14-vuotiaan Anin elämä rajautuu tamperelaiseen betonilähiöön. Koulussa häntä kiusataan oudosta nimestä ja halvoista vaatteista, ja kotona työtöntä äitiä kiinnostavat enemmän true crime -dokkarit kuin kaupassakäynti.
Erityisen surkeana päivänä Ani purkaa kiukkunsa kirjeeksi ja heittää paperin suutuspäissään ikkunasta. Kirjeen nappaa nokkaansa nurmikolla lyllertävä sinisorsa. Anin yllätykseksi sorsa palaa – ja tuo vastauksen Ikiltä.
Iki kertoo elävänsä Lintukodossa, ihanassa paratiisissa, jossa meri on lähellä ja Emo pitää huolta pienestä yhteisöstä. Anin ankea lähiöarki kiehtoo Ikiä, ja kiinnostus kasvaa kirjeenvaihdoksi sorsan välityksellä. Mutta samalla kun Ani ja Iki rakentavat haurasta ystävyyttä, molempien maailmojen pinnan alla vaanii myrkyllinen pimeys…
Harhakoto on vääristyneen realistinen trilleri, joka raottaa mysteeriä vähitellen – ja pyyhkäisee sitten jalat lukijan alta.
Reetta Vuokko-Syrjänen on Atorox-palkittu tamperelainen kirjailija, joka on itsekin elänyt lähiölapsuuden. Harhakoto on hänen ensimmäinen nuortenkirjansa.
I am an SF author from Tampere, Finland. I have received the national Atorox award for best SF short story in 2020, 2021 and 2024. My first novel was published in June 2022.
Olen spekulatiivisen fiktion kirjoittaja Tampereelta. Olen voittanut parhaalle suomenkieliselle tieteis- tai fantasianovellille myönnettävän Atorox-palkinnon vuosina 2020, 2021 ja 2024. Esikoisromaanini Syntykeho, eli miten juosta pakoon ilman jalkoja ilmestyi kesäkuussa 2022 Osuuskumma-kustannukselta.
Tämä oli ihan tosi jännä, siis sellainen että "apua miten tässä käy?!" -tyylinen. Samalla myös tosi kipeän osuvaa kuvausta siitä miltä köyhyys tuntuu ja toisaalta miten vahingollista vääristynyt hyvää tarkoittava suojelu ja sitä kautta vallankäyttö voi olla.
Pisteet kirjallisuuden historian oletettavasti ensimmäiselle kirjesorsalle!
Juoni eteni hienosti yllättävään suuntaan saaden takakansitekstin lupauksen mukaisesti lukijan pohtimaan, mikä on totta ja mikä ei. Kirjassa käsiteltiin vakavia nuorten ja aikuistenkin elämän ongelmia, mutta pohjavire oli kuitenkin toiveikas. Jotkut käänteet tuntuivat aavistuksen naiiveilta, mutta silti ihan sopivilta nuortenkirjaan. Tunteiden ja toiminnan suhteen tasapainoinen tarina, joka piti lukea yhdeltä istumalta loppuun.
Harhakoto kertoo Anista, jonka elämä Hervannassa ei ole kovin hohdokasta, vaan päin vastoin, suorastaan ankeaa. Kaikki näyttää entistä huonommalta ja turhutunut Ani nakkaa valitustekstinsä ulos ikkunasta. Paikalle osuu sorsa, jokavie paperitollon mennessään ja ennen pitkää tuo kirjeeseen vastauksen.
Siitä alkaa seikkailu, joka tuo Anin elämään ystävän. Pian tarvitaan jo toimintaa, johon Ani ei periaatteessa olisi ollenkaan valmis, mutta tilanne vaatii sitä.
Pidin kirjassa siitä, että päähenkilöiden sukupuolella ei ollut tarinassa väliä. Hervanta on puolestaan tuttu miljöö, ja tuntui mukavalta sijoittaa tapahtumia mielessään sinne. Sorsa oli juuri sopiva postinkantaja Lintukodon ja Hervannan välille.
Reetta Vuokko-Syrjänen voisi vaikka jatkaa Anin ja Ikin seikkailuja. Lukisin mieluusti.
Neljätoistavuotias Ani asustaa Hervannnan betonilähiössä. Päähenkilöllämme ei mene kovin lujaa: koulussa kiusataan, rahasta on pulaa ainakin seuraaviin tukiin asti ja äidillä riittää ongelmia elämänhallinnan kanssa. Eräänä päivänä Ani purkaa tuskaansa paperille, rullaa kirjeen pieneksi mytyksi ja heittää sen ulos ikkunasta.
Sittenpä tapahtuu jotakin merkillistä. Sorsa nappaa paperitollon nokkaansa ja lennähtää pois. Ja jottei homma pysyisi liian arkirealistisena, saapuu siivekäs muutaman päivän kuluttua takaisin, nokassaan erikoislaatuinen vastauskirje...
Reetta Vuokko-Syrjäsen "Harhakoto" (Hertta, 2025) on tekijänsä ensimmäinen nuortenromaani, ja kaikessa omaperäisyydessään ihan virkistävä sellainen. En välttämättä syttynyt ihan jokaisella juonenkäänteelle, mutta enpä lukiessa ainakaan pystynyt arvaamaan, mihin suuntaan tarina lähtisi kaartamaan.
Juonta ei kannata tässä avata liian tarkasti, mutta mikäli pystyt hetkeksi nyrjäyttämään aivosi ns. suomakumma-kanavalle, kannattaa "Harhakotoon" tutustua. Lisäksi kirjassa kuvataan varsin oivallisesti köyhyyttä ja osattomuutta.
Aiemmin aikuisten spekulatiivista fiktiota kirjoittaneen Reetta Vuokko-Syrjäsen uutuus Harhakoto on hänen ensimmäinen nuortenkirjansa ja sellaiseksi harvinaisen vahva ja omaleimainen tapaus. Karin Niemen huomiotaherättävä kansikuva sopii hyvin kirjan vainoavaan tunntelmaan, jossa on mukana hyppysellinen maagista realismia ja odottamattomia käänteitä. Harhakoto on niitä kirjoja, joista on pakko vain kertoa, että kyseessä on erinomainen kirja, mutta joiden kohdalla liian yksityiskohtaiset ennakkotiedot sisällöstä pilaisivat lukukokemuksen. Sen verran on turvallista paljastaa, että päähenkilönä on teini-ikäinen Tampereen lähiössä asuva Ani, jonka elämä on huonossa jamassa. Äiti ei ole koskaan ollut hyvä huolehtimaan edes omista asioistaan ja koulussa Ani kohtaa vakavaa kiusaamista. Sitten kirjeenvaihto sorsan välityksellä salaperäisen Iki-nimisen henkilön kanssa mullistaa molempien maailman. Harhakoto lähtee kiehtovan alun jälkeen rullaamaan vähän hitaammalla käynnillä ja jättää lukijan arvuuttelemaan, mistä kaikessa on kyse ja mitä genreä kirja oikeastaan edustaa. Tyyli on raikas, välillä humoristinenkin, mutta taustalla on synkkiä teemoja, jotka lopulta avautuvat. Olen paatunut lukija, joten minua harvemmin saa yllätettyä, mutta Vuokko-Syrjänen siinä todellakin onnistui. Anin osittain puhekielinen minäkerronta myös sopi tarinaan hyvin. Tänä keväänä on ilmestynyt harvinaisen monta nuortenkirjaa, joissa on pääosassa vaikeista perheoloista tulevia poikia tai joissa on kiusaamisteeemoja, mutta Harhakoto on niin omanlaisensa, ettei kannata kuvitella lukeneensa tätä tarinaa jo. Odotan suurella mielenkiinnolla, mitä Vuokko-Syrjänen kirjoittaa seuraavaksi.
Kirjojen "yllättävät" juonenkäänteet harvoin enää yllättää mua, kun luen kirjoja työni puolesta (kirjastovirkailija), mut nyt oli kyllä sellainen, että en osannut yhtään odottaa! Vau!
Hui, täähän oli yllättävä! En ollut lukenut takakansitekstiä kovin tarkkaan enkä mitään muitakaan ennakkotietoja, joten enpä osannut yhtään arvata millaisiin suuntiin tämän kirjan juoni veisi. Kirjeitä toimittava sorsa toi juoneen maagisen realismin elementtejä, mutta muuten tämän oli realistisuudessaan kouriintuntuvan karmiva monella tapaa. Oli koulukiusausta, köyhyyttä ja rankkoja menneisyyden tapahtumia itse kullakin. Kirjaa lukiessa ei kuitenkaan joutunut vaipumaan synkkyyteen sillä se oli niin kauniisti ja elävästi kirjoitettu. En tosin Vuokko-Syrjäseltä vähempää odottanutkaan, sillä aika synkkää menoa oli myös Syntykehossa, mutta ei sitäkään lukiessa joutunut liian ankeiden ajatusten valtaan. Ihan mahtava kirja oli tämä, lukekaa tekin, kvaak kvaak!
Jännittävä tarina kahden eri maailman nuoresta, jotka viestivät toisilleen sorsan toimittamien kirjeiden välityksellä. Samalla tämä on tarina toivosta ja epätoivosta. Kirjassa käsitellään myös muun muassa valtaa, koulukiusaamista, köyhyyttä ja vaikeita perhesuhteita. Hieno kokonaisuus.
4.5 ⭐️ Hyvällä tavalla erilainen kirja mitä hetkeen on tullut luettua. Ani on rohkea ja kekseliäs nuori, vaikka elämä ei kohtele häntä lempeästi. Köyhyys, kiusaaminen, yksinäisyys sekä vanhempien ja lasten välinen suhde ovat tärkeitä aiheita. Kirjeenvaihto sorsan välityksellä tuo mukaan ripauksen taianomaisuutta ja toivoa. 🦆
Aattelin, että muutaman sivun alotan seuraavaa kirjaa ja kurkkaan millaselta vaikuttaa. Sitten ahminkin yhdeltä istumalta koko jutun. Että sellanen sitte. <3
Jopas oli jännää! Tuli luettua kirja yhdeltä istumalta. Hahmot ja juoni ovat mielenkiintoisia, ja Harhakoto puhuttelee varmasti kaikenikäisiä, vaikka onkin ensisijaisesti nuorille suunnattu.
Vuokko-Syrjänen ei petä. Hänen nuortenromaaninsa toimii lähes yhtä hyvin kuin aikuisten scifinsä. Tällä kertaa genrenä on takakannen mukaan “vääristynyt realismi”, mikä kuvaa sisältöään melko osuvasti.
Tarinaa kertoo 14-vuotias hervantalaispoika Ani, jonka ankea elämä on juuri muuttunut astetta ankeammaksi: Anin naapurirapussa asuneet täti ja serkku ovat muuttamassa Turkuun, ja Ani on jäämässä lopullisesti yksin rahattoman ja vastuuttoman äitinsä kanssa. Koulussa ei mene sen paremmin, sillä Anin perheen köyhyys ei ole jäänyt luokkakavereilta huomaamatta. Häntä pilkataan armotta vääristä vaatteista ja puuttuvista tavaroista. Serkku on ollut Anin ainoa ystävä, ja tämän äiti ainoa aikuinen, jolta on saanut tiukassa paikassa apua, tai edes vähän iltapalaa. Nyt hekin lähtevät, eikä Ani enää kestä. Hän purkaa raivonsa tekstinä paperille ja nakkaa paperin ikkunasta ulos. Vaan kuinka ollakaan, pihalla tepastellut pullasorsa nappaa paperitollon suuhun ja lentää pois. Outo lintu, mutta vielä oudompaa on luvassa: muutaman päivän kuluttua samainen sorsa lentää Anin ikkunalaudalle suussaan tasan sama paperitollo, mutta nyt siinä on jonkun muunkin kirjoitusta! “Parahin vihainen henkilö” alkaa paperin toiselle puolelle raapustettu vastausviesti. Ani on tullut nakanneeksi viestinsä ihka oikealle kirjesorsalle!
Tästä alkaa erikoinen kirjeenvaihto Anin ja Ikin välillä, ja kirjeitä kuljettaa tämä luonnonoikku sinisorsa. Mutta outouksista viis, kun vihdoinkin joku kuuntelee Anin murheita! Samalla Anin elämässä on ensimmäistä kertaa jotain kiinnostavaa, mikä saa Aninkin unohtamaan arjen ankeuden. Ikin elämä vaikuttaa upealta. Hän asuu meren rannalla luonnon keskellä ympärillään vahvoja ja huolehtivia aikuisia. Tai siltä kaikki ensi alkuun vaikuttaa, mutta kirjeenvaihdon edetessä Ani huomaa, ettei Ikinkään asiat ole ihan ok. Oikeastaan Ikiin verrattuna Anin elämä on aika helppoa ja huoletonta! Alkaa "pelasta Iki" -operaatio, josta ei puutu vauhtia tai yllättäviä käänteitä. Millaiseen liemeen Ani onkaan valmis heittäytymään pelastaakseen ihmisen, jota hän ei ole koskaan edes tavannut?
Kun vihdoin totuin ylenmääräisen mä-sanan viljelyyn, Anin tarina alkoi vetää pienen alkuhimmailun jälkeen kuin itsestään. Viimeinen kolmannes oli suorastaan vauhdikas ja toiminnantäyteinen, aivan kuten Syntykehokin. Henkilöt eivät olleet viimeisen päälle uskottavia, mutta nuorten kirjassa hyväksyn omituisemmatkin käänteet. Aihe ei todellakaan ollut niitä tavallisimpia, mutta jotain omaperäistä osasin Vuokko-Syrjäseltä odottaakin. Lopussa täti suorastaan liikuttui 😅. Ja sorsa oli ihan paras!
Hurjan upea ja ihanan kummallinen seikkailu Hervannasta Utöön ja aina Taivaanrannan taakse!
Anilla ei mene hyvin. Koulussa kiusataan rähjäisten vaatteiden ja erikoisen nimen takia, äitin rahat menee röökiin ja aika kuluu sohvalla makoillessa ja true crimea katsellessa. Linnanmäelle menosta tai muusta ruuasta kun paahtoleivästä ja nuudeleista on turha haaveilla, ja nekin saa itse käydä ostamassa.
Ani vuodattaa kaiken turhautumisensa ja kiukkunsa lapulle ja heittää sen ikkunasta pihalle. Paikalle sattunut sorsa yllättäen nappaa lapun ja lentää tiehensä. Ja vielä enemmän yllättäen palaa muutaman päivän päästä, mukanaan vastaus Anin kirjeeseen. Vastaus Ikiltä, joka asuu maagisessa Lintukodossa, kokonaan toisessa maailmassa. Alkaa mystisen sorsan fasilitoima kirjeenvaihto, joka tuo etenkin Anille lohtua ja merkitystä muuten kurjalta ja ankealta tuntuvaan arkeen. Asiat alkaa kuitenkin monessa mielessä mennä aivan pieleen ja hyvin synkille poluille.
Harhakoto käsittelee ihan tavallisen nuoren päähenkilön näkökulmasta rankkojakin kokemuksia, kiusaamista ja eriarvoisuutta. Kaikilla ei ole samoja mahdollisuuksia, eikä välttämättä ainoatakaan vakaata ja turvallista aikuista elämässään.
Maaginen ja täysin uskottava kertomus hyvin erilaisissa maailmoissa elävien ja erilaisten ongelmien kanssa painivien, mutta toisilleen hyvin tärkeiksi muodostuvien ihmisten kohtaamisesta. Sorsa on aivan mahtava, persoonallinen hahmo, ja tarina arvaamaton ja veikeä.
Tosi hieno ja soljuva, luontevasti erilainen ja uniikki lukukokemus, ilman minkäänlaista väkisin vääntämistä tai turhaa kikkailua. Tää nauratti, suututti, järkytti ja kosketti, ja onnistui ihan tosissaan yllättämään.
Yläkoululainen Ani kärsii koulukiusaamisesta, köyhyydestä ja äidistä, jolla ei pysy hommat kasassa. Ani purkaa turhautumistaan paperille. Tarina saa oudomman käänteen, kun sorsa nappaa paperin, vie sen mennessään – ja tuo myöhemmin vastauskirjeen Lintukodosta.
Yhteydestä Lintukodon Ikiin tulee Anille tärkeä keino jaksaa arjessa ja kun käy ilmi, että Iki on vaikeuksissa, Ani haluaa tehdä kaikkensa pelastaakseen Ikin.
Seikkailu on jännittävä ja sen henkilögalleriassa on mukavaa syvyyttä. Anin saamattomasta äidistäkin löytyy vahvempi puoli ja jämptillä Suski-tädillä on omat heikkoutensa. Tarinassa on hieno sekoitus todellista ja fantastisia mausteita. Upea paketti!
Ihana kirja, joskin myös todella synkkä. Anin elämässä riittää vastoinkäymisiä vastuuttoman äidin käytöksestä koulukiusaamiseen ja sitä kautta itsetuhoisiin ajatuksiin. Samalla kirjassa on kuitenkin myös toiveikas nuotti ja sellaiseen kirja myös päättyy: aina on toivoa. Lahkomaisia uskontoja ja kultteja käsitellään uskottavasti ja kirjailija on selvästi perehtynyt niihin. Anin hahmo ajatuksineen ja tuntemuksineen on myös uskottava. Haikea, surumielinen kirja, mutta siitä huolimatta todella kaunis. Kirjan loppu voisi herättää hyvää keskustelua siitä, kuvitteliko Ani Ikin mielessään?
Reetta Vuokko-Syrjäsen "Harhakoto" on erinomainen kirjeromaanin puolelle kurottava maagisen realismin ja Suomi-kumman jalokivi. Nuorten kirjalle sopivasti kieli ja kerronta ovat tiiviitä, mutta vanhemmalle lukijallekin nautittavaa ja oivaltavaa. Mysteerin aukeaminen ja tarinan muutos toimii hienosti ja antaa lukijalle aikaa tajuta käänteet hieman ennen päähenkilöä. Suuremmat teemat kuten lapsiperheköyhyys, lapsen asema ja koulukiusaaminen on punottu tarinaan taidokkaasti alleviivaamatta niitä liikaa. Suosittelen tutustumaan Harhakotoon, sillä se jää mielenpäälle pitkäksi aikaa.
Ripaus maagista realismia ja monenlaisia teemoja käsiteltiin hienosti. Jännitystäkin oli. Hervanta toi omia muistoja mieleen! Hyvä kirja, vaikka oli lyhyt niin tässä eläytyi vahvasti hahmojen maailmaan.
Erinomainen ja mukaansatempaava nuortenkirja, joka todellakin yllättää! Luin tämän parilla istumalla, mikä on minulle nykyään harviniasta. Mutta niin vain kirja imaisi mukaansa!