Hyytävän kiehtova trilleri yhdistää tieteen uhkakuvat ja psykologisen jännityksen vastustamattoman vetävästi. Eerika Hämeranta toimii valvojana tyttärensä leirikoulussa Paraisilla, kun yksi oppilaista katoaa jälkiä jättämättä. Ainoa vihje on pikavene, jonka Eerika näki rannikolla. Puolustusvoimien valvontadatan mukaan alueella ei kuitenkaan ollut veneitä tuona iltana.
Pian Eerika todistaa samanlaisen pikaveneen räjähdystä merellä. Toipuessaan saamistaan vammoista hän joutuu kysymään itseltään, onko kaikki tapahtunut sattumaa vai onko hän sotkeutunut johonkin sellaiseen, mikä uhkaa hänen perhettään.
Kylmäävän ajankohtainen trilleri jatkaa palkittua jännityssarjaa.
ENG: Tiina Raevaara is a geneticist and a doctor of philosophy, and the most important things to her are the nature and life in all its shapes. Her interests can be seen as precise portrayals/descriptions in her writings.
The author characterizes her style as surrealistic and symbolic, and she has told being fascinated by the fine line between reality and unreality, and that she couldn't even think about writing fiction which lacked the feel of magic - strangeness, miracle, abnormality. Raevaara has, also, stated that she opposes dividing literature into narrow genre-thinking, that each text is to be treated as the individual they are. She describes her writings to be projections of different things that have been recorded and combined in the subconscious.
FI: Tiina Raevaara (s. 1979) on koulutukseltaan geneetikko ja filosofian tohtori.
Raevaara voitti novellikokoelmallaan En tunne sinua vierelläni vuoden 2011 Runeberg-palkinnon. Hänen novellejaan on julkaistu ja palkittu monissa eri yhteyksissä. Tärkeintä hänelle on luonto ja elämä kaikissa muodoissaan.
Raevaara voisi luonnehtia tyyliään surrealismiksi tai symbolismiksi. ”Toden ja epätoden rajapinta kiehtoo minua, enkä voisi kuvitella kirjoittavani fiktiota, josta puuttuu kokonaan taian – outouden, ihmeen, luonnottomuuden – tuntu. En silti osaa kirjoittaa tavoitteellisesti nimenomaan spekulatiivistakaan fiktiota – sen ainekset tulevat kirjoituksiini usein itsellenikin yllätyksenä. Kuulun niihin ihmisiin, jotka kavahtavat kirjallisuuden jakoa ahtaisiin lajityyppeihin: jokainen teksti on yksilö ja tulkoon kohdelluksi sellaisena!”, Raevaara kertoo Usva-lehdessä.
Raevaaran kiinnostus luontoa ja eläimiä kohtaan näkyy hänen kertomuksissaan tarkkoina yksityiskohtina luonnosta. Tämä on lähtökohtana novellissa ”Sääkset”, josta Raevaara sai vuonna 2006 Martti Joenpolven palkinnon.
Raevaara kuvaa kirjoittavansa yhdistelmiä eri asioista, joita hänen muistiinsa on tallentunut. Kun alitajunnassa yhdistyneille asioille pyrkii löytämään hahmon kirjoittamalla, voi yllättää itsensäkin. ”Kirjoittaminen on ajatusten säilömistä aivojen ulkopuolelle. Lukeminen on vieraiden ajatusten invaasiota. Kirjallisuus on ajatustensiirtoa.”
Eerika Hämeranta -sarjan viidennessä osassa aloitetaan leppoisasti mereiseltä leirikoululta, mutta hyvin nopeasti sarjan päähenkilö lähipiireineen on bioteknologian etiikan, kapitalismista johtuvan varallisuuden keskittymisen ja kansainvälisen politiikan uusien asemien ja kotimaisen turvallisuuden hakemisen polttopisteessä.
Isona teemana kirjassa on myös Eerikan tyttären Tuulikin kasvaminen teini-ikään ja äidin ja tyttären suhteen väistämätön muuttuminen tuossa vaiheessa. Tuulikilla on oma salainen historiansa, eikä siitä käytäviä keskusteluja voi loputtomiin välttää. Vaikka Tuulikista saakin pikkuvanhana ihmisenä huomattavasti ikäistään 12-vuotiasta vanhemman kuvan, tämä tarinalinja on yksi kirjan mielenkiintoisimpia.
Toki Raevaara kirjoittaa erittäin sujuvasti myös bioteknologian uhista ja mahdollisuuksista ja kirjan teknisemmätkin osat vievät kyllä mukanaan. Yhteen kirjaan vaan on kerätty niin paljon erilaisia aineksia, ettei mikään mukaan valituista isoista asioista saa oikein ansaitsemaansa huomiota. Tuhtia pohdituttavaa luettavaa siis, dekkarin valepukuun verhoiltuna.
Pidin tästä kirjasta, vaikka en yleensä lue jännäreitä. Kirja oli hyvin kirjoitettu ja kieli todella erinomaista. Tarinan asetelma oli mielenkiintoinen ja Raevaara todella osaa asiansa. Mikä häiritsi? Ilmeisesti tämä on osa jotain sarjaa ja toistuvat, ehkä vähän turhan selittävät viittaukset aiempaan olivat puuduttavia. Henkilöistä Tuulikki oli epäuskottava - iältään paremminkin 15-17 vuotias kuin 12. Ennalta-arvattavia juonenkäänteitä riitti alusta asti ja loppuratkaisu oli melko nopea.
Perushyvä ja jännittävä kirja! Pidin tästä enemmän kuin parista aikaisemmasta osasta. Juoni oli tasapainoisen uskottava mutta sopivan monimutkainen. Arvasin osan käänteestä etukäteen, mutta en kaikkea, ja minulle se on hyvä merkki. Ehkä näin sarjan viidennessä osassa alkaa hieman harmittaa, että kirjojen lopuissa tuntuu aina olevan kyse siitä, että päähenkilöllä on hysteerinen hätä tyttärensä turvallisuudesta ja että päähenkilön kumppani vaikuttaa niin täydelliseltä, mutta oikeastaan ei se haittaa kokonaislukukokemusta. Luen näitä viihteenä ja sellaisena toimii minulle erittäin hyvin.