Mitä kaikkea löytyy maan alta? Harvoin tulemme pohtineeksi, minkä päällä astelemme, mutta Marcus Rosenlund osoittaa, että todella kannattaisi. Maan alla nimittäin on jännittävä maailma täynnä fossiileja, luolastoja, kaivoksia ja katakombeja.
Marcus Rosenlund yhdistää taidokkaasti hauskoja anekdootteja kiehtovaan faktaan. Hän kertoo esimerkiksi suolan historiasta Hallstattin ikivanhan suolaesiintymän äärellä. Lontoossa pulahdetaan syvällä metropolin mukulakivikatujen alla virtaavissa maanalaisissa joissa. Rosenlund vie meidät myös Onkaloon, ydinjätteen loppusijoitustilaan sekä 12 kilometriä syvään reikään, jonka Neuvostoliitto porautti Kuolan niemimaalle.
Ilmiöiden lisäksi kirjassa tutustutaan kiinnostaviin hahmoihin, kuten Mary Anning, joka on kenties historian merkittävin fossiilinkerääjä, ja Ferdinand de Lesseps, joka ponnisteli Suezin kanavan aikaansaamiseksi. Maan alla liikutaan myös monien mytogioiden tuonelassa, mutta niitäkin hirvittävämpänä Rosenlund pitää Erfurtin suurta käymäläkatastrofia.
“Meillä on fantastinen planeetta, jossa on jalkojen alla syvä sisäavaruus, kukaties maailmankaikkeuden paras planeetta, josta on vasta raapaistu hiukan pintaa.”
Rosenlundin Sää joka muutti maailmaa ja Kohti korkeuksia olivat tietokirjallisuutta parhaimmillaan: mukaansatempaavaa tarinaa ajattoman ajankohtaisista aiheista ja osin henkilökohtaisista näkökulmista tarkasteltuna. Aiheet ovat suuria ja vaikeita, ja silti juuri ja juuri maallikonkin ymmärrettävissä. Rosenlundin uusimman, Maanalaisen elämän, kuuntelin äänikirjana, ja siihen formaattiin kirjan jutusteleva sävy sopii erinomaisesti.
Maanalainen elämä käsittelee maapalloa pinnan alta. Käsitellyksi tulee niin maankamara luonnollisessa tilassaan, mannerten liike ja fossiilit, kuin ihmisten tekemät suuret muokkaukset, kuten kanavat, tunnelit ja kaivokset. Rosenlundia kiinnostaa myös uskomukset, joita ihmisillä on maanalaisesta maailmasta ollut. Osa näistä uskomuksista jatkaa yhä elämäänsä salaliittoteorioina tieteen tylsästi kumottua ne.
Aiheesta toiseen loikkiessaan Maanalainen elämä toi mieleen superstara Bill Brysonin Lyhyt historia lähes kaikesta -kirjat. Kirja vei Lähi-idän aavikoilta, Panaman tappavaan viidakkoon, ja kuolettavasti löyhkäävästä Lontoosta eristäytyneille saarille Madeiraan, Naurulle ja Färsaarille. Sattumoisin luin Nupposen Välimerelle sijoittuvaa Sydänmerta juuri samaan aikaan, kun Rosenlund käsitteli kirjassaan Välimerta ja sen historiaa. Olisin mieluusti nähnyt Rosenlundin esittelemiä ihmeitä myös romaaniin upotettuna.
Verrattuna Rosenlundin aikaisempiin huipputeoksiin, Maanalainen elämä on hiukan hajanaisempi ja todella moni asia ohitetaan vain maininnalla. Tällä kertaa myös osa henkilökohtaisista kokemuksista tuntui vähän turhilta, ja veivät suotta tilaa niiltä suuremmilta teemoilta, jotka sitten jäivät vain maininnoiksi. Kaikesta huolimatta Rosenlund on yhä yksi suosikkitietokirjailijoitani, jonka teoksiin aion tarttua myös jatkossa.
Tiedetoimittaja Marcus Rosenlund on kirjoittanut jo useita tiedekirjoja, joissa hän on tarkastellut sääilmiöitä (Sää joka muutti maailmaa), avaruutta (Kohti korkeuksia) ja pieneliöiden maailmaa (Pieni suuri elämä). Nyt hän sukeltaa maan alle. Jo edellistä kirjaa kommentoin irtonaiseksi kokoelmaksi erilaisia aiheita ja sama meno jatkuu tässäkin, mutta ei se mitään: Rosenlundin tyyli toimii.
Rosenlundin kirjoituksissa henkilökohtaiset elämänkokemukset yhdistyvät tieteelliseen tietoon ja tieteenhistoriaan. Henkilöhistorian puolelta eniten esille nousevat fossiilinkerääjistä kenties merkittävin, Mary Anning, ja Suezin kanavan aikaansaanut ranskalainen Ferdinand de Lesseps. Rosenlund kierrättää lukijaa eri puolilla maailmaa erilaisten kaivosten, onkaloiden ja maanalaisten rakennelmien parissa. Hurjan kokoisia rakennelmia maan alle on kaivettukin.
Lontoon ystäville kiehtova oli esimerkiksi katsaus siihen, miten Lontoon monet joet on haudattu maan alle. Kaupungista tulee mieleen vain sitä halkova Thames, joka oli 1800-luvulla todella kammottava likaviemäri ja loputon löyhkän ja sairauksien lähde, mutta Lontoossa on ollut useita muitakin jokia, joista nykyään on jäljellä lähinnä niiden mukaan nimettyjä katuja. Lehtitaloistaan tuttu Fleet Street esimerkiksi on nimetty Fleet-joen mukaan; se on edelleen suurin Lontoon maanalaisista joista ja tärkeä viemäri.
Veli-Pekka Ketolan suomennos on sujuva. Taitossa oli hitunen liikaa huolimattomuutta, yhteenliimautuneet sanat häiritsivät hieman lukemista, ja yksi pieni käännösvirhe pisti loppupuolelta silmään: ruotsin hårnålskurva ei käänny suomeksi kirjaimellisesti hiusneulamutkaksi, vaan neulansilmämutkaksi. Kokonaisuus on kuitenkin riittävän hyvä. Faktojen ja anekdoottien yhdistelmä tekee Maanalaisesta elämästä sujuvaa luettavaa, kun se poukkoilee eteenpäin maanalaisesta aiheesta toiseen.
Tämä ei ollut suosikkini Rosenlundeista, mutta vika lienee enemmän omissa mielenkiinnon kohteissani kuin kirjoittajassa. Jossakin muussakin kuin minussa oli silti hieman vikaa, koska vaati jonkinlaista zen-tilaa, että pääsin yli siitä, että tekstistä puuttui tuhottomasti välilyöntejä. Olisin kaivannut suurempaa osuutta maanalaisisesta elämästä, jossa ihmisellä ei olisi ollut jatkuvasti sormiaan pelissä.
Tämä oli varsin hieno katsaus maanalaiseen elämään. En esimerkiksi tiennyt että maailman syvin ihmisen käsipelillä kaivama kaivo löytyy Englannista ja on miltei 400 metriä syvä. Laattatektoniikka saa paljon huomiota, mikä saattoi olla kirjan tylsintä antia, mutta mielenkiintoista luettavaa silti sekin.
Mukavasti soljuva tarina kaikesta mahdollisesta maan alle sijoittuvasta, geologisista ja biologisista ilmiöistä kansainvälisiin suhteisiin ja inhimillisiin näkökulmiin. Kohteiden vaihtelusta huolimatta kirjan punainen lanka säilyy, ja tarina etenee selkeänä ja hauskana. Tätä on tietokirja parhaimmillaan!
Pitkään kesti, mutta loppuun pääsin. Käytin tätä hävyttömästi hyväkseni aamuyön tunteina, kun unta ei tullut. Vaikka oli hyvää uniseuraa, niin paljon oli mielenkiintoistakin: Panaman ja Suezin kanavat, Lontoon joet, pyramidit sekä maanalaiset liikennetunnelit.