"Ei ole muuta tasaista kuin maisema." Kohtalokkaaksi kääntyvän avioliiton kuvaus Pohjanmaalta.
Jalmar Frisk, pitkä ja komea ruotsalaismies, saa töitä setänsä tehtaan konttorista Vaasan läheltä. Tansseissa hän kohtaa nuoren Alinan, karjakon Saarijärveltä. Heidän välilleen syntyy luja veto ilman yhteistä kieltä. Häät vietetään, ja lapsia syntyy ripeässä tahdissa kuusi.
Alina palvoo Jalmaria, joka tekee niin kuin tahtoo. Miehen sana on laki. Alina hoitaa nurkumatta kaiken, lapset, kodin, sairaan anopinkin. Sota tuo uusia murheita, kun pojat lähtevät rintamalle ja tytär lääkintälotaksi.
Tangon tahti kiihtyy ja taivuttaa Friskin perhettä kuin koivun larvaa aina uusiin asentoihin.
Vavisuttava, syvältä riipaiseva kirja. Jäin miettimään jo kesken kirjan lukemisen, miksi näin?
Kirjan päähenkilö, Alina sekä puolisonsa Jalmari ovat suurin piirtein isoisovanhempieni ikäluokkaa ja heidän lapsensa omien isovanhempieni ikäluokkaa. Välillä piti muistuttaa, että kirjan aikuiset ja nykynäkökulmasta nuoret aikuiset elävät 1900-luvun alkupuoliskoa, eivät nykyaikaa. Jotenkin henkilökuvaukset vain osuivat, toki ajankuvaus paaluttaa tarinaa omaan aikakauteensa. Tarinan ulkoiset puitteet: Etelä-Pohjanmaa ja siellä Vaasa sekä Keski-Suomi, erityisesti lopun Haapamäki, osuvat ja uppoavat omaan sukutarinaani liiankin kohti. Myös omasta suvustani löytyy naisia, jotka ovat venyneet ja vanuneet, osin ajan tavan ja osin oman luonteensa vuoksi, tehneet hurjasti töitä ja kantaneet isoja vastuita aviopuolison ollessa lähinnä passattava ja /tai omaan uraansa ja omiin menoihinsa keskittyvä. Löytyypä suvustani myös Alinan ratkaisuun päätynyt henkilö, sama ikäluokkaakin kuin Alina.
Kirja todellakin laittoi niin ajatukset kuin tunteetkin liikkeelle.
Ankea kirja, kuitenkin jollain tavalla otteessaan pitävä. Alinan tarinan lukeminen herätti lähinnä raivon tunteita - miksi hän antaa kohdella itseään noin? Kunnes ei enää anna. Teoksen lopussa on sentään pilkahdus iloakin.
Kirjan tarina perustuu Heidi Köngäksen adoptioisän perheen tarinaan – ruotsalaisen isän ja savolaisen äidin epätasapainoiseen avioliittoon, josta kaikki perheen lapset kärsivät tavalla tai toisella. Olen pitänyt Köngäksen omaan sukuun perustuvista kirjoista, mutta tämä oli poikkeus. Yksi tekijä oli käytetty kieli – tietyt pohjalaissanonnat toistuivat useaan otteeseen läpi tarinan, mutta eivät tuntuneet aidoilta. Muutenkin tuntui ylimääräistä toistamista olevan tarpeettomasti. Toinen tekijä oli perheen suhteiden ahdistavuus, joka ajaa äidin epätoivoiseen tekoon ja perhe jää rikkinäiseksi, monin tavoin traumatisoituneeksi.
Heidi Köngäs kirjoittaa upeita teoksia naisen elämän liittyvistä teemoista. Uusin teos Tango Frisk kertoi Alinasta, joka meni naimisiin ruotsalaisen Jalmar Friskin kanssa. Alinasta tuli arvostettu rouva, mutta taustalla oli pettäjämies, joka eli omaa elämäänsä surematta sitä, miltä Alinasta tuntui ja mitä hän jaksoi ja sieti. Avioliitto oli pelkkä kulissi.
Alina oli kotiäiti ja huolehti kotiasioista, lapsista ja ruokahuollosta, joiden lisäksi Jallen vuoteenoma äiti tuli viimeisiksi vuosiksi heille hoitoon. Jalle kävi kotona käskyttämässä Alinaa suomen ja ruotsin sekoituksella. Jalle ei opetellut koskaan suomea, eikä Alina ruotsia. Lapsetkaan eivät oppineet ruotsia, koska Jalle ei sitä heille puhunut.
Kun heidän tyttärelleen tapahtui eräs asia, Jalle otti loparit töistä. Siitä ja sen seurauksista alkoi kirjan traagisin osa. Alina oli jo viidenkymmenen, Jalle kuudenkymmenen, uusi elämänvaihe edessä. Miten he selvisivät siitä, sen voit lukea tästä kohtalokkaasta avioliittokuvauksesta. Kaikkea ei kestä, eikä tarvitsekaan kestää.
Heidi Könkään Tango Frisk on traaginen perhetarina Pohjanmaalta.
Heidi Köngäs on mainioiden historiaan upotettujen kirjojen tekijä. Tango Frisk jää kuitenkin hänen tuotannossaan kovin epätasaiseksi työksi.
Kirja alkaa lupaavasti Jalmar Friskin kelkkaillessa Suomeen, mutta sitten aletaan mennä aikajanaa hypellen pikavauhtia Alinan ja Jalmarin avioliiton ympärillä. Sotavuosista eteenpäin rauhoitutaan kehittelemään tarinoita vankemmin. Juonenkäänteet eivät hurmaa omaperäisyydellään. Koko ajan on vähän keksityn makua ja tekstiin pujahtelee pitkin matkaa "vääriä" nykysanoja menneeseen aikaan laitettuna. Tällaisia sodan murtamia kohtaloita tulee nyt kirjoissa minun makuun jo liikaa.
Loppupuolen teksti on imevämpää ja paksussa kirjassa on hyviä pätkiä. Minulle kuitenkin kaiken latistaa Jalmar Friskin uskomaton hahmo, ei tuollaisia katalia työtä vieroksuvia vätyksiä, ketaleita, häntäheikkejä, laiskureita valmisteta edes Ruotsissa. Kolme tähteä suuresta työstä. Erityiskehut perusteellisesta paneutumisesta kanojen ruokintaan.
Riipaiseva ja lohduton kertomus elämästä ja avioliitosta, joka menee aivan pieleen. Väkevä kuvaus naisesta ja äidistä, joka laittaa aina muut itsensä edelle ja pyyteettömästi rakastaa ja palvoo täysin kykenemättömänä muuttamaan olosuhteita. Vihaksi pistää, mutta selitän itselleni, ettei tällaista näköalattomuutta enää olekaan.
Kertojia on päähenkilön lisäksi useita hänen lapsistaan, enkä pääse ihan niin lähelle ketään, kuin haluaisin. Isän ja aviopuolison ääntä emme kuule ja hyvä niin. Kirjan lopussa tavataan aiemmasta tuotannosta tutut Mirjami ja Sandra ja siinä kohtaa kokonaisuus alkaa mennä toden teolla tunteisiin.
”Elämä jatkuu, se on sen luonne, ei auta kompastella, vaan on aina otettava uudet, kovat vauhdit ja loikattava eteenpäin.”
Loistava kirja. Kertomus ajoittuu omien isovanhempien elämän alkuun. Eletään toinen maailmansotakin ja riipaisevaa oli lukea ( kuunnella ) kuvausta äidin tuskasta kun vanhin lapsi kaatuu sodassa. En voinut olla ajattelematta mummiani joka kuukauden sisällä menetti kaksi vanhinta poikaa, setiäni. Alinan elämä on raskasta kun 7 ssä vuodessa synnyttää 5 lasta. Avioliitto on onneton kroonisesti uskottoman miehen vaimona. Mutta suurimman osan 51 vuotta kestäneestä elämästään Alina kantaa kohtaloaan kauniisti - mutta kun mitta täyttyy on ratkaisun aika - ratkaisun joka jättää jälkensä seuraaviin sukupolviin. Hienosti kerrottu tarina joka käynnistää ajattelun ja osuu sydämeen.
Mitenhän onkin päässyt painoon näin huolittelematon teksti? Harvoin törmää kirjoitusvirheisiin lähes joka aukeamalla. Teksti oli myös kovin toisteista. Tarina itsessään oli kyllä vetävä.