Zidan kuvaa romaanissaan hienosti ihmisen kamppailua kysymysten ”kuka minä olen” ja ”mistä minä tulen” kanssa. Romaanin Amira on toimittaja, joka Palestiinan kriisin jälleen leimahtaessa joutuu pohtimaan omaa identiteettiään ja paikkaansa. Hänen palestiinalainen isänsä on asunut Suomessa vuosikymmeniä, oppinut kielen, mutta löytämättä täysin paikkaansa. Isä ei voi palata kotimaahansa - Amira ei tunne isän kulttuuria omakseen. Amiran työ toimittajana vie hänet maailmanpoliittisen kriisin keskelle. Patoutuneet tunteet ja lapsuudenmuistot pyrkivät pintaan ja Amira ajautuu itse kriisiin. Puhumattomuuden kulttuuri perheessä on vahva. Amira on aina myös itse halunnut olla vahva, selvitä ja kuulua joukkoon.
Romaani on kirjoitettu nopeasti, kuin kuumeessa ja se on syntynyt voimakkaasta tarpeesta selvittää ja sanoa jotain. Käsillä oleva Hamasin lokakuista iskua 2023 seurannut Israelin hyökkäys Gazaan on toiminut alkusysäyksenä tai ainakin kirja sijoittuu tähän viimeisimpään ”leimahdukseen” vuosikymmeniä kestäneen konfliktin aikana. Romaania lukiessani minua häiritsi tapa loitontaa todelliset tapahtumat Kaistaleella tapahtuvaksi, myös Valtio-sanan käyttö tuntui kummalliselta. Kirjan aivan lopussa ratkaisun ymmärtää jollain tavalla ehkä keinona kuvata päähenkilön halua pysyä etäällä omista siteistään ja yhteyksissään Palestiinaan. Tavallisia, arkisia asioita - niitä, joista voi puhua ja joita voi ajatella, kuten vaatemerkit tai kauppakeskus, on nimetty. Asiat, jotka ovat vaikeita, esitetään etäännytettyinä. Vasta, kun Amira voi tunnustaa omat juurensa itselleen hän voi myös kutsua isänsä kotimaata sen nimellä. Tämä ratkaisu - jos tukitsen asian edellä oikein - olisi voinut hioa vielä selkeämmin ymmärrettäväksi.
Romaanin kiinnostavimpia hahmoja ovat Amiran isä ja äidinisä, joiden varaan koko kertomuksen kudelmaa olisi voinut rakentaa rohkeammin. Sodan, vierauden, kodin ja läheisten menettämisen teemat yhdistivät Amiran elämän kahta tärkeää henkilöä ja Amiraa itseään - olisiko kolmen eri taustasta ja eri maailmassa kasvaneen ihmisen sukupolvien ketjusta - perheestä - noussut esille jotain mielenkiintoista ja universaalia? Miten monella tavalla ihminen voi tuntea itsensä vieraaksi ja ulkopuoliseksi elämässään? Myös tämän päivän mediamaailman kuvaus oli kiinnostavaa: juttujen kirjoittaminen ja”kuolema” klikkiotsikot a algoritmit mielessä.
Romaani olisi hyötynyt paljon huolellisemmasta toimittamisesta kauttaaltaan. Uutistoimittajan työ, jota Zidan on tehnyt työkseen, on eri asia kuin romaanin toimittaminen, joka kuuluu kustannustoimittajan työsarkaan. Tarina harhautuu toistuvasti yksityiskohtaisille ja pikkutarkasti kuvatuille sivupoluille, jotka eivät millään tavalla kohota romaanin laatua. En ymmärtänyt, mihin esimerkiksi Palestiinajaksossa tarvittiin kärpäsiä, eivätkä niin ikään ukin mökin tyhjentämisen yksityiskohdat olleet tarpeellisia aiheen kannalta. Moni kirjan kohtaus olisi hyötynyt huolellisesta riisumisesta ja kirjallisen ”sälän” poistamisesta, tiivistämisestä ja olennaiseen, romaanin punaiseen lankaan keskittymisestä. Yritin toisaalta ajatella, että kerronnan tempoilevuus ja hektisyys kuvaavat hyvin kriisiä, johon päähenkilö ajautuu. Se ei kuitenkaan auttanut lukijaa. Ainakin itse turhauduin tekstin viimeistelemättömyyteen. Lukiessa tuli tunne, että kirja piti vain saada nopeasti ulos syksyn kirjamarkkinoille eikä viimeiseen hiomiseen ollut jäänyt aikaa riittävästi.
Kolme tähteä on tässä annettu ennemminkin huolimattomalle kustantajalle kuin romaanille, jonain aiheensa ja esittämiensä kysymysten puolesta mielenkiintoinen ja tärkeä.