Unelmaloma Italiassa ystäväpariskunnan kanssa. Oma huvila kesäisillä kukkuloilla, uima-allas ja Rooman ikuinen kaupunki ympärillä. Ja ennen kaikkea, lapset ovat jo niin isoja, että matkalle päästään ensi kertaa aikuisten kesken.
Vuosia odotettu loma uhkaa kuitenkin mennä pieleen, kun illanvietossa nousee esiin, että toisen pariskunnan mies ja toisen nainen ovat olleet joskus sängyssä. Mustasukkaisuudesta ja petturuudesta tulehtunut tilanne päätetään korjata saattamalla kaikki tasoihin. Sillä aikuisia ja kavereitahan tässä ollaan ja "se on vaan seksiä". Tilien tasaaminen ei kuitenkaan suju aivan yksinkertaisesti.
Joonas Konstig (s. 1977) on palkittu espoolainen kirjailija. Rooma on hänen ensimmäinen aikalaisromaaninsa yhdeksään vuoteen.
Ai vitsi nyt on kyllä ehdottomia lempiaiheitani: joku joskus harrasti seksiä jonkun muun kuin nykyisen kumppaninsa kanssa, ja tästä revitään draamaa kuin olisi siinä suurenkin rikoksen olisi tehnyt. I feel sad for heteromiehet…
Tavallaan Konstig tekee ajoittain jopa kiinnostavia havaintoja, harmi kun ne tuppaavat peittymään ummehtuneen heteronormatiivisuuden alle.
Tarina kerrotaan neljän päähenkilön näkökulmia vaihdellen. Uskomatonta mutta totta: kaikki nämä 40-vuotiaat hahmot vaikuttavat enemmän tai vähemmän keskenkasvuisilta. Ajatukset supistuvat lähinnä seksiin, vaikka kaikilla on keskenään kymmeniä vuosia pitkä ihmissuhde. Muu ei ilmeisesti siinä ole merkinnyt kuin pissavehkeiden yhteen hinkkaaminen. Uskoisin hormoneita täynnä olevan lukiolaisenkin kirjoittavan syvempiä henkilöhahmoja.
Naiset typistetään ulkonäköönsä. Pehmeäpiirteisempi on tietenkin syvällisempi, mutta häntä ei siis tee mieli nusaista. Meikkaava ja bodaava nainen on tyhjäpää, jota jokainen ohikulkeva mies himoitsee. Konstig ilmeisesti havahtuu vähän, että ei 2020-luvulla voi näin bimboa tyyppiä kirjoittaa, joten hahmon ohuutta koetetaan syventää traagisella elämäntarinalla. Ah, miten seksikäs hän onkaan, kun hän avautuu! Mutta ei liikaa, koska hysteerisesti itkenyt naama ei ole viehättävä eikä vehje nouse enää pystyyn :((((
Ja se seksi sitten… Jos päättää kirjoittaa koko romaanin pimpsan ja pippelin ympärille, pienin palvelus lukijalle olisi edes kirjoittaa kunnon runkkumatskua. Hyvästä eroottisesta tarinoinnista tälle ehkä olisi voinut irrota (pun intended) toinenkin tähti, mutta ei. Kun siihen nussimiseen sitten päästään, teksti alkaa ujostella. Seksistä ei muutenkaan puhuta aina kunnolla suoraan vaan ihme kiertoilmaisujen kautta suoraa lukijaa puhutellen: ”kyllähän te tiedätte, röhröh”. Tästä tulee sellainen olo kuin limainen setämies iskisi silmää suuntaani. Se ei varsinaisesti ole tunne, jonka romaanin toivoisi jättävän. Hävettää, että käytin tähän aikaani.
Upea teos! Olen varmasti jäävi jossain määrin, sillä olen Joonas Konstig -fani. Tämä kirja alkoi hiukan tylsästi, ja pelkäsin, että nyt meni maku. Onneksi jatkoin! Kirja vaan paranee loppuaan kohden, ja tuo pöytään aina vaan uusia kerroksia. Teos liikkuu yhtäällä kulttuurihistorian, moraaliopin, filosofian ja toisaalla aikamme taisteluiden parissa. Matka Roomaan on vain kehystarina, sisäinen matka on todellinen tarina. Tätä kirjaa en olisi halunnut lopettaa. Kaiken kruunaa Joonas Konstigin upea tapa käyttää suomen kieltä ja kielikuvia. Paikoitellen teos on kuin maalaus!
Alkuun vaikutti ihan pätevältä viihderomaanilta, mutta puolivälin jälkeen kiinnostus herpaantui. Hahmot tai heidän välisensä suhteet eivät syventyneet yhtään, eivätkä juonenkäänteetkään sitten niin kiinnostaneet. Henkilöt tuntuivat enemmänkin alle kolmekymppisiltä kuin keski-ikäisiltä.
Sopivan kevyttä tälleen sairastelun lomaan. Jännästi tuli rakenteesta mieleen Kaunokaisia, kun tässä oli nää näkökulmat. Nukkumaan mennessä mietin että tässä on joku juttu että vaikka olis eri kertojat niin tuntuu että olisi sama kirjoittaja (sic!). Ootin että ehkä ne vähän enemmän kuulostaisi erilaisilta. Toisen kerran kaunokaiset tuli sitten mieleen tuolla lopussa.
Mietin myös sellaista kun joku sanoi että hyvä kun miehet lukee naisten kirjoittamia kirjoja, ja jotenkin totesin että voisin lukea miesten kirjoittamiakin jos ne olis hyviä ja kiinnostavia. Tää oli helppo luettava, että piste siitä. Mut sit jotenkin tätä lukiessa mulla kävi mielessä että joskus kirjoissa tulee fiilis että se kirjoittaja haluaa todistaa tietävänsä siitä jutusta tai että on ottanut kauheesti selvää asioista. Ja tässä on tää yksi hahmo joka kertoo kaikkia faktoja. En sano että tää olisi miesten juttu mutta sanon silti.
Ja onhan tää Matti nyt sellainen hahmo että kivasti voisi joku hieman heikolla itsetunnolla oleva mies samaistua tähän, että kiltit miehet ja niin edelleen.
Voisin tälle yhden chilinkin antaa, en ole sellaisia kirjoja ennen lukenutkaan. Tai ainakaan sitten nuoruuden. Kivan kevyttä hömppää. Viimeisestä kappaleesta täytyi kyllä yksi tähti tiputtaa kun oli niin suomikomedialopetus.
This entire review has been hidden because of spoilers.
Konstig kirjoittaa sujuvasti ja alkuperäinen jännite lupaa paljon, sillä asetelma on kiinnostava: neljä aikuista viettää lomaa italialaisessa huvilassa ja pinnan alla kuplii salaisuuksia ja haluja.
Neljän näkökulman tekniikka voisi olla tehokas ja draamaa riittää, mutta tarina ei kunnolla lähde lentoon. Rooma näyttämönä tuntuu kuluneelta ja kehystarina jää laimeaksi.
Filosofiset pohdinnat eivät istu luontevasti tarinaan, vaan vaikuttavat päälleliimatuilta (ja minusta myös tylsiltä 😀).
Hahmot toimivat epäuskottavasti – heidän kriisinsä ja reaktionsa tuntuisivat uskottavammilta teineillä kuin keski-ikäisillä. Keski-iän kriisi voisi olla kiinnostava aihe, mutta kaikki pyörii liikaa seksin ympärillä… ehkä se harvemmalla nelikymppisellä on kuitenkaan ihan näin?
Lähdin lukemaan tarinaa kirjaa neljän eri ihmisen kertomuksena ihmisten vaikeuksista unohtaa menneisyys ja ehkä mukana olisi aavistuksen erotiikkaa ja seksiä, niiden tuoman painolastin kanssa tietysti. Todella nopeasti lähti harmittamaan henkilöhahmojen tyhjyys: en saanut Konstigin tavasta esitellä hahmojaan irti varsinaisesti kenenkään persoonaa ja motivaatiota, asiat vain tapahtuivat, koska ne laitettiin tapahtumaan. Lopussa Saaran elämää valoitettiin hieman, mutta esim. parien edeltävästä parisuhde-elämästä saatiin kovin pinnallinen raapaisu. Toki kirja on yhden viikon kertomus, mutta olisin odottanut enemmän tilanteen petaamista itse asian käsittelyä varten.
Taitavasti pohjustettu lähtöasetelma, joka luo jännitteitä neliödraamaan. Ensimmäisten 30-40 sivun jälkeen ei enää täysin pysty pitämään samaa tasoa yllä. Neljän kertojanäänen vaihtelu kuljettaa kuitenkin tarinan ihan ok loppuselvittelyyn saakka. Helppolukuista ihmissuhdedraamaa, mutta ei jätä syvempää muistijälkeä.
Viihdyttävä, mutta erittäin leffamainen teos kahdesta pariskunnasta, jotka menevät lomamatkalle Rooman lähistölle. Ei sisältänyt mitään erityisen suuria oivalluksia elämästä tai ihmissuhteista, mutta tosiaan tästä saisi kelpo suomielokuvan.
Jollain tapaa muistutti Levottomat-elokuvaa, mutta 2020-luvulle päivitetyllä versiolla eikä todellakaan ohjaajana Aku Louhimies. Puolen välin jälkeen tarina ei pysynyt enää niin hyvin kasassa ja punainen lanka oheni. Kiinnostus pysyi kuitenkin yllä viimeiseen lukuun saakka, mutta siihen ja lopetukseen olisin kaivannut jotain muuta kuin mitä se nyt oli.