Pronominit

by Hanna Weselius

Kirjallisen taiturin upea teos aivan tavallisesta viimeisestä matkasta, maailmanlopusta ja huolenpidosta.

Pronominit on romaani siitä, miten pysyvyys loppui, poikkeustilat vakiintuivat ja tulevaisuus tempautui ulottumattomiin. Mikä on minä ja mihin sinua tarvitaan matkalla kohti tuntematonta? Mitä kohti kurkottaa, mitä me tarkoittaa?

Matkustajakone nousee ilmaan ja lähtee kohti toista mannerta.

Selviää, että lähtö on ollut kaoottinen ja ruuma on pakattu huolimattomasti. Osa matkustajapaikoista on peitetty pressuilla, catering on unohtunut ja tarjoilukärryn valikoima on outo. Ainoa näytettävä elokuva on James Cameronin Titanic. Matkustajia palvelee vain yksi uupumaton stuertti.

Pappi, showpainija, taiteilija, opettaja ja vaikuttaja pohtivat palavan maan pinnalle jääneitä läheisiään, tekemisiään ja tekemättä jättämisiään.

Mitä olisi voitu tehdä toisin, etteivät vuodenajat olisi menneet sekaisin? Mikä on kaikkialle leviävä outo sieni? Mihin kone on menossa?

Ennen kuin aamu koittaa, stuertin täytyy vielä huolehtia kaikista löytämistään salamatkustajista ja selvittää, mitä pressujen alla on.

Genres: Dystopia

377 pages, Hardcover

First published June 6, 2025

About the author

Hanna Weselius on taiteen tohtori ja kirjailija, joka tutkii kuvia ja valtarakenteita. Hän on julkaissut tieteellisiä, taiteellis-tutkimuksellisia ja journalistisia tekstejä sekä romaaneja, novelleja ja esseitä.

Reviews

[Laura Walin · Rating 4 out of 5]

Pronominit ei ole ihan helposti aukeava teos, mutta nappaa silti otteeseensa heti ensi lehdiltä alkaen, kun luettavaksi tulee lentokoneen matkustajakartta paikkakohtaisine matkustajaluonnehdintoineen. Käy ilmi, että ollaan lentokoneessa matkalla jonnekin, pois jostakin jonne muut ovat halunneet jäädä tai joutuneet jäämään. Taustalla on joku (eko)katastrofi, jonka keskeiseksi hahmoksi nousee kaikkialle leviävä mystinen uusi sienilajike.

Weselius luo teokseensa mitä hienoimman dystooppisen tunnelman, jossa hyvin paljon jää lukijan oman mielikuvituksen varaan. Lyhyiden episodien kautta lentokoneen matkustajatkin tulevat matkan edetessä tutummiksi, kun kirjailija valottaa heidän muistojaan, toiveitaan ja pelkojaan. Yhtään armoa he eivät saa sen enempää kuin lukijakaan, joka joutuu tarkkaavaisesti vaanimaan Weseliuksen vihjeitä eikä siltikään saa kokonaiskuvaa asettumaan.

Minulle tämä oli hyvällä tavalla vaativaa, oivaltavaa kirjallisuutta, joka sai miettimään monia asioita niin henkilökohtaisessa elämässä kuin yhteiskunnallisestikin. Olin tunnistavinani kumarruksen Harry Martinsonin Aniaralle, närkästyin neljännen seinän rikkomisesta, kiinnyin kaikesta huolehtivaan stuerttiin ja hyppelin yhä uudestaan ja uudestaan tarkistamaan katsomokarttaa. Inspiroiva lukukokemus!

[Readerwhy]

En ollut lukenut Pronomineja pitkällekään, kun aloin maistaa suussani Perecin. George Perecin. Ja tarkemmin Elämä. Käyttöohjeen.

Pronominit kertoo joukosta ihmisiä, jotka ovat lentokoneessa matkalla jonnekin. Mihin tarkalleen, siitä heillä ei ole tietoa. Siitä minullakaan ei ole tietoa, kuten ei siitäkään, mitä tapahtui, että he tälle oudolle matkalle lähtivät. Vieläpä ihan kilpailivat siitä, kuka mahtuisi lentokoneeseen mukaan. Myöskään heidän kansalaisuuksistaan ei anneta tietoa, mutta niitä on joka tapauksessa useita.

Matkustajat ovat pelastusmatkalla tai ainakin toivovat niin. Toiveen ja todellisuuden välillä ei välttämättä ole yhteyttä.

Weseliuksen romaanin alussa on lentokoneen kartta, jossa kerrotaan missä kukin matkustajista istuu. Ei heidän nimellään, vaan heidän istumapaikkansa mukaan. Siis tyyliin näin;: 21E Hybris, Hamartia ja Peripetia. 54E Kultakala. 9A Piispa tai taiteilija.

Juuri tuo kartta toi mieleeni Perecin Elämä. Käyttöohjeen, jota en vieläkään ole lukenut, mutta jota edelleenkin olen yrittänyt lukea.

Pronomineissa on suht runsaasti mysteeristä ainesta. Mitä tekee random-joukko ihmisiä, kun he matkustavat suljetussa tilassa. He puhuvat, voivat pahoin, juovat olutta, syövät banaanin. Muun muassa.

Lentokoneen matkustamossa on kaksi osaa, jotka on peitetty pressuilla. Mitä niiden alla on? Sitä minäkin kyselin pitkään. Pressutetut alueet luovat romaaniin oman jännitteensä. Saattahan niiden alta paljastua mitä tahansa. Pommi tai ihmissusi tai vaeltavia pimeyden ritareita.

Jätetään pressut rauhaan.

Henkilökunta rajoittuu - lentäjien lisäksi, joiden oletan olevan koneen ohjaamossa - stuerttiin, joka yrittää vastata mitä moninaisimpiin tarpeisiin ja niitähän riittää. Ja mainitsinko jo, että ruumassa matkustaa valtavan kokoinen koira?

Matkustajat katsovat Titanic-elokuvaa, jossa kuten tiedämme, aikansa laivateollisuuden ihme on matkalla kohti jäävuorta.

Syntyy seuraava kuvio:

Maailman tila nyt - Titanic - Weseliuksen romaani - The Road to Hell

(tässä kohtaa pitäisi kuulla Chris Rean kähisevää laulantaa)

"This ain't no technological breakdown
Oh, no; this is the road to Hell"

*

"Kertomisessa se on todella olennaista. Että kysyy koko ajan itseltään, onko tässä järkeä, mutta ei ajattele, voisiko joku toinen kysyä samaa. Koska jos sitä ei ajattele, jos ei anna sille mahdollisuutta, kukaan ei kysy."

Opettaja opettaja, huomaatko, että käteni on pystyssä.

- onko tässä mitään järkeä?

Hupsista. Lentokone menetti korkeutta juuri aika lailla. Kallistuukin epäilyttävän tuntuisesti.

Onko järkee vai ei, kysyi jo Sleepy Sleepers vuosia sitten.

Kysymyksessä on olennaisin kysymys ja on paljon, siis ihan hurjan paljon helpompaa, jos kyseistä kysymystä ei kysy. Jos kysyy, kannattaa varautua ... vähän ... kaikenlaiseen.

Weselius kuvaa monia lentomatkustajille tuttuja tilanteita, kuten taistelua penkkejä erottavan käsinojan hallinnasta. Ihan oman lukunsa saa suomalaiset jonotuskiihkoon syöksevät ämpärit, jotka tietenkään eivät ole pelkkiä ämpäreitä, vaikka sellaisina esittäytyvätkin.

"Ja niinhän se on, että kun kerran alat nähdä ämpäreitä, et sitten enää muuta näekään."


Pronominit on sisukseltaan perifilosofinen romaani. Kielellisesti se on paikoin vallan hauska, jos toki ahdistaviakin hetkiä sen parissa tuli koettua. Luulen, että se kuuluu asiaan, kun kyse on hmiskunnan (mahdollisesta) tuhosta.

Tarinalla on kertoja, joka pitää tarinaa kasassa. Ja kyllä vaan ennen kertojatkin olivat kunnollisempia ja lisäksi varsin viisaita.

"Kirjoitettiin kertojia, jotka suorastaan helpon oloisesti löysivät kattavan sanan jokaiselle asialle ja tapahtumalle."

Nykyisin kertojilla on hankalampaa. Varsinkin, kun on tajuttu, että edes kertoja ei voi hallita kaikkea yhä monimutkaisemmaksi käyvässä maailmassa. Niin kertoja alkaa epäröidä ja muistuttaa meitä kuolevaisia, ja rajat meidän lukijoiden ja ihmisten ylipäänsä sekä kertojan välillä alkavat liudentua.

"Se, että minä [kertoja] olen tässä, rakentaa paikan sinullekin. Sinun paikkasi ei ole ihan tässä missä minä olen mutta se on hyvin lähellä tätä, sillä tavalla rinnalla, että sinä voisit olla juuri tässä ihan yhtä hyvin kuin minäkin.

Olemme toisistamme pääsemättömissä, matkustamassa samalla lentokoneella.

[Marko Suomi · Rating 5 out of 5]

Kun elää dystopiaa kohti menevässä ajassa, mistä saa toivoa? Mulle iso juttu on taitavat taitelijat, joiden tekstiä lukiessa voi vain iloita että tällaistakin mielikuvitusta on olemassa! Tämä kirja on sellainen, heti alusta tiesin että nyt lennetään. Kirjassa ollaan maailmanlopun äärellä monella tavalla, ja mietitään mitä olisi pitänyt tehdä toisin ja myös ylipäätään olemisen pointtia. Ja mitä, jos mitään, tarkoittaa tässä ajassa yhteys toisiin ja "me".

Kirjasta tuli mieleen toinen hieno ja toivoa herättävä teos, ei aiheensa vaan taidokkuudensa takia, eli @abduktioband :n biisi Waterloo, joka alkaa näin:

"Tässä ajassa
on kaikuja menneistä tuomiopäivistä"

[Heidi · Rating 3 out of 5]

Pronominit oli hämmentävä lukukokemus. Toisaalta pidin näistä kohti tuntematonta syöksyvien ihmisten touhuista ja pohdinnoista, toisaalta en yhtään tiedä, mitä tästä kaikesta olisi pitänyt ajatella, varsinkin sen jälkeen kun Weselius rikkoo lukijan ja kirjailijan välisen seinän luomallaan fiktiivisellä kirjailijalla, joka pohtii kirjoittamiaan hahmoja ja lauseita. Tämä on siis tulevaisuuden kirjailijan teos tulevaisuuden ihmisistä, ja maailmasta joka on köyhtynyt, palanut ja tulvavesien alla. Opiskelijat on ajettu pakosalle ja moni on joutunut jättämään kotinsa. Yksityiskohtia ei anneta, vaan kuva muodostuu palasista, joita lentokoneen matkustajat ja "kirjailija" itse antavat. Weselius ei tarjoa vastauksia herääviin kysymyksiin, kuten minne lento on matkalla, mitä tapahtuu suljetussa ohjaamossa ja miksi kaikki on niin oudosti. Koko sirkuksesta pitää huolta yksi ainoa stuertti, joka on yhtä kummissaan koneen tapahtumista kuin matkustajat, mutta pitää heidät silti rauhallisina ja tyytyväisinä kärrynsä vaatimattomilla antimilla. Jonkinlainen eksistentiaalinen kauhu ja voimattomuus paistaa rivien välistä, ja siihen voi varmasti moni samastua. Minne olemme menossa, ja mitä tässä oikeastaan pitäisi tehdä, muuta kuin pysyä rauhallisena? Kas siinä kysymys.

[Niko-Janne Vantala · Rating 2 out of 5]

Taiteen tohtori ja valokuvataiteen yliopistolehtori Hanna Weseliuksen neljäs romaani Pronominit (2025) on kerronnaltaan kokeileva, taiteellinen ja haastavakin teos. Kontekstina on dystooppinen tilannekuva, jossa lentokoneellinen matkustajia on matkalla jonnekin ja pakenemassa jotakin. Osa matkustamon penkeistä on jostain syystä peitetty tiiviisti pressuilla. Ainoa lentokonehenkilökunnan hahmo kirjassa on stuertti, joka tuntuu olevan yhtä pihalla tilanteesta kuin matkustajatkin. Elokuvana matkustajien ruuduissa pyörii ainoastaan James Cameronin Titanic.

Lähtöasetelma on tarinallisesti kiinnostava, mutta kirjailijan kerronnallisena ratkaisuna ei ole juurikaan paljastaa tilanteen syitä ja seurauksia tai viedä kertomusta tarinallisesti eteenpäin, vaan ennemminkin kuvata matkustajien ajatuksia, elämänfilosofiaa, pelkoja ja päähänpinttymiä kyseisessä tilanteessa. Matkustajia käydään läpi luku luvulta satunnaisessa järjestyksessä. Poikkeustilanteessa useampikin matkustaja pohtii minän ja sinän, hänen ja sen sekä meidän ja heidän eroja ja merkitystä: ovatko pronominien ja korrelaattien merkitys muuttunut uudessa tilanteessa?

Pronominit on malliesimerkki kokeilevasta kirjallisuudesta, joka pyrkii rikkomaan väsyneitä kirjallisia konventioita. Lukijaa ei kosiskella kyllä pätkääkään, vaan ennemminkin haastetaan kokeilemaan jotain hieman erilaista. Kaikki tämä on kyllä positiivista, mutta koettelee myös lukijan kärsivällisyyttä, pitkäjänteisyyttä ja tarinallista tiedonjanoa.

Arvioni: 2,0 tähteä viidestä.

[Erika · Rating 3 out of 5]

No niin. Epäröin pitkään kolmen ja neljän tähden välillä, vaikka alun perusteella olisin antanut viisi. Näin sitä ollaan matkalla tuntemattomaan, kohti maailmanloppua, sukupuuttoa, tietämättä kuka konettamme ohjaa tai ohjaako kukaan, ehkä kierretään kehää, ehkä kyseenalaistetaan ihmisen toiminnan mahdollisuudet, pohditaan ämpärin subjektiutta ja häneyttä. Hahmot on nimetty istuinpaikkansa mukaan ja eri kirjain-numero-yhdistelmien tajuntojen välillä risteillään. Kaikki tämä on noin puoleenväliin asti ihan jees ja kiinnostavaa, joskaan ei ehkä metaforisesti kovin hienovaraista, mutta sitten homma alkaa junnata ja luennointivaihde iskee pahemmin päälle. Saadaan kuulla erinäisistä filosofeista ja taideteoreetikoista, posthumanismista sun muusta. Näytä, älä kerro -sääntö mennä vilistää romukoppaan. Sori, mutta alkoi tuntua siltä kuin olisi duunissa, tai pahempaa, käymässä uudelleen estetiikan peruskurssia. Kuuntelin tämän, ja loppua kohti ripeytin tahtia reippaasti. Jos olisin lukenut paperikirjaa, tämä olisi luultavasti jäänyt pölyttymään yöpöydälle.

[Mikko]

Konseptina innostuin heti tosta kartasta, mutta käytännössä se teki lukemisesta selaamista. Välillä ajattelin että ehkä ei edes kannata yhdistää henkilöitä paikkoihin, sijainteihin tai heidän edellisiin tapahtumiin. Ehkä kyse on yhteisestä kokemuksesta jossa ei pitäisi tuijottaa yksittäisiä toimijoita. Hyvä ajatus mutta käytännössä palasin kartan tuijottamiseen.

Maailman tulkitseminen suljetun ympäristön kautta kuin heijastusten avulla oli tosi hyvä ajatus.

Luettavuus mulle hankalaa, teknisesti kartta mutta oli myös vaikea musta yhdistää ihmisten tekoja tai löytää jotain mitä oli tapahtunut aiemmin. En oikein edes osaa selittää miksi en löytänyt niitä edellisiä jonkun 55J tai 26E tapahtumia vaikka pläräsin niitä.

Ei toiminut mulle

[Mari Ketola · Rating 4 out of 5]

Hämmentynyt lienee adjektiivi, jolla kuvailisin lukukokemuksen jälkeistä tunnelmaa. Osin se johtunee siitä, että luin enimmäkseen aamuöisin, kun en tukalalta kuumuudelta voinut nukkua, mikä sopiikin vallan hyvin kirjan ekokatastrofin jälkeiseen maisemaan. Yöllä monesti ajattelin, että vautsi onpa hieno kohta, tähän pitää palata vielä (pyrykanava, tekstiilimuuri...) - ja kuitenkin jatkoin aina vain eteenpäin siitä mihin olin jäänyt. Vaatisi ehkä minulta siis toisen lukukerran niin että olisin oikeasti skarppina, että tajuaisin kirjan paremmin.

[Lauri Linna · Rating 4 out of 5]

Paras lukemani kaunokirjallinen kuvaus ilmastokriisin muokkaamasta tulevaisuudesta.

[Riitta Lönnqvist]

2025 Finlandia-palkintoehdokas ja vuosaarelainen kirjailija

[Markus Pietilä · Rating 4 out of 5]

Tavoitteena lukea kaikki Finlandia-palkintoehdokkaat:
(1984-2024: 274/274)
2025: 3/6
1984-2025: 277/280

4,5/5.