Liha tottelee kuria

by Miina Supinen

Näissä saappaissa seisoo ja niitä tarvitsee Astra, 22-vuotias Silolan perheen ylpeys. Etukannen kuntosalille haaksirikkoutunut poika on Silmu, Astran veli joka aikoo tovereidensa kaltaiseksi. Takaliepeen lumpeella kelluu Pelagia, mutta vain haaveissaan – oikeasti hän viljelee samettieläimiään pitkin Siloloitten kaunista kotia. Mutta ennen Pelagian syntymää vanhemmille – kuuluisalle ja joviaalille kapellimestarille sekä perhelääkärin lempeydellä koteja parantavalle sisustussuunnittelijalle – on sattunut pieni hairahdus. Juhlat voivat alkaa.

Liha tottelee kuria on inhimillinen komedia perheestä, onnesta ja nautinnosta. Se on ilahduttava kertomus hillon syömisen vaaroista, piinallisen levollisesta sisustuksesta ja näyttävän juhlan järjestämisestä. Tuoretta ja virkistävää, pelottavan tarkkanäköistä proosaa tämän hetken omaäänisimmältä esikoistekijältä.

Genres: Fiction, Finnish Literature

336 pages, Hardcover

First published January 1, 2007

Reviews

[Paula Silvonen · Rating 4 out of 5]

Oli hauska. Alkupuolella tyyli tuntui hetkittäin vähän liiankin överiltä - huumoriin turtuu jos sitä on jokaisessa lauseessa - mutta sitten tyyli rauhoittui tai minä totuin siihen. Ja olihan siellä karikatyyrin alla lopulta aika traagisia ihmiskohtaloita, joista en olisi ehkä ilman tätä huumorikuorrutusta jaksanut lukea.

[Tarja Tuupanen · Rating 4 out of 5]

Hauska ja hulvaton mutta terävä.

[Minna · Rating 3 out of 5]

Monella tavalla hillitön kirja. Nopea tempo ja kummallinen hahmokavalkadi. Samaan aikaan riemukas ja ilotteleva, toisaalta terävä ja traaginen.

[Suvi · Rating 3 out of 5]

Nauroin niin paljon tätä lukiessani. Suomalaisen kirjallisuuden kentälle todella tarvitaan komediaa joka on sympaattista, ei vain mustaa. Supisen hahmoihin kiintyy. Juoni vetää ja hauskuuttaa mutta kuitenkin tässä on mielestäni todella paljon myös ajateltavaa niille jotka jaksavat ajatella. Minulle tämä on ennen kaikkea kehollisuuden kuvausta. Kenelläkään henkilöhahmoista ei tunnu olevan kovin helppoa olla kehossaan, tai he tutkivat mahdollisuuksiaan viihtyä siinä paremmin. Jäin miettimään miksi nämä tarinat tuntuvat niin tutuilta ja miten kulttuurimme itseasiassa kohtelee kehoja/kehollisuutta?

[Hanna Morre · Rating 4 out of 5]

Sopivan höyrähtäneen absurdi. Uppoaa vähän kieroutuneeseen huumorintajuun. Loppu tuntui hassusti ensin venytetyltä, sitten keskeytetyltä. Muuten superjees!

[Tupu · Rating 4 out of 5]

Hauska, farssin omainen ja viihdyttävä karrikoituine hahmoineen.Hullunkurinen perhe. Jäi hyvä fiilis.

[Heli · Rating 5 out of 5]

Kuuntelin. Minttu Mustakallio on paras <3

[Ville Sani · Rating 2 out of 5]

Eh

[Julia · Rating 3 out of 5]

Ein niedlicher Titel, ein süßes Cover in Rosatönen und dazu das Versprechen eines unterhaltsamen Familienromans: „Endlich zu fünft“ ist mit Sicherheit ein völlig anderer und unkonventioneller Roman einer Finnin mit einem spritzigen und frischen Stil. Es geht um eine chaotische Familie, die nach außen hin den Schein bewahrt, doch eigentlich kümmert sich jeder nur um sich selbst und seine eigenen Probleme. Miina Supinen erzählt die Geschichte der Silolas so ganz anders als erwartet. Auf jeden Fall interessant, nur leider so gar nicht mein Fall.

Inhalt
Die Familie Silola ist eigentlich perfekt. Launo ist der berühmteste Dirigent des Landes, seine wunderschöne Frau Katriina ist eine erfolgreiche Innenausstatterin und die drei Kinder studieren, gehen brav zur Schule oder in den Kindergarten. Nach außen hin bewahrt die Familie genau dieses Bild, doch dass es nicht existiert wird sehr schnell klar. Jeder sieht die Silolas als erfolgreich, freundlich und vorbildlich an, doch was hinter der Fassade steckt, ist etwas ganz anderes. Launo glänzt eher durch Abwesenheit – körperlich und geistig -, Katriina macht aus ihrer Vergangenheit ein großes Geheimnis und gibt sich dem ‚Alkoholteufel‘ hin, Astra hat eine Vorliebe für dreckigen und schmerzhaften Sex, Silmu liebäugelt mit Anabolika und Pelagia…tja…selbst mit ihren 4 Jahren weiß sie zu rebellieren. Eine chaotische Familie, in der jeder nur an seine eigenen Bedürfnisse denkt, wird auf die Probe gestellt. Werden die Silolas weiter Einzelkämpfer bleiben, oder werden sie zu einer Einheit – endlich zu fünft?

Meinung
Miina Supinen erzählt hier eine sehr besondere Geschichte. Ich nahm es so wahr, als wenn es keinen richtigen Höhepunkt in der Geschichte geben würde. Die Familienmitglieder werden quasi isoliert voneinander betrachtet. Die Kapitel sind sehr kurz gehalten und meistens wechselt nach jedem Kapitel der Fokus auf ein anderes Familienmitglied. Besonders interessant sind sicher die Leben von Astra und Katriina. Mich persönlich konnte aber auch Silmu begeistern. Die kleine Pelagia soll sicher der Liebling sein, der sie für mich leider nicht war. Zu Launo kann man kaum etwas sagen. Über ihn erfährt man am wenigsten. Er ist einfach merkwürdig. Auf seine eigene Art ganz speziell würde ich sagen. Allerdings kann man so die ganze Familie, nein – eigentlich das ganze Buch, beschreiben. Zuallererst muss man sich an den Stil der Autorin gewöhnen. Ich weiß nicht, ob es etwas mit dem finnischen Humor zu tun hat. Ich persönlich kenne niemanden aus Finnland. Ich gebe zu, dass der Roman wirklich eine Abwechslung zum normalen Buchdschungel ist. Miina Supinen schreibt anders. Man erkennt bei jeder Figur einen eigenen Stil, dennoch ist er leicht lesbar und fliegend. Allerdings auch derb. Manchmal sind die Worte mehr als ehrlich, gehen ins Vulgäre, manchmal ins Verträumte. Ab und zu glänzt der Stil durch Metaphern und träumerische Bilder. Sprachlich hat das Buch eine ganze Menge zu bieten und ringt mir einigen Respekt ab. Der Stil war keinesfalls meiner, allerdings kommt man durch ihn recht schnell durchs Buch.
Dennoch hatte ich so meine Probleme. Das, was hier aufgezeigt wird, ist wirklich ein Extremfall. Ob es wirklich innerhalb einer Familie all diese Probleme geben kann, ist fraglich. Allerdings macht diese überspitze Darstellungsweise das Ganze recht amüsant. Für viele ist dieses Buch sicher sogar richtig lustig, mein Humor war es leider nicht. Dennoch fiel selbst mir die Ironie der Handlung an vielen Stellen auf. Das Buch ist durchdacht, bietet aber keine richtige Spannungskurve. Für mich bewegte es sich auf einem gleichbleibenden Level. Jede Figur entwickelt sich und seine Geschichte und der Leser entdeckt seine Lieblinge. Allerdings besteht doch oftmals auch eine Abneigung. Mir gefielen die Figuren an sich gut, allerdings brauchte ich eine ganze Weile, um mit ihnen warm zu werden. Thematisch lässt sich in diesem Roman wirklich eine Menge finden: Sex, Alkoholsucht, Sportsucht, Musik, Öffentlichkeit, Liebe, Betrug und natürlich Familie und Erziehung. Das ganze wird auf eine sarkastische Art und Weise verarbeitet und kann den Leser recht gut unterhalten.

Fazit
Ich persönlich finde „Endlich zu fünft“ sehr interessant, habe es allerdings nicht gern gelesen. Obwohl das Buch so seine Stellen hat, konnte mich die Geschichte nicht so Recht mitnehmen und meine Abneigung gegen einige Charaktere blieb bis zum Schluss erhalten. Das ist zwar schade, aber ganz sicher Geschmackssache. Ich vergebe lediglich 2,5 Spitzenschuhe für einen tollen und etwas anderen Stil in einer Lektüre, die meinen Geschmack einfach nicht traf.

[Tiina Mahlamäki · Rating 3 out of 5]

Liha tottelee kuria monella tavalla tässä nopeatempoisessa ja äkkiä luetussa viihderomaanissa. Teoksen otsikko tuo mieleen Trio Niskalaukauksen biisin ja anorektikon kurinalaisuuden. Syömishäiriö onkin yhden teoksen päähenkilön, Astran, ääneenlausumaton tulkintakehys: itsestäänselväksi automatisoitunut kalorien laskenta, minkä johdosta hän ei missään tapauksessa ylitä tiettyä päivittäistä kalorimäärää. Syömishäiriötä suuremman näkyvyyden saa toisenlainen lihan kurittaminen. Astra on kiinnostunut sadomasokistisesta seksistä, nimettömästä alistamisesta ja kurituksesta. Astran veli Silmu taas ryhtyy asettamaan kuriin löysää ja rasvaista ruumistaan (anorektikon painajaista) raudalla, kuntosalin masokistisessa maailmassa. Ja kun pelkkä kuri ei riitä, otetaan käyttöön lihakseen pistettävät anaboliset stereoidit:
"Erikoisinta tilanteessa on se, että myös tulivuoren, tai siis jumalan, paikalla on vanha kunnon oma itse. Tarkemmin sanottuna oma tuleva ruumis. Siinä on ikään kuin uhraamassa itse itseään itse itselleen."
Kaikki tarinan henkilöt rakentavat suojaa ympärilleen omilla tavoillaan, siisteydellä, estetiikalla ja harkituilla epäjärjestyksen saarekkeilla, alkoholilla, musiikilla ja pehmoeläimillä.
Tarina on taitavasti rakennettu ja etenee jouhevasti, kovin uskottavalta se ei tunnu, joskin käsittelee nyky-yhteiskunnan tärkeitä teemoja.

[Mika Auramo · Rating 1 out of 5]

En pitänyt ollenkaan Supisen romaanista Liha tottelee kuria, vaikka se olikin Hesarin kirjapalkintoehdokkaana v 2007. Luin ensimmäisen osan ja pääsin sivulle 122 saakka, ja se saikin riittää.

Niin monet kirjailijat ovat tehneet samat asiat niin paljon paremmin ja kertoneet vetävämmin perheen sisäisistä ristiriidoista ja vanhempien ja lasten välisistä suhteista kuin tässä romaanissa.

Jo nimivalinnoista paljastuu teennäisyys: on Astraa, Silmua, Pelagiaa ja vanhemmat Launo ja Katriina. Isä on kapellimestari ja äiti sisustussuunnittelija. Tytär kokeilee kaikenlaisia seksijuttuja ja prostituutiota, poika on puolestaan plösö ja käy Aivo gymissä treenaamassa.

Näkökulmat ja kertojat vaihtuvat aika ajoin, mutta silti koko tarina on täynnä ennalta arvattavia kliseitä, jotka seuraavat toisiaan. Tragikoomisuutta on jonkin verran, muttei se jaksanut hauskuuttaa kaikesta pinnallisuudesta huolimatta.

[Kirjaretket · Rating 4 out of 5]

Miina Supisen kertomus Siloloiden hullunkurisesta perheestä kutkutti nauruhermojani oikein urakalla! Herkullisuus on se sana, joka kuvaa hyvin sekä tekstiä että muutamia tarinallisia oivalluksia kirjassa. Juoni yllätti jatkuvasti ja loppua kohden se kävi suorastaan jännittäväksi, kun ns. silmukka kiristyi ja huolellisesti rakennettu korttitalokulissi alkoi horjua. Mutta mistä tämä kirja kertoo? Lukemisen jälkeen jäi vähän hölmistynyt olo, että mikä tämän teoksen punainen lanka oli? Lihallisuus ja fyysisyys ovat hyvin esillä kirjassa mm. Silmu-pojan kuntosalitreenauksen ja Astra-tyttären sm-seksikokeilujen muodossa. Kirjassa on kekseliäästi nimetyt luvut, joista hyvin jäi karmivuudessaan mieleen luku nimeltä "vapaat kädet" (s.132-134). Jännä kirja, liippasi vakavia ja ahdistavia teemoja, mutta onnistui samalla olemaan erittäin viihdyttävä, hauska ja nopealukuinen. Lopussa tulikin harmistus kirjan päättymisestä, sillä mielelläni olisin lukenut lisää!

[Estrelas · Rating 5 out of 5]

Familie Silola macht in der Öffentlichkeit was her: international bekannter Dirigent, Innenausstatterin und drei Kinder. Hinter den Kulissen geht es jedoch heiß her. Wer Miina Supinens vorigen Roman gelesen hat, weiß, dass er keine gewöhnliche Familiengeschichte zu erwarten hat. "Unkonventionell", wie auf dem Buchumschlag betitelt, trifft es ganz gut. Sämtliche Familienmitglieder (inkl. die Hausstofftiere) vollführen einige Kapriolen, aber wenn es drauf ankommt, halten sie zusammen. Trotz verrückt anmutender Ereignisse konnte ich die Figuren schnell in mein Herz schließen. In verschiedenen Zeitebenen und Handlungssträngen erfährt man, wie die einzelnen Familienmitglieder ticken, und das in ausgefallenen und komischen Szenen. Der intelligente und humorvolle Schreibstil der Autorin hat bei mir für viele Lacher und großen Lesegenuss gesorgt.

[Sami Sundell · Rating 2 out of 5]

Nopealukuisessa kertomuksessa Siloloiden perheestä kolkutellaan surrealismin rajoja, kun laimean kapellimestari-isän ja kontrollifriikin äidin tytär kurittaa lihaansa ruoskilla ja syömishäiriöllä, poika puolestaan kuntosalilla ja hormoneilla.

Kepeyden alla on tavallaan vakavia teemoja, mutta niitä ei oikein onnistuta tuomaan esille. Tarina poukkoilee ja töksähtelee ja loppuu lopulta kesken. Seksiä on kuvattu roisisti ja komediaakin etsitään, mutta molempiin tarkoituksiin löytyy paremmin toimivaa materiaalia.

Tuli mieleen Kari Hotakainen kirjoittamassa Juoppohullun päiväkirjaa. En tiedä, tekeekö rinnastus kunniaa kenellekään asianosaiselle.

[Tessa · Rating 3 out of 5]

Olisi tämä ehkä neljäkin tähteä ansainnut. Miinuksena kirjassa olivat vastenmieliset ja tyhmät henkilöhahmot (lähes kaikki) ja paikoitellen vähän liiankin yliampuva juoni (tuli mieleen Salatut elämät). Mutta lukukokemus oli kuitenkin avartava ja paikoitellen jopa riemukas. Supinen on nostanut esiin samaan aikaan oivaltavia ja traagisia huomioita nykymaailman menosta.

[Saara · Rating 5 out of 5]

Packes with humour, very well-written. Despite the seriousness of the subject matter the reader does not feel anguished, thanks to Supinen's light and lovely touch, but the book provides plenty of food for thought.

[Katri · Rating 3 out of 5]

Ei ehkä ihan niin komediaa, kuin mitä annetaan ymmärtää.

[Anne]

Ihan näppärä esikoinen, mutta en tätä kyllä mitenkään kamalan hauskana pitänyt.

[Katja · Rating 4 out of 5]

Riemastuttava!

[Marja Kauppinen · Rating 1 out of 5]

kummallinen.komedia, joka ei mielestäni ollut lainkaan hauska.

[Leena · Rating 3 out of 5]

Supisessa on potentiaalia! Täytyy lukea muutkin.

[Sanna · Rating 3 out of 5]

Hyviä oivalluksia sisältävä, mutta kuitenkin melko kevyeksi jäävä satiiri siitä, mitä menestys ihmisiltä vaatii ja mitkä sen vaikutukset ovat. Henkilöhahmot ovat yliampuvia ja melko kliseisiä, mutta se kuulunee tämän tyylilajin kirjoihin. Kaikkiaan hyvin kirjoitettu ja mukaansatempaava viihderomaani.