Edith Södergran syntyi vuonna 1892 ja kuoli vuonna 1923, vain 31-vuotiaana. Esikoisteoksensa Dikter hän kirjoitti vuonna 1916. Södergranin lyhyt, tiivis ja erittäin merkityksellinen kirjailijuus on erottamaton osa 1910- ja 1920-lukujen kirjallista kulta-aikaa Suomessa. Ajan saatossa hänestä tuli modernistisukupolven ikoni - kiintotähti joka yhä vaikuttaa niin kirjailijoihin kuin lukijoihinkin. Södergranin runoissa vuorottelevat elämänilo ja kuolemankaiho, hurmio ja pidättyvyys, ironia ja patetia. Häntä lukevat kristityt ja agnostikot, nuoret ja vanhat, radikaalit ja konservatiivit. Viimeisinä vuosinaan Södergran oli sairauden riuduttama, kärsi puutetta ja eli eristyksissä äitinsä kanssa Karjalan kannaksella Raivolan kylässä. Elämäkerrallisia lähteitä hänestä on niukalti, sillä Södergran muun muassa tuhosi kirjeitään. Hänen tuotantonsa on suppea, ja hän vietti pitkiä aikoja ulkomailla. Niinpä Södergranin kuoleman jälkeen oli tilaa elämäkerrallisille spekulaatioille ja myytin rakentamiselle. Hänen ystävillään kirjailija, kriitikko Hagar Olssonilla oli oma "Edithinsä" ja kirjailija, runoilija Elmer Diktoniuksella omansa. Ensimmäinen Södergran-elämäkerturi Gunnar Tideström kirjoitti teoksensa ammentaen taiteilijamyytistä ja esitti runoista psykologis-elämäkerrallisen tulkinnan. Siitä näkemyksestä myöhempien aikojen tutkijoiden on ollut työlästä ravistautua irti. Kirjallisuudentutkija Agneta Rahikainen on tutkinut Edith Södergrania 1990-luvulta lähtien ja kirjoittanut väitöskirjansa tämän myytin rakentamisesta. Tässä elämäkerrassa Rahikainen kyseenalaistaa voimakkaimmin juuri kirjailijamyytin "hidasta kuolemaa tekevästä, väärinymmärretystä ja herkkähermoisesta runoilijattaresta". Tutkimustyö on tiennyt hienovaraista salapoliisityötä ja lukemattomia oivalluksia. Tarunomaisuuden verhosta paljastuvaa, uutta Edith Södergrania voisi kuvailla vaikkapa näin:"Löysin monien myyttien takaa kirjailijan, joka poikkeaa jyrkästi kirjallisuushistorian typistetystä ja yksitotisesta kuvasta. Sain esiin elämäniloisen ja huumorintajuisen nuoren naisen joka oli itseironinen ja epäsovinnainen. Hän oli nähnyt maailmaa, hän oli sosiaalinen, vilkas, utelias, ailahteleva ja valpas. Hänellä oli aikaansa nähden hyvä koulutus, hän oli sivistynyt ja hänessä eli vahva kapinahenki, eikä hän suostunut kompromisseihin vakaumuksensa vuoksi. Lisäksi hän eli ajan hermolla. Hänen huumorintajunsa ja itseironiansa olivat kaikenkattavaa lajia, ja lukija huomaa jatkuvasti, ettei hän aina ottanut itseään kovin vakavasti. "
Rahikaisen väitöstutkimukseen perustuva, kunnioitettavan laaja, perusteellinen ja puolueeton elämänkerta on ehdottomasti parasta tutkimusta, jota olen Södergranista lukenut - joskin olen lukenutkin tosin vain suomennetut.
Rahikainen teilaa surutta aiemmat tutkimukset niiltä osin, miltä ne voidaan tulkita tietoiseksi runoilijamyytin rakentamiseksi ja tuo ansiokkaasti esiin elämänkertakirjoittamisen ongelmat Södergranin tapauksessa. Sekä Södergran itse että hänen äitinsä hävittivät paljon Södergranin kirjeitä ja kirjoituksia ja monet runoilijan elämään liittyneet seikat ovat jääneet tutkijoiden ja aikalaisten arvailujen ja tulkintojen varaan.
Södergranin kohdalla on rakennettu ja toistettu pitkään myyttiä "eksoottisen Raivolan sairaasta, väärinymmärretystä taiteilijanerosta" ja myös hänen runojaan on luettu kuin lyyristä päiväkirjaa, itse runoilijan elämänkertaa vasten. Rahikainen monipuolistaa kuvaa runoilijasta ja runoista myyttien ja jo osin vanhentuneiden näkemysten takana. Joskin sanottava on, että yllätyin vähän siitä, kuinka vähän hän lopulta itse ottaa kantaa tai esittää näkemyksiään tai tulkintojaan itse Södergranin runoista.
Ison ja hyvin kiinnostavan osan teoksesta Rahikainen käyttää tutkimalla Södergranin runouden tulkintaa ja vastaanottoa tämän kuoleman jälkeen. Rahikainen on tehnyt valtavaa, huolellista työtä ja saanut aikaan laajan elämänkerran ja tutkimuksen, jossa päästään tarkastelemaan runoilijaa tulkintojen ja värittyneiden kuvausten takana, myös tuoreista tulokulmista. Nautittava, perusteellinen lukupaketti on täydennetty joukolla sekä Södergranin itse ottamia että häntä esittäviä valokuvia sekä vaikuttavan laajalla, monipuolisella viite- ja lähdeluettelolla.
Suurena Sädergran-ihailijana luin tämän teoksen nautinnolla ja uteliaisuudella. Pakko oli ostaa omaankin hyllyyn. Vaikuttava ja ansiokas teos, ehdottomasti!
Habil biografi till två tredjedelar, sen lite långdragen biografihistoria som nog hade kunnat bli analyserats hårdare. Men biografidelen är välskriven om ett intressant liv i en rysk-finlandssvensk miljö som i alla fall jag vet för lite om, men som spelar en viktig roll i svenskans litteraturhistoria
Mycket intressant bok om mytbildningen kring Södergran. Läste i höstas Witt-Brattströms bok Edits jag isom beskrev den ryska litteratur Södergran troligen läst och hur kvinnliga författare togs emot. Nu vill jag läsa om den. Rekommenderar att börja med Witt-Brattström, då denna bok är nyare och det är trevligt att ha den grunden. Hon citerar även viktiga dikter, vilket är praktiskt att ha med i samma bok. Parallelläste denna med Som en eld över askan och Södergrans samlade dikter. Ska du bara läsa en bok är det förstås dikterna.
Perusteellisesti Söderganin elämää ja kirjailijamyytin rakennusta ruotiva elämäkerta vaatii merkittävissä määrin kiinnostusta kohteeseensa. Muuten saattaa iskeä uupumus faktatykityksen ja analyysin keskellä.
Jos tämän jälkeen uskaltaa vielä tarttua teokseen, niin löytää kiinnostavan koonnin Edith Södergranin elämän 31 vuodesta ja niistä vuosista Södergranin kuoleman jälkeen, joiden aikana myytti sairaalloisesta mutta ah-niin-tulisieluisesta runoilijasta rakennettiin. Sekä ajasta ennen että jälkeen Södergranin Rahikainen onnistuu kertomaan kiinnostavasti, mutta ote on tutkijan ote, eikä anna kovin paljoa armoa populäärimmästä kulmasta lähestyvälle lukijalle.
Erityistä plussaa kuvista! Kirjassa on paljon sekä Edithin ottamia että Edithistä otettuja kuvia, ja siroteltuina tekstin lomaan ne tuovat todellista siellä olon tuntua.