Eeva ja Aatami

by Jari Tervo

Jari Tervon Eeva ja Aatami kuvaa Suomen kohtalonhetket sellaisina kuin emme niitä koskaan halunneet. Kesäkuussa 1944 vihollinen pommittaa Elisenvaaran asemaa ja valtaa Viipurin. Lokakuussa se miehittää Suomen.

Tapahtumien kulku on paikoin niin karua, että asioista voi puhua vain tervomaisen tarkkanäköisen huumorin kautta. Lukija herää naurusta ymmärtämään, kuinka pelottavan ajankohtainen tämä epähistoriallisesti kuvattu aika on. Alun ja lopun välille mahtuu myös vakoilua ja vastavakoilua sekä konstikkaita rakkaus-, perhe- ja muita suhteita.

"Kaikessa ajankohtaisuudessaan ja syvyydessään Tervon uutuus on takuulla yksi tämän syksyn vaikuttavimmista teoksista." - Keskisuomalainen

558 pages, Hardcover

Published September 12, 2024

Reviews

[Eero Jalava · Rating 2 out of 5]

Tervon Eeva ja Aatami oli kiinnostava, mutta osin tuskallinen lukukokemus. Itse romaanin aihe oli hyvin kiinnostava, raju ja jossain määrin realistisen oloinen.

Romaanin henkilöhahmot olivat Tervon tyyliin erikoisia ja koomisia, ja osin epäuskottavia. Eniten teoksessa tökki historiallinen konteksti: olisivatko suomalaiset aidosti jääneet asuinsijoilleen, mikäli Kannaksella ja Laatokan Karjalassa ei olisi saavutettu torjuntavoittoja kesällä -44? Eikö iso joukko suomalaisia olisi paennut Ruotsiin? Olisiko valtionjohto jäänyt Helsinkiin odottamaan pian tapahtuvaa raakaa kaupunginvaltausta? Olisiko Kekkonen hyväksytty Neuvosto-Suomen johtoon puna-armeijan vielä miehittäessä loppuosaa Suomesta? Kekkosen hahmosta paistoi esiin jonkinasteinen historiallinen anakronismi, ja kirjailijan halu tökkiä suomettumisen kauden päähahmoa.

Lisäksi teoksessa tökki henkilöhahmojen putkahtaminen erikoisissa konteksteissa esiin, ja muutenkin historiallisen kontekstin puitteissa epäuskottavat tapahtumat, hahmot ja niiden motiivit.

Luin viimeksi Tervolta inkeriläisistä kertovan Matriarkan, joka oli mielestäni hyvin onnistunut teos. Eeva ja Aatami ei yllä samalle tasolle.

[Vivian Asikainen · Rating 4 out of 5]

Puoleen väliin asti aika rämpimistä, sen jälkeen muuttui hyväksi ja loppu oli jopa koukuttava.

[Miia Apukka · Rating 5 out of 5]

Tästä täytyy tulla Finlandia.

[Niko-Janne Vantala · Rating 3 out of 5]

Jari Tervon uusimpaan teokseen Eeva ja Aatami: Epähistoriallinen romaani (2024) ei voi tarttua ihan kevyin rantein. Romaani on henkistä jatkoa Tervon Suomen lähihistoriaa omintakeisesti mutta haastavasti luotaavalle trilogialle (Myyrä, 2004; Ohrana, 2006; Troikka, 2008), ja kirjailija uiskentelee heti ensisivuista lähtien niin syvällä maneereissaan, että tietynlainen hylkimisreaktio pääsee vihlaisemaan jo lähtöaskelmissa. Tosin, kun Tervon sanallisen rytmin ja tyylin kanssa pääsee jälleen sinuiksi, lukeminen alkaa soljua.

Romaani on haastava monella tasolla. Tervon tyyliin kuuluu jättää paljon kirjoittamatta tai selittämättä, ja paikoin sanasto, lauserakenteet ja näppäriksi tarkoitetut lausahdukset tekevät kerronnasta vaikeaselkoista. Tarinassa tarkastellaan kahden toisiaan risteävän suvun elämänvaiheita ja koettelemuksia eri aikatasoilla (lähinnä vuosina 1927-44), joten henkilöhahmoja on paljon: isovanhempia, vanhempia, rakastajia, lukuisia lapsia ja lapsenlapsia, joiden silmin tapahtumia vuoronperään koetaan. Ja tietenkin kun isossa roolissa on Suomen yleisesikunnan tiedustelu, Valtiollinen poliisi ja vastavakoilu, osalla henkilöistä on myös kaksoishenkilöllisyyksiä. Henkilöhahmojen ja toisiaan kaukaisesti risteävien kohtaloiden runsauden takia romaanin lopun neljänneksen juonenkäänteet ja henkilöihin liittyvät paljastukset jäävät hieman mitäänsanomattomiksi.

Romaani on myös raaka, ja pohdinkin lieneekö Venäjän provosoimaton hyökkäys Ukrainaan lukuisine sotarikoksineen siivittänyt Tervon maalaamaan puna-armeijasta täydellisen piittamatonta barbaarilaumaa, jonka motiivina ei tunnu olevan muu kuin tappaminen, silpominen ja raiskaaminen.

Mielenkiintoinen lähtökohta on sekoittaa oikeisiin tapahtumiin ja lukuisiin faktuaalisiin yksityiskohtiin fiktiota: mitä jos Neuvostoliitto olisikin jatkosodan päätteeksi miehittänyt Suomen? Esimerkiksi Tamminiemeen todella alettiin kaivaa pommisuojaa jatkosodan viimeisenä vuonna 1944. Myös historialliset hahmot Rytistä, Tannerista ja Kekkosesta aina Otto Wille Kuusiseen luovat kerrontaan henkeä.

Eeva ja Aatami ei ole mitään kevyttä lukemista - monestakaan syystä.

Arvioni: 2,9 tähteä viidestä.

[Kaj Roihio]

En ole aiemmin lukenut Jari Tervon kirjoja, mutta niitä on kiitelty sen verran, että ajattelin olevan jo korkea aika. Sitäpaitsi vaihtoehtohistoriat ovat aina viihdyttäviä. Jatkosodan häviämisestä ja neuvostomiehityksestä lukeminen valitettavasti on aika ikävää eikä tilannetta kevennä vajaat 600 sivua, joiden päälle yleistä ahdistusta ja veristä surkeutta on levitetty kuin paskaa pellolle. Ainoa tapa nauttia elämästä on päästä panemaan edes joskus eikä siitäkään yleensä koidu mitään hyvää.
Tarina poukkoilee rasittavasti sinne tänne eikä Tervon iskevyyttä hakeva töksähtelevä kirjoitustyyli paranna kokonaisuutta. Paikka paikoin Tervo ilmaisee asiat todella onnistuneesti, mutta muuten kolmen tai neljän sanan virkkeet alkavat vähitellen rasittaa, kuin yrittäisi kulkea lyhyillä hyppäyksillä kävelyn sijaan. Muodikas homosuhde äärioikeistolaisessa vankilasellissä ei ole yhtään sen vähemmän päälleliimattu kuin muukaan suosionkalastelu, mutta Kekkosen antaumuksellisessa höykyttämisessä Tervolla on jo pitkä perinne. Hirmuhallinnon, oli se sitten kotoisin Neuvostoliitosta tai natsi-Saksasta, sättiminen on tietysti perusteltua, vaikka ei kovinkaan omaperäistä. On kuitenkin hyvä muistaa, millaiset myllynkivet välillä maailmassa pyörivät ja yrittää tehdä kaikkensa pysäyttääkseen ne ennen kuin riistäytyvät tyystin hallinnasta.
Tervolla on kirjassaan hyvä tarkoitus, Eeva ja Aatami on ehdottomasti pasifistisen ja demokraattisen yhteiskunnan puolella, mutta töyssyilevä teos jää harmittavan epäselväksi ja pikkunäppäräksi. Keskivaikea pettymys.

[Carl Colérus · Rating 2 out of 5]

Kirja alkaa mielenkiintoisesti: Tali- Ihantala sortui, Neuvostoliitto vyöryy Suomeen. Saksakin aloittaa sotatoimet Suomea kohtaan. Hallitus yrittää parhaansa, mutta turhaan. Neuvostoliitto tekee kansanmurhan.

Teos kertoo Rautaparran perheestä, sen sankareista ja pettureista. Tarina on erittäin epäuskottava, henkilöt ohuita. Yhden hahmon liukuminen herraspojasta kommunistitksi on kerrottu hyvin. Muuten ei mikään sytytä.

Tervo tuo esiin Kekkos-antipatiansa. Kekkonen kääntää takkinsa. Ryti kuvattu myötätunnolla. Suomen sovjetisoijan, Zdanovin, krapularipuli on unohtumaton ja todistaa kirjoittajan kyvyt. Nyt vain ei päässyt teoksessaan pintaa syvemmälle.

[Kirjasieppo · Rating 3 out of 5]

Mun on jostain syystä vaikea seurata Tervon tekstiä. Tämän kirjan aihe oli kuitenkin niin mielenkiintoinen että halusin lukea sen loppuun saakka, vaikka tekstin tyyli ottikin koville. Aika rankkaa kuvausta tämä sitten olikin. Kiitollisia saamme olla Tali-Ihantalan sankareille. Eteläisille naapureillemmehan tämä oli täyttä totta, painajaismaista sellaista.