Palkitun toimittajan kirja paljastaa, millainen johtaja Sanna Marin oli.
Joulukuussa 2019 dramaattinen hallituskriisi teki Sanna Marinista Suomen historian nuorimman pääministerin. Siitä alkoivat myrskyisät vuodet, joiden jälkeen Suomi ja maailma eivät olleet entisellään. Eikä entisellään ollut myöskään Sanna Marin, joka jätti kotimaan politiikan nopeammin kuin kukaan osasi odottaa. Muutos kriisiajan vakavailmeisestä pääministeristä jetset-julkkikseksi oli valtava.
Tutkiva toimittaja Salla Vuorikoski haastatteli lukuisia politiikan sisäpiiriläisiä ja Marinia läheltä seuranneita henkilöitä. Poikkeuksellinen pääministeri on tarina naisesta, joka muutti instituutiota – ja jota instituutio muutti. Kirja kertoo dramaattisesta lähihistoriasta ja ristiriitaisesta poliitikosta, joka syöksyi kansainväliseen tähteyteen syvän yhteiskunnallisen kahtiajaon aikana.
Salla Vuorikoski (s. 1977) on pitkän linjan toimittaja, joka työskentelee Helsingin Sanomien tutkivan ryhmän esihenkilönä. Kokenut vaativien aiheiden journalisti on aiemmin työskennellyt MTV:llä, Ylellä ja Suomen Kuvalehdessä. Vuorikoski on palkittu sekä Suurella journalistipalkinnolla että tutkivan journalismin Lumilapio-palkinnolla.
Salla Vuorikosken tietokirja Sanna Marin - poikkeuksellinen pääministeri on nyt Tieto-Finlandia-ehdokkaana. Täytyy iloita siitä, että nainen on tietokirjan aiheena ja tekijänä, ja päässyt ehdokkaaksi asti.
Vuorikosken ote asiaan on hyvin neutraali ja objektiivinen. Hän miettiikin kirjan alussa, kiinnostaako Sanna Marin häntä tarpeeksi, että hän jaksaisi tutkia Marinia ja kirjoittaa hänestä. Henkilökohtaista intohimoa asiaan ei siis ilmeisesti ole, ja se vähän syö kirjan vetovoimaa. (Meinaa tavan kansalaista vähän naurattaakin, koska en juuri Sanna Marinia kiinnostavampaa poliitikkoa voisi ajatella maailmanlaajuisesti saati Suomessa.) Olen kuitenkin kiitollinen siitä, että Vuorikoski ryhtyi työhön. Marinin tähdet loistavat neutraalin ja kriittisenkin lähestymisen läpi.
Tämä tietokirja ei ärsytä ketään ja saa varmasti miehetkin lukemaan naisesta kirjoitetun kirjan, ainakin toivottavasti. Lähihistorian kertauksenakin kirja toimi hienosti.
Jään vielä odottamaan feministisen näkökulman läpäisevää tietokirjaa, siis sellaista, jossa Marinin merkitys lasikattojen murtajana tutkitaan. Kirjasta käy ilmi, että politiikka on peliä, joka ei säästä ketään, mutta ei säästä kyllä mediakaan. Ihme, jos tuolta kentältä selvitään jotenkin järjissään.
Todella vetävä ja mielenkiintoinen kirja. Tykkäsin neutraalista tyylistä, kirjailijan työstä jäi aidosti puolueeton maku ja fiilis, että hän halusi kirjaa tehdessään oikeasti yrittää ymmärtää Sanna Marinia. Pidin siitä miten kirja oli rakennettu, jotenkin hauskaa että tietokirjaankin voi lukujen loppuun ujuttaa cliffhangereita. Olisin ehkä kaivannut loppuun vielä vähän enemmän pohdintaa Marinin tulevista liikkeistä, mutta toisaalta kuten kirjailija itse sanoi; Marinin kaltaista ilmiötä ei ole koskaan ennen Suomessa nähty ja siksi hänen tulevaisuudensuunnitelmia on mahdoton ennustaa.
Vaikka olen seurannut Marinin uraa ja elämää somen kautta ja perinteisestä mediasta, niin kirja tarjosi silti myös uutta tietoa ja ajateltavaa. Oli erityisen kiinnostavaa lukea siitä, miten Marinin suhde mediaan muuttui. Muutenkin Marinin muutoksen seuraaminen oli kiinnostavaa ja tykkäsin että se oli otettu kirjaan niin isoksi teemaksi. Huippu kirja!
Sanna Marinista voi olla montaa mieltä, mutta hän nousi pääministeriksi poikkeuksellisella tavalla, hallitsi poikkeuksellisina aikoina ja katosi politiikasta poikkeuksellisen nopeasti. Vuorikosken teos käsitelee entisen pääministerin uraa ja elämää neutraalisti kallistumatta Sanna-fanitukseen tai Sanna-vihaan. Vuorikoski nostaa esiin onnistumiset ja antaa kritiikkiä silloin, kun siihen on aiheitta. Myös mediakohuja arvioidaan asiapohjalta. Neutraali ote pysyi läpi teoksen. Marinilta itseltään kirjaan ei ole saatu haastatteluja, mutta teos perustuu aiempiin julkisiin lausuintoihin, somepostauksiin ja Marinin tuntevien henkilöiden haastatteluihin. Kokonaisuus toimi näin, mutta mielestäni teoksessa ei tyydyttävästi onnistuttu vastaamaan alussa esitettyyn kysymykseen - mitä Sannalle tapahtui?
Tykkäsin kovasti tästä Salla Vuorikosken jännitysromaanilta tuntuvasta journalistisesta teoksesta. Tästä olisi paljon puhuttavaa, mutta ei niitä tällaiseen somepostaukseen saa mahtumaan. Valta ja sen vaikutus ihmiseen, median toimintalogiikka, poikkeukselliset olosuhteet, politiikan epäinhimillisyys ja idealismi. Näitä kaikkia tästä löytyy ja enemmänkin.
Salla Vuorikosken “Poikkeuksellinen pääministeri Sanna Marin” on koukuttava ja tarkkanäköinen katsaus Suomen historian nuorimman pääministerin poliittiseen uraan ja persoonaan. Vuorikosken teos onnistuu rakentamaan selkeän ja loogisen rakenteen, jossa lukija johdatetaan Marinista rakentuvaan kuvaan ilman turhia rönsyilyjä tai tunteiden ohjailemaa sävyä. Kirja keskittyy tiukasti asiaan, ja sen objektiivinen lähestymistapa antaa tilaa lukijan omalle tulkinnalle.
Vuorikoski piirtää kirjassaan kuvan Sanna Marinista kylmänä ja laskelmoivana poliitikkona, jonka suhde mediaan kärjistyy kirjan kuluessa. Erityisesti Marinin katkeroituminen mediaa kohtaan nousee merkittäväksi teemaksi, ja Vuorikoski esittää, kuinka pääministeri koki median kohtelun usein epäreiluna. Teoksessa media näyttäytyy tarkoitushakuisena ja säästelemättömänä toimijana, joka ei epäröi iskeä, kun tilaisuus tulee.
Kirjan tyyli on faktapohjainen ja harkitseva: Vuorikoski ei esitä liikaa yksityiskohtia tai nimiä, vaan kunnioittaa lähdesuojaa. Tämä tekee kirjasta luotettavan ja uskottavan, mutta samalla jännittävän, sillä se jättää lukijan tekemään johtopäätöksensä itse rivien välistä.
Vuorikosken kirja tarjoaa kattavan kokonaiskuvan Marinin pääministerikaudesta ja ajasta Suomen poliittisella näyttämöllä. Vaikka henkilökuva ei ole mairitteleva, teos ei myöskään sorru liialliseen henkilökohtaisuuteen. “Poikkeuksellinen pääministeri” on asiantunteva ja vakuuttava teos, joka tarjoaa uutta näkökulmaa Sanna Marinin johtamistyylin ja poliittisten haasteiden ymmärtämiseen.
Poikkeuksellinen pääministeri on taitavan journalistin taitavasti kirjoittama henkilökuva yhdestä Suomen poliittisen lähihistorian mielenkiintoisimmasta ja erikoisimmista henkilöistä, Sanna Marinista. Kirjan punaisena lankana on Vuorikosken aito halu ymmärtää, miten Sanna Marinista tuli sellainen kuin hän oli pääministerinä ja miten ja miksi hän pääministerikauden aikana muuttui niin radikaalisti joksikin ihan muuksi.
Itse kirjan kohteen autorisointia saati haastattelua Vuorikoski ei ole kirjaansa saanut, vaan hän perustaa tekstinsä aikalaismateriaaliin ja nimettömäksi jääneiden lähteiden haastatteluihin. Niiden pohjalta hän rakentaa kronologisesti etenevän jännityskertomuksen Sanna Marinin elämästä. Lapsuus- ja nuoruusvuosista materiaalia on vähemmän ja kerronta tihenee varsinaisiin pääministerivuosiin tultaessa.
Vuorikoski on hyvä kirjoittaja ja hänen valitsemansa tyyli, jossa journalistinen, selostava teksti aina välillä katkeaa kirjailijan henkilökohtaisen reflektioon toimi minulle lukijana. Paitsi henkilökuvana kirja toimi tietysti myös mahdollisuutena itsekin miettiä Marinin pääministerikauden poikkeuksellisia vuosia, vuosia, jotka näin jälkikäteen tuntuvat edelleen absurdilta jaksolta elämässä.
Tietokirjaksi hyvin kirjoitettu. Kysymykseen Mitä tapahtui Sanna Marinille ei kuitenkaan saatu vastausta. Tätä on kuitenkin pohdittu jo hänen PM kauden aikana, harvassa henkilössä näkyy yhtä nopeaa ja radikaalia muutosta. Ehkä ikä vaan tuli vastaan ja nuoruuden ideologia mureni. Niinhän meille kaikille käy.
Kiinnostavaa kuvausta erityisesti Marinin media-suhteesta. Vuorikoski avaa tässä hyvin näkökulmia mediakohuihin, jotka olivat omaan silmääni vaikuttaneet epäreilulta pikkuasioista kiusaamiselta, mutta joihin liittyy tärkeitä kysymyksiä avoimesta hallinnosta ja median tehtävästä. Päällimmäiseksi tästä jäi ajatus, että on tosi hyvä, että suomalainen media kritisoi vallanpitäjiä, vaikka kyse olisikin kansainvälisistä supertähdestä.
kattava kuvaus henkilöhahmosta sannamarin ja tämän hahmon evoluutiosta läpi eri vaiheiden. henkilökohtaisesti eniten otti sydämestä kuvauksen marinin pääministeriksi nousemisen ja koronan alkamisen välillä. mitä optimismia! tnxs fr the mmrs näistä ajoista.
Kirjaa varten on tehty valtava määrä taustahaastatteluja ja luettu varmaankin suunnilleen kaikki Sanna Marinista kirjoitettu, mutta vaikuttavasta taustatyöstä huolimatta lukiessa tulee tunne siitä, että jotain uupuu. Sanna Marinin omia kokemuksia ja ajatuksia voi vain arvailla. Pohdin myös kuinka monta kertaa saman Sami Kurosen Kurosen grilli -ohjelman sisältöä voikaan siteerata, ennen kuin se tuntuu jotenkin oudolta. Raja ehkä ylitettiin.
Toisaalta päähenkilön oman äänen puuttuminen mahdollistaa sellaisista asioista kirjoittamisen, mistä päähenkilö olisi itse halunnut vaieta.
Kirjassa oli jonkin verran toisteisuutta ja lukiessa tuli sellainen olo, että suunnilleen kaikki haalittu materiaali halutaan käyttää. Lukujen aluissa oli hieman kummallisia aasinsiltoja lukujen aiheisiin, jotta kaikenlaista yksityiskohtia saatiin kerrottua. Paljon huomiota sai myös kirjailijan Kööpenhaminan matka, vaikka hän ei siellä kohdannut Marinia henkilökohtaisesti, vähempikin olisi voinut riittää.
Ihan kiinnostava kokonaisuus, mutta silti mietityttää, kirjoitettiinko tämä teos liian aikaisin, vai pitääkö todella takoa silloin kun rauta on kuumaa?
Vuorikoski antaa niin läpileikkaavan kuvan Marinista henkilöhahmona ja instituutiona kuin vaan on suinkin mahdollista. Arvostan Vuorikosken kykyä kertoa ristiriitaisista asioista neutraalisti jokainen seikka huomioiden, antaen kritiikkiä ja puolustaa sillon kun on oikeasti tarvetta.
Kirjan ensimmäinen osa oli onnistunein: siinä perehdyttiin aikaan ennen Marinin pääministeriyttä niin hänen itsensä kuin myös puolueen näkökulmasta. Tästä lukeminen oli mielenkiintoista, koska rehellisesti sanoen on edes hankala muistaa aikaa ennen Marinia. En esimerkiksi tiennyt, että Marinin pääsy pääministeriksi johtui pitkälti siitä, että puolueessa haluttiin Rinteen linjan jatkuvan oikeistolaisemman Lindtmanin sijasta, ja että tätä päämäärää varten tehtiin kovasti töitä tiettyjen puoluelaisten kesken.
Toisessa ja kolmannessa osassa kokonaisuus alkoi hieman pirstaloitua. Toisaalta ymmärrän tämän hyvin, koska Marinilta itseltään ei ole saatu mitään annettavaa kirjaan, joten kaikista kohuista kerrotaan lähinnä jo olemassa olevan tiedon valossa. Oli kuitenkin ylipäänsä hyvä ja silmiä avaavaa lukea pääministerikaudestakin niin, että kaikki kohut olivat samaan aikaan tiivistettynä tiedossa. Omasta mielestäni tässä kerronta kuitenkin hyppi niin, että yhdestä aikakaudesta ja sen hetken ilmiöistä oli hankala pysyä kärryillä. Toisaalta Suomessa ja Marinin elämässä tapahtui paljon kaikenlaista samaan aikaan, että onko ihme.
Mielestäni joissakin kohdissa kävi myös selkeästi ilmi, että suomalaisilla mediatoimijoilla on hieman katkeruutta siitä että Marin ei enää tee yhteistyötä heidän kanssaan. Voin todellakin ymmärtää harmituksen kaikkien menetettyjen juttumahdollisuuksien osalta, mutta en voi myöskään syyttää Marinia siitä, että hän on halunnut etääntyä Suomesta ja suomalaisesta mediasta. En todellakaan arvosta Marinin nykyistä, entisten arvojensa vastaista jet set-elämää ja hiljaisuutta esimerkiksi Gazan kansanmurhan osalta. Julkisen vallan käyttäjää saa todellakin tiirailla suurennuslasin tavoin mediassa, mutta mielestäni myös heillä on oikeus yksityisyyteen. Esimerkiksi Marinin yksityiselämää hänen isäsuhteestaan avioliittoonsa on riepoteltu niin perusteettomasti ympäri mediaa ja tätä myötä ympäri someja, että varmasti itse olisin sellaisten traumojen jälkeen halunnutkin minimoida kaikki mahdolliset vastaavat tapaukset. Toisaalta Marinilla on varmasti tässä mukana myös eräänlaista ylpeyttä, joka selkeästi on kannatellut häntä läpi viime vuosien. Sen takia olisin kuitenkin toivonut myös Vuorikoskela tervettä itsekriittisyyttä omaa sekä muiden toimittajien toimintaa kohtaan.
Sujuvasti etenevä katsaus sekä Sanna Mariniin että lähivuosien merkittävimpiin uutisaiheisiin. Rehellinen, kohteeseen kriittisesti mutta empaattisesti suhtautuva, tarkkanäköinen ote. Taustatyöt on selvästi tehty huolella ja spekulaatioon antaudutaan harkiten.
Luinpa (kuuntelinpa) minäkin tämän teoksen. Mielestäni oikein hyvin tehty teos, jota oli kiinnostava kuunnella. Samalla sai pohtia omia ajatuksia niin Marin-ilmiöstä kuin Marinin toiminnasta ja hänen valinnoistaan. Ehkä uusia, toisenlaisia analyysejä saadaan vuosien päästä, kun aikaa on kulunut enemmän.
Kiinnostava teos lähihistoriasta! Vaikka henkilöt ja juoni olivat tutut, niin tässä oli paljon uutta. Opin myös politiikan kiemuroista ja toimintatavoista. Mukaansatempaava kokonaisuus!
Elulooraamatud jõuavad mu lauale kummalisi radu, igatahes tundub, et viimasel kohal on jõudmise põhjuseks kõnealuse isiku jäägitu jumaldamine. Ikka on asi kas koostajas, mingisuguses ühiskonda raputanud nähtuses või... näiteks seekord võtsin hoopis tõlkija tõttu (Triin Tael).
Esmalt ütlen ära, et minu jaoks oli kõige huvitavam ja rikastavam kogu see Soome lähiajaloo poliitmaastik tervikuna. Kõike pole ju nii teraselt jälginud, paljugi on ajaga ununenud, nii mõnelgi kriitilisel hetkel oli meil endil siin tegemist (koroona või sõja algus, eks ole), nüüd aga korralik ülevaade mäluvärskenduseks. Sest juhtus ju palju: kehvas seisus sotsid tõusid taas püünele, esile kerkisid noored ja vihased tegijad. Ja ärme unusta, et NATOsse viidi Soome ju Marini ajal. See raamat ongi tugevalt poliitika poole kaldu, pehmevõitu eraelulist ninnu-nännu sisu on siin minimaalselt.
Vuorikoski on teinud suure töö. Seda suuremagi, et kõigi nende sündmuste lugeja ette laotamisel on ta pidanud kasutama Marini väljaütlemisi varasematest intervjuudest, saadetest, esinemistest. Marin ise raamatu sünni juures ei ole osaline olnud. Marini lausungid on kenasti haakuvad, nii et koostöö puudumine teravalt tunda ei anna. Mõtlesin lugedes muidugi korduvalt, kas raamat sellest kaotas või võitis, et asjaosaline ise kaasa ei löönud. Võitis ehk selles, et koostaja ei olnud isiklike tunnete kaudu mõjutatud või teemade valikul suunatud. Teisalt oleks olnud aga äärmiselt huvitav lugeda (osalt küll tagantjärele tarkusena) mingeid Marini kommentaare neile sündmustele. On, nagu on.
Suures plaanis mulle Vuorikoski kiretu käsitlus meeldis, ka erapooletus oli justkui olemas. Allikaid oli palju ja ta lasi raamatus alati kõlada mõlemal poolel. Kui väideti, et Marini tööstiilis oli palju karjumist ja ropendamistki, siis ei takerdunud ta sobilikult sellesse "vürtsikasse" väitesse, vaid leidis alati ka kellegi, kelle koostöö oli viisakamalt sujunud. Mõttekoht on, et kas koostaja pisukene kallutatus võis olla ajakirjanduse rollis Marini muutumises selliseks nagu ta muutus. Meedia materdas Marinit ju korralikult - kas see oli õigustatud? Teisalt sellisel ametikohal on see vist paratamatu... kust läheb piir? Vastuseid pole.
See kõige suurem küsimus - miks ja mis hetkest Marin muutus? - jääb kindla vastuseta. Tõsi, raamatus antakse mõista, et selleks veelahkmeks võis olla nn hommikusöögiskandaal, aga kas ainult... Või oli see siiski võim, mis noorele inimesele pähe võis hakata? Meeldiski, et raamat ärgitas küsimusi esitama ja mind isiklikult üldse ei morjenda, et kõigile neile vastuseid ei olegi.
En innostunut tästä Sanna Marinia käsittelevästä kirjasta. Vuorikoski on haastatellut valtavaa joukkoa ihmisiä ja lukenut kaiken päähenkilöstä kirjoitetun puhumattakaan radio-ohjelmista ja TV-ohjelmista. Iso työ, mutta saako hän aineistosta irti muuta kuin siistin lähi-historian tapahtumien läpikäynnin?
Marinin ratkaisuista voi ja saa olla mitä mieltä tahansa, mutta Vuorikosken tekstin taustalla leijuu perisuomalainen ärsyyyntyminen siitä, että joku tekee toisin kuin muut ja miten on sovittu. Vuorikosken ei toki tarvitse olla päähenkilönsä puolella, mutta monissa kohdissa tuntui siltä, että hän olisi voinut tarkastella asioita laajemmin ja kysyä esimerkiksi, puhuiko kukaan muu Kööpenhaminassa mitään muistikirjaan merkittävää?
Keskittyessään Marinin muutoksen jahtaamiseen (ja ”muutos” on tässä kirjassa melkeinpä yhtä kuin petos, mikä mielestäni on melko vihamielistä eikä lainkaan objektiivista), Vuorikoski tuleekin kertoneeksi journalismista ja mediasta ei niin mairittelevia asioita. Marinin ”muutoksen”analyysi jää yhtä pinnalliseksi kuin Marinin instagram-kuva. Asian tiivistää hyvin Oskari Onninen HS arviossaan (11.10.2024):
”Sen sijaan kirja saa kysymään: entä jos Sanna Marin onkin poliittisen sijaan kulttuurinen ilmiö?
Entä jos kyse ei ollutkaan sosiaalidemokraattisista intrigeistä ja suomalaisesta politiikan pelistä, vaan sukupuolesta, sukupolvista, kauneudesta, sosiaalisesta mediasta ja julkkiskulttuurista?
Miten politiikan nämä, alati tärkeämmiksi muuttuvat puolet opittaisiin näkemään toimitusten norsunluutorneista aiempaa paremmin?”.
Vähän hajuton ja mauton tietokirja Sanna Marinista.
Vuorikoski tutkivana toimittajana kertaa Sanna Marinin elämää ja uraa sekä luo katsauksen lähihistoriaan ja kotimaan politiikan kuvioihin. Lähteet lienevät kunnossa, Vuorikoski on lukenut kattavasti taustamateriaaleja ja haastatellut Marinin lähipiiriä (ei kuitenkaan Marinia itseään).
Kirja vaikuttaa hyvin objektiiviselta, toisaalta kylmältä ja kolkolta (vähän miten Sanna Mariniakin kirjassa kuvaillaan). Kirja on jotenkin luettelomainen kertaus siitä miten asiat ovat menneet. Se on hyvin asiallinen ja ansiokkaasti jäsennelty selkeästi nimettyihin kappaleisiin.
Mielenkiintoisin osa kirjaa tulee ehkä lopussa kun pohditaan Sanna Marinin muutosta Suomen johtavasta poliitikosta Instagram-influensseriksi. Mikä tähän johti?
Sanna Marin kuvataan suoraviivaisena, jämäkkänä ja asioihin keskittyvänä johtajana, jolta puuttuu miellyttämisen halu. Itse jotenkin samaistun tähän.
Jotain syvempää, intohimoisempaa jäin kirjalta ehkä kuitenkin kaipaamaan. Täytynee odotella Marinin omia, syksyllä julkaistavia muistelmia. Hänen oma näkökulmansa kiinnostaa, ja tulee varmaan täydentämään tätä ulkopuolisen analyysiä.
Ja vakuutusyhtiön työntekijänä oli pakko poimia kirjan alkupuolelta tämän mielenkiintoinen lainaus:
”Marinin itse kertomissa lapsuuttaan koskevissa kuvauksissa toistuu erillisyyden tunne, kokemus, että hän ei aivan sopinut joukkoon. Hän on kuvannut eläneensä »yhden muotin vakuutusyhtiöperheiden» keskellä. Kasvun vuodet farmarivolvojen ja omakotitalojen keskellä jättivät erilaisen perheen lapseen jäljen.”
Olen Sanna Marinin kanssa niin samaa sukupolvea että vaikka en tunnekaan häntä henkilökohtaisesti niin hän tuntuu läheiseltä ja samaistuttavalta. Ihailen hänen nopeaa kognitiotaan ja nautin hänen kuivasta asiallisuudestaan. Valtakunnanpolitiikka on niin konservatiivista että ihminen on sellaisessa ympäristössä lähes välttämättä superradikaali pelkästään olemalla keskimääräinen kolmekymppinen.
Kirjassa oli tosi kiinnostavaa erityisesti toimittajien haastattelut ja toimitusprosessien arviointi jälkikäteen. Myös sen kansainvälisen mediahuomion vähittäisen kehittymisen analyysi oli kiinnostava.
Salla Vuorikosken tavoin minuakin Sanna Marinissa pohdituttaa se raju fokus luokan ja sukupuolen performatiiviseen esittämiseen. Hän voisi tehdä ihan mitä vaan ja keskittyä ihan mihin vaan. Onko suurinta vapautta se, että saa tehdä ihan sitä samaa kuin muutkin kaikki tavikset? Tietenkin poikkeuksellisen yleiskyvykkyyden vuoksi hän voi tehdä sen kaiken vaan vähän paremmin, mutta voiko juuri tuo silti olla se peli jonka läpipelaaminen ei lakkaa koukuttamasta? Vai onko se vastaus nimenomaan mediahuomioon ja rajoitettuun yksityisyyteen, hallinnan ottaminen hänen elämänsä eräästä epämiellyttävimmistä ja hallitsemattomimmasta asiasta? Minullekin jää tästä vielä paljon pohdittavaa, mutta oli kivaa viipyillä aiheen äärellä kirjan verran.
Pohdinnan ja dokumentoinnin suhde ihan ok, ei olisi haitannut vielä enempikin pohdinta tai analyysi.
Kiinnostuin politiikasta Sanna Marinin noustua pääministeriksi. Vihdoin kotimaan politiikassa oli hahmo, jonka koin edustavan minua - nuori, vasemmistolainen, vaatimattomista oloista kotoisin oleva nainen, joka halusi muuttaa maailmaa. Enkä edes yritä väittää, etteikö Marin kiinnostaisi edelleen, ja siksi tähän kirjaankin tartuin.
Kirjassa käydään läpi Marinin valtaannousun ja vallassa olon vaiheita sopivan neutraaliin tyyliin, henkilöä liikaa ihannoimatta ja toisaalta turhaan arvostelematta. Objektiiviselta tuntuvaan näkökulmaan vaikuttanee se, ettei kirjailijalla omien sanojensa mukaan ole henkilökohtaista mielenkiintoa Mariniin. Lukuisten haastatteluiden tekeminen ja taustamateriaalin läpikäynti on varmasti ollut valtava urakka, ja kirja tuntuukin myös ilman Marinin omaa ääntä varsin perusteelliselta.
Sen, mitä Sanna Marinille tapahtui, tietää lopulta vain Sanna Marin itse, ja sitä voivat ulkopuoliset vain arvailla. Olikin hyvä huomata, ettei Vuorikosken teoksessa jääty märehtimään Marinin henkilökohtaista muutosta liiaksi, vaan myös ja ennen kaikkea Marinin poliittisen uran huikeita käänteitä käsiteltiin pitkällisesti.
Periaatteessa ihan kelpo ja vetävästi kirjoitettu kirja Marinista. Parhaiten kirja toimi Marinin pääministeriksi valitsemiseen asti. Sen jälkeen kirjan fokus ja myös kronologia vähän sirpaloitui.
Käytännön tasolla Marinin pääministerivuodet käsiteltiin mediakohujen kautta ja rytmittämänä, mikä on ymmärrettävää kun kirjoittaja on toimittaja. Itse olisin kaivannut jotain uutta enkä kohujen pikakelausta. On myös ymmärrettävää, että Marinin suhdetta toimittajiin käsiteltiin paljon, mutta jäi myös vaikutelma, että osa toimittajista oli ihan loukkaantunut, kun kansainvälisesti supersuosittu pääministeri ei heille suonut tarpeeksi tai ollenkaan aikaa.
Kirjan kiinnostavin osuus oli alku, jossa kerrottiin Marinin ensiaskelista politiikassa. Kirjassa kerrottiin myös vuoden 2015 olohuonetenteistä ja kuvattiin Marinin osallistumista sellaiseen. Itsekin olin järjestämästä toista kuin kirjassa kuvattua tenttiä, johon Marin ja muta yliopistolla silloin vaikuttaneita ehdokkaita osallistui.
(äänikirja) Hieman (mutta vain hieman) keskivertoa Wikipedia-artikkelia syvemmälle menevä kuvaus Sanna Marinin elämästä ja pääministeriajasta, sekä siitä poliittisesta viitekehyksestä, johon hänen kautensa maan pomona sijoittui. Kirjaa lukiessa tulee tunne, että mahtoiko sen julkaisulle olla muita motiiveja kuin yhtäältä kustannusyhtiön halu julkaista kirja Marinista (joka on varsin myyvä "henkilöbrändi") ja toisaalta kirjoittaja Vuorikosken halu tienata vähän ylimääräistä Helsingin Sanomien toimittajan palkan kylkeen. Kirjoittaja ei tiedä Marinista mitään erityistä, eikä hän edes päässyt haastattelemaan tätä tai hänen läheisiään kirjaansa varten. Tämä näkyy lukijalle asti: "Poikkeuksellinen pääministeri" on kuin maalaus, jossa tausta on piirretty ja väritetty tarkasti, mutta keskellä on iso, ihmisen muotoinen aukko, johon olisi pitänyt tulla maalauksen varsinainen kohde.
A captivating insight into the rise (and fall?) of one of recent Finnish political history's most interesting figures. While intriguing in their own right, there wasn't much new to learn about the global crises and personal scandals that shaped Marin's term, but the author managed to portray the events with precise and nice-to-follow style regardless, and bring in some information that was new at least for me. I found myself enjoying the parts about the SDP's and the government's interior dynamics the most. There was some repetition and sometimes I found myself craving for more in-depth analysis, but overall, looking back at the previous prime minister and her dramatic change as a person was a freshly critical way to start the new reading year.
Journalistisella otteella kirjoitettu kuvaus Suomen poliittisesta lähihistoriasta. Sujuvasti kerrottu ja asioita objektiivisesti reflektoiva. Kirjan aikaa kestävin osa on varmasti Suomen ylimmän johdon toiminnan kuvaus koronakriisissä ja Ukrainan sodan syttyessä. Marin jää etäiseksi hahmoksi ja kirja kertookin enemmän reaktioista häneen, kuin hänestä. Mitään uutta tietoa tai näkökulmaa kirja ei avaa. Keskeinen kysymys kirjassa on mitä Marinille tapahtui, miksi hän vaikutti muuttuvan ihmisenä pääministeriyden myötä. Kovin suuresta mysteeristä ei liene kyse: poikkeukselliset olosuhteet muuttavat ihmistä. Marinin persoonallisuus vaikuttaa pysyneen lopulta samana, vain mielenkiinnon kohteet ovat vaihtuneet. Ehkä suurempi mysteeri olisikin jos Marin ei olisi vaikuttanut muuttuneen.
Taidokkaan journalistin syväsukellus nuoren pääministerin taustoihin ja nousuun maailmantähteyteen. Laajasti haastatteluja sisältävä teos on erittäin helppolukuinen ja sujuvasti kirjoitettu. En nyt tämän luettuani ihmettele ollenkaan, että teos oli myös tietofinlandiaehdokkaana. Paikoin Vuorikoski jumittaa aiheisiin, jotka eivät ihan ole olennaisia ja onhan aina vaikeaa kirjoittaa tutkivaa journalismia elävästä henkilöstä, nimettömillä haastateltavilla.
Henkilökohtaisesti en ymmärrä kirjoittajan(kaan) ihmettelyä siitä, että Marin on valinnut jatka elämänsä "pintaliitoisammalla" tavalla kuin kollegansa: tämähän on hieno esimerkki siitä, että aina ei tarvitse jäädä siihen pisteeseen mihin elämä on sinut saattanut.
Hyvin ja asiantuntevasti kirjoitettu teos! Vuorikoski on onnistunut käsittelemään Marinia kiinnostavasti journalistisesta ja neutraalista näkökulmasta. Teos taustoittaa hyvin Marinin nuoruutta ja nousua pääministeriksi. Pääministerivuodet käsitellään kriittisellä journalistisella otteella, jossa tulkintojen tekeminen jätetään lukijalle. Väliin mahtuu myös kiinnostavia anekdootteja Marinin politiikan taustoista ja kohuista. Teoksen loppuosa käsittelee laajemmin Marinin persoonan muutosta ja erityisesti suhdetta mediaan. Suuria paljastuksia Vuorikoski ei esitä, mutta teos luo kattavan kuvan Marinin poikkeuksellisesta urasta poliitikkona. Viimeinen luku kokoaa teosta yhteen ja pyrkii vastaamaan kysymykseen ”mitä Sannalle tapahtui?”.
Aluksi mietin kiinnostaako Marin itsessään niin paljon, että jaksan lukea hänestä kirjan verran. Päätin kuitenkin vilkaista. Lopulta Vuorikosken tapahtumien kuljetus ja journalistinen ote tarrasivat kiinni, enkä malttanut laskea teosta käsistäni.
Tämä ei ole kirja vain Marinista. Poliittisen lähihistorian tapahtumat kiitävät ohi paljastaen niin kulissien takaisia keskusteluja kuin jo omasta muistista pyyhkiytyneitä yksityiskohtia. Nauroin ääneen kun Vuorikoski muistutti Antti Rinteen visioineen postinjakajien ”kurkkivan ikkunasta” vanhusten vointia muun työn ohessa.
Politiikan penkkiurheilijoille viiden tähden kirja!
Kuunneltuna helppo seurattava ja taustoitti tapahtumia kiinnostavasti tuoden esiin objektiivisesti eri näkökulmia. Teoksen lukija oli miellyttävä kuunnella.
Kirja kuvaa yksittäisen henkilön poikkeuksellista urakehitystä. Laajempi ja mielenkiintoisempi näkökulma on politiikan ja median suhde demokratiassa, ja toisaalta miten sosiaalinen media vaikuttaa tässä kaikessa. Kirja on ajan kuva.
Luettuna kirjan aihe ei olisi ehkä kantanut ja pitänyt omaa mielenkiintoa yllä. Osittain kirjan asiat tuntuivat toisteisilta. Tämä voi tosin johtua myös siitä, että ylätasolla monet aiheista ovat olleet Suomessa otsikoissa viimeisinä vuosina.
Tää oli pitkään aikaan eka kirja, jonka kuuntelin äänikirjana! Tällaset tietokirjat itseasiassa menee ihan kivasti ääniversioina, muutoin kun en äänikirjoista niin välitä.😄
Kirja oli hyvä, koen että opin aika paljon uutta Marinista ja mukavasti yksityiskohtaisia hippusia suomalaisesta puoluepolitiikasta siinä samassa, aina hyvä opintojen kannalta! Tää kirja oli musta hyvin neutraalisti kirjoitettu ja se toimi, koen että sain hirveesti syvennettyä ajatteluani ja mun näkökulmat kyllä laajeni. Etenkin muutos Marinin suhtautumisessa mediaan sekä ylipäätänsä muutos ”poliittisessa identiteetissä” oli musta aika kiinnostavaa.