Rautavaara : erään suvun tarina

by Antti Heikkinen

Tänä vuonna pohjoissavolainen Rautavaaran kunta täyttää 150 vuotta. Sen kunniaksi Antti Heikkinen on kirjoittanut rautavaaralaisen suvun tarinan, jossa viiden sukupolven ihmiskohtalot kietoutuvat pitäjän historiaan.

Heikkinen kuvaa mestarillisesti sukuyhteisön vahvuutta, sukupolvien välistä kuilua, lähihistorian käännekohtia ja yhteiskunnallista murrosta.

"He kaatoivat puut, veistivät hirret, salvoivat seinät. Rakensivat elämälleen paikan ja ajattelivat itseään, lapsiaan, heidän lapsiaan - sinuun asti he ajattelivat, vaikka eivät sinusta tienneet sen enempää kuin sinä heistä.

Sinä, joka sattumalta löydät siimeksestä sammalen vuoraaman kivijalan ja mietit, keitä he olivat.

Minä kerron."

416 pages, Hardcover

Published September 10, 2024

About the author

Antti Juhani Heikkinen on suomalainen toimittaja ja kirjailija.

Heikkisen esikoisromaani Pihkatappi ilmestyi vuonna 2013 ja sai Savonia-palkinnon vuonna 2014. Teos sai myös Kalevi Jäntin palkinnon ja oli ehdolla Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon saajaksi. Savonia-palkinnon jakaneen raadin mukaan ”Esikoiskirjailija Heikkinen osoittaa suomalaisen maaseudun olevan vielä voimissaan. Hänen kuvaamansa hahmot ovat tuttuja jo ensi virkkeestä. Lähihistoria ja suuri yhteiskunnallinen murros Kekkosen ajasta EU-Suomeen kuvautuvat elävällä tavalla pienen kylän kautta. Jatkumon katkeaminen sukutilan pidossa on kipeä asia molemmille osallisille sukupolville. Heikkinen on tuonut savon murteen kaunokirjallisuuteen uskottavasti. Hän kirjoittaa murteen omalla tavallaan uusiksi yltäkylläisesti ja ymmärrettävästi.”

Syksyllä 2014 ilmestyi Heikkisen kirjoittama Juice Leskisen elämäkerta Risainen elämä. Sen pohjalta on tekeillä myös Antti Heikki Pesosen käsikirjoittama ja Teppo Airaksisen ohjaama elokuva. Syksyllä 2015 ilmestyi Heikkisen kirjoittama kirjailija Heikki Turusen elämäkerta Turjailija. Hän kirjoittaa elämäkertaa myös metsäkoneyhtiö Ponssen perustaja Einari Vidgrénistä. Syksyllä 2016 ilmestyi Heikkisen kirjoittama Jaakko Tepon elämäkerta. Myös Heikkisen toinen romaani, Matkamies maan, ilmestyi syksyllä 2016. Se valittiin Savonia-palkintoehdokkaaksi.

Heikkinen työskenteli toimittajana Pitäjäläinen-paikallislehdessä, kunnes irtisanoutui ja jättäytyi vapaaksi taiteilijaksi vuoden 2017 alussa. Kirjoittamisen lisäksi Heikkinen näyttelee, laulaa ja tekee stand up -komiikkaa. Hän näytteli Kuopion kaupunginteatterin Pihkatappi-näytelmässä syksyllä 2015. Heikkinen on näytellyt aiemmin Nilsiän harrastajateatterissa ja Joensuussa Utran Uudessa Teatterissa. Hän asuu ja työskentelee Nilsiässä.

Reviews

[Emma · Rating 4 out of 5]

Henkilölle, joka on a) kiinnostunut sukututkimuksesta ja b) kotoisin Pohjois-Savosta, tää oli oikein hyvä. Toimi myös hienosti äänikirjana. Kotoisaa murretta oli mukava kuunnella.

Sitä mietin, että kiva olisi lukea myös suomalaisia (ja siis itäsuomalaisia!) historioita, jotka ei ole aina niin kurjia.

Silti tarina lämmitti. Erityisesti tämä kohta:

”Rakensivat elämälleen paikan ja ajattelivat itseään, lapsiaan, heidän lapsiaan. Sinuun asti he ajattelivat, vaikka eivät sinusta tienneet sen enempää kuin sinä heistä.”

[Jonna · Rating 5 out of 5]

Erinomainen, ihana, aito, upeasti kirjoitettu kirja. Tahdoin lukea sitä koko ajan ja samaan aikaan olisin halunnut säästää lukemista ja hidastella, koska en tahtonut kirjan päättyvän.

[Karoliina · Rating 4 out of 5]

Kuuntelin tämän äänikirjana ja todellakin kannatti! Kirjailija itse lukee kirjan ja ainakin näin pohjoispohjanmaalaisen korvaan puhuu ihan uskottavasti savoksi. Tarina vie menessään ja henkilöhahmot alkavat nopeasti tuntua tutulta ja heille toivoo hyviä kohtaloita. "Täällä Pohjantähden alla" vaikutuksen huomaa, mutta se on ainoastaan kehu, sillä TPA on yksi suomalaisen kirjallisuuden helmistä.

[Aapo Ilari · Rating 3 out of 5]

Millainen romaani voi syntyä, kun Rautavaaran kunnanjohtaja ehdottaa naapuripitäjäläistä menestyskirjailijaa kirjoittamaan romaanin 150 vuotta täyttävän pitäjän kunniaksi?

Vastaus: yllättävän hyvä. Antti Heikkisen Rautavaara on kelpo lukuromaani, joka pitää otteessaan alusta loppuun saakka ja viihdyttää lukijaa.

Romaanissa liikutaan kahdessa aikatasossa. Juoni on simppeli mutta elävä ja todentuntuinen. Nykyaikaan sijoittuvassa jaksossa ollaan hoivakodissa, jonne Kertun Alli-mummo on tuotu kuolemaa odottamaan. Työttömäksi jäätyään Kertulla on aikaa syventyä sukunsa historiaan. Niinpä hän koettaa tivata tajunnan tasoltaan ailahtelevalta mummoltaan vastauksia suvun menneisiin asioihin ja tapahtumiin – vielä kun voi. Mummon lisäksi johtolankoina tässä sukuselvityksessä toimii muutamat äänitallenteet ja Juhani Ahon romaani. Tyhjät kohdat paikkaa vilkas mielikuvitus.

Heikkisen romaanissa keskiössä on Korkalaisen suku ja Mäki-niminen tilus jossakin päin Rautavaaraa. Kuvatuiksi tai vähintäänkin mainituiksi tulevat muun muassa Luostanlinnan pakkotyövankilaitos, Nurmeksen Porokylän palo, sortokauden adressin nimenkeruu, siirtolaisuus, sisällissota, Lapuan kyyditykset ja toinen maailmansota. Sotien jälkeinen jälleenrakennusaika ja lopulta vääjäämätön rakennemuutos.

Kerronta romaanissa on vetävää ja monet juonenkäänteet ovat uskottavia. Siitä saa realistisen käsityksen siitä, kuinka perusrahvas Suomen maaseudulla on aikoinaan elänyt, aina 1800-luvun lopulta sähkö- ja televisioaikaan. Korkalaisten elämä on tragediaa, pieniä iloja ja onnenpotkuja. Kitkuttamista velkaorjuudessa, äkkikuolemia ja niin poispäin. Kyseessä on siis moneen kertaan kerrottu perhe- ja sukutarina, jossa yhdistyy niin Metsolat kuin Väinö Linna. Myöskään Antti Tuurin Pohjanmaa-sarjasta tuttua Hakalan sukua en malta olla mainitsematta lähiverrokkina, Päätalon Iijoki-sarjasta puhumattakaan.

Vaikka kyseessä on tilaustyönä tehty juhlaromaani, ei se onneksi näy juurikaan laadussa. Rautavaara-viittauksia romaaniin on lopulta ripoteltu maltillisesti, eikä siinä sorruta maalailemaan paikkakunnasta mitään paratiisia. Romaanin perusteella Rautavaarasta tulee mieleen lähinnä Savon Puolanka, jossa pessimismi yhdistyy vaatimattomaan ja liikoja odottamattomaan elämänasenteeseen.

Romaanin kieli on tutun rehevää savon murretta kansanomaisuuksiaan myöten. Myös Päätalo-viittauksia vilisee kaskuissa ja puheenparressa paikoin häiritsevyyteen saakka. Heikkinen on todellakin mukavuusalueellaan.

Heikkisen tyyli jakaa varmasti kansaa. Toisaalta näin Baarijakkaran lukeneena, täytyy todeta, että Heikkinen on vahvimmillaan juuri kronikoitsijana. Joka kerta tarttuessani Heikkisen romaaneihin tekisi mieli paiskata kirja heti seinään siinä vaiheessa, kun ensimmäinen "entiijatteli" -tyylinen verbi sattuu silmäään.

Lukijan ärsyttäminen on silti toimiva koukutustapa, ja todennäköisesti nielaisen myös seuraavan Heikkisen tuotoksen.

[Heidi · Rating 4 out of 5]

Kyllä sitä taas miettii, että voiko kirjoittaa kirjaa suomalaisemmin, jos ei oo vaan kärsimystä kärsimyksen perään? Siitä huolimatta viihdyin tän sukupolviromaanin parissa yllättävänkin hyvin. Kirja vangitsi erinomaisesti perhe- ja sukudynamiikkaa, suvun tarinan ja suhteita, sitä miten toiset ajattelee menneisyyden kuuluvan menneisyyteen ja toiset näkee sen liittyvän olennaisesti nykyistyyteen, miten kaikissa suvuissa on omat salaisuutensa ja kipukohtansa ja miten toisaalta yhteys säilyy sukupolvelta toiselle.

Ja mikä ihana murre.

[Lechw · Rating 4 out of 5]

Hieno ajatus Rautavaaran kunnalta ja tuolloiselta kunnanjohtajalta juhlistaa 150-vuotista historiaa romaanilla! Heikkinen tekee työnsä taidokkaasti. Tunnelmat vaihtelevat kepeästä synkkään, mutta ihmisen ääni kuuluu halki sukupolvien.

[Toni · Rating 3 out of 5]

Noin tuhannen muunkin ihmisen tavoin on todettava, että Heikkinen on todella sujuva tarinankertoja. On pienoinen ihme, että tällainen Rautavaaran kunnan tilaama ”juhlavuosikirja” onnistuu olemaan näin orgaanisen oloinen, vaikka tässä jollain löyhällä ja oudolla tavalla markkinointiviestinnän kentällä liikutaan. Etäännyttäminen tekee ihmeitä, ja romaanina tämän ihan oikeutetusti lukijoille myydään, koska sitä tämä on eikä mikään kronikka.

Heikkinen on vankalla mukavuusalueellaan savolaisten ihmisten elämänvaiheiden kuvauksessa siellä Simo Hämäläisen ja Heikki Turusen vanavedessä ja manttelinperijänä. Kirjassa on paljon henkilöitä, mutta tarina keskittyy yhden suvun vaiheisiin ja ihmisiin, pääasiassa sukututkimusta tekevään Kerttuun ja hänen mummoonsa Alliin. Jatkuvuuden tuntua tuo Kertun tytär Kreeta, joka kuvaa hyvin sitä, miten kaukana muutaman sukupolven takaisten ihmisten elämä omasta onkaan – ja samalla lähellä, mitä on vaikea tietoisesti ymmärtää ja siksi valitettavan helppo ohittaa. Jos tämä kirja kannustaa johonkin toimintaan, niin sukututkimuksen tekemiseen ja asioiden kyselyyn suvun vanhimmilta. Tieto voi lisätä tuskaa, mutta ymmärrys ei.

150 vuoden aikajänne on ehkä hieman lavea käsiteltäväksi sukuromaanissa, jotta kokonaisuus olisi selkeä ja helposti seurattava. Raskassoutuinen tämä ei ole millään mittarilla, mutta sukupolvet haaroineen ja ihmisineen aiheuttaa välillä pientä haastetta ja pakottaa palaamaan hahmoluettelon pariin. Ymmärrettävää toki on, että kunta haluaa itsestään ja vaiheistaan kertovan kirjan kertovan koko historian ja sen vaiheet. Ehkä tätä olisikin viimeistään kustannustoimittajan toimesta rajattu, jos tämä ei olisi tällainen omintakeinen romaanin ja kunnan historiikin hybridi.

Inhoan, kun jotain kuvataan kevyeksi tai helpoksi luettavaksi, mutta Rautavaara on kyllä sitä. Tämän parissa viihtyy kepeästi, ja jos äänikirjan pariin mielii, ei lukija voisi olla parempi kuin kirjailija itse, joka tuntee savolaisen sananparren. Ei tämä maailmaa mullista, mutta onneksi kaiken ei tarvitsekaan. Lukukokemuksena tämä toimi itselleni ehkä parhaana muistutuksena juuri siitä.

[Camilla · Rating 4 out of 5]

Myönnän olleeni epäileväinen, kun sain käsiini Antti Heikkisen tilaustyönä kirjoittaman romaanin, jonka aiheena on piskuinen savolaiskunta. Epäilykseni karisivat parinkymmenen sivun jälkeen. Alussa henkilöhahmojen runsaus hieman uuvutti, mutta kun teksiin pääsi kunnolla sisälle, se vei mukanaan. Romaani on taiten kirjoitettu sukukertomus.

Rautavaara-romaanin rakenne on hyvin samankaltainen kuin Maria Turtschaninoffin Suomaassa. Lukija seuraa yhden suvun tarinaa erilaisten kertojanäkökulmien kautta. Kaiken keskiössä on suvun yhteinen keskuspaikka, joka (hyvin suomalaiseen tapaan) rakennetaan vaivoja säästelemättä tulevien sukupolvien turvaksi. Suuren on toiveet, mutta nuori polvi ei rakkaudella ja hartaudella rakennettuun pytinkiin kuitenkaan jää: tila autioituu, rapistuu ja lahoaa, aivan kuten sen rakentaneet yksilötkin. Samalla tavalla rapistuu koko Rautavaara, joka romaanissa nousee autioituvan Itä-Suomen symboliksi.

Varsin melankolinen suomalaiskuvaus tämä(kin) romaani on. Heikkinen on sen verran taitava sanakäyttäjä, että tekstin äärellä on helppo olla. Hahmoihin kiintyy. Heidän puolellaan on helppo olla. Lisäansioksi lasken Heikkisen rehevän kielen: välillä on mukava lukea leveää savolaismurretta, joka valitettavan usein tuntuu jäävän läntisten serkkujensa jalkoihin.

[Erja · Rating 4 out of 5]

Ehdottomasti hyvä idea Rautavaaran kunnanjohtajalta tilata kunnan 150-vuotisjuhlan kunniaksi romaani eikä perinteisempi historiateos ! En olisi tarttunut sellaiseen petinteiseen (yleensä) vuosilukuja vilisevään historiakirjaan, mutta tämä yhden suvun tarina Rautavaaran kunnasta toi historian eläväksi. Samalla tuli taas myös lyhyt kertaus Suomen historiasta. Kirjailija oli saanut mukavasti sukutarinan lomaan ujutettua oikeita tapahtumia.

Äänikirjan lukijana kirjailija itse; oli kiva kuunnella murteella puhuttuja pätkiä.

Yksi kirjassa mainittu paikka on itselleni tuttu eli Metsäkartanon leirikeskus, jossa olen viettänyt hiihtolomapäiviä vuosia sitten.

[Miia · Rating 5 out of 5]

Koskettava sukupolviromaani, jossa on monia tasoja. Oman suvun kotikunnan historia avautuu kiinnostavasti ja voin nähdä romaanin suvussa omaani. Avautuu uudella tavalla arvostusta omien isovanhempien ja heidän vanhempiensa ponnisteluihin karuissa ja köyhissä oloissa. Vivahteikasta kieltä, eläväistä murretta, hienosti rakennettuja ja kiinnostavia henkilöhahmoja, huumoria ripoteltuna traagisten ja karujen ihmiskohtaloiden joukkoon, yllättäviä juonenkäänteitä ja paikallishistoriaa, johon on yhdistelty kiehtovasti faktaa ja fiktiota.

[Jöle · Rating 4 out of 5]

Yllätyin että Rautavaaran kunnalle tilaustyönä tehty romaani oli näin hyvä!

Saman suvun useamman sukupolven kokemukset nivoutuivat hienosti jatkumoksi, jota oli ilo lukea. Tunnelma oli jotenkin mukava ja leppoisa, vaikka tapahtumat monesti eivät sitä olleetkaan. Tästä jäi jotenkin kodikas olo.

”Rakensivat elämälleen paikan ja ajattelivat itseään, lapsiaan, heidän lapsiaan. Sinuun asti he ajattelivat, vaikka eivät sinusta tienneet sen enempää kuin sinä heistä.”

[Jii · Rating 4 out of 5]

Hieno kulttuuriteko pieneltä kunnalta tilata romaani puisevan historiikin sijaan merkkivuotta juhlistamaan! Pidin tarinasta ja murteellisesta kielestä, mutta 1800-luvulle sijoittuvissa osissa kieli ei tuntunut tarpeeksi vanhalta vaan vaikutti pikemmin 1900-luvun alkuun sopivalta. Välillä myös tapa selostaa dialogia suoran dialogin sijaan hieman puudutti. Neljä tähteä silti eheälle kokonaisuudelle.

[Matti · Rating 2 out of 5]

Kiinnostava konsepti - kunnan juhlakirja kertomakirjallisessa muodossa.
Oma lukukokemus taisi väljähtyä johtuen liian pitkästä lukuajasta - ehti jo osin unohtaa aiemmat tapahtumat ja oli vaikeuksia päästä takaisin kärryille.

[Iiris Vesala · Rating 4 out of 5]

Todella nautittavaa ja sujuvaa luettavaa, mutta kirjassa oli yksi niin groteski kuolema, että ihmettelen.

[Katja Pahkinen · Rating 5 out of 5]

Mielenkiintoinen, monikerroksinen sukupolvitarina. Mukavaa maalaistarinaa.