On salaisuuksia, joiden paljastumisella on kohtalokkaat seuraukset. Niitä ei pääse pakoon, vaikka kuinka yrittää. Joutuuko virheistään aina maksamaan?
Pidetty apteekkari löytyy työpaikaltaan murhattuna. Epäilykset kohdistuvat farmaseutti Joanna Vihervuoreen, joka on viimeksi nähnyt esihenkilönsä elossa. Joanna vakuuttaa olevansa syytön, mutta tapaus alkaa kietoutua hänen ympärilleen erikoisella tavalla.
Tampereen poliisin rikoskomisario Taro Auramolle murhatutkinta on näytön paikka. Valkea pöly kuolleen apteekkarin poskella herättää epäilyksen siitä, ovatko tämän bisnekset täysin puhtoisia, eikä pian mikään ole sitä, miltä näyttää.
Psykologisesti tarkkanäköinen, täydellisen koukuttava Jäljet aloittaa Tampereelle sijoittuvan Taro Auramo -rikosromaanien sarjan.
Tamperelainen Anna Harju (s. 1983) nauttii tunnelmallisista dekkareista, joissa on vetävä, monitahoinen juoni. Ammatiltaan hän on kääntäjä ja viestinnän moniosaaja. Jäljet on hänen esikoisteoksensa.
Tämä oli todella kiinnostava ja yllättävä. Päähahmojen rikkinäisyys ja hämmennys, siellä täällä sinkoileva musta huumori ja inhimillisen oloiset haasteet kaikkien elämässä tekivät tästä, no, elävän kokemuksen. Pidin paljon!
Tässä esikoiskirjassa oli paljon hyviä aineksia sekä juonen että vetävän kirjoitustyylin takia, mutta harmillisesti kokonaisuus lähti hajoilemaan viimeistään siinä vaiheessa, kun Tampereen Hiedanrannasta siirryttiin Saksaan. Irtonaiset tekstiosiot olivat sinänsä hyviä, mutta niiden nivominen toisiinsa onnahti pahemman kerran ja varsinkin aikatasojen kytkeminen toisiinsa jäi vajaaksi. Ainakin yhden keskeisessä osassa olevan henkilöhahmon osalta tarina mielestäni katkesi kesken? En tunne kustannusalaa kovinkaan hyvin, mutta käsittääkseni kustannustoimittajalla olisi voinut olla enemmän sanottavaa kirjan rakenteen hiomisesssa. Toivotaan, että jatko-osissa pysytään enemmän Tampereella ja apteekissa - vähemmän voisi olla enemmän.
Tässä oli nyt mulle vähän liikaa ja monta monessa ja monenlaista soppaa ja sotkua. Epäuskottavuus söi monin paikoin fiilistä ja tarina ei ihan saumattomasti liikkunut kahdessa aikatasossaan. Ja mitä ihmettä, tässä jäi todella pahasti kaksikin lankaa kesken. Unohtiko kirjailija sen yhdenkin hahmon sit lopulta vai jatkuuko tarina vielä seuraavassakin osassa. Öyh. No mutta, esikoiskirja, joten kyllä mie Tarolle annan vielä jatkossakin mahdollisuuden. Tällä kertaa kuitenkin tälle ekalle osalle kaksi tähteä eli ok.
Tartuin kirjaan, koska se sijoittui Tampereelle ja kyse oli esikoiskirjasta. Ainekset hyvään dekkariin olivat olemassa, mutta jotain jäi puuttumaan. Tarina kahdessa aikatasossa ei oikein toiminut, vaikka yleensä pidän tämäntyyppisistä kirjoista. Henkilöhahmot eivät myöskään oikein vaikuttaneet uskottavilta ja paikoitellen tarina hieman ontui. En tiedä oliko rikoskomisario Taro Auramo riittävän kiinnostava, että tartun mahdollisiin jatko-osiin (kirjan loppu enteili sellaista).
Alussa en jaksanu kiinnostua henkilöistä ja taustatarinasta, mutta puolestavälistä eteenpäin ahmin sivuja 👌🏽 loppupäälle 4 tähtee, alkuosalle 2, eli keskiarvolla mennään 😁
I'll write this in Finnish since I doubt it will get translated. It's more likely to get picked up for TV production as another bit of the Finnish police procedural category of Nordic Noir. One of its shortcomings as a novel is, after all, that it feels written for TV.
Hieman epäröin kahden ja kolmen tähden välillä. Tämä on esikoisromaani, ja Harjulla on potentiaalia. Mutta Goodreads määrittelee itse kaksi tähteä tasolle "Tämä oli OK." Ja sitä se minulle oli. Ehkä muille enemmän.
Romaanin alkupuoli on hitaahko, ja se on itse asiassa yksi hyviä puolia. Ulkosuomalaisena oli mielenkiintoista päästä nyky-Suomen sosiologiaan työpaikoilla ja perheissä. Kivaa oli myös, että tämä tapahtui kotikaupungissani Tampereella. Erinomaisena plussana vielä se, että tällä Tampereella kukaan ei syönyt mustaamakkaraa tai pelannu kiakkoa eikä edes sanonut "Nääs". Ainoa tamperelaisittain puhuva tyyppi paljastui kusipääksi, mikä ei ehkä ole paras stereotypia, mutta ehkä ei aina ihan täysin väärinkään.
Mielenkiintoista tältä sosiologiselta kannalta oli myös se, että Harju melko uskottavasti kuvasi tämän maailman onnellisimman kansan jäseniä niin, että onnellisuustutkimukset alkavat toivottavasti epäilyttää muitakin kuin meitä yhteiskuntatieteilijöitä.
Mutta joo... Jopa sosiaalipsykologian tasolla romaani alkoi ennen pitkää tökkiä. Kaikkia ahdisti! Ja pelotti. Ja kadutti. Ja kaikki kadehtivat. Ja kaikilla oli salaisuuksia.
Tässäpä itse asiassa romaanin huonoin puoli, kirjallisuutena: Harju käyttää ns. "close third"-perspektiiviä pariin keskeiseen henkilöönsä. Mutta hänen versionsa on raivostuttava. Lukija saa tietää heidän fiiliksensä, mutta ei tietojaan. Joku selkeä muisto tai tieto ahdistaa, mutta lukijalle sitä ei kerrota. Raymond Chandler kirjoitti "The Simple Art of Murder"-esseessään, että hyvä rikoskirjailija kertoo aina lukijalleen kaiken, minkä etsiväkin tietää. Eipä Chandler itsekään tätä sääntöä aina noudattanut, mutta Harju pelaa ihan vastapuolella: kaikki romaanin juonenkäänteet riippuvat tästä informaation panttaamisesta. Juoni käy yhä uskomattomammaksi sen edetessä. Ja lähes jokainen luku päättyy joko yllättävään paljastukseen tai jättää henkilöt ja lukijan roikkumaan jyrkänteellä. Kyllähän se koukuttaa. Mutta TikTok ja heroiinikin koukuttavat.
Harju osaa kirjoittaa, välillä hyvinkin, mutta proosa myös rönsyilee, ja usein Harjun kontrolli sen suhteen pettää. Joitain sinänsä mielenkiintoisia psykologisia ja faktuaalisia asioita jää myös auki. Se voi olla jatko-osien petaamista — tai sitten vain hätäistä toimitustyötä häneltä tai kustantajalta.
Anna Harjun Jäljet on varsin kunnianhimoisesti kirjoitettu dekkari. Siinä on useita tarinalinjoja, aikatasoja ja näkökulmakertojia. Kokonaisuuden kannalta ehkä vähän liikaakin. Lopussa kirjailijalle tuleekin hieman kiire, kun kaikki palaset pitäisi saada loksahtamaan paikalleen. Osa juonikuvioita siivotaan lukijan tieltä aika heppoisesti.
Joissakin arvioissa romaania on moitittu tylsäksi ja kielellisesti kikkailevaksi. Itseäni ei maalalaileva kirjoitustyyli haitannut lainkaan, päinvastoin. Osa kielikuvista oli hieman erikoisia, mutta pidän siitä, että kirjailija on lähtenyt rohkeasti rikkomaan dekkareille tyypillistä, hyvin suoraviivaista ja päälausevoittoista kerrontaa.
Sarjan poliisipäähenkilö ei oikein vakuuttanut. Taro Auramo on köyhän miehen James Bond: nopeita (mutta liian kalliita) autoja, tikissä olevaa kroppa ja sotkuisia naissuhteita, jotka perustuvat puhtaasti päähenkilön fyysisiin tarpeisiin.
Ei nyt mikään mullistava esikoisdekkari. Koska näkökulma vaihteli, hahmoihin ei ehtinyt kiintyä. Ainakin yksi keskeinen juonikuvio jäi tyystin kesken. Harmittavan paljon sisäistettyä naisvihaa. Odotin enemmän Tamperetta ja tamperelaisuutta, mutta kirjassa liikuttiinkin melkein yhtä paljon Saksassa ja Kuusamossa.
Minusta vahva esikoisdekkari. Juoni oli sen verran sakea, että ensin ihmettelet miten nämä asiat liittyvät ylipäänsä yhteen ja kun alat päästä jyvälle, olet kuitenkin hiukan hakoteillä. Kirjan kielestä huomaa, että kynää käyttää viestinnän ammattilainen, sen verran on sujuvaa tekstiä. Jään odottelemaan jatkoa.
Ensiteokseksi hyvä! Juoni kuljetti ja tapahtumat oltiin saatu punottua yhteen, kirjoitustyyli oli miellyttävä. Jään odottamaan mielenkiinnolla, kuinka henkilöt tarkentuvat ja jännityksen luominen paranee seuraavissa teoksissa.
Hyvä esikoisteos, pidin tarinasta ja päähenkilöistä. Muutama tarinanpää jäi päättämättä ja yksi keskeisessä osassa ollut hahmo vain hävisi kesken juonen. Lukeminen ei kaduta, mukavaa luettavaa.