Lukijoiden rakastaman suursarjan odotettu viides osa!
Petollinen Pohjolan emäntä on ryöstänyt seppämestari Torhon takomaan uutta sampoa, joka tuo omistajalleen mittaamattoman hyvinvoinnin ja vaurauden. Sammon joutuminen vääriin käsiin olisi hirvittävä onnettomuus.
Nuorella tietäjällä Tenholla ja Yörnin äijällä on edessään uhmakas pelastus- ja ryöstöretki. Apuun tarvitaan myös Varpu, joka on päätynyt parantajaksi Hämeen linnaan, ja sotilaaksi kouluttautunut Heiska, joka elää perheensä kanssa Pyhän Olavin linnan liepeillä. Miten käy sankareiden, kun heillä on vastassaan viekas Loviatar ja tämän tytär Pohjolan neito?
Mikko Kamula on Tampereella asuva kansanperinteen tutkija ja harrastaja. Hän on opiskellut folkloristiikkaa, kansantiedettä ja historiaa Turun yliopistossa ja työskennellyt kulttuuriperinnön erikoissuunnittelijana Metsähallituksen Luontopalveluissa. Kamula vaeltaa mielellään tuhansien järvien maassa ja kuvittelee, millaisena muinaiset suomalaiset ovat metsämme nähneet.
Olipa mielenkiintoista lukea Mikko Kamulan Metsän kansa -sarjan viides teos pian Emmi Itärannan Lumenlaulajan jälkeen. Molemmissa nimittäin on merkittävässä roolissa Pohjola emäntä, jälkimmäisessä feministisemmin silmin katsotussa oman kansan puolustajan rooliin kasvaneena, Kamulan tarinassa taas perinteisempänä suuruudenhullun maailmanvalloittajan kuvana.
Kirja jakautuu kahteen osaan, jossa ensimmäisessä seurataan Kamulalle tyypillisellä historiallisella pieteetillä Juko Rautaparran kolmen jälkeläisen elämänvaiheita kolmessa erillisessä tarinalinjassa: Varpu lähtee Hämeen linnaan parantajaksi ja päätyy Turun markkinoille, Heiska puolestaan lähtee Olavinlinnasta Viipuriin linnan puolustusvoimaa lisäämään. Tenho jää kotitilalle, mutta mielessä pyörii kadonneen seppämestarin kohtalo - tiedot kertovat hänen päätyneen Pohjolaan.
Puolivälissä kirjaa tuntemukseni oli vähän pitkästynyt, ja koin kokonaisuuden levähtäneen aika mielenkiinnottomaksi historianelävöittämiskuvaukseksi. Juuri silloin Kamula lisäsi kierroksia ja toi sisarukset yhteen kalevalaisten urotekojen ympärille. Loppuosa teoksesta onkin mitä hengästyttävintä toimintatrilleriä, jota ei millään malttanut laskea kädestään. Taidokasta toimintakerrontaa siis, josta johtuen tähdetkin nousivat lopulta neljään. Sarjan päätösosaa odotellessa!
Kirja nojaa liikaa suoraan Kalevalaan ja sen henkilöihin ja tapahtumiin. Harmi, kun kirjailijn omat ideat ovat loppuneet. Kirjasarja on tähän asti ollut todella hyvä
This entire review has been hidden because of spoilers.
Minulla on hyvin ristiriitainen suhde tähän kirjasarjaan. Toisaalta sarja on ihan viihdyttävä ja kansanperinteen hyödyntäminen on hienoa ja kantaa aika pitkälle perinteen itsensä voimin, vaikka kirjoitustyyli ei erityisen taiturimaista olekaan ja hahmot ja tapahtumat ovat kliseisiä. Koko sarjan ajan on erityisesti häirinnyt naishahmojen yksiulotteisuus ja muutenkin eräänlainen mustavalkoisuus eikä se tässäkään osassa liiemmin parantunut. Jos Tommi Kinnusta kehutaan erityisen hyvästä eläytymiskyvystä naisten maailmaan, niin Mikko Kamulaa voisi haukkua erityisen huonosta kyvystä kirjoittaa naishahmoja. Varpun hahmo voisi olla mielenkiintoinen, mutta koen, että monet pienet ilmaisut tekevät hänestä kuitenkin arvaamattoman reaktioiltaan ja jotenkin miehisestä näkökulmasta kuvatun. Naisten perinne on myös hyvin pitkälti ohitettu koko sarjan ajan ja Pohjolan emäntäkin on yksiulotteisesti vain pahis, joka haluaa saada aikaan tuhoa. Kirjassa on hyvin vahva kalevalainen ja miehinen sankarieetos, joka nykyaikana tuntuu aika kuluneelta. Erityistä myötähäpeää aiheutti ns ”vanha kieli” eli yritelmät kalevalamittaisen runouden käytöstä, johon oli yhdistetty riimillistä osiota. Se oli varsin kömpelönoloista.
Kamulan kaikissa kirjoissa toistuu samat ruusut ja risut. Rakastan miten Kamula rakentaa maailmoja ja luo muinaisen suomen melkein käsinkosketeltavaksi. Tarina on mukaansa tempaava ja haarautuu tarpeeksi ollakseen kiinnostava. Mytologian kuvaus ja historiallinen tarkkuus ovat ihaltavia! Tuntuu kuitenkin ettei kirjailija luota lukijoihinsa ollenkaan. Kaikki asiat toistetaan ja selitetään useita kertoja eikä lukija pääse päättelemään mitään itse. Teksti tuntuu valmiiksi pureskellulta. Hahmoihin on tullut mukavasti syvyyttä viimeisen kahden kirjan kohdalla, mutta kaipaisin sitä vielä lisää sisaruksien osalta. Kuitenkin, ahmin kaikki ilmestyneet viisi kirjaa viimeisen puolen vuoden sisällä ja jään odottamaan viimeistä osaa innolla!
Kirjan ensimmäinen puolisko imi minut välittömästi mukaansa: oli mahtavaa päästä tutustumaan Varpun, Heiskan ja Tenhon uusiin elämäntilanteisiin ja siinä samalla tutustumaan "uusiin" paikkoihin 1400-luvun Suomessa. Erityisesti vanhojen uskomusten ja pikkuhiljaa Suomeen leviävän kristinuskon kohtaamiset olivat kiinnostavia. Samalla oli mukavaa nähdä, kuinka nuorukaishahmot selkeästi kehittyivät ja "etenivät" elämässään.
Valitettavasti noin puolivälissä (tai missä kohtaa Tenho ja Yörnin äijä siirtyvätkään Pohjolaan) kirja alkoi menettää minusta otettaan. Tarinallisesti kirja alkoi toistaa vähän turhankin tarkkaan Kalevalasta tuttua tarinaa Iku-Tursaineen, tehtävineen ja Louheineen. Se on harmi, sillä olisin toivonut Kamulan kirjoittavan Kalevalasta tuttuja hahmoja aiempien kirjojen mukaisesti uusissa olomuodoissa (vähän kuin kohta jo sammaloitunut Väinämöinen) tai jättänyt heidät vaikka kokonaan pois.
Loppua kohden jouduin jo pikkuhiljaa pakottamaan itseäni, että sain kirjan luettua loppuun. Jotenkin tarinan edetessä tuntui, että hahmot alkoivat olla yhä enemmän kliseitä suustaan päästeleviä puhuvia päitä, enkä oikein enää kokemut minkäänlaista yhteyttä tai jännitystä heidän puolestaan. Aiemmista kirjoista tuttuja "pelastuimmepa täpärästi" -hetkiä rupesi tulemaan vastaan liiankin tiheässä tahdissa ja tarinaa olisi monin paikoin voinut myös karsia reilustikin.
Kaiken kaikkiaan minulle jäi siis melko ristiriitaiset tunteet kirjasta. Alkupuoli iski vahvasti ja oli kiinnostavaa, mutta loppua kohden ote herpaantui. Tähän taisi olla tulossa vielä yksi osa - saapa nähdä, mihin tarina etenee.
This entire review has been hidden because of spoilers.
Mikko Kamulan upea fantasiateos Pohjolan neito on viides osa huikean hienossa Metsän kansa-kirjasarjassa. Kirjasarja kertoo 1400-luvun loppupuolella Savossa asuvasta Juko Rautaparran perheestä.
Jukon lapsilla on kaikilla jotain hienoja ominaisuuksia ja taitoja. Vanhin poika Heiska on Pyhän Olavin linnassa nihtinä, joten hän on hyvä sotilastaidoissa. Hänelle ja Kullalle syntyi kirjan alussa vauva. Varpu on parantaja, joka meni töihin Hämeen linnaan. Varpu tuntee yrtit ja muut parantavat aineet ja osaa puhua maahisten kanssa. Perheen 16-vuotias Tenho on tietäjän opissa. Hänellä on voimia, joista hän ei ole itsekään aina tietoinen, mutta on kirjasarjan kirjoissa näyttänyt kykynsä ja taitonsa moneen kertaan. Tenhon ja samalla koko Kalevalan pahin vihollinen on Pohjolan emäntä eli Loviattar.
Seuraava pelastusoperaatio kautta seikkailu alkoi, kun Tenho ja Yörnin äijä, jonka tietäjäopissa Tenho oli, etsivät seppä Torho Rautiaista. Sepän talo oli hajoitettu ja riihenhaltija oli hädissään, kun tuli ei enää palanut ahjossa. Torho oli siepattu! Tenho ja Yörnin äijä matkasivat kauas Pohjolaan, Loviattaren valtakuntaan, etsimään Torhoa, sillä Torho oli paras seppä takomaan uuden sammon, joka toisi Pohjolan emännälle suunnattomat rikkaudet ja langettaisi Kalevalaan kylmyyttä ja nälkää.
Mikko Kamula on mahtava tarinoimaan muinaisista ajoista. Pohjolan neito kuvasi 1400-luvun loppupuolen tapahtumia, joihin oli yhdistetty vanhoja suomalaisia myyttejä ja luonnosta kumpuavia voimia.
Siitä on jo melko pitkä aika, kun kuuntelin Metsän kansa -sarjan aiemmat osat, mutta Kamula osaa kerrata tapahtumia luontevalla tavalla, ja Pohjolan neidon tarinaan oli helppo sujahtaa. Tahditukseltaan kirja on aika epätasainen: alussa on pitkään hidasta tunnelmointia ja hahmojen arjen kuvaamista, loppupuolella taas liikaakin toimintaa. Kalevalan tulkinta on tehty kiehtovasti, mutta kun olin juuri ennen lukenut Emmi Itärannan Lumenlaulaja teoksen, jossa Louhi nähdään hyvin eri valossa, oli välillä vaikea uskoa hänen pahuuteensa. Toisaalta tarinoiden ristiriitaisuus korostaa, kuinka paljon kansantaruista voi ammentaa uniikkeihin tulkintoihin.
Olipas taas mukava palata Mikko Kamulan tuttujen hahmojen pariin, 1400-luvun lopun Savon metsiin, linnoihin ja magiaan! Tällä kertaa Tenho ja Ylenin äijä suuntaavat Pohjolaan pelastamaan seppä Torhoa, jonka tehtävänä on takoa uusi Sampo.
Juoni pääsee parhaimpaan vauhtiinsa noin puolenvälin tienoilla, mutta oli silti mukavaa lukea myös isäksi tulleen Heiskan ja parantajana työskentelevän Varpun arjesta. Viimeistä osaa odotellessa.