Läheltä kirjoitettu henkilökuva maailmalla supertähdeksi kasvaneesta poliitikosta.
Räjähdysmäinen nousu tamperelaisesta lähiöstä maailman eliittiin. Sanna Marin kohosi vain muutamassa vuodessa kunnallispoliitikosta pääministeriksi ja maailmankuuluksi superjulkkikseksi, jossa on kosolti suomalaisille poliitikoille tuiki harvinaista suuren maailman glamouria. Marinin pääministerikausi oli Suomen historiassa poikkeuksellisia tapahtumia täynnä. Se sisälsi koronapandemian, Venäjän hyökkäyksen Ukrainaan ja Suomen Nato-jäsenyyden – jonka eteenpäin viemisessä Marinilla oli merkittävä rooli.
Nuori pääministeri johti maata poikkeuksellisissa olosuhteissa, ja hänestä tuli suuri kansan suosikki ja maailmanlaajuinen esikuva varsinkin monille naisille. Marin ei hätkähtänyt itseensä ja ulkonäköönsä kohdistuneesta arvostelusta, vaan pisti tarvittaessa arvostelijoilleen luun kurkkuun.
Politiikan toimittaja Lauri Nurmi on seurannut Marinin uraa läheltä kunnallispolitiikka-ajoista asti ja nähnyt, minkälaisella määrätietoisuudella ja aatteen palolla Marin on rakentanut uraansa. Nurmi on ollut paikalla useissa Marinin poliittisen elämän merkittävissä käänteissä. Miksi ja miten Marinista tuli niin suosittu, ja minkälaisen hinnan hän siitä joutui maksamaan?
Nurmen valokeilassa on Marinin poliittinen ura ja asema yhtenä seuratuimmista suomalaisista maailmalla – unohtamatta Marinin sateenkaariperhetaustaa ja koko tähänastista elämää, joilla on ollut merkittävä vaikutus hänen arvomaailmaansa.
Journalistinen aikalaiskuvaus Sanna Marinin tiestä nuoreksi poliitikoksi ja vallan huipulle. Moni asia jää arvailuksi, koska Marin itse ei osallistunut kirjan tekoon. Mutta mukana on hyvää analyysiä ja kiinnostavaa pohdintaa siitä, miten Marin pääministeiaikanaan muuttui ja myös sitä, miksi hän poliittisen uransa jälkeen alkoi rakentaa kansainvälistä uraa edistäen Ukrainan EU- ja NATO-jäsenyyyttä. Hirveän paljon kirjoittaja painottaa paria Marinin Instagramissa julkaisemaa kuvaa luksuselämästä. On siellä kuva crocseistakin.
Pitkälti samat asiat kuin Vuorikosken kirjassa, mutta Nurmi tuo enemmän esiin myös itseään. Vuorikosken teos ehkä perusteellisempi ja kriittisempi kun taas tässä Nurmen kirjassa enemmän omia kokemuksia ja muistoja kohtaamisista Marinin kanssa.
Lyhyehkö kuvaus siitä, miten vasemmistolaisesta, populismin taidot hallitsevasta Sanna Marinista tuli kansainvälistä eliittiä ennätysajassa. Koko kirjan punaisena lankana on ikään kuin sen puntarointi, että _saako näin tehdä_ ? Nurmea se tuntuu nyppivän ja mielestäni hän laittaa liikaa painoarvoa muutamille Marinin postauksille, jotka kieltämättä ovat Hollywood-elämän karikatyyreja (Välimeren jahti, muotinäytös). Itse 40-vuotiaana naisena ymmärrän Marinia täysin: jos mahdollisuus aukeaa, miksei kokeilisi, miltä tuollainen elämä tuntuu.
Poliittinen takinkäännös joka tapauksessa on faktaa ja sen ruumiinavauksen Nurmi suorittaa asianmukaisesti. Marinin poikkeuksellisen nousukiidon mahdollistaneet Rinteen luopuminen pääministeriydestä, pandemian poikkeusolot sekä Ukrainan sota ja Nato-jäsenyys käydään kirjassa läpi. Nurmen analyysi tapahtumaketjuista on tarkkaa, ja jo sellaisenaan kiinnostavaa aikalaishistoriaa. Nurmi käy Marinin tarinaa läpi pääosin asia- ja sisäpolitiikan näkökulmasta. Kirjasta paistaa - ehkä liikaakin - läpi jonkinlainen henkilökohtainen pettymys siitä, millaiseksi Marin muuttui, ja tämä liittyy nimenomaan näihin valittuihin näkökulmiin.
Tulevaisuuden tutkimuksilta odotan itse hieman erilaisia näkökulmia kuten se, millainen voimaannuttava vaikutus Marinilla oli kokonaisiin ikäluokkiin ja kuinka paljon suomalainen poliittinen kenttä ja keskustelu hänen jäljiltään muuttui (jopa pysyvästi?) Toki tämä sisäpoliittinen katoamistemppu ja SDP:n hylkääminen on asia, joka on syytä käydä myös läpi, varsinkin kun kyseessä on henkilö, jonka suosio kohosi ajoittain lähes hypnoottisiin lukuihin.
Nurmen tulkinta Marinin ansioista on karkeasti yksinkertaistaen se, että siinä missä koronakriisi hoitui Marinilta kuten keneltä tahansa, Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyydet olivat monelta osin Marinin henkilökohtaisen panoksen ansiota (ja vähemmän Niinistön). Kolmantena Nurmi laskee Marinin ansioksi myös sen, että SDP hävisi 2023 eduskuntavaalit.
Kirjan julkaisukärkenä toiminut Marinin ja Niinistön välisen konfliktin kuvaus sen sijaan jää ohueksi, muutamien yksittäisten kommenttien varaan, ja mielestäni kirjan "journalistiset" ansiot ovat toisaalla.
Kuunneltuani Ylen Marin kuunnelman, ajattelin jatkaa samalla teemalla, mutta vähän todenperäisemmän kirjan parissa. Teoksessa Nurmi tasapainoilee ihailevan fanboyn ja kriittisen journalistin välimaastossa, kenties alkaen neutraaliudesta, jatkuen fanitukseen (oltuaan ensimmäisiä Marinia seuranneita journalisteja) ja päätyen pettymykseen Marinin nousukasmaisen (kirjoittaja ei käytä tätä sanaa, mutta kuvaa Marinin ehkä halunneen näyttää muille, että hei tänne esim luksuspurren kannelle, huippukokoukseen, Rivieralle, New Yorkiin, Pariisin muotinäytökseenj minä pääsin) käytöksen myötä. Pääsee mainittua Ylen kuunnelmaa syvemmälle, mutta ihan valtavasti uutta ei avaa. Lopulta kysymykseen siitä kuka Sanna Marin on ja mikä häntä motivoi (💰?), ei vastausta oikein saatu.
Tätä kirjaa oli vaikea laskea alas, kun sen oli kerran aloittanut. Laaja henkilökuva Marinista toimittajalta, joka on seurannut hänen poliittisen uransa vaiheita jo paikallistason poliitikosta asti hänen uransa huipulle saakka. Loistavaa kriittistä tarkastelua Marinin arvojen kääntymisestä vasemmistoikonista lopulta Tony Blairin leivissä työskenteleväksi poliittiseksi ikoniksi. Nurmi haastaa Marinin poliittisua arvoja joka käänteessä, eikä anna lukijan unohtaa Marinin poliittisia juuria tämän politiikan lipuessa lopulta huomattavan kauas alkuperäisistä lähtökohdistaan.
Toinen Marinista viime vuonna kirjoitettu elämäkerta. Näissä yhteistä on se, että ne on toimittajien lman Marinia kirjoittamia, mutta eroavaisuuksia on silti. Koska luin Vuorikosken kirjan ensin, on väistämätöntä olla vertailematta tätä siihen.
Nurmen pohjustus kirjan tekoon on, että hän on toimittajana seurannut Marinin uraa aika lailla alusta asti, ja ennustanut hänestä pääministeriä. Hän tuo paljon esiin omia näkemyksiään ja tulkintojaan, sekä kohtaamisiaan Marinin kanssa, joten kirja ei ole yhtä objektiivinen kuin Vuorikosken kirja. Kapinoivan esikuvan tie huipulle -kirja meneekin mielestäni liikaa spekulaatioksi ja juoruilla mässäilyksi. Toisaalta tässä tuodaan enemmän ilmi Marinin poliittisia tavoitteita ja arvoja, ja kerrotaan, jos ne ovat olleet ristiriidassa toiminnan kanssa, vaikka Vuorikosken kirjasta sai taas paremman kokonaiskuvan Marinin ajan politiikasta ja dynamiikasta muiden poliitikkojen ja puolueiden kanssa. Kaipasin tähän enemmän erotusta siihen, mikä oli jonkun muun ajatus, mikä taas kirjailijan oma oletus. Jauhojengi-aika sai myös paljon sivuja verrattuna esimerkiksi Tampereen aikaiseen politiikkaan. Hyppely ajasta toiseen oli myös välillä haastavaa seurattavaa, mutta valinta oli varmaan tehty sillä oletuksella, että kaikki kirjan lukijat tietävät tapahtumat ainakin pääpiirteittäin ja osaavat siten laittaa ne oikeaan kontekstiin.
Tätä Lauri Nurmen kirjoittamaa Sanna Marin -teosta olisi tietysti ollut herkullista lukea rinnakkain Salla Vuorikosken vastaavan kanssa, mutta kirjaston varausjumalat päättivät toisin ja tämä tuli itselleni luettavaksi vasta nyt. Ideahan kummassakin teoksessa on sama: yrittää ymmärtää ja selittää sitä, miten Sanna Marinista tuli pääministeri, miksi hän siinä tehtävissä toimi kuten toimi ja mikä motivoi hänen pääministeripestin jälkeisiä urapäätöksiään.
Kirjan kattamat lähihistorian tapahtumat ovat kaikille yhtään lehtiä lukeneille hyvin tuttuja, mutta Nurmi lähtee kiitettävästi taustoittamaan Marinin poliittista historiaa aivan hyvin kaukaa, aina Marinin ensimmäisistä paikallistason palopuheista ja puoluekokousesiintymisistä. Kirja piirtää kuvaa intohimoisesta nuoresta poliitikosta, joka haluaa korjata maailman vääryydet.
Nurmen haluaa lukijan uskovan hänen tuntevan kohteensa hyvin pitkältä ajalta. Hän luo myös vaikutelmaa, että suhde kirjan kohdehenkilöön on ollut niin luottamuksellinen, että se, mitä Nurmi kertoo, on ei enempää ja vähempää kuin totuus kulissin takaa. Kirjaa lukeekin intiiminä paljastuskirjana, kuin jännäriä, vaikka tosiasiassa kaikki riippuu Nurmen luottavuudesta kertojana. Itse Sanna Marin jää lopulta kuitenkin mysteeriksi.
Kirjapiirimme helmikuun kirja oli Lauri Nurmen Sanna Marin, ja lukukokemus jätti jälkeensä enemmän kysymyksiä kuin vastauksia – erityisesti siitä, mikä oli tämän kirjan varsinainen tarkoitus.
Kirja pyrkii ilmeisesti tarjoamaan kokonaiskuvan Marinin urasta ja ajasta pääministerinä, mutta sävy tuntuu ajoittain epäselvältä ja jopa ristiriitaiselta. Lähteinä käytetyt naistenlehdet herättivät ihmetystä – niihin tukeutuminen ei tunnu kovin vakuuttavalta. Paikoin teksti sortuu jopa jankuttamiseen, etenkin koulukiusaamisteeman ympärillä, ja toimittajan tapa kyseenalaistaa Marinin omia kokemuksia tuntuu tarpeettoman vähättelevältä.
Toisaalta kirja tarjosi minulle ulkosuomalaisena arvokasta informaatiota. En ollut seurannut Marinin vaiheita ja Suomen poliittista keskustelua kovin tarkasti hänen kaudellaan, joten kirja auttoi hahmottamaan, mistä kaikissa kohuissa ja keskusteluissa oli kyse. Ymmärrän nyt ehkä paremmin, miksi monet suomalaiset reagoivat niin voimakkaasti.
Kirjan lukeminen oli hankalaa ja Nurmen kirjoittaminen vähintäänkin erikoista. Mietin lukiessani useaan otteeseen, miksi Nurmi purkaa selkeästi omia antipatioitaan ja on ylipäätään lähtenyt kirjoittamistyöhön juuri Sannan taivalta koskien? Selkeän kritiikin keskeltä muistetaan kuitenkin mainita jokainen kohtaaminen ja tekstari Sannalta. Tämä tuo vielä entisestään outoja kierroksia kirjan sivuille ja voimme vain arvailla sitä, mikä Nurmea niin suuresti harmittaa. Kirjan loppuun lukeminen oli urakka, jota en voi suositella, jäi paha maku suuhun. Plussaa siitä, miten Sannan suvun historiaa tuotiin kirjassa esiin.
Ihan kiva. Välillä spekuloidaan irrallisen tuntuisilla asioilla, välillä esitetään kiinnostavia analyysejä. Kaiken yllä jotenkin kiusallisena varjona roikkuu tieto siitä, että Marin ei itse ole osallistunut kirjan tekoon. Kirja pyrkii avaamaan, mitä Marin ajattelee, tuntee ja haluaa, ja elossa olevan ihmisen kohdalla tuntuu jotenkin erikoiselta, että näistä asioista kirjoitetaan ilman hänen omaa osallistumistaan.
Kirja oli myös mielenkiintoinen sukellus lähivuosien Suomen poliittiseen historiaan.
Kuvaus Sanna Marinin urasta ei tarjoa yllättäviä analyysejä Marinin urasta, mutta on hyvä katsaus lähihistoriaan. Nuoruuden idealistiseen kauteen käytetään kirjassa aika paljon sivuja, mutta kiinnostavammat lähiaikojen tapahtumat ohtetaan yllättävänkin lyhyesti. Välillä analyysit Marinin motiiveista ja persoonallisuudesta ovat spekulatiivisen keittiöpsykologisia, mutta tähän on varmaan turvauduttu, koska Marin ei itse ollut mukana kirjan teossa. Ihan ok, mutta ei mitenkään uusia oivalluksia tarjonnut kokonaisuus.
Kirja tuntui liiaksi kertomuksesta siitä, miten mahtava toimittaja Lauri Nurmi on (sic!) ja Marinin vanhojen blokitekstien analyysilta.
Kirjassa on tehty myös journalistisesti epäeettinen valinta siteerata Marinin ennen haastattelujen alkamista / luottamuksella kertomia toksisuja. Niiden lisäarvo vaikutti kaiken lisäksi perin vähäiseltä siihen nähden paljon temppu on ollut omiaan vapauttamaan luottamusta toimittajiin.
Marinin vaiheita seurataan kirjailijan oman filtterin läpi aika vahvasti. Hyvin huomaa kuinka välillä fanitetaan ja välillä petytään. Ihan mielenkiintoinen kulma tämäkin. Mitään uutta tästä kirjasta ei löydy.
Hyvä ulkopuolisen kirja Marinia lähellä olleelta toimittajalta. Pääsi sukeltamaan hieman kulissien taakse ja hyvää analyysia, myös tärkeitä faktojen korjauksia pääministerikaudelta.
Helvetin paljon kiinnostavampi kuin olin arvannutkaan. Erityisesti lähihistorian kertauskurssina kova. Välillä Fokus lipsuu, mutta kokonaisuutena todella mielenkiintoinen henkilökuva. Näkökulma on journalistin ja nimenomaan pitkän linjan politiikan toimittajan. Analyysit mielenkiintoisia, NATO-vaiheista valottuu uusia kulmia, varhaisvaiheet olivat itselle uutta ja hyvinkin kiinnostavia. Ehkä suurinta antia oli Marinin aiemmin ymmärrettyä merkittävästi suurempi rooli Suomen saamisessa viimein NATO-tielle. Suositeltava, mut ollaan toki aika syvällä politiikan syövereissä ja ajoittainen haahuilu leikkaa pari pinnaa muuten mainoista kokonaisuudesta. Kirja on kiitettävästi kirjoitettu ilman usein Marinista kerrottaessa läpitunkevaa fanboy-lähestymistä tai vastaavasti totaalista lyttäämistä.