Pimeät päivät, valkeat yöt

by Paula Nivukoski

Kiitetyn pohjalaiskirjailijan kertomus äidin surusta virtaa musertavan kauniisti kuin musta joki.

Sotien jälkeen Kertun perhe elää suloisen tavallista maaseudun arkea Pohjanmaalla. Onni kääntyy silmänräpäyksessä, kun yksi perheen lapsista kuolee. Lohduton suru asettuu taloksi ja kysyy, miten mumman eläessä niin vanhaksi voi lapsen kohtalo olla aivan toinen.

Hautajaisten jälkeen Kerttu matkustaa tätinsä Sennin luokse Vaasaan. Kaupungissa saa elää hetken aikaa kuin jonkun toisen elämää, ja kotiinpaluu alkaa tuntua yhä vaikeammalta.

Nivukoski tulkitsee taidokkaasti surun maisemaa ja pukee sanoiksi kajastavan toivon, aamun joka koittaa, vaan ei ole entisellään.

Genres: Historical Fiction, Finnish Literature

378 pages, Hardcover

Published March 6, 2025

Reviews

[Hellythoo · Rating 5 out of 5]

4,75

[Tiina · Rating 5 out of 5]

Ahdistava, henkeäsalpaava, surullinen, sydäntä kuristava, haikea, parantava. Yhden perheen tarina suuren menetyksen käsittelemisestä. Alussa perheestä pedattiin ansiokkaasti seesteistä kuvaa. Sitten kaikki muuttui, kuolema otti omansa yllättäen. Einon hukkuminen pääsi yllättämään minutkin, vaikka sentään tiesin etukäteen, että joku lapsista menehtyy. Omaa lastani en ole menettänyt, joten täysin en osaa arvioida niiltä osin, mutta osuvaa, uskottavaa kuvausta surusta. Ajankuvauskin on varsin uskottavaa. Tutun murteen lukeminen tuntuu kotoisalta, vaikka aihepiiri onkin synkkä. Juoni etenee jouhevasti. Toisaalta juonen pystyy selittämään varsin lyhyesti. Pelkäsin, ettei Kerttu pystyisi palaamaan Vaasasta kotiin. Kirja on aihepiirinsä puitteissa raskasta luettavaa.

[Anneli Renfors · Rating 4 out of 5]

Pidän valtavasti Nivukosken tyylistä kirjoittaa ja kuvata tunteita, naisen elämää. Tämä on tarina surusta ja lapsen kuolemasta. Miten suruun voi hukkua niin, että kadottaa itsensä ja miten toipuminen voi vaatia totaalista elämän muutosta kunnes kaikki voi jatkua. Miten henki salpautuu ja tuntuu siltä kuin päässä olisi valtava kivi ja näet kaiken itsesi ulkopuolelta kuin lasikuplan sisällä olevana. Miten elämä jatkuu, vaikka mikään ei ole kuin ennen.

[Jaana V · Rating 4 out of 5]

Kauniisti kirjoitettu, painava romaani surusta, joka pimentää päivät ja on vaikeaa jakaa, edes lähimpien kanssa. Heleä kieli tuo keveyttä syvänmustaan teemaan.

Romaani on täysin itsenäinen ja sellaisena luettava, mutta jatkaa myös Nivukosken aiemmista romaaneista tutun suvun ja perheen tarinaa.

[Eija Miettunen · Rating 4 out of 5]

Tämä jatkoi Kertun ja muitten naisten tarinaa, tässä ollaan jo sodan jälkeisellä Pohjanmaalla, surua piisaa ja siitä ei meinaa päästä yli. Vieläköhän perheen tarina jatkuu?

[Mona · Rating 5 out of 5]

Kotimaista lyyristä realismia, jossa yhdistyy kaunis, runollinen kieli ja tarkkanäköinen, usein historiallinen ajankuva, tunnelmassaan hiljaista voimaa ja iso määrä haikeutta. Tämä on minulle kaikkein rakkain kirjallisuuden laji.

Pimeät päivät, valkeat yöt jatkaa Koskiluhdan sukutarinaa. Kirja toimii täydelleen myös itsenäisenä, mutta niille, joiden sieluun Nopeasti piirretyt pilvet ja Kerran valo katoaa ovat jättäneet jäljen, tämä teos menee odotetusti vielä vähän syvemmälle.

Kirja herkistää. Nivukosken kieli on kauniin runollista ja samalla paljaan rehellistä – se tavoittaa tunteita, joita en osaa edes sanoittaa. Kirjan historiallinen konteksti tuo syvyyttä, mutta sen teemat ovat ajattomia: rakkaus, menetys, yksinäisyys ja toivo koskettavat. Hahmojen kohtalot tuntuvat läheisiltä, ja taitava kerronta luo tilan, jossa tunteet nousevat pintaan. Ja Pohjanmaan maisema ja murre, toimii oivana näyttämönä tunteille, jotka ovat meissä kaikissa. Tämä kaikki yhdessä tekee kirjasta kokemuksen, joka todella menee ihon alle.

Yksinkertaisesti: valtavan kaunis kirja!

[Veera · Rating 3 out of 5]

Nivukoski kirjoittaa kauniisti, siitä ei ole epäilystäkään. Pimeät päivät, valkeat yöt on kielellisesti vahva romaani, täynnä tarkkoja havaintoja, hiljaisia tunteita. Lauseet hengittävät ja parhaimmillaan kirjaa lukee kuin runoa: hitaasti, nautiskellen.

Silti tarina jätti ristiriitaisen tunteen. Maaseudun ja yhteisön kuvaaminen on ollut kaikkien kolmen romaanin kiinnostavinta antia, ja kun Kerttu siirtyy kaupunkiin, myös tarina ikään kuin juuttui paikoilleen. Kertun ratkaisu lähteä suruaan pakoon kaupunkiin on psykologisesti täysin uskottava mutta se ei silti poista omaa turhautumistani tähän ratkaisuun.

Ensimmäistä osaa rakastin 5/5.
Toinen osa olisi tiivistetympänä toiminut paremmin 3/5.
Kielellisesti kaikki osat ovat poikkeuksellisen vahvoja ja ansaitsisivat kaikki viisi tähteä, mutta kolmannen osan juonen painopisteen siirtyminen kaupunkiin pysäytti tarinan, siksi kokonaisarvio asettuu tässäkin vain kolmeen tähteen.

[Inka Partanen · Rating 5 out of 5]

Hyvä tavaton miten tämä kirja osuikaan syvälle moniin tunteisiin. Päällimmäiseksi jäi samankaltainen ylpeys kuin silloin, jos kansainvälisellä elokuvafestarilla ylistetään Kaurismäkeä. Tämä on minunkin sielunmaisemani, tässä kuuluu nyt se Suomi ja suomalaisuus jonka minä tunnen. Nivukosken tavoitteena tuskin oli kansallistunteen nostatus, mutta jotenkin hän onnistuu nyt niin erinomaisesti tavoittamaan omankin tapani tuntea, olla ja elää, että pakahduttaa.

Kirjan teemoissa päällimmäinen on tietysti suru - sen ahdistavuus, kaiken nielevyys, loputtomuus. Ja sitten kuitenkin myös toivo, jota tarjoaa ennen kaikkea yhteisö: yhteisö kannattelee sanoitta ja teoin, kärsivällisesti.

[Minna · Rating 3 out of 5]

Kirja tuntui ihan älyttömän pitkältä, vaikka se paranikin loppua kohden. En ollut lukenut aikaisempaa osaa, joten kirjan henkilöt olivat minulle täysin uusia. Pidin paljon kirjailijan kuvauksesta Suomen maaseudusta, luonnosta ja kaupungista 1950-luvulla. Menetys voi pysäyttää ihmisen ja muuttaa sitä pysäyttämättömästi - tarvitaan vain aikaa löytää itsensä uudelleen.

[Sonja · Rating 5 out of 5]

En oikeen tiiä mitä tähän pitäis kirjotella. Nivukoski on kyllä oma ehoton lemppari kirjailija. En pahemmin lukiessa itke, mutta tää kirja sai jopa mut itkemään. Tarina itsessään oli tosi raastavaa luettavaa mutta niin kaunista.

[Heidi]

Lapsen menettämisestä kertova, koskettava tarina. Isovanhempani menettivät vanhimman lapsensa hyvin samalla tavalla, ja tiedän etteivät he siitä koskaan toipuneet, ymmärrettävästi. Nivukosken kieli on kaunista, ja murre aitoa, joka tuo tarinaan oman vivahteensa. Surullisuudessaan hyvä lukukokemus.

[Riikkis Puistola · Rating 5 out of 5]

Itkin!

[Annariikka · Rating 4 out of 5]

Kerrassaan kaunista kieltä, kuten kaikissa Nivukosken kirjoissa. Alkupuolella oli loistavasti kuvattu surevan ihmisen jähmeyttä ja pysähtyneisyyttä.