1910-luvun alussa, kun sekä Pohjoisnapa että Etelänapa oli valloitettu, Koillisväylä purjehdittu ja Viktorian putoukset löydetty, etsi tutkimusmatkailija Ernest Shackletonin levoton sielu vielä jotain saavutettavaa. Koska kukaan ei ollut ylittänyt Etelämannerta rannikolta rannikolle, päätti Shackleton tehdä niin.
Shackletonin laiva Endurance ei kuitenkaan päässyt edes suunniteltuun lähtöpisteeseen Etelämantereen reunalle. Alus jäi kiinni Weddellinmeren ahtojäähän ja ajelehti jään mukana melkein vuoden, kunnes ei enää kestänyt jäiden puristusta ja upposi.
Laivansa menetettyään Shackletonin tutkimusretkikunta pelastautui jäälautalle ja ajelehti vuorostaan jään mukana kuukausia pohjoiseen. Retki oli karu, mutta lopulta Shackleton johdatti kaikki 27 miehistönsä jäsentä turvaan. Shackletonista tuli sankari ja Endurancesta maailman toiseksi kuuluisin hylky.
Yli sata vuotta myöhemmin, maaliskuussa 2022, kansainvälinen tutkimusretkikunta Endurance22 ja Raumalla rakennettu jäätämurtava tutkimusalus SA Agulhas II löysivät hyvässä kunnossa olevan Endurancen hylyn kolmen kilometrin syvyydestä läheltä Antarktista.
Retkikunnan suomalainen jäätutkija Jukka Tuhkuri kertoo kirjassaan Jään voima Shackletonista, Endurancen matkasta sekä Endurancen löytämisestä.
Historiallisten tapahtumien rinnalle teos nostaa polaaritutkijoiden työn sata vuotta sitten ja nyt: Endurancella matkanneet tutkijat yrittivät ymmärtää, mitä merijää on ja miten se liikkuu. Agulhasin tutkijat pohtivat, miten ilmastonmuutos vaikuttaa jäähän ja merenkulkuun.
Endurance22-tutkimusmatka johdatti Tuhkurin kylmältä Weddellinmeren jäältä lämpimien arkistoiden uumeniin lukemaan päiväkirjamerkintöjä ja etsimään vastausta kysymykseen, miksi Endurance upposi. Tähän kysymykseen vastatessaan Tuhkuri kertoo samalla elämästä tutkimuslaivalla, pingviineistä ja albatrosseista - ja ennen kaikkea yhteisön voimasta.
"Alkuvuonna 2022 kanadalainen koulupoika kysyi Annie Bekkeriltä ja minulta satelliittiyhteyden kautta kysymyksen: Miksi te etsitte Endurancen hylkyä? Silloin suorassa lähetyksessä esitin hapuilevan vastauksen. Nyt vastaisin selkeämmin, että etsimme Endurancen hylkyä, koska se oli Ernest Shackletonin laiva ja Shackleton on polaarisankari. Myös minun sankarini. Kertoisin toisenkin syyn. Etsimme Endurancen hylkyä, koska sen löytäminen tiedettiin hirvittävän vaikeaksi. Hylky on 3 000 metrin syvyydessä ja sen yläpuolella on paksu merijää, joka kaiken lisäksi liikkuu koko ajan. Tavoitteet elämässä ovat tärkeitä kaikille, mutta Shackleton ei edes tuntenut elävänsä ennen kuin hänen edessään oli suuri haaste. Tavallinen ei ollut häntä varten.”
”Merkittävät tutkimusmatkat ja uudet tieteelliset havainnot eivät vaikuta ainoastaan tieteelliseen ajatteluumme, vaan myös taiteeseen, kulttuuriin laajemmin ja yhteiskuntaan.”
”Sitä paitsi kuljimme Shackletonin jäljissä, ja yksi hänen keskeisiä ajatuksiaan oli, että kun jokin epäonnistuu, tulee välittömästi asettaa uusi tavoite ja lähteä sitä kohti.”
”Jäljelle jää vain yksi tärkeä kysymys: miksi Shackleton vei Endurancen Weddellinmerelle, vaikka tiesi matkaan liittyvät suuret riskit? Vastaus on, että hän suhtautui riskeihin eri tavalla kuin me tavalliset ihmiset. Kun Shackleton julkaisi suunnitelman matkastaan Etelämantereelle, hänellä ei ollut rahaa, ei laivaa eikä retkikuntaa, mutta siitä huolimatta hän oli päättänyt lähteä reilun puolen vuoden kuluttua. Tässä tilanteessa Endurance oli paras vaihtoehto. Jos Shackleton olisi jäänyt etsimään lujempaa laivaa tai ryhtynyt vahvistamaan Endurancen rakenteita, matkalle lähtö olisi voinut viivästyä tai jopa peruuntua. Sellaista vaihtoehtoa Shackleton ei hyväksynyt. Hän osti Endurancen, lähti Weddellinmerelle ja luotti siihen, että kaikki menee hyvin. Ja jos ei menisi, hän kykenisi ratkaisemaan eteen tulevat ongelmat yksi kerrallaan parhaalla mahdollisella tavalla. Tämä oli Shackletonin tapa toimia.”
Vuoden 38. kirjani vie lukijansa matkalle lähelle Etelämannerta tieteellisten tutkimusten ja Endurancen hylyn etsinnän pariin.
Marraskuussa 1915 tutkimusmatkailija Ernest Shackletonin Endurance-laiva upposi ahtojäiden puristukseen Etelämantereen edustalla. Retkikunta pelastautui jäälautalle ja ajelehti kuukausien ajan. Matka oli karu, mutta lopulta Shackleton johdatti koko retkikuntansa turvaan. Shackletonista tuli sankari ja Endurancesta maailman toiseksi kuuluisin hylky.
Maaliskuussa 2022 kansainvälinen retkikunta, jossa oli mukana kirjan kirjoittanut Aalto-yliopiston professori Jukka Tuhkuri, löysi hylyn 3 008 metrin syvyydestä 5.3.2022. Shackleton haudattiin iltapäivällä 5.3.1922 eli hylky löytyi tasan sata vuotta myöhemmin.
Tuhkuri kertoo kirjassa rinnan tarinaa Shackletonin retkikunnasta ja omasta tutkimusretkikunnastaan. Tuhkuri valottaa Shackletonin lisäksi koko retkikunnan henkilöitä, löytääpä hän retkeilijöistä jopa Tuntemattoman sotilaan hahmoja. (Koska Shackletonista kirjoitetaan ”johtajakirjoja, kuten Tuntemattomasta sotilaasta? Vai onko kirjoitettu jo?) Myös Shackletonin varjoon jäänyt toinen retkikunta saa ansaittua huomiota. Eli Shackletonin oli tarkoitus vaeltaa Etelämantereen poikki. Toinen retkikunta suuntasi mantereen toiselle puolella ja sen oli tarkoitus viedä mantereelle ruokaa ja tarvikkeita, koska Shackleton ei olisi voinut raahata mukaansa kaikkea ruokaa koko mantereen ylitykseen. Tälle retkikunnalle kävi vähän huonommin.
Shackleton oli varsin mielenkiintoinen persoona. Yltiöoptimistinen, joka vaati kaikilta muiltakin optimismia. Tämä optimismi johti välillä Shackletonin vaikeuksiin, koska hän ei tunnustanut ikäviä tosiasioita. Mutta toisaalta optimismin ansiosta hän toi kaikki miehensä ehjinä kotiin. Shackleton oli sosiaalisesti taitava, hän tuli toimeen niin karskien merimiesten kuin yläluokkaisten yliopistoihmistenkin kanssa. Laivalla ei ollut tiukkaa hierarkiaa (joka oli tuolloin ja kai on nytkin yleistä), vaan Shackleton luotti yhteisön voimaan. Hän myös piti oikeasti muita tasaveroisina. Esimerkiksi retken jälkeen eri juhliin yms., joissa Shackletonia juhlittiin ja joissa hän oli huomion keskipiste, hän vaati, että kaikki retkikunnan jäsenet kutsutaan mukaan, ilman heitä hän ei ole mitään. Shackleton myös lahjoitti rahaa hyväntekeväisyyteen, vaikka velat olivat maksamatta. *hymiö*
Tuhkuri myös tuo esiin vähemmälle huomiolle jääneitä muita asioita: Jäätilanne Weddellinmerellä ei ollut poikkeuksellisen vaikea vuonna 1915 eikä Endurance ollut poikkeuksellisen vahvarakenteinen laiva. Endurance upposi, koska jää yksinkertaisesti oli ylivoimainen vastustaja.
Jo edellisessä lukemassani polaarikirjassa korostettiin, että aikoinaan tutkimusmatkoilla tehtyjen tieteellisten kokeiden tulokset ovat tärkeitä tämän päivän tutkimukselle (esim. ilmastonmuutoksen tutkimukselle). Myös Shackletonin tutkimusretkikunnan kokeiden tulokset vakuuttavat Tuhkurin.
Sujuvasti kirjoitettu kirja, joka imaisee mukaansa. Lähdeviitteitä on parisen kymmentä sivua. Täydestä nelosesta pudotan yhden kymmenyksen, koska osa Tuhkurin laivalla 2022 tekemien tutkimusten kuvauksista menee vähän ymmärrykseni ulkopuolelle ja toiseksi hieman katkaisee vauhdikasta tarinaa. Myös kuvia olisi voinut olla enemmän, nyt mukana oli kaksi kuvaliiteosiota, toisessa Shackletonin matalta ja toisessa Tuhkurin matkalta.
Arvioksi 3,9/5. Jukka Tuhkuri: Jään voima. Kertomus Endurancen uppoamisesta ja löytämisestä. 2024.
Aalto-yliopiston jäätutkija Jukka Tuhkuri osallistui Endurance22-tutkimusmatkalle Etelänavan Weddellinmerellä. Nimensä mukaisesti matkan tavoitteena oli löytää alueelle 1915 uponnut brittiläinen tutkimusalus Endurance. Tämän lisäksi mukana oli polaaritutkijoita, jotka tutkivat alueen sääoloja ja luontoa. Tuhkurin tutkimusalaa on jää ja erityisesti sen vaikutus kylmissä oloissa liikkuviin aluksiin. Kirjan alkupuolella kerrotaan Ernest Shackletonin johtaman retkikunnan haaksirikkoon päättyneestä matkasta, jolta miehistö kuitenkin onnistui pelastautumaan. Endurancen tarina on yksi maailman tunnetuimmista tosielämän seikkailukertomuksista, joka on kerrottu aikaisemmin useammassakin kirjassa.
Tuhkurin kirjassa vuorottelevat kiinnostavalla tavalla menneen ajan tutkimusmatka ja nykypäivän tutkimusmatka vuonna 2022. Nykypäivänä matkustusolot ovat tietenkin niin turvalliset, että tuoreet kokemukset eivät synnytä samanlaista jännityskertomusta kuin löytöretkeilyn aikoina. Paljon mielenkiintoista opittavaa ja pohdittavaa avautuu lukijalle silti nykyajastakin. Pingviinien luottavaisuus ihastuttaa, tutkimusmatkan käytännön järjestelyt laivalla kiinnostavat ja oli ihanaa saada maistella matkakokemusta "kaukana kaikesta", jäiden keskellä hiljaisuudessa. Vähitellen matkalaisten kokemukset muuttuvat rutinoituneiksi työpäiviksi, mutta Tuhkurilla ei tunnu olleen ikävää. Hän löysi nautintoa mm. rikkoutuvan jään tuottamien erilaisten äänten kuuntelemisesta laivan keulassa. Pieni ihastuttavan aistillinen jakso kertomuksessa!
Tuhkuri on selvästi tehnyt kirjaan erittäin huolellisen pohjatyön, sillä niin luontevaa oli hänen kerrontansa myös Shackletonin matkan historiallisessa kuvauksessa. Arvelen kirjoittajan lukeneen vuosien varrella runsaasti merenkulkuun liittyvää kirjallisuutta eri aikakausilta. Tarinankuljetus on myös rakenteellisesti erittäin hyvin harkittu, mistä varmaankin on kiittäminen Siltalan kustannustoimittajia. Kirja ei ole liian akateeminen tavallisen lukijan ymmärrettäväksi ja historiallinen kertomus ja nykyaika on sovitettu yhteen taitavasti toisiaan valottamaan. Shackleton-kirjallisuutta on englanniksi julkaistu sen verran paljon, että ehkä Tuhkurin tarinaa ei koskaan tulla kääntämään, mutta itse uskon, että kirja ei lainkaan kalpene ulkomaisen kirjallisuuden rinnalla. Kernaasti soisin Jään voiman saavan myös ulkomaisia lukijoita. Lukunautinto!
Endurance22-tutkimusmatkalla on omat nettisivut, mutta niihin kannattaa ehkä tutustua vasta kirjan lukemisen jälkeen.
Tämä oli ihan mahtava kirja, jossa oli juuri sopiva sekoitus historiaa, Endurance22-retkikunnan matkakertomusta, tutkijan työtä ja Tuhkurin omaa ääntä.
Tutkimusmatkakirjat on kyllä mun juttu. Tässä oli kaksi tarinaa rinnan: alkuperäinen Endurance-tutkimusmatka ja toinen: kun hylkyä etsittiin. Valtava ero tietysti teknologiassa ja miten vaikka hylkyä voidaan etsiä nykyisin, siis laskemalla: miten virtaukset ovat menneet (todnäk). Tai laittamalla joku laite uiskentelmaan ja kuvaamaan merensyvyksiin. Ja toinen iso ero: millaisia tutkijoita oli ennen mukana ja millaisia tänään (jään tutkija! Sellainenkin on!).
Mukaansatempaava kertomus Endurance- laivan matkasta Shackletonin komennossa ja eri aikatasossa Endurance 2022-tutkimusmatkasta, joka löysi Endurancen hylyn. Tuhkuri oli matkalla mukana jäätutkijana ja kertoo muun muass omasta työstään, arjesta laivalla, moninaisista kollegoistaan ja tekniikasta, jolla hylkyä etsittiin.
Aivan valloittava kertomus Shackletonin Endurance-laivan löytymisestä. Puolet kirjasta kertoo Endurancen tarinaa ja puolet Tuhkurin omaa tarinaa vuoden 2022 (ja aiemmilta) tutkimusmatkalta etsimässä Endurancea. Koukuttava, eli teksti ja sisältö laadukasta.
Shackleton-fanin kirjoittama kirja on ilman muuta herkkua toiselle Shackleton-fanille. Jopa senttimetrin tarkkuudella kerrottujen jäänäytteiden ottaminen tuntuu relevantilta, kun ollaan tärkeillä vesillä. Ja relevanttiahan se onkin, kun kirjoittaja on jäätutkija, vaikka se ei olekaan kirjan kiinnostavinta antia. Parasta ovat Tuhkurin omat mielipiteet ja pohdinnat Endurancen matkan monista aspekteista. Lopussa kuvaillaan erittäin kiinnostavaa tutkimustyötä laivan uppoamisesta, joka päättyy upeisiin ajatuksiin. Ja onhan yksityiskohdissa kiinnostaviakin tiedonmuruja; en ollut tullut ajatelleeksi Etelä-Georgian kävijöiden taskujen tyhjentämistä, esimerkiksi. Tämä on tärkeä tieto sitten, kun joskus sinne pääsen.
Tää oli mulle pettymys! Olisin halunnut lukea jännittävän tarinan Shackletonin retkikunnan selviytymisestä ankarista oloista ja haaksirikosta mutta tämä olikin jotain ihan muuta. Ehkä tämä oli suunnattu niille, joille Shackletonin kuuluisa tarina on jo entuudestaan tuttu. Olisi ilmeisesti pitänyt ottaa vähän paremmin selvää mistä tämä kertoo.
Vangitseva teos, jonka myötä pääsee kahdelle tutkimusmatkalle mukaan: Sir Ernest Schackletonin Endurance-retkikunnan hurjat vaiheet laivan upottua Weddelinmerellä Antarktiksessa ja retkikunta 2022, joka etsi laivan hylkyä kolmen kilometrin syvyydestä. Kirja on jännittävä ja koskettava kertomus myös nykyajan osalta. Endurance22 retkikunnasta on ilmestynyt myös dokumenttielokuva.