Noidanlukko

by Eeva Kilpi

Ennin kadonneen lapsuuden hellä kuvaus - 50-vuotisjuhlapainos.

Sadunomasita valoa säteilevä esikoisnovellikokoelma ilmestyi ensi kerran vuonna 1959.

Genres: Finnish Literature

158 pages, Hardcover

First published January 1, 1959

About the author

Eeva Karin Kilpi (née Salo; 1928–2026) was a Finnish writer and feminist. Better known abroad than in Finland, her poetry, characterized as feminist humor, was discovered in the 1980s in Europe.

She made her debut with the short story collection Noidanlukko in 1959. She wrote about the evacuation of the population of Karelia in Elämä edestakasin, 1964, and Elämän evakkona, 1983, as well as in her autobiographical novel trilogy Talvisodan aika (1989; Eng. tr. The Time of the Winter War), Välirauha ikävöinnin aika, 1990, which describes the interwar period, and Jatkosodan aika, 1993.

Her experimental, erotic novel Tamara (1972; Eng. tr. Tamara) which brought her international success, depicts the relationship between a sexually active woman and a handicapped man. In many of her works, the central character is a strong, independent woman, for example in her novels Häätanhu, 1973, Nainen kuvastimessa, 1962, and in Kesä ja keski-ikäinen nainen, 1970. Besides fiction, she has also written autobiographical literature: Ihmisen ääni, 1976, and Naisen päiväkirja, 1978. In Ihmisen ääni she challenges the myth of the mother.

With her works Laulu rakkaudesta ja muita runoja, 1972, and Terveisin, 1976, Eeva Kilpi has made her mark as an ironic and humorous poet of the everyday. These collections were published in 1980 in Swedish under the title Sånger om kärlek, while a selection of the poems was published in Danish under the title En sang om kærlighed in 1981. In her later poetry collections Ennen kuolemaa, 1982, and Animalia, 1987, Eeva Kilpi questions man's right to dominate nature. Her poetry collection Kiitos eilisestä, 1996, is about sorrow and ageing, but also about love and passion.

Additions by the editorial team 2011:

The above biography was first published in 1998. Since then, Eeva Kilpi has written the novel Unta vain, 2007, and Rajattomuuden aika, 2001.

Reviews

[Paula Lukkariniemi]

Sunnuntaina 25.10.2020 sain loppuun kirjan nimeltä Noidanlukko.
Noidanlukko on ensimmäinen novellikokoelma jonka olen Eeva Kilveltä lukenut. Lukiessani kirjaa nimeltä Noidanlukko minulle tuli sellainen tunne että olisin puhunut Ennin kanssa. Minulle tuli todella oikein hyvä mieli.

[Mai Laakso]

Eeva Karin Kilven (s.1928) esikoisteos on novellikokoelma Noidanlukko. Teos kuvaa Ennin lapsuutta, johon Noidanlukko-niminen kukka liittyy. Joka kesä Enni odottaa näkevänsä kukan kukkivan, mutta hän ei ehdi nähdä kukkien kukkivan kertaakaan. Eeva Kilven tuotantoon kuuluu 32 runo-, novelli- ja proosateosta. Kirjojen pääteemoja ovat yleensä evakkokarjalaisuus, luonto ja ihmissuhteet. Nämä kolme teemaa näkyvät vahvasti myös tässä esikoisteoksessa.
Noidanlukossa on 16 novellia: Kotileikki, Olli, Toivo, Johannes, Kaija, Lislotte, Keskustelu, Abessinialainen sotilas, Tätimamma, Hellä Mäki, Hartteliini-mummo, Pieni mierolainen, Isä, Noidanlukko, Silmä ja Loppu. Sotaa ei mainita nimeltä edes viimeisessä Loppu-nimisessä novellissa, vaikka siinä selvästi joudutaan lähtemään nopeasti evakkoon.
Noidanlukon novellit vievät Ennin mukana lapsuuteen, kokemaan niitä tuntemuksia eri ihmisten kohtaamisista oli ne vanhoja tai nuoria, mukavia tai ikäviä. Enni peilaa itseään muiden kautta ja kokeilee omaa valtaansa ja omia rajojaan, lapsillehan on eri säännöt kuin aikuisille. Suosittelen novellien ystäville.

[Reija Viinikkala-Smith]

voi, miten taitavaa lapsuuden kuvausta.

[Ville Sallinen]

Noidanlukko on Eeva Kilven esikoisteos, mielestäni enemmän jonkinlainen pienoisromaani kuin novellikokoelma, jollaisena sen ehkä voi myös lukea. Itsenäisinä kertomuksina luettuina muutamat kirjan luvut jäävät kuitenkin hieman irtonaisiksi ja jopa vähän epäkiinnostaviksi. Joka tapauksessa, pääosa kerronnasta on suoraan Eeva Kilpeen itseensä perustuvan päähenkilö Ennin lapsuuden kesien kuvausta elämästä ikätoverien, eläinten, perheen ja sukulaisten kanssa. Kilven kirjoittama kieli on yhtä nautinnollista luettavaa kuin aina ja lapsen kokemusmaailma välittyy uskottavasti ja viisaasti.
Minua sykähdytti erityisesti kirjan päättävät luvut Silmä ja Loppu, vavahduttavan terävät kuvaukset (talvi)sodan alkamisesta, kodin, koiran ja isän - oikeastaan koko lapsuuden - äkillisestä hyvästelystä. Nämä viimeiset luvut myös sitovat kirjan niitä edeltävien enemmän ja vähemmän kiinnostavien yksittäisten kohtausten merkitykset yhteen.

Eeva Kilven tärkeä ansio on muun loisteliaan tuotantonsa ohessa ollut merkittävä kaunokirjallinen lapsuuden- ja evakkohistorian kirjoittaminen. Arvostus!

P.S. Hartteliini-mummo -luvun lopussa oli hämmentävää samankaltaisuutta juuri lukemani, ja Noidanlukon kanssa samoihin aikoihin kirjoitetun Gabriel Garcia Marquezin Kukapa everstille kirjoittaisi -romaanin jossain määrin legendaarisena pidetyn loppukohtauksen kanssa.

[Sakari Ylivuori]

Nappasin mukaan kirjaston novelliosastosta, mutta en kyllä kutsuisi Noidanlukkoa novellikokoelmaksi. Lyhyet kertomukset muodostavat varsin tiiviin kokonaisuuden, tosin en kyllä suoraan sanoen keksi muodolle mitään yhtä yksittäistä termiä.

Kieli on ihanan tarkkaa ja varsinkin loppupuolen kertomukset jäivät kaivertamaan mieltä pitemmäksi aikaa (mitä pidän hyvän kirjallisuuden merkkinä)

[Susa]

Mikä ihana ajankuva, jota lukiessa tuli olo, ettei lapsuus ehkä kuitenkaan ole niin paljon muuttunut. Luin pari päivää sitten loppuun Juliana Hyrrin Lellikin, ja nämä kaksi toimi sattumalta aika hyvänä parina toisilleen: molemmista nousee esiin lapsuuden viattomuus, se täysin ainutlaatuinen tapa kokea ja nähdä tilanteet ja tapahtumat vielä ennen kaikkea niihin myöhemmin kiinnittyvää merkityssisältöä ja kuonaa. Sitten toisaalta kuitenkin se, miten julmaa lapsuus, lapset toisilleen ja aikuiset lapsille osaavat olla.