Femokratia

by Jessi Jokelainen

Oululaisen Jessi Jokelaisen (s. 1996) esikoisalbumi käsittelee suomalaisen politiikan historiaa, nykypäivää ja tulevaisuutta erityisesti politiikan naisten näkökulmasta. Miltä näyttää yhteiskunnallisesti vaikutusvaltainen naiseus valtiossa, jossa naisten yleinen ja yhtäläinen äänioikeus otettiin käyttöön ensimmäisenä maailmassa? Milaiset haasteet piinasivat 1900-luvun alun naisasialiiketta? Millaisiin lasikattoihin nykynaiset vielä kolhivat päätään?

Femokratia kahlaa sinnikkäästi ja polvet ruvella läpi ulkonäköpolitiikan, yhteiskunnan kaksoisstandardien, miesten järkkymättömän vallan ja naiseuden moniulotteisuuden. Kertojanääni kuuluu nuorelle, juuri eduskuntaan nousseelle naispoliitikolle, joka opettelee luovimaan pinnallisuuden riivaamassa parlamentarismin maailmassa. Onko politiikka vieläkään naisen kokoinen paikka?

Genres: Nonfiction, Comics, Feminism, Graphic Novels, Politics, Finnish Literature, Contemporary

128 pages, Hardcover

Published November 15, 2024

Reviews

[Loviattara]

Näppärä johdatus misogyniaan suomalaisen parlamentarismin kontekstissa. Ne, jotka seuraavat Jokelaista somessa, tunnistavat varmasti kertojanäänen ja huumorintajun: tilastoja ja lähdeviitteitä vilisevää asiatekstiä elävöitetään kirosanoin ja murteen pilkahduksin. Somen logiikka onkin läsnä niin hyvässä kuin pahassa. Kirja on nopealukuinen, helposti lähestyttävä, hauska ja visuaalisesti miellyttävä. Samaan aikaan Jokelaisen taiten tehdyt, harmaasävyiset tussipiirustukset nojaavat vahvasti valokuvareferensseihinsä, eikä teos tarjoa aihetta valmiiksi tuntevalle uusia oivalluksia. Suosittelisin niin politiikasta kiinnostuneelle nuorelle kuin sille tyypille, jonka mielestä "Suomessa tasa-arvo on jo saavutettu".

[Anna Reta Maria]

Vahvasti Liv Strömquistin hengessä, myös samaa tunnelmaa kuin Tympeissä tytöissä. Ihanaa nähdä poliittista kommenttia sarjakuvan muodossa suomalaisesta näkökulmasta! Jessi Jokelaisella on omaperäinen tyyli sekä todella miellyttävä käsiala.

[Niina]

Jessi Jokelaisen upea Femokratia kertoo naisista, politiikasta ja feminismistä. Pääosin kaikki teoksessa käsitelty oli itselleni tuttua, mutta toki jokaisessa tällaisessa teoksessa on aina jotain uuttakin. Esimerkiksi opin miksi olkavarren löysää ihoa kutsutaan alleiksi. Jokelaisen piirrostyyli on hurmaavan valokuvamaista, tunnistin hyvin kaikki mainitut henkilöt ulkonäön perusteella. Arvostin myös, että teos on lähdeluetteloa myöten kirjoitettu käsin!

Samankaltaista luettavaa:
- Liv Strömquist: Kielletty hedelmä, Einsteinin vaimo
- Emmi Nieminen & Johanna Vehkoo: Vihan ja inhon internet
- Marta Breen: Naiset – 150 vuotta vapauden, sisaruuden ja tasa-arvon puolesta
- Nanna Johansson: Vitsaa säästämättä
- Riina Tanskanen: Tympeät tytöt – Aikuistumisriittejä

[Päivi Metsäniemi]

Mikä kulttuuriteko tämä kirja on. Kansanedustaja Jessi Jokelaisen esikoisteos on visuaalisesti koukuttava, viisas ja tarkkanäköinen kuvaus politiikan kulisseista. Jokelainen katsoo näitä vallan rakenteita vaatien tasa-arvoisempaa ja yhdenvertaisempaa maailmaa, käyden tiiviisti läpi naisasian historiaa ja nykyhetkeä.

Piirtojälki on uskomattoman kypsää ja kaunista, ja jokaista kuvaa tekee mieli jäädä ihailemaan - kuten myös tekstausta! Jokelainen kuljettaa aihetta taitavasti, saaden sanomansa selkeästi ja vastaansanomattomasti esille.

Lukemisen jälkeen vallalla on käsittämätön turhautuminen siihen, että edelleen on tällaista. Miehet sikailevat, eivät anna naisille tilaa, yhteisiä asioita hoitavat naiset joutuvat kestämään aivan järkyttävän määrän paskaa. Ja ne, joiden pitäisi kirjoittaa nämä kirjat ja muuttaa nämä asiat - vallalleen sokeat miehet - saavat vain tyytyväisinä porskuttaa menemään. Mutta - onneksi on Jessi ja hänen sukupolvensa. Ei kai se auta kuin taas kääriä hihat ja lähteä kohti uutta työviikkoa ja yrittää vaikuttaa omalta osaltaan siihen, että asiat menisivät edes jossain mielessä järkevämpään suuntaan. Ja tietysti pitää olla kiitollinen, että meillä voi olla kansanedustaja ja yhteiskunnallinen sarjakuvapiirtäjä yhtä aikaa.

[Elina Mäntylammi]

Loistavaa, valistavaa ja kantaa ottavaa sarjakuvaa, jonka lukemisen jälkeen uskoo parempan maailmaan ja yhdenvertaisuuden toteutumiseen. Ai miten niin? Koska näin fiksuja kansanedustajia kuin Jessi Jokelainen on olemassa, ja jossakin on siis fiksuja äänestäjiä ja heitä on koko ajan enemmän.

Jokelainen aloitti poliittisen uransa vasemmiston listoilta Oulun kaupunginvaltuustossa. Politiikkaan hän lähti, koska halusi tehdä asioille jotain, parantaa maailmaa. Hän on koulutukseltaan filosofian maisteri ja lisäksi sarjakuvataiteilija.

Femokratia on sukellus suomalaisen politiikan historiaan naisten kannalta. Millaista on olla naispoliitikko? Miten tasa-arvo toteutuu politiikassa? Huonosti tuntuu toteutuvan.

Jokelainen on kerännyt kattavan lähteistön sarjakuvansa taustaksi. Hänet voi saman tien nostaa Liv Strömqvistin ja Riina Tanskasen rinnalle feministisen sarjakuvan lähettilääksi.

[Hanna Huhdanmäki]

hitonmoisella hilpeydellä hirveistä asioista, sopisi pakkoluetettaman mm. kaikille

[Lotta]

Näppärä tietopaketti aiheesta: politiikka, misogynia ja intersektionaalinen feminismi. Lähteiden merkitseminen plussaa.

[Salla Hiltunen]

Eipä tässä ole oikein muuta sanottavaa kuin AAMEN. Tyylikkäästi toteutettu ja täyttä asiaa.

[Kiki]

Olen seurannut Jokelaista jo useamman vuoden Instagramissa ja ihaillut hänen taidettaan ja opetuskäyttöön tekemiä monisteita ja muuta materiaalia. Olin siis hirveän iloinen siitä, että nyt hänen kädenjälkeään saa ihailla kokonaisen kirjan verran!
Femokratia on visuaalisesti kaunis, asiapitoinen ja hyvällä tavalla omakohtainen. Jokelaisen oma poliittinen aktivoituminen ja poliittisen uran eteneminen kulkee hyvin mukana jonkinlaisena punaisena lankana ja samalla käydään läpi Suomen historiaa tasa-arvon, politiikan ja politiikan tasa-arvon näkökulmasta (hyvin lähteistettynä!). Paketti pysyy melko hyvin kasassa ja rönsyilystä on vaikea sakottaa, sillä tärkeistä ja painavista asioista puhuttaessa on vaikea tiivistää niin, että mutkia ei vetäisi liian suoriksi.

Jokelaisen visuaalinen tyyli miellyttää suuresti, tusseilla on saatu aikaan kauniisti liukuvia valoja ja varjoja. Erilaisista visuaalisista elementeistä, tulee hyvällä tavalla mieleen Tatu ja Patu -kirjat :D (muistilaput, nuolet, leimasimet jne) Käsin piirtäminen ja tekstaaminen on viety loppuun asti tekijäkuvaa ja lähdeluetteloa myöten.

Omat kehunsa ansaitsee myös Jokelaisen käyttämä kieli. Vaikka en lähtökohtaisesti ole kirosanojen suurin ystävä, Jokelainen käyttää niitä kirjassaan (ja sosiaalisessa mediassaan) mielestäni näppärästi ja luontevasti, sopivalla huumorilla. Räväkät vertaukset ja kielikuvat ovat Jokelaisen käyttämän kielen parasta antia.

Toivottavasti tämä kirja löytää tiensä mahdollisimman monen (miehen) luettavaksi.

(innolla odotan myös Jokelaisen seuraavaa sarjakuvakirjaa!)

[Anni Majander]

Tästä albumista jokainen nainen löytää samaistumiskohtia ja jos ei löydä, niin aika on kullannut muistoja.

[Laura Walin]

Nuorissa on ihanaa sensuroimatonta vimmaa, ja kuinka taidokkaasti Jessi Jokelainen onkaan ikuistanut turhautumisensa naisten kohteluun politiikassa ja elämässä ylipäänsä tähän teokseen, joka lajityypiltään voisi olla vaikka sarjakuvaesseiden kokoelma tai pamfletti.

Femokratian piirrosjälki tuntuu olevan paljon velkaa Riina Tanskasen Tympeille tytöille, mutta Jokelaisen tuottamansa teksti on ihan omaa luokkaansa, suoruudessaan lahjomatonta, ja naurattaisi jos ei itkettäisi. Teksti on myös typografisesti pääosassa, ja itse koin kuvituksen sen maukkaana lisänä, ei niinkään tarinaa kuljettavana elementtinä.

Teos tekee hyvin selväksi sen, kuinka vaikeaa (etenkin nuoren) naisen on ollut ja on päästä vallan piireihin ja kuinka nopeasti naiseus myös tekee liian vanhaksi siinä missä miehet vain muuttuvat uskottavammiksi iän karttuessa. Ei tällä teoksella kenenkään päätä käännetä, tämä on omille kirjoitettu. Niille, jotka ymmärtävät, että onhan tämä saatana nyt työmaa.

[Jaana V]

Miellyttävästi käsin tehty, arkikielisesti kirjoitettu ja siten varmasti monille myös saavutettava esikoissarjakuva-albumi muun muassa naisvihasta viheliäisine, historiallisine lonkeroineen erityisesti nuoren (valkoisen) naisen ja poliitikon näkökulmasta. Teemoja tai vaikkapa feminismin perushistoriaa tai päivänpolitiikkaa vähänkään tunteville tai seuraaville teos ei ehkä tarjoa oikein uutta pureksittavaa, mutta vertaistukea kyllä! Tykkäsin myös humoristisen veikeästä otteesta ja siitä, kuinka kirjoittaja tässä tunnistaa ja avaa myös omia etuoikeuksiaan.

[Liisa]

Helppolukuinen ja hauska sarjakuvateos naisvihasta suomalaisen politiikan kentällä. Tykkäsin eniten viime vuosisatojen ajattelijoiden ja Jokelaisen oman poliittisen matkan kuvauksista. Koherentti ja tyylikäs kokonaisuus, josta välittyy myös tämän ajan politiikan henki hyvin. Itselle ehkä lopulta hieman liian tuttua tavaraa joten sellainen wow-efekti jää puuttumaan, mutta toimii erinomaisesti inspiroivana ja kannustavana lukemisena.

...

"Sinä pieni urhea
nainen, minä
luotan sinuun.
-Eeva Kilpi, 1972"

[heliviena]

Mitä muuta tällaisesta pläjäyksestä voisi antaa kuin viisi tähteä. Piirrostyyli miellytti. Himppasen raskas aihe (kuinkas muuten) oli saatu helppolukuiseen ja käsitettävään muotoon. Viimeisestä sivusta voisi tehdä julisteen.

[Venla]

Lukekaa, ajatelkaa ja luetuttakaa sen jälkeen myös puolisoillanne, isillänne ja veljillänne.

[Sara]

Jessi Jokelaisen poliittista uraa seuranneena oli hienoa päästä lukemaan hänen ajatuksella tehtyä sarjakuvaansa, jonka todellakin soisi päätyvän erityisesti miesten lukulistalle. Tyyli on mainiota piirtojälkineen, käsinkirjoitettuine teksteineen, anteeksipyytelemättömine asenteineen sekä ronskeine kielineen ja suorine huomioineen. Ihastutti päästä lukemaan kommentaaria naisten asemasta ja naisille asetetusta tilasta politiikassa nimenomaan Suomen kontekstissa - ja ehdottomasti julkaisu on paikallaan kun ottaa huomioon maamme nykyisen tasa-arvoon liittyvän ilmapiirin. Sinänsä Femokratia ei tarjoa uutta tietoa politiikkaa seuraaville ja feminismiä tunteville, mutta ennen kaikkea albumin ansiot ovatkin ajankohtaisuudessa, henkilökohtaisen näkökulman kautta laajan teeman tarkastelussa sekä keskusteluun osallistumisessa. Ihastuin siihen, miten terävästi Jokelainen töräyttää yhteiskunnallista kommentaaria ja kertoo, miten ristiriitaisesti naispoliitikkoihin suhtaudutaan kaikkine haasteineen. Erityisen osuvasti sarjakuva-albumissa punotaan huumoria vakavan aiheen keskelle, jolloin lukijana voi niin nyökytellä, hieman nauraakin ja nähdä toivoa. Tällaista lisää!

[Aapo]

Hyvin piirretty, tai siis tykkäsin piirrostyylistä ja käsin tekstatuista teksteistä. Hyvää oli myös omakohtaisuus, eli kerronta oli vahvimmillaan silloin kun kyse oli Jokelaisen omista kokemuksista.

Sen sijaan kuvitteelliset esimerkit vähän ihmetyttivät, sillä varmasti ihan aitojakin yhtä pöyristyttäviä somekommentteja yms. olisi löytynyt. Tuollaiset keksityt esimerkit antavat helposti vaikutelman olkiukoista. Olihan kirjassa toki aitojakin kommentteja, mutta nuo muutamat keksityt tökkäsivät silmään.

Ikävää tietysti on se, että tämmöisestä aiheesta ylipäänsä tarvitsee tehdä kirjoja. Eikä tämä kovin optimistinen ole, joskaan ei myöskään liian synkkä, vaan "pakkohan tässä on jotain yrittää" -tyyppinen.

[Ville]

Luullakseni tämä oli neljäs käytännössä sama kirja jonka olen lukenut. Teknisesti tämä taisi olla taitavin, mutta ei tarjonnut juurikaan uutta aiempiin nähden. Toki istuvan kansanedustajan kirjana tämä lienee sinänsä kiinnostavin, mutta ehkä se ei lopulta tuonut lisäarvoa. Pääasiassa kyllä ihan asiallinen teos, hyvä kokonaisuus. Vähän häiritsee se ettei tilastolliset esimerkit ihan täysin osunut nappiin kaikissa kohdin, ei suuri ongelma mutta kun pohjavire on paatoksellinen ja vihainen niin toivoisi faktojen olevan täysin eksakteja. Mutta ei toki muuta ydinviestiä, tiukkaa sanailua ja esimerkit pääosin relevantteja nostoja.

[Minkki]

Mahtava politiikka-kirja, joka kuitenkin oli kirjoitettu (ja piirretty) maallikolle ymmärrettävään sävyyn. Herätti sopivasti samaistumisen sekä kiukun tuntemuksia, ehkä niitä voisi kanavoida johonkin rakentavaan. Kirja oli pakko ahmia yhdeltä istumalta loppuun saakka. Tekstistä näkyy ihanasti kirjoittajan oma ääni.
Toivon, että mahdollisimman moni lukisi tämän teoksen.

[Inka]

pitää joskus lukea uudelleen vielä tarkemmin mutta hyvä sarjakuvakirja naisten asemasta politiikassa ja muualla ja feminismistä ! hienosti kuvitettu ja niin hyvin sanoitettu kaikki! mielenkiintoista myös lukea tällasta nonfiktiota (?) kun en ikinä sitä lue :D

[Lauhahiipija]

Virkistävää lukea tästä aiheesta suomeksi ja suomalaiselta kirjoittajalta. Vaikka aiheet olivat minulle ennestään tuttuja, toi niiden liittäminen Suomen kontekstiin minulle lisää pohdittavaa. Mielenkiintoista ja ennen kaikkea tärkeää oli lukea aiheesta (Suomen)politiikan näkökulmasta.

Jokatapauksessa pidin kirjasta. Hetkittäin minun makuuni liikaa tekstiä sarjakuvaan, mutta kokonaisuudessaan helppolukuinen! Suosittelen.

[jonkurri]

Aivan loistava katsaus poliittiseen kenttään naisnäkökulmasta todella kauniilla kuvituksilla siivitettynä. Lähettelin ystäville tästä kuvia tämän tästä ja nyökyttelin päätäni lukiessa. Voin suositella todella lämpimästi!

[Ancela Purmonen]

4,5

[Mima]

Tämä oli upea, täytyy hankkia omaankin hyllyyn!

[Anni]

Toimii Liv Strömquistin ystäville. Hyvä perusteos ja vähän enemmänkin.

[Simo Hattara]

Tää kannattaa todellakin lukea!

[Ossi Mantylahti]

Syytettynä: mies

1/5 ⭐

”Netissä kukkivan naisvihan määrä on PÖYRISTYTTÄVÄ. Yritys säikytellä poliittisesti aktiiviset naiset hiljaisiksi on todellinen.”

Näin alkaa Jesse Jokelaisen sarjakuvakirja Femokratia (Suuri kurpitsa, 2024). Jokelainen on varasijalta eduskuntaan noussut vasemmistoliiton kansanedustaja ja siviiliammatiltaan äidinkielen opettaja peruskoulussa.

Disclaimer: olen kokoomuslainen. Pelaan siis kilpailevassa joukkueessa. Kehtaan silti arvioida kirjan kirjana toisen painoksen (2025) perusteella.

Tyyliltään Femokratia ei ole romaani. Se on 118-sivuinen neljän esseen mittainen opus. Puhdasverinen pamfletti sarjakuvan vaatteissa.

Se ei koputa oveen, esittele kysymystään ja ryhdy tutkimaan. Se ryntää sisään, paiskaa tilastot pöydälle, osoittaa syytettyjen penkkiä ja ilmoittaa tuomion:

Miehet ovat syyllisiä.

Teoksen lähtökohdassa - nuoren naisen kokemuksissa eduskuntatyöstä - olisi aineksia hyvään kirjaan.

Naispoliitikot joutuvat epäilemättä ulkonäköön kohdistuvan arvostelun, seksististen kommenttien, uhkailun ja erilaisten kaksoisstandardien kohteiksi. Vallan rakenteita, poliittisen julkisuuden sukupuolittuneisuutta ja naisten kohtaamaa vähättelyä pitää voida käsitellä. Niistä voisi rakentaa älyllisesti kiinnostavan, historiallisen ja jopa järkyttävän sarjakuvateoksen.

Femokratia ei kuitenkaan tunnu olevan kiinnostunut kysymään, miten nämä mekanismit toimivat.

Se tietää vastauksen jo etukäteen.

Syyllinen on mies.

Mies katsoo. Mies hallitsee. Mies vähättelee. Mies määrittelee. Mies omistaa vallan, kirjoittaa historian ja päättää, millainen nainen saa olla. Yksittäiset miehet, instituutiot, poliittiset järjestelmät, kulttuuriset käytännöt ja historialliset olosuhteet sulautuvat yhdeksi suureksi miesmassaksi, jonka sisäisiä eroja teoksen ei tarvitse tarkastella.

Kun Jokisen naispuolinen kolleega vähättelee hänen pätevyyttään opettajana vihjaillen tämän saavan suosiota vain koska on nuori ja nätti, syy on pohjimmiltaan miehissä.

Miehisyydestä tulee yhteiskunnallisen analyysin yleisavain. Ja kun sama avain sopii jokaiseen lukkoon, kannattaa ehkä tarkistaa, onko kyseessä avain vai sorkkarauta.

Kirjan suurin ristiriita on sen suhde Suomeen.

Suomi ei ole täydellisen tasa-arvon maa. Palkkaeroja, sukupuolittuneita työmarkkinoita, hoivavastuun epätasaista jakautumista, häirintää ja naisiin kohdistuvaa väkivaltaa esiintyy edelleen. Kansainväliset vertailutkaan eivät väitä ongelmien kadonneen.

Mutta silti: Suomi on kiistatta yksi maailman tasa-arvoisimmista yhteiskunnista. World Economic Forumin vuoden 2025 vertailussa Suomi sijoittui toiseksi 148 maan joukossa ja on pysynyt viiden parhaan maan joukossa koko indeksin historian ajan. EIGE puolestaan sijoitti Suomen kahdeksanneksi EU:ssa, mikä osoittaa samalla, ettei kehitys ole valmis eikä Suomi johda kaikilla mittareilla.

Tämä ei tarkoita, ettei Suomea saisi arvostella. Päinvastoin. Saa ja pitää arvostella.

Kärkisija ei vapauta yhteiskuntaa kritiikistä. Se kuitenkin muuttaa todistustaakkaa. Jos teos kuvaa yhden maailman tasa-arvoisimmista maista lähes täydellisen naisvihan, silmittömän väkivallan, alistamisen ja miesvallan systemaattisena sortokoneistona, sen pitäisi selittää ristiriita.

Ovatko kansainväliset mittarit väärässä?

Mittaavatko ne vääriä asioita?

Onko suomalainen tasa-arvo vain muodollinen kulissi?

Millä alueilla edistys on todellista ja millä näennäistä?

Femokratia ei pysähdy tutkimaan näitä kysymyksiä. Suomen saavutukset eivät toimi vastatodisteina, historiallisena muutoksena tai edes kiinnostavana paradoksina. Ne muuttuvat korkeintaan uudeksi todisteeksi siitä, kuinka taitavasti patriarkaatti osaa naamioitua.

Näin väitteestä tulee käytännössä kumoamaton.

Jos nainen ei pääse valtaan, syynä on patriarkaatti.

Jos nainen pääsee valtaan, hän joutuu toimimaan patriarkaatin ehdoilla.

Jos naiset saavuttavat poliittisen enemmistön, valtarakenteet ovat edelleen miesten luomia.

Jos Suomi sijoittuu tasa-arvovertailujen kärkeen, mittarit eivät vain tavoita todellista alistamista.

Teoria voittaa riippumatta siitä, mitä todellisuus tekee.

Kirja käyttää tilastoja samalla tavalla kuin syyttäjä käyttää todistajia. Paikalle kutsutaan ne, jotka tukevat syytettä. Niiden tehtävänä ei ole monimutkaistaa kuvaa vaan vahvistaa jo annettu tuomio.

Annan esimerkin: kirjan taulukoissa kerrotaan, että eduskunnassa on ollut koko sen olemassaolon ajan naisten muodostama enemmistö nolla kertaa ja miesten muodostama enemmistö 77 kertaa. Sanomatta jää, että jos tilannetta tarkastellaan esimerkiksi viimeisten 30 vuoden ajalta, sukupuolijakauma on huomattavasti tasaisempi.

Tämä on kirsikoiden poimintaa.

Tilasto voi osoittaa ongelman olemassaolon. Se ei vielä todista, että yksi sukupuoli selittää ongelman, että ilmiö on yksisuuntainen tai että koko yhteiskunta rakentuu saman mekanismin varaan.

Femokratiassa numerot eivät avaa keskustelua.

Ne päättävät sen.

Teoksessa väitetään myös suoraan, että Mileva Marić kehitti suhteellisuusteorian Albert Einsteinin kanssa. Mutta koska partiarkaatti, hän ei saanut tästä kunniaa.

Kyseessä on puhdas tiedehistoriallinen vale.

Marić oli poikkeuksellinen nainen, joka opiskeli fysiikkaa aikana, jolloin naisten mahdollisuudet tieteelliseen uraan olivat erittäin heikot. Hän oli Albert Einsteinin läheinen opiskelutoveri ja älyllinen keskustelukumppani. Säilynyt lähdeaineisto ei kuitenkaan osoita, että hän olisi ollut suhteellisuusteorian varsinainen kanssakehittäjä tai ansaitsematta unohdettu kanssakirjoittaja.

Marićin todellinen kohtalo kertoo paljon naisten historiallisista esteistä. Siksi siihen ei tarvitse lisätä valheellista sankarimyyttiä.

Tämä on olennainen ero tutkimisen ja pamfletin välillä. Tutkiminen kestää sen, että hyvältä kuulostava kertomus ei ehkä ole totta. Pamfletti tarvitsee kertomuksen, koska sen moraalinen tehtävä on liian tärkeä lähdekritiikin hidastettavaksi.

Kirjallisessa mielessä Femokratian ongelma on vielä yksinkertaisempi:

Siitä puuttuu tarina.

Teoksessa on henkilöitä, historiallisia tapahtumia, kokemuksia, puhetta ja kuvia. Mutta niistä ei synny draamallista liikettä. Ei ole kunnollista päähenkilön tavoitetta, valintojen ketjua, kasvavaa painetta eikä muutosta, joka syntyisi tapahtumien seurauksena.

Niistä syntyy vain pakkautuvaa turhautumista.

Kohtaukset eivät muuta kirjan henkilöhahmojen asemaa tai pakota heitä tekemään ratkaisuja. Ne toimivat luentodioina, joiden tehtävänä on havainnollistaa seuraavaa argumenttia. Kun teos on esittänyt yhden esimerkin naisten vähättelystä, seuraa toinen esimerkki naisten vähättelystä ja sitten kolmas, hieman äänekkäämpi esimerkki samasta asiasta.

Ilmiö ei kehity.

Se kasautuu.

Tässä suhteessa teos muistuttaa Valérie Solanasin SCUM-manifestia. Vertaus ei tarkoita, että kirjojen tavoitteet, sisältö tai väkivaltaisuus olisivat samoja. Femokratia pysyy hyvän maun, parlamentaarisen puheen ja laillisuuden rajoissa.

Yhteistä on totalisoiva viholliskuva.

Solanasin manifestissa mies ei ole ihminen, joka voi toimia hyvin tai huonosti, vaan biologinen ja yhteiskunnallinen ongelmajäte. Femokratiassa ratkaisu on paljon salonkikelpoisempi, mutta ajatusrakenteessa on jotakin samaa: miehisyys ei ole yksi analysoitava tekijä muiden joukossa vaan anteeksiantamaton perisynti, josta muut yhteiskunnalliset ongelmat voidaan johtaa.

Tämän voi testata yksinkertaisella ryhmävaihdoksella.

Korvaa tekstin kollektiivisissa syytöksissä sana miehet jollakin etnisellä, uskonnollisella tai yhteiskunnallisella ryhmällä. Jos lause alkaa välittömästi kuulostaa ennakkoluuloiselta yleistykseltä, ongelma ei katoa sillä, että alkuperäinen kohde on enemmistöryhmä.

Tämä ei tarkoita, että miehiin kohdistuva arvostelu olisi sama asia kuin vähemmistöihin kohdistuva rasismi.

Se tarkoittaa, että kollektiivisen syyllisyyden rakenne kannattaa tunnistaa myös silloin, kun olemme samaa mieltä sen poliittisesta päämäärästä.

Femokratia on raskassoutuinen, vihainen ja läpeensä masentunut teos. Siinä ei tunnu olevan tilaa edistykselle, hyväntahtoisuudelle, yksilöllisille eroille eikä edes aidosti onnistuneelle tasa-arvotyölle. Jokainen voitto on väliaikainen. Jokainen tasa-arvon merkki on mahdollinen naamio. Jokaisen nurkan takana odottaa uusi lasikatto.

Pamfletti saa olla vihainen.

Se saa valita puolensa ja olla jopa epäreilu.

Mutta jos syyttäjä valikoi todistajansa, poimii rusinat tilastopullasta, käyttää kumottua tiedehistoriaa todisteena ja määrittelee syyllisen ennen tutkinnan alkamista, kyse ei ole enää vain kärjekkäästä argumentoinnista.

Kyse on näytösoikeudenkäynnistä.

Femokratia tuo miehet syytettyjen penkille, lukee syytekirjelmän, sivuuttaa puolustuksen ja julistaa tuomion. Todisteet eivät ratkaise lopputulosta, koska lopputulos oli kirjoitettu valmiiksi ennen ensimmäistä sivua.

Kirja ei analysoi valtaa.

Se antaa vallalle sukupuolen, sukupuolelle syyllisyyden ja syyllisyydelle elinkautisen.

Syytettynä on mies.

Tuomittuna on lähdekritiikki.

Ja sivullisena uhrina tarina.

[Elsa]

Jessi Jokelainen MY QUEEN! Niin käsittämättömän upea ja tärkeä teos! Pidin aivan älyttömästi!

Jokaiselle hyvä ensiaskel kirjallisuuteen feminismistä ja yhteiskunnasta, varsinkin suomessa. Sai mut tuntemaan, että ehkä mustakin oikeasti on johonkin <3

[meri]

todella upea piirros- ja kirjoitusjälki, ja hyvin taustoitettu politiikan historian ja nykypäivän katsaus. ei mitään uutta tietoa, mutta lukispa moni sellainen tän, jolle on.

[Leeni]

Terävä-ääninen sarjakuvateos naisista yhteiskunnassa ja erityisesti politiikassa. Liv Strömquistin ja Riina Tanskasen henkeä, mutta oma, vielä henkilökohtaisempi tyylinsä.