Eeva Kilven eroottinen romaani Tamara on osoittautunut kestäväksi taideteokseksi, sen lisäksi että se on ensimmäinen suomalainen rakkausromaani, jossa kuvataan rakkauselämän elimellistä puolta henkisen ja moraalisen rinnalla.
Kirjan minä-kertoja on alaruumiiltaan halvaantunut mies, joka kuitenkin pystyy ehdottomaan rakkauteen. Hänen rakkautensa kohde ja elämänkumppaninsa, seksuaalisesti aktiivinen Tamara, tarjoaa hänelle eroottisen fantasian tuoman nautinnon ja tyydytyksen kertomalla yksityiskohtaisesti kokemuksistaan. Parisuhteen epätavallisuudesta huolimatta nämä rakastavaiset kantavat moraalista vastuuta toisistaan.
"Vihdoinkin rakkausromaani", kirjoitti tanskalainen Carsten Jensen tästä kirjasta. Teos on käännetty kymmenelle kielelle.
Eeva Kilpi comes from eastern Karelia, east of Finland's present-day border with Russia, studied English philology at the University of Helsinki, and worked as a teacher before she began to earn a living from her writing. From 1970 to 1975, she chaired the PEN club in Finland.
She made her debut with the short story collection Noidanlukko in 1959. She wrote about the evacuation of the population of Karelia in Elämä edestakasin, 1964, and Elämän evakkona, 1983, as well as in her autobiographical novel trilogy Talvisodan aika (1989; Eng. tr. The Time of the Winter War), Välirauha ikävöinnin aika, 1990, which describes the interwar period, and Jatkosodan aika, 1993.
Her experimental, erotic novel Tamara (1972; Eng. tr. Tamara) which brought her international success, depicts the relationship between a sexually active woman and a handicapped man. In many of her works, the central character is a strong, independent woman, for example in her novels Häätanhu, 1973, Nainen kuvastimessa, 1962, and in Kesä ja keski-ikäinen nainen, 1970. Besides fiction, she has also written autobiographical literature: Ihmisen ääni, 1976, and Naisen päiväkirja, 1978. In Ihmisen ääni she challenges the myth of the mother.
With her works Laulu rakkaudesta ja muita runoja, 1972, and Terveisin, 1976, Eeva Kilpi has made her mark as an ironic and humorous poet of the everyday. These collections were published in 1980 in Swedish under the title Sånger om kärlek, while a selection of the poems was published in Danish under the title En sang om kærlighed in 1981. In her later poetry collections Ennen kuolemaa, 1982, and Animalia, 1987, Eeva Kilpi questions man's right to dominate nature. Her poetry collection Kiitos eilisestä, 1996, is about sorrow and ageing, but also about love and passion.
Additions by the editorial team 2011:
The above biography was first published in 1998. Since then, Eeva Kilpi has written the novel Unta vain, 2007, and Rajattomuuden aika, 2001.
Tamara on suomalaisen kirjallisuuden merkkipaaluja, mitä tulee naisen seksuaalisuuden käsittelyyn. Mielestäni kirjan käsitys seksuaalisuude, suhdemuotojen ja jossain määrin sukupuolenkin moninaisuudesta on freesi edelleen. Joo, nykyisin käytettäisiin toisenlaista, paikoin sensitiviisempää kieltä ja sukupuolikuva olisi laajempi, mutta kirja on 1970-luvun alusta.
Tästä puhutaan yleensä eroottisena kirjallisuutena ja varmaan se on sitäkin, mutta tuo sana jotenkin pienentää (mun korvassa) teosta. Se on psykologinen, sanoisin.
Tamarassa on seksuaalisuuden, intiimiyden ja läheisyyden kaipuun lisäksi Kilvelle tyypillisiä luonto- ja luonnonsuojeluteemoja. Lisäksi Tamara kuvaa tyylillä Kilven omaa poliittista asettautumista: ei missään nimessä oikealla, mutta ei huutaen vasemmallakaan.
Toivoisin Kilvelle uutta tulemista vielä, kun hän on elossa. Mulle Kilpi on "opettanut" naisen ikääntymisestä enemmän kuin kukaan.
Eeva Kilpi, haluan lukea kaiken mihin ikinä sun kynä on hipaissut. Tiesin, että tässä tulee olemaan kaunis kieli, mutta se mikä pääsi yllättämään on suorastaan poikkeuksellisen inhimilliset, kiehtovat ja vangitsevat kuvaukset seksuaalisuudesta ja rakkaudesta. Henkilöhahmot ovat erinomaisia - ihania, hirveitä ja epätäydellisiä yhtä aikaa, niin ihmisen näköisiä. Elin ja hengitin päähenkilöä ja koin hylkäykset ja ristiriitaiset tunteet Tamaraa kohtaan niin että välillä rakastin, välillä petyin, välillä koin hylkäyksen niin että sappi melkein nousi kurkkuun ja halusin viskata koko kirja pois. Musta tuntuu että mun mieli välillä hylki tätä kirjaa ja yritin hylätä sen ennen kuin se hylkäisi mut. Tää vähän satutti ja vähän korjas. Niin upean inhimillinen, herkkä ja mieleen viipyilevä. En osaa antaa tälle vitosta koska tuntuu että se on liian haavoittuvaista... vakuutan itselleni että se johtuu siitä että tää ei ollut täydellinen mut en tiedä missä mun defenssit loppuu ja kriittinen arvostelukyky alkaa. Tuntuu että oon deliriumissa kun oon lukenut tätä yhtä soittoa yömyöhälle. Pelkään ja rakastan tamaraa
huhhhh vihdoin löysin ajan tän viimeistelylle! tuun muistamaan tämän kesän tamarasta, luin tätä monissa suloisissa ja kummallisissa paikoissa; uusilla bussipysäkeillä aamuauringossa, laivan bingossa, kirjastossa tiskillä työskennellessäni…
lueskelimme bestikseni kanssa molemmat omia tamaroitamme laivan käytävällä, vieressä istuva ihana, kiinnostava pariskunta ilahtui nähdessään kirjamme. nainen kertoi tamaran olevan heidän molempien yksi suosikkikirjoista, hän kertoi lukiessaan kirjaa ensikerran, usein istuttaneensa miehensä kuuntelemaan katkelmia kirjasta, koska niissä sanoitettiin asioita ja elämää niin kauniisti ja kiinnostavasti.
tuo hetki kiteytty ajatuksiani kirjasta, tamara innostuttaa, herättää suuria reaktioita, välittää kauniilla ja herkällä tavalla ajatuksia elämästä, joihin voi moni samaistua. kirja sanallisti minulle myös monia asioita, jotka on aiemmin vain olleet sanattomia tunteita sisälläni.
samalla myös nautin suuresti kirjan tahattomasta ja tahallisesta huumorista, mielenkiintoisista teemoista, erotiikasta; sen kuvailusta sekä sen kaipuusta, henkilöiden epätäydellisyydestä, tunteiden puhumisesta ja puhumattomuudesta. nautin vanhempien kirjojen lukemisesta, kieli kiinnostaa sekä se miten samaan aikaan niin erilainen ja samanlainen maailma on ollut, kuin nyt.
So ummm…. is it me? *looks at the multiple five star reviews confusedly*
Like, I didn’t find the characters likeable. I couldn’t find the plot no matter how hard I tried to look. I don’t understand what kind of story the book was trying to tell me.
I read this for school and my teacher said this book was quite a sensation when it was released and I do believe it. She also said it wouldn’t be if it was released today and I would just like to know what kind of books y’all be reading? Because I do think this would be making (like my dad always says) a bit of a hullabaloo even if it was released today.
I have read a lot of poetry from Eeva Kilpi and actually quite enjoyed it but this was my first novel from her and I have so many questions. Actually no, I don’t have any questions because I honestly don’t know what I just read. I don’t understand.
I am going to read something else now and hope that I forget this book exists as soon as possible.
Olen - jostain syystä - lukenut viime aikoina monen monta kirjaa, jotka olen jo lukenut kerran pari, vuosia ja vuosikymmeniä sitten. Olen huomannut, että maku ja mieltymykset ovat muuttuneet ja nyt tämän Kilven Tamaran kohdalla surettaa. Taisin pitää tätä hienona kirjana, joskus, nyt en jaksanut tätä. Luin myös Tamara - novellin Kesä, ja keski-ikäinen nainen- novellikokoelmasta ja tämä Tamara sen jälkeen oli kuin ylipitkä novelli. Kyllästyin ja työläännyin ja huomasin harmistuvani kerta toisensa jälkeen miesnäkökulmasta, että Tamaralla tavallaan ei ollut ääntä, ei tunteita, sillä kaikki suodatettiin miesnäkökulman kautta. Toinen mikä ärsytti - jos tämä siis kertoi naisen seksuaalisesta ja muutoinkin vapautumisesta - että aina vaan ja yhä tämäkin nainen, Tamara, etsi vapautuakseen ja ollakseen vapaa ja onnellinen, miestä, jotenkin hohhoijaa… että kun mies ei soita ja kun ei tule ja kun vaan odottelee ja elää pausella, koska joku mies, joku kummajainen, jolle pitää opettaa rakastelemisen taitoa ei ilmaannu, ei ota yhteyttä, nainen romahtaa ja romuttuu. Sorry paatos, huomaan että meni tunteisiin.
Mutta hyvää kirjoittamista, aikansa tuote, kai, ehkä sitten radikaali ja shokeeravaksin ja jos sellaiseksi tarkoitettu, niin hyvin osui varmasti silloin maaliin. Nyt tylsistyin.
Annan tälle viisi tähteä, vaikken tiiä pitäisikö. Tää liikahdutti ja nauratti ja itketti. Ehkä oon vaan itkutuulella. Eeva Kilpi on ihana, pitää syventyä.
Eeva Kilven aikanaan kohua herättänyt miltei pehmopornoa vilisevä parisuhdedraamaromaani on malliesimerkki tuon ajan naisen seksuaalisesta vapautumisesta.
Henkilögalleria on ohut, ja keskitytään Tamaran ja hänen miesystävänsä sekstailuihin. ”Kustaa Maurin” ja Tamaran monipuolisista seksiakteista saa omalla tavallaan nautintoa hänen asuinkumppaninsa, joka puolestaan on rampa, pyörätuolissa oleva suomen kielen dosentti ja tämän nymfomaanin entinen opettaja yliopistolta.
Tuolle miehelle riittää platonismasokistinen suhde Tamaraan, hänen lemmentuoksuisten vaatteiden ja kuukautisveren nuuhkiminen. Toisaalta dosentti rypee yksinäisyydessään, ja Tamara on ikään kuin hänen fyysinen ulottuvuutensa ulkomaailmaan; toisaalta hän ei aivan tunnu elävän yhteisessä todellisuudessa sen paremmin Tamaran kuin kenenkään muunkaan kanssa yrittäessään testamentata ruumistaan lääketieteellisiin tarkoituksiin odottaessaan lemmenkipeää neitokaistaan ankeassa yksinäisyydessään.
Tamara puolestaan kuvataan huikentelevaisena lihallisena Lilithinä, jolta mielikuvitusta ei puutu seksikokemuksia hankkiessaan ja niistä miehelleen kertoessaan – yrittääpä siitä jalostaa jotain surkuhupaisen ”ylevää”: ”Koko eroottinen dynamiikka voitaisiin ohjata ihmiskunnan palvelukseen koulutuksen ja tieteen välityksellä. Sen varaan voitaisiin luoda uusi maailmankatsomus, panerotiikka, pillusmi ja kullismi, yhteisellä nimellään pilkullismi – –”.
Lukija saa seurata tätä vinksahtanutta parisuhdetta, jota korostaa miehen kykenemättömyys ja sulkeutuneisuus vastakohtana ehdoton nautiskelija ja sadistinen nainen vallankäyttäjänä. Kolmas pyörä on vähän samantyyppinen kuin jollain Flaubertilla lääkärinrouvan heilat, joskin seksuaalinen kanssakäyminen oli 1800-luvulla kaunokirjallisuudessa perin vihjailevaa, toisin kuin Kilven klassikossa, jossa nainen ”luennoi” entiselle opettajalleen naisruumiin saloista ja sarjaorgasmeistaan.
Kiehtova ja erikoinen kirja, ei ihan helppo. Elämän, parisuhteen ja seksuaalisuuden olemusten pohdiskelu on kiinnostavaa. Tamara on mielestäni ennen kaikkea rakkauden ja sen kaipuun kuvaus ja analyysi, eikä nykymittapuulla edes hurjan eroottinen. Kirjoitusajankohtanaan se on sen sijaan ollut hyvinkin rohkea teos.
70-luvun ajankuva on muutenkin mielenkiintoinen: yllätyin siitä, miten ajankohtaisia asioita, kuten ympäristöasioita, teksti käsittelee. Tuon ajan poliittinen ilmapiiri taas on ainakin tälle nykylukijalle vieraampaa. Oman jännitteensä tuo esimerkiksi henkilöiden tavoittaminen kännykättömässä maailmassa. Kieli on oivaltavaa, ajoittain humoristista, Tamara paikoitellen itseriittoisuudessaan rasittava, mutta minäkertoja sitäkin sympaattisempi. Ainakaan tämä ei ole niitä kirjoja, jotka unohtaa heti takakannen suljettuaan. Sitä paitsi viimeinen lause voi yllättää lukijan.
Parasta Tamarassa ovat ajankuva ja tunnelma, varsinkin kesän varjot ja paahde, jotka näin ja tunsin.
Välillä oli vähän jassoo-fiilis ja nauratti. En tiedä, mikä kaikki on tarkoitettu huumoriksi alun perin, minkä kuuluukin olla pateettista ja mikä ei oikein ole kestänyt aikaa.
Siihen kiinnitin huomiota, että seksikäsitys oli kovin penetraatiokeskeinen ja muunlaista seksiä jopa dissattiin. Freudin vahingolliset ja virheelliset teoriatkin olivat päässeet mukaan. En tosin tiedä, missä määrin näissä puheissa oli kyse kostosta ja muusta vallankäytöstä.
Jos joku tietää tästä hyvän analyysin, saa vinkata!
Eeva Kilven Tamara on kuvaus rakkaudesta ja sen kaipuusta. Tamaran päähenkilöt olivat huonojalkainen minäkertoja ja hänen hyvä sydänystävänsä Tamara. He viihtyvät toistensa seurassa, mutta Tamara tarvitsi enemmän kuin mitä minäkertojalla oli tarjottavana. Tamara tarvitsi seksiä. Hän tarvitsi seksiä myös kuukautisten aikana.
Tamara on klassikko aihepiirinsä vuoksi, sillä siinä käsitellään naisen seksuaalisuutta, jonka uskoisin vielä 1970-luvun alussa olleen häveliästä ja peiteltyä. Tamara nosti kaikki naisten tabut selvästi ja häpeämättömästi pöydälle.
Tamaran seurassa viihdyttiin ja kiihdyttiin. Tamara kertoi sydänystävälleen yleensä kaiken miehistään, joita tapaili. Yksi mies oli kuitenkin sellainen, johon Tamara rakastui. Luvassa on runsain mitoin puhetta seksuaalisuudesta, seksistä ja naiselämästä miehen silmin katsottuna. Väliin huumoria ja hulvatonta puhetta, väliin surkeutta ja kurjaa oloa. Uskon kuitenkin, että Tamara vie ja lukijat vikisee.
Tamara julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1971 ja sen kirjoittaja on samanikäinen kuin äitini olisi. Luin parikymppisenä Naisen päiväkirjan ja hämmästyin: kirjailija on äitini ikäinen. Jos olisin tuolloin lukenut Tamaran, olisin ollut shokissa riemusta. Julkaisuajankohtaansa nähden Tamara on härski, julkea ja silmittömän seksuaalinen. Tamara asustelee väljästi oudon liikuntakykyrajoitteisen impotentin miehen kanssa. Tämä mies on kirjan minäkertoja. Tamara pettää miestä jatkuvasti lukuisten miesten kanssa ja pohtii suhteita ja seksikohtauksiaan yhdessä tuon ramman kanssa. Kirja sisältää kuitenkin myös paljon filosofista pohdintaa parisuhteista, jättämisestä, pettämisestä ja rakkaudesta. Sen verran vanhaksi olen tullut, että tuo pohdiskelu oli kirjassa ihan parasta, kaikki muu vähän kyllästytti. Joka tapauksessa tämä on hieno tarina vapaasti omaa seksuaalisuuttasn toteuttavasta naisesta ja ilmeisen tarkoituksellisen provosoivasti kerrottuna.
Alkuun kävi mielessä, että taidan tylsistyä minäkertojan jatkuvaan Tamara-syväanalyysiin, mutta päästiinhän tässäkin sit ihan hyvin vauhtiin. Jotenkin tosi inhimillinen teos! Pidin erityisesti pienistä huumorin pilkahduksista tekstissä. Nykynäkökulmasta ei tuntunut "eroottisena romaanina" erityisen eksplisiittiseltä, mutta ymmärrän, että varmaankin 70-luvun alussa Eeva Kilpi sai jonkin sortin kohun tällä aikaan. Pitääpä lukea häntä vielä joskus lisää.
Monet teemat tässä oli erinomaisia ja koskettavia! Jonkin verran kerrontaa, mikä kauneudestaan huolimatta tylsistytti. Mutta paljon erilaisia tunteita heräs, mikä on mulle ehkä tärkeintä.
Eeva Kilven eettistä tarkastelua kestävä, filosofinen erootiikka on täynnä Tamaran ihastuttavan kauniita ja mielikuvituksellisia kielikuvia. Parisuhteita, romantiikkaa, seksiä ja rakkautta pohdiskeleva, ajatuksia herättelevä päiväkirjamainen teksti on tunnelmaltaan kuin auringon paahtamalla laiturilla makoilua veden liplattaessa ympärillä, ja synkät vivahteet tuovat siihen oman tasapainonsa.
I am sorry there are no English reviews of this fine book. It's been many years since I read it so unfortunately I can't sensibly contribute one. The English capsule description on the top page is a good description of the scenario.
A quick check of the San Diego city and county library systems show no copies of this book. That's a pity. Somewhere along the line I think I lost my copy.
Erikoinen, eroottinen ja paikoin huvittavakin kirja omituisesta ihmissuhteesta. Päähenkilö on alaruumistaan halvaantunut mies, joka ei enää pysty normaalin seksuaaliseen kanssakäymiseen. Hän on kuitenkin hyvin läheinen kirjan nimihenkilön, Tamaran kanssa.
Tamara on seksuaalisesti aktiivinen ja tapailee lukuisia miehiä, ja myöhemmin sitten viettää paljon aikaa tämän halvaantuneen ”ystävänsä” kanssa, jolle kertoo yksityiskohtaisesti mitä on muiden miesten kanssa tehnyt. Tämä ”ystävä” taas ilmeisesti jotain tyydytystä näistä Tamaran kertomuksista. Jotain petipuuhia heidänkin välillään on, vaikka mies ei kaikkeen pystykään, ja Tamara julistaa rakkauttaan muihin miehiin.
Kesäksi tämä erikoinen pariskunta muuttaa maalle, mökille, ja seurailee siellä luontoa. Seksuaalisuuden ohella luonto ja ympäristönsuojelu tuntuukin olevan kirjan toinen teema.
Tämä oli ensimmäinen kirja, jonka luin Eeva Kilveltä. Täytyy kyllä sanoa, että mielenkiinto heräsi hänen muutakin tuotantoaan kohtaan. Teksti oli ansiokasta, tarina mieletön. Jotain vanhentuneita ilmaisuja ja etenkin vanhentunutta sisältöä huomasin, onhan teos jo 70-luvun alusta.
Lukiessa jotenkin ajauduin ajatuksissani jonnekin ulkomaille, Pariisiin tai Roomaan, unohdin että aistillisuudestaan huolimatta tämä on kotimainen kirja. Mutta sitten säpsähdin arkisesti todellisuuteen kun kirjassa mainitaankin tylsiä suomalaisia paikkakuntia Nilsiästä Yli-Kiiminkiin, ja Tamaran tapailevat miehet pukeutuvat ruskeisiin kalsareihin tai verkkoaluspaitaan. Suomi-erotiikkaa.
Jännittävä valinta, että seksuaalissävytteiseen kirjaan, jossa kertojaminä on selvästi mies, on äänikirjan lukijaksi jostain syystä valittu nainen!?
Eeva Kilven eroottissävytteinen Tamara oli 1970-luvulla aikansa kohuteos, onhan sen nimihenkilö seksuaalisesti vapaamielinen nainen. Kirjan Tamara on erikoisessa, fyysisesti platonisessa, mutta henkisesti jossain määrin sitovassa suhteessa impotenttiin kertojaan, jonka mielikuvitusta Tamara ruokkii kertomalla seksikokemuksistaan muiden miesten kanssa. Kertojalle Tamara on ikkuna sellaiseen maailmaan, johon hänellä itsellään ei ole pääsyä.
Vaikka kirjaan on lyöty erotiikan leima, seksillä mässäilyä on harvakseltaan (ja nykypäivän mittapuulla siinä on hyvin vähän shokkiarvoa). Tamara ja kertoja käyvät myös muunlaisia keskusteluja, hyvinkin syvällisiä, olemista ja elämää pohdiskelevia. Toisinaan asioiden puiminen menee vähän saivartelun puolelle, mikä onkin kirjan ainoita huonoja puolia. Siitä huolimatta tätä mielenkiintoista seksin ja filosofian cocktailia oli hauska lukea. Tekstissä toistuvat myös Kilvelle tutut teemat ympäristöasioista pasifismiin.
Olin skeptinen aloittaessani kirjan, sillä Kilven pitkät tekstit eivät ole iskeneet lainkaan samalla teholla kuin runot. Tamara on kuitenkin toista maata ja jäi mieleen erinomaisena lukukokemuksena.
Tunsin kuinka hänen palleansa jännittyi hänen puhuessaan Kustaa Maurista, koko ruumis tuntui kireältä ja kovalta, se kantoi sisällään pettymystä kuin vierasta esinettä ja oli terästäytynyt ollakseen hajoamatta, se häntä väsytti; rakkaus, nimesi on tuska, soi mielessäni kuin ratkaiseva kertosäe iskelmäsepittäjän korvissa.
Kuin olisi heitetty itkuvirsiä, korkeaveisu ja vanha jallu blenderiin.
Kirja tuntui ylimitoitetulta ideatutkielmalta. Eikö olisi voinut kirjoittaa panemisesta ja panemisen halusta sijoitettuna todenmakuisempaan kontekstiin? Ihan vaan joku Kaarina 40v, eronnut sinkku, käy töissä ja tapailee satunnaisia miehiä joiden kanssa panee, mutta haluaisi löytää pysyvän suhteen. Ja kaveri joku Martti, joka olisi välillä Kaarinan fb, jolle se purkaa turhautumistaan, kun ei löydä järjellistä miestä.
Ehkei tuohon aikaan voinut. Tosiaan täytyy nostaa hattua kirjailijan rohkeudelle tuolloin. Ja toivottavasti tuo aika ei koskaan enää palaa.
Ja tietysti kyseessä fiktio, eihän hahmojen tarvitsekaan olla uskottavia, kirjassa kait yritettiin ilmentää ja sanoittaa jotain rakkauden ideaa.
Oli kiinnostavaa ajankuvaa, veitsenteroittaja, kädetön ruohonleikkaaja (miten?) ja vuokrakuski. Ja paikoin jopa pilkahdus huumoria. Ylivoimaisesti hienointa oli luonnon kuvaus.
Eeva Kilven Tamara on vapaan seksuaalisuuden virtaa 70-luvun alun kuoseissa.
Kirjan nimihenkilöä Tamaraa seurataan alaruumiistaan halvaantuneen professorin silmin. Tamara edustaa hänen rinnallaan äärimmäistä pystyvyyttä ja konkreettista lihallisuutta, kun kertoja itse pystyy nauttimaan vain fantasian tasolla.
Vahvinkin ihminen on kuitenkin toisten armoilla, ja jokaisessa on tarvitseva puoli. Professori ja Tamara ovat sielu ja ruumis, ideoiden maailma ja luonto. He ovat toisistaan erottamattomat ja riippuvat.
Jos teos ei enää onnistu olemaan raikas kerronnan ratkaisuissa, tuntuvat yhteiskunnalliset nostot edelleen tutuilta: ympäristöpelot, tuottavuus ihmisarvon kierona mittana tai vaikka tekniikan mahdollisuudet luovaan työhön vapauttavana renkinä.
Nykyajassakin Tamaran anti on siloittamattomat erotiikan kuvaukset, joista puuttuu porno- ja viihdeteollisuuden muovisuus ja asetelmallisuus.
Suuria tunteita ja pitkiä filosofisia keskusteluita ruumiinsa vangiksi jääneen ramman miehen ja hänen ystävänsä iloluonteisen ja sydämellisen Tamaran välillä. Rohkeaa estotonta eroottista tarinointia. Erityisesti rakastin Eeva Kilven taitavaa sanojen käyttöä, varsinaista sanojen ilotulitusta!...intuitio iskee suoraan asiaan sillä aiksa kun järki kompuroi tiedon portaikossa älyn opaskoira taluttajanaan. ....sillä tavoin tutustun itseeni, näen mitkä pohjattomat kipureservit ihmisellä on, niitä ei pidä pelätä, ei kaihtaa, ne ovat kuin maanalainen vesivarasto, jättiläismäinen akvedukti johon voi hukkua tai jossa voi soudella tai vaikka pitää konsertteja keinovalaistuksessa jos haluaa hekumoida. Tätä tarkoittaa se ”Tunne itsesi”....
Kirjan takakannen teksti on karsea- ehkä kuvaa millainen ilmapiiri oli vuonna 1972. Kirja on sinänsä kuin Sex in the City episodi. Rakkaudesta, itse asiassa, höystettynä muutamilla seksikohtauksilla. Outo lähtökohta, näiden kahden yhteiselo. Sopisivat nykyiseen polyamorkuvioihin, joihin on vaikea uskoa - ehkä olen vain regressoitunut, mutta. En usko että kukaan nainen on huomaamatta pettävää miestä. Humoristinenkin tämä välillä on. Kustaa Mauri kuvauksille kikattelin ja nautin kesä maisemien kuvauksista. Onko kaikkien tämän sukupolvien kirjailijanaisen etunimi Eeva?
Ensimmäinen kirja jonka luin aloitellessani lukemista lapsuuden jälkeen uudestaan, ja tein hyvän valinnan!! Älyttömän inspiroivaa ja ajatuksia herättävää tekstiä. Monia sanoja tarttui suosikkisanat -listalle.
Tamara on kuin lieassa tempova villieläin vaikka on näennäisen vapaa ja päässä takoi läpi kirjan epätoivoinen mantra 'ihmiset käyttää käyttää käyttää toisiaan'.
Vil gerne genlæse/læse færdig. Det var en langsom bog uden handling og bare kærlighed på mange og mærkelig måder, som rørte mig helt vildt, og jeg var i Malaysia og kunne ikke stoppe med den.