Ajattelen Ukrainaa koko ajan yhdistää ajankohtaista dokumentaarisuutta, omaelämäkerrallisuutta, ajatuksia, tietoa, kulttuurielämyksiä ja matkasarjakuvaa. Sota on tullut Eurooppaan, ja tuntuu tärkeältä osoittaa solidaarisuutta Ukrainalle. Venäjä on käynyt yhä arvaamattomammaksi, ja 2000-luvun alun rauhaisa optimismi tuntuu kaukaiselta. Miten Ukrainaa voi nyt tukea? Entä miten tämä voi päättyä?
Aino vaihtaa venäjän kielen harrastamisen ukrainaan ja käy ukrainalaisissa kulttuuritapahtumissa. Kauniit kansanlaulut ja sodanaikaiset euroviisut menevät ihon alle. Mitä niissä lauletaan? Aino keskustelee tilanteesta ystävien ja asiantuntijoiden kanssa. Hän tallentaa ajankuvaa, uutistapahtumia ja raskaita tunnelmia. Sotatieteilijä Ilmari Käihkö sekä toimittajat Iida Simes ja Johanna Vehkoo kommentoivat teemoja omista näkökulmistaan.
Pikkuisen kirjan lukaisi yhdellä istumalla. Paljon tästä itseäänkin tunnistaa. Aino ajattelee samoin kuin iso osa suomalaisista, ehkäpä. Juuri tänään on otsikoissa kuinka ukrainalaisia jahtaavat nyt arvatenkin peliriippuvaiset pojat, jotka pudottelevat droneista kranaatteja ja muuta mukavaa ukrainalaisten siviilien päälle. Juuri kun ajattelee, ettei tämä voi tästä enää pahentua (paitsi ydinsodaksi), sitten tulee jotakin tällaista mikä osoittaa niin suurta julmuutta ja pahuutta toisia ihmisiä kohtaan, ettei sitä voi edes ymmärtää. Ymmärtävätkö nämä henkilöt edes mitä tekevät ja jos niin millaisia ihmisiä he edes ovat?
Ehkä tämän arvon tunnistaisi paremmin joskus vuosien päästä kun sota on jo ohi, nyt tämä ei tuntunut oikein järin kiinnostavalta. Hyviäkin hetkiä toki oli kirjassa mukana, ja kyllä tämän voisi lukea uudestaan muutamien kymmenien vuosien päästä. Ehkä tämä oli liian itsestään selvää sisällöltään kun samankaltaisia ajatuksia on pyörinyt varmaan itsekunkin mielissä, mutta joka tapauksessa tärkeä aikalaiskuvauksen taltiointi.
Olipas tämä Aino Sutisen Ajattelen Ukrainaa koko ajan (Suuri kurpitsa 2024) tosi hyvä. Pieniä välähdyksiä Sutisen omia ajatuksia, kohtaamisia, uutisia ja kirjallisuusviittauksia sekä ukrainalaisia Euroviisu-edustajia. Hyvinkin faktapitoinen teos, joka antaa ajateltavaa ja uusia näkökulmia Ukrainan tilanteeseen Putinin sotatantereena.
”Sota on tullut Eurooppaan, ja tuntuu tärkeältä osoittaa solidaarisuutta Ukrainalle”, kuvaillaan tätä kirjaa sen takakannessa. Aino Sutinen on tosiaan ottanut asiakseen ajatella Ukrainaa. Kokeneella Itä-Euroopan matkailijalla on paljon kokemusta ja kontekstia ajatuksilleen.
Sarjakuva koostuu sivun-parin mittaisista katkelmista, jotka käsittelevät Ukrainaa ja Venäjän hyökkäystä Ukrainaan monelta kantilta. Mukana on niin Sutisen omaa pohdiskelua kuin keskusteluja ystävien ja asiantuntijoiden kanssa, filosofisempia huomioita ja sotatodellisuuden kuvausta, tanssia ja laulua ja muuta ukrainalaista kulttuuria. Euroviisut ovat merkittävä teema. Venäjästä puhutaan paljon, samoin yleisestä militarisaation hengestä.
Sutisen piirrosjälki on selkeää, voimakaslinjaista, värikästä ja helppolukuista. Vaikka aihe on paikoin synkkä, Ajattelen Ukrainaa koko ajan on toiveikkaan ja aurinkoisen näköinen. Jo kirkkaankeltaiset kannet vievät ajatukset auringonkukkiin ja valoon. Sutisen ajatustyö antaa lukijallekin ajateltavaa. Siksi se on erinomaisen tervetullut puheenvuoro juuri nyt.
Päiväkirjamaisia muistiinpanoja Aino Sutisen ajatuksista Ukrainaan liittyen. Tykkään Sutisen piirrostyylistä ja ylipäätään tällaisesta dokumentaarisesta sarjakuvasta, mutta: turhan moni strippi jää tarinan kaareltaan liian löysäksi. Niissä on fiilistelyä, tunnelmakuvia, laulujen sanoituksia, lainauksia asiantuntijoiden puheista, mutta ei välttämättä minkäänlaista punchlinea. Eniten pidin yhden sivun mittaisista, jollakin tavoin kommentoivista stripeistä.