Kun sairaanhoitajana työskentelevä Harriet haluaa rentoutua, hän polttaa pikkuisen pilveä. Paheksuttu ratkaisu helpottaa sietämään hulluja kollegoita, sukulaisia ja yhteiskuntaa.
Harrietin sisko Paloma on nousukiidossa oleva räppäri. Musabisneksellä on kiiltävä pinta mutta viiltävä tapa heivata artisti kerrallaan sen alle. Tukea Paloma löytää viivasta kokaiinia.
Paloma ja Harriet riitelevät enemmän kuin ovat väleissä. Lopulta yhteinen valinta yhdistää etäiset siskoset - mutta erottaako se myös heidät lopullisesti?
Anni Lötjösen Valintoja on naseva romaani päihteistä ja niiden käyttäjistä 2020-luvulla. Saako räppäri anteeksi kokkelinsa helpommin kuin hoitsu tötsynsä? Ja onko nainen käyttäjänä uhri vai valintansa tehnyt itsenäinen toimija?
Anni Lötjönen on entinen sosiaalialan ammattilainen ja punkbändi Huoran laulajana tunnettu teräväsanainen kirjoittaja, jonka teksteissä yhteiskunnan epäkohtien tarkastelu ja inhimillinen näkökulma kulkevat käsi kädessä. Hänen esikoisromaaninsa Loppuunpalamaton (2021) oli hulvaton yhdistelmä Bridget Jonesia ja Charles Bukowskia.
Tavallaan mielenkiintoinen ja erilainen tarina, mutta jotenkin outo loppu. Helppolukuinen ja meni hyvin yöpöytälukemisena. Jos huumeiden käyttö häiritsee, älä lue tätä kirjaa.
Suosikkibändeihini kuuluvan Huoran laulaja Anni Lötjösen toinen romaani käsittelee huumeidenkäyttöä ja elämää siinä ympärillä kahden tähden arvoisesti.
Valintoja oli vaikea kirja lukea ja vaikea sitä on myös arvioida. Mie pidän aihetta tärkeänä, ja sotealan ammattilaisena Lötjönen tietää kyllä mistä kirjoittaa. Isoimman vaikutuksen tekevät yksityiskohdat sekä musabisneksestä että hoitoalalta. Pidän arvossa myös sitä, että naiset ovat tarinan ytimessä. Parhaimmillaan teksti on todella terävää.
Mutta moni asia jää raapaisun tasolle. Reiluun pariinsataan sivuun tässä on aivan hitokseen henkilöitä, ja he menivät minulla jatkuvasti sekaisin päätyyppejä myöten. Tätä kiroilin todella, koska toisin rajaamalla Valintoja olisi voinut olla aivan huippukirja. Osa hyvistäkin ideoista jää ihan idulleen. Takakannen kysymyksiin ei saada vastauksia, ja osaa juonenkäänteistäkin jäin ihmettelemään.
Mietin kustantajan ja kustannustoimittajan roolia. Kirjaa vaivaa vähän sama hukattujen mahdollisuuksien maku kuin toisen muusikon, Samae Koskisen, esikoisromaania. Loppuiko kustantajalta jaksu?
Mutta mie elän siinä toivossa, että kirjailija menee eteenpäin joka romaanillaan ja jossain kohtaa tullee se tykkien tykki, joka räjäyttää miun tajunnan samalla tavalla kuin lyriikat & huuto Huoran keikalla.
Säätämistä ja elämistä huumeiden kanssa, syvemmällä ja vähemmän syvällä. Sinänsä hahmot olivat hyviä, mutta ne olivat kaksi eri ryhmää (ihan tarkoituksella), jotka eivät juuri kohdanneet. Näin lyhyessä kirjassa ratkaisu oli ymmärrettävä, mutta jätti kaiken jotenkin vähän juurettomaksi. Varsinaista juonta ei ollut, tämä oli enemmän slice-of-life.
Välillä kertojahahmo vaihteli saman kappaleen sisälläkin. Saattoi olla tarkoituksella, mutta huono ratkaisu minusta.
Odotin jotain hauskempaa tai räväkämpää. Poimin kirjan ihan vaan siksi, koska kirjailija on loistava muillakin aloilla.
Tähän mainioon teokseen oli taas ryöstöviljelty Lötjösen kirurgintarkkaa observointia yhteiskunnan ilmiöistä ja asenteista, puudutteena huumori ja sarkasmi. Skalpellin sipaisut nimeämättömiin, mutta tunnistettaviin julkisuudenhahmoihin olivat hulvattomia! Viides tähti jäi puuttumaan aavistuksen liian tymäkästä puolustuspuheesta huumeille ja lopun äkillisestä seinäänjuoksusta. Valintoja tässä tehtiin oikealle ja vasemmalle, mutta taustoja olisi saanut availla yhtä paljon, kun kiertoteitä huumetestissä huijaamiseen.