pikkusisarensa huoltajana kertova taso. Molemmat tarinat ovat liikuttavia ja aikuisten alkoholihuuruinen elämä surullista luettavaa.
Kolmas taso on sekin lapsen/naisen, Hristinan tarina, jonka kautta pääsemme tutustumaan kolhoosiin ja juutalaiskysymyksen ratkaisuun.
Kirja kertoo myös partisaaneista ja siitä miten partisaanitoimintaan osallistuneet naiset eivät hekään halunneet koskaan kertoa niistä ajoista, vaikenivat kokemastaan ja vasta hautajaisissa ikätoverit kertoivat urheudesta.
Se kertoo myös maahanmuuttajasta mutta nimenomaan maastamuuttajan silmin. Ja veljeään kaipaavan sisaren silmin.
Kirjassa on melko paljon valkovenäläisiä lauseita, belaruskaja movaa, ruokia, ruoanvalmistustapoja.
Kaikki se laajentaa lukijan käsitystä maasta ja sen tavoista.
Henkilöhahmot ovat uskottavia ja olen melko varma että saamme vielä palata Andrejn ja Svetan tarinaa seuraamaan, ehkä heidän Suomeen asettumistaan. Ainakin toivon niin.
Lopuksi haluan vielä kiittää Anna Soudakovaa tämän kirjan kirjoittamisesta. Hieno ja tärkeä kirja.
Tarinan keskushahmoina ovat isoveli ja pikkusisko, joka kirjan alkaessa on vastasyntynyt ja kirjan päättyessä nuori aikuinen.
Toinen on näiden lasten isoäidin lapsuudesta pikkusisarensa huoltajana kertova taso. Molemmat tarinat ovat liikuttavia ja aikuisten alkoholihuuruinen elämä surullista luettavaa.
Kolmas taso on sekin lapsen/naisen, Hristinan tarina, jonka kautta pääsemme tutustumaan kolhoosiin ja juutalaiskysymyksen ratkaisuun.
Kirja kertoo myös partisaaneista ja siitä miten partisaanitoimintaan osallistuneet naiset eivät hekään halunneet koskaan kertoa niistä ajoista, vaikenivat kokemastaan ja vasta hautajaisissa ikätoverit kertoivat urheudesta.
Se kertoo myös maahanmuuttajasta mutta nimenomaan maastamuuttajan silmin. Ja veljeään kaipaavan sisaren silmin.
Kirjassa on melko paljon valkovenäläisiä lauseita, belaruskaja movaa, ruokia, ruoanvalmistustapoja.
Kaikki se laajentaa lukijan käsitystä maasta ja sen tavoista.
Henkilöhahmot ovat uskottavia ja olen melko varma että saamme vielä palata Andrejn ja Svetan tarinaa seuraamaan, ehkä heidän Suomeen asettumistaan. Ainakin toivon niin.
Lopuksi haluan vielä kiittää Anna Soudakovaa tämän kirjan kirjoittamisesta. Hieno ja tärkeä kirja.
November 13, 2025
Haikara levittää siipensä on kaunis ja sydäntäsärkevä kertomus sisaruksista Valko-Venäjällä, ja samalla myönnän oman tietämättömyytteni Valko-Venäjän poliittisesta tilanteesta. Anna Soudakova tekee valtaisan työn sananvapauden puolesta kirjoittaen sivujaan täyteläisemmän tarinan köyhyydestä, ahdingosta, surusta, paikallisesta kulttuurista ja kielestä, poliittisesta diktatuurista sekä rakkaudesta kotimaata kohtaan.
Haikara levittää siipensä on täydellinen muistutus, millainen paikka kirjallisuudella ja kirjoilla edelleen on mielipidevaikuttajina, kulttuurin tulkkeina ja tiedonvälittäjinä. Soudakova ei ollut aikaisemmasta tuttu kirjailija, mutta kiinnostukseni hänen tuotantoaan kohtaan on noussut eksponentiaalisesti. Kirja ei ole rytmitykseltään helppo nopeatempoisten ärsykkeiden jahtaajille, ja lukemisen tarjoama palkinto saavutetaan vasta viimeisillä sivuilla.
Kertomus, viesti ja kieli on kuitenkin 5 ⭐️.
Haikara levittää siipensä on täydellinen muistutus, millainen paikka kirjallisuudella ja kirjoilla edelleen on mielipidevaikuttajina, kulttuurin tulkkeina ja tiedonvälittäjinä. Soudakova ei ollut aikaisemmasta tuttu kirjailija, mutta kiinnostukseni hänen tuotantoaan kohtaan on noussut eksponentiaalisesti. Kirja ei ole rytmitykseltään helppo nopeatempoisten ärsykkeiden jahtaajille, ja lukemisen tarjoama palkinto saavutetaan vasta viimeisillä sivuilla.
Kertomus, viesti ja kieli on kuitenkin 5 ⭐️.
June 10, 2025
Pidin tästä romaanista enemmän kuin Soudakovan esikoisesta, vaikka sekin oli taidokas. Haikara levittää siipensä seuraa Andréin ja Svetan, veljen ja sisaren, kasvutarinaa Valko-Venäjällä. Andréi kokee, ettei hänellä ole tulevaisuutta synnyimaassaan, kun taas Sveta päättää taistella kansan vapauden puolesta.
Oli kerta kaikkiaan virkistävää lukea vaihteeksi Valko-Venäjästä! Soudakova kuvailee ihmisten arkea aidosti ja saa valkovenäjän kielen soimaan pehmeästi mukana dialogissa. Pidin myös siitä, miten tarina kietoutuu myös Valko-Venäjän lähihistoriaan, sotavuosiin.
Oli kerta kaikkiaan virkistävää lukea vaihteeksi Valko-Venäjästä! Soudakova kuvailee ihmisten arkea aidosti ja saa valkovenäjän kielen soimaan pehmeästi mukana dialogissa. Pidin myös siitä, miten tarina kietoutuu myös Valko-Venäjän lähihistoriaan, sotavuosiin.
December 2, 2025
Sain paljon googlettavaa ja opin siten paljon uutta Valko-Venäjän ja sen lähialueiden historiasta.
Tapahtumat olivat monesti synkkiä ja karuja mutta kerronta ja kieli olivat rikkaita, mikä teki lukemisesta kuitenkin nautinnollista. Kirjan alku oli vahva ja suosikkiosani koko tarinasta.
Aikajana hyppeli sinne tänne ja uusia hahmoja esiteltiin vielä tarinan lopoupuolellakin. Vaati tavallista enemmän keskittymistä, että pysti perässä ja muisti mihin edellinen hahmo olikaan jäänyt kun tähän taas myöhemmin palattiin.
Tapahtumat olivat monesti synkkiä ja karuja mutta kerronta ja kieli olivat rikkaita, mikä teki lukemisesta kuitenkin nautinnollista. Kirjan alku oli vahva ja suosikkiosani koko tarinasta.
Aikajana hyppeli sinne tänne ja uusia hahmoja esiteltiin vielä tarinan lopoupuolellakin. Vaati tavallista enemmän keskittymistä, että pysti perässä ja muisti mihin edellinen hahmo olikaan jäänyt kun tähän taas myöhemmin palattiin.
January 19, 2025
Luin tämän kirjan yhdeltä istumalta. Oli erittäin avartava teos diktatuurin vaikutuksista ihmisten elämään eri aikakausilla. Mielestäni tämä oli hyvin kirjoitettu, sujuvaa kerrontaa ja miellyttävä lukukokemus siinä mielessä. Herätti paljon ajatuksia ja hiukan ehkä häpeääkin siitä, miten hyvin meillä on Suomessa asiat ja miten vähän sitä ymmärtää miten erilaiset sodat, selkkaukset ja diktatuuri tarkoittaa yksilötasolla. Tässä on ainekset Finlandia-palkinnon kandiksi.
January 28, 2025
Valko-Venäjän vankiloissa on tälläkin hetkellä toistatuhatta poliittista vankia surkeissa oloissa. Tavallisia kansalaisia jotka ovat osallistuneet "kävelyihin" vastustaakseen valheella valtaan päässyttä Lukasenkoa ja hänen poliittista lähipiiriään. Samalla kun luin tätä tuli uutisista kuvaa Lukasenkosta äänestämässä Valko-Venäjän vaaleissa. Tietenkin taas "jättivoitto." Haikara on Valko-Venäjän symboli.
July 27, 2025
Kirja on toisaalta surullinen tarina Valkovenäjältä, missä historia toistaa itseään eri muodoissa. Juoni hyppii useammassa aikatasossa ja ainakin minun oli välillä vaikea hahmottaa kenen menneisyydessä ollaan. Paitsi Valkovenäjän historiasta ja nykyisyydestä, kirja kertoo koskettavasti lapsuudesta alkoholin yms. vaikeuksien värittämässä perheessä, missä isommat lapset yrittävät huolehtia pienemmistä sisaruksistaan.
This entire review has been hidden because of spoilers.
Read
May 19, 2025Soudakovan uusin kirja keskittyy hänen miehensä perheen tarinaan Valkovenäjällä. Tarinalla liikuttiin jälleen useammalla aikakaudella ja jokaista aikakautta varjosti jokin diktatuuri. Ajoittain tarinaa oli vaikea seurata, koska nykyajassa oli kaksi päähenkilöä, sisarukset. Soudakovan kieli on kaunista rankoista aiheista huolimatta, joka tekee lukukokemuksesta erittäin miellyttävän.
July 17, 2025
aikka Valko-Venäjä on ihan lähellä, en ole oikeastaan tiennyt koko maasta ja diktatuurin alle jääneistä ihmiskohtaloista mitään. Tässä kuvattiin kiinnostavasti kieltä ja kulttuuria, mutta kokonaisuus olis paremmin toiminut tietokirjana kuin romaanina. Hahmot olivat aika yksiulotteisia, perhesuhteiden kuvaus ei toiminut mulle ollenkaan.
July 20, 2025
Pysäyttävä ja kaunis kuvaus valkovenäläisistä Andréista, Svetasta ja Stepanidasta, joiden elämä ja arki on ollut puristuksissa ensin Saksan, sitten Neuvostoliiton, ja lopulta Venäjän vaikutuksen alla. Herkkää ja samalla voimakasta proosaa ja kurkistus Valko-Venäjän kulttuuriin ja historiaan, joka oli itselle aiemmin vieras.
February 3, 2025
Paras Soudakovan kirjoista. Muutkin ovat olleet hyviä, mutta tämä on loistava. Mielenkiintoinen aihe, todella kiinnostavat sukutarinat ja kaunis kieli; mitä muuta voi toivoa hyvältä kirjalta? Nautinnollinen lukukokemus.
April 14, 2025
Mitäpä tiesin valkovenäläisten elämästä ennestään, no nyt tiedän ainakin vähän. Sinänsä tavallinen tarina köyhyydestä, sorrosta ja vastarinnasta. Henkilöhahmot jäävät vähän ohueksi, mutta tarina etenee ihan sujuvasti. Käy ilmi, miten kahden perheen tarina kietoutuu yhteen. Ja Suomeen.
June 17, 2025
Kuinka vähän tiedänkään Valko-Venäjästä ja sen todellisuudesta.
Oli melko järkyttävää lukea mitä kynsin hampain vallassa roikkuva Lukasenka on valmis teettämään vallanvartijoillaan pitääkseen kansan hiljaisena.
No, diktaattorit kaatuvat. Aina.
Oli melko järkyttävää lukea mitä kynsin hampain vallassa roikkuva Lukasenka on valmis teettämään vallanvartijoillaan pitääkseen kansan hiljaisena.
No, diktaattorit kaatuvat. Aina.
August 16, 2025
Toinen kiinnostava kuvaus maasta ja ihmisistä, joiden elämästä ei tiedä juuri mitään. Valko-Venäjän karuissa oloissa ihmisten kohtalot ovat usein sattumastakin kiinni ja sukulaiset voivat kadottaa toisensa yhtäkkiä. Tämä kirja päättyi kuitenkin valoisaan tunnelmaan - vieläpä Suomeen!
October 21, 2024
Miten tärkeitä tarinoita ja miten upeasti Soudakova kertoo. Tuhat kiitosta tästä ja aiemmista, toivottavasti monista tulevista.
Displaying 1 - 30 of 40 reviews