Väsyneitä naisia on kaikkialla. He hoitavat työpaikan pikkujoulut, ystävän huolet, futisjoukkueen mokkapalabuffetin, parisuhdeterapian sekä omat orgasminsa ja hautajaisensa. Milloin sitä saisi levätä?
Miksi me suomalaiset naiset olemme huokailevia, aina vähän väsyneitä stressipalloja, vaikka kaikki on paremmin kuin koskaan ja meillä on melkein täyden euron palkkakin? "Tasa-arvon mallimaassa" naiset laittavat järjestykseen niin työt, kodin, lasten harrastukset, vanhenevat vanhemmat, perennat kuin puolison sosiaalisen elämänkin. Sukellus naisten arkeen paljastaa, kuinka maailman onnellisimmassa maassa naista voi väsyttää niin moni muukin asia kuin kotityöt. Väsyneet naiset on herättelevä ja kaikella lempeydellä kirjoitettu manifesti uupuneille vastuunkantajille. Se ei tarjoa itseapukirjojen mukahelppoja ratkaisuja mutta auttaa ymmärtämään, mistä kaikkialta muutoksen voi aloittaa. Sitten kun jaksaa.
Somessa Valeäidin nimellä jo 13 vuotta vaikuttanut Hanne Kettunen (s. 1983) on neljän lapsen äiti, kokenut liiketoimintakonsultti ja pari hassua kertaa saikulle asti uupunut nainen, joka nauttii arjestaan mutta ei osaa päästää irti to do -listastaan.
Nopeasti luettu, helppo kirja väsyneille äideille, jotka haluavat tästä validaatiota, että vika ei tosiaan ole heissä, ja salaa toivovat, että puolisokin lukisi tämän ja muuttuisi. Kirjailija kuvasi hyvin ajatustensa polun ja kehityskaarensa sen suhteen, millaista kotitöiden jakoa perheessä voi vaatia, toivoa ja odottaa toteutuvaksi. Hän paljastaa kuinka itsekin on sortunut sukupuolistereotypioiden loukkuihin. Lopulta mietin, mitä kirjalla haluttiin sanoa, ja mieleen jäi 1) hanki niin paljon lapsia kuin ehdit, et kadu sitä, ja 2) etsi keinot kotityömäärän tasaamiseksi (kirjassa ihan hyviä vinkkejä asiasta keskusteluun). Mutta oikeasti, kirjassa puhuttiin niin paljon vain äiti-naisista (ja sanottiin, kuinka lasten myötä työmäärä kasvoi hallitsemattomaksi) ja lopussa vielä lähdettiin vaihdevuosien kautta isovanhemmuuden sivupolulle, että miksi kirjan nimessäkin ei voisi olla naisten tilalla äidit?
Tässä kuvattiin monitasoisesti naisten vastuunkantajan roolia yhteiskunnassa. Väsymykseen johtavat odotukset ja vastuut kotona ja töissä. Kotona naiset tekevät edelleen enemmän kotitöitä, ja töissä täytyy olla paljon parempi kuin mieskollega saman palkan ja urakehityksen eteen (noin keskimäärin). Ja samaan aikaan täytyisi vastata kauneusihanteeseen ja mahtua ulosanniltaan kapeaan rooliin.
Toisalta nostettiin esiin, että miesten on vaikeaa ottaa suurempaa roolia kotona niin kauan, kun isien lastenkasvatustaitoihin suhtaudutaan vähätellen ja kotitöitä korjaillaan perässä, jos ei ole tehty tismalleen samoin kuin nainen. Toki sukupuolirooleja ja niiden juuria kulttuurissamme kyseenalaistettiin laajemminkin.
Teos oli pääosin kiinnostavasti ja omakohtaisesti kirjoitettu, mutta minulla pisteet pudotti vahva keskittyminen pikkulapsiarkeen ja paasaukseen siitä, että lapsia kannattaisi hankkia (joku toinen tulkitsisi tämän ehkä kannustukseksi).
”Ai tämä on joku vaikuttaja”, totesi joku viisastelija vähättelevästi Linkedinissä kirjaa käsittelevän postauksen kommenteissa ja tuli samalla vahvistaneeksi monia kirjan kriittisesti tarkastelemia asenteita. Tämä ei tokikaan ole väitöskirja tai edes journalismia, vaan lähes autofiktion kaltainen, tietosisältöön sekoittuva pamfletti. Ei, en ehkä oppinut tästä dramaattisia määriä uutta tietoa, mutta kyllä kirja minussa - kuvatun kaltaisessa naisessa ja monen vastaavan työkaverissa, pomossa ja ystävässä - herätti vahvoja samaistumisen, oivalluksen ja ymmärryksen kokemuksia. Se on paljon se!
Väsyneet naiset on yksityisestä uupumuksen kokemuksesta pamfletiksi kasvanut ränttäys siitä, mikä kaikki naisia, ja erityisesti ruuhkavuosi-ikäisiä naisia yhteiskunnassa uuvuttaa. Kettunen kertoo osaksi mutuun ja osaksi tutkittuun tietoon pohjautuen siitä, kuinka iso osa niin kotona tehtävästä hoivatyöstä kuin työpaikkojenkin metatyöstä kasautuu edelleen naisten harteille.
Kirjan tyylilaji ei ole ihan puhdas asiateksti muttei kolumnimainen fiilistelykään, vaan jotain siltä väliltä. Itselleni lukukokemuksena on ihan oma tyylilajinsa nämä kirjoittajat, jotka ovat tulleet ensin blogiensa kautta tutuiksi. Tuntuu vaikealta erottaa kirjaa siitä blogihenkilöstä, jonka kuvan on oppinut ensin tuntemaan. Eikä ehkä tarvitsekaan, mutta jännä huomata sama ilmiö niin Kettusen kuin Satu Rämön ja Katja Lahden fiktiivisten teosten kohdalla.
Kirjan alkupuolella olinkin vähän puutunut sekä Kettusen kertomiin asioihin että hänen melko intensiiviseen tapaansa niistä pauhata. Kirjan edetessä aloin kuitenkin lämmetä vakuuttavasti esiinpiirretylle kuvalle siitä, mikä meitä naisia oikein vaivaa. Meitä painaa vuosisatojen kuluessa kasaantunut oletusten taakka, joka on kaivertanut niin syvät urat, että niistä on vaikea kömpiä pois. Kirja antoi kyllä paljon pohdittavaa työhön ja vapaa-aikaan. Erikoiskiitos luvuista, joilla Kettunen kurottaa omaan tulevaisuuteensa vanhana naisena.
Kirja käsittelee tärkeää ja ajankohtaista aihetta, mutta olisin kaivannut laajempaa näkökulmaa kuin pelkästään äitien kokeman väsymyksen tarkastelua. Lisäksi kirjailijan käyttämä lähdeaineisto koostuu pääasiassa hänen oman Instagram-tilinsä seuraajille tehdyistä kyselyistä. Epätasa-arvosta on olemassa runsaasti tieteellistä tutkimusta, johon kirjassa olisi voitu viitata. Se olisi lisännyt teoksen uskottavuutta ja tarjonnut vahvempaa taustatukea kuin pelkästään sosiaalisen median kautta kerätyt vastaukset.
Kirjassa sivuttiin hyvin lyhyesti myös sitä, mitä tämä kestämätön patriarkaalinen järjestelmä aiheuttaa miesoletetuille. Teos tuntui kuitenkin heijastelevan nykyajan trendejä ollen ennemminkin kokoelma blogikirjoituksia yksien kansien välissä kuin huolellisesti harkittu ja tuotettu katsaus yhteiskuntamme todelliseen ongelmaan. Kirjat saavat toki olla viihteellisiä ja kevyitä, mutta itse koin, että näin tärkeästä aiheesta olisi voinut kirjoittaa teoksen, joka pureutuu siihen syvemmin ja laajemmin.
Kiitos Hanne tästä kirjasta! Miestenhän tämä kirja pitäisi lukea, mutta varmaan 99% lukijoista on naisia. Samoin kuin Caroline Criado Pérezin loistava tietokirja Näkymättömät naiset, johon myös Kettunen viittaa. Väsyneet naiset on kuin lisäosa Pérezin kirjalle, omaelämäkerrallisempi ja suomalaisempi versio. Väitän, että lähes kaikki suomalaiset naiset löytävät kirjasta vähintään joitakin samastumiskohtia. Tutkimustietokin tukee väitettä.
En käytä somea enkä tunne Valeäiti-blogia tai sometilejä ja hyvä niin. Sain lukea kirjan ihan puhtaalta pöydältä ilman ennakko-oletuksia. Harmillista, että jotkut vaikuttavat tyrmänneen kirjan ihan vaan sen takia, että kirjailija sattuu olemaan somevaikuttaja. Kettunen kirjoittaa sujuvasti, vetävästi ja selkeästi.
Mielestäni kirjaa on parjattu aivan suotta jeesustelusta, keskiluokkaisuudesta, negatiivisuudesta, epätieteellisyydestä ja pinnallisuudesta. Ymmärrän kritiikin siitä, että kirja käsittelee vain länsimaista (suomalaista) ja lähinnä keskiluokkaisen äidin elämää, mutta koska Suomessa on tosi paljon siihen kategoriaan kuuluvia naisia, niin kritiikki on aiheetonta. Mikseivät kyseiset naiset ansaitsisi huomiota väsymykselleen? Jokaisen kärsimys tai väsymys on yhtä todellista ihmiselle itselleen, vaikka ulkopuolelta on helppo huudella, mikä kärsimys on jotenkin merkittävämpää.
Kirjaa myydään tietokirjakategoriassa, minkä takia jotkut kokevat sen melko niukan tieteellisyyden ja runsaan omaelämäkerrallisuuden ongelmalliseksi. Mutta mihin kategoriaan se muka sitten kuuluisi, kun ei se ole omaelämäkertakaan? Mielestäni tietokirjakategoriaan voi aivan hyvin sisältyä myös tällaisia kirjoja, ei lokeroinnin tarvitse olla niin tiukkapipoista. Instagram-seuraajilla teetetyt kyselyt eivät ole tieteellisiä, mutta ovat ne silti informatiivisia. Kettunen viittaa myös tutkimuksiin ja tilastoihin ja asiantuntijahaastatteluihin.
Kateellinen voi ehkä kokea kirjan jeesustelevaksi, mutta minusta Kettunen ei vaikuta missään kohtaa kehuskelevan vaan kirjoittavan auttaakseen ja tukeakseen muita. Olen vain kiitollinen siitä, että joku avoimesti kertoo, miten on onnistunut luovimaan mahdottomalta tuntuvassa nyky-yhteiskunnassa ja saanut pitkän parisuhteensa ei pelkästään kestämään vaan myös paranemaan. Kettunen on ollut onnekas ja myöntää sen.
Kirja keskittyy totta kai nimensä mukaisesti ongelmiin ja ns. negatiivisiin asioihin, mutta ei sitä voi negatiiviseksi sanoa, kun Kettunen kertoo samalla, miten on saanut ongelmia ratkottua. Kirja voisi olla vaikutuksiltaan mitä positiivisin, jos sen lukisivat myös miehet.
Voitaisiinko Väsyneet naiset ja Näkymättömät naiset lahjoittaa vaikkapa jokaiselle varusmiehelle tai viimeistään neuvolassa isille?
Loppuun vielä ote kirjasta: ”Liian moni nainen lähipiirissäni ei tunnu yhtään priorisoivan omaa hyvinvointiaan tai palautumistaan, vaikka hokevat että sille olisi tarvetta. Kaveripariskuntaporukassa miehet järjestivät parin yön ulkomaanmatkan kahdessa päivässä ja kaikki pääsivät mukaan, kun taas saman porukan äidit eivät saa afterworkeja sovittua kuukausiin. Kun he lopulta saivat päivän sovittua, niin vain muutama pääsi paikalle, koska muut eivät viitsineet jättää puolisoa kipeiden lasten kanssa tai olivat itse tehneet niin paljon iltatöitä, etteivät kokeneet voivansa olla enempää pois lasten ja puolison luota.”
Tarjosi oivalluksia stereotypioiden ja normien vastapainoksi (jos haluat vähän keventää arkea, niin imuroi vain kerran viikossa?!) Miellyttävää kuunneltavaa, ja lisäsi empatiaa omaa väsynyttä elämänvaihetta kohtaan - tosin ei ne tähän taida jäädä..
Väsymystä kasaantuu monista syistä ja erityisesti naisille. Kotiin ja hoivaan liittyviä tehtäviä voisi tehdä vieläkin enemmän näkyviksi. Uusi sana mulle oli 'elämäntilanneuupumus'. (äänikirja)
Kirja konkretisoi ja havainnollistaa hyvin kaikenlaista arjen sälää ja vastuuta. Jotkut kohdat olivat suoraan omasta elämästäni. Toisaalta hieman häiritsi se, että välillä tuntuu eikö naisen elämässä ole mitään hyvää. Jostain syystä koin tässä myös pientä jeesustelun tunnetta, siitä pieni miinus. Mutta varsinkin perheellisen kannattaa lukea, voi saada omaan elämään jotain inspiraatiota.
”Ruuhkavuosien elämä on yksi valtava Suomen toukokuu, jossa kaikki kukkii upeasti yhtä aikaa, eikä siitä ehdi edes nauttia, kun sieraimet ovat täynnä syreenin tuoksua ja koivin siitepölyä ja päässä hälyttää, että pian koko kesä on ohi.”
Näin kirjoittaa upea ja nopeaälyinen ystäväni, kaimani ja somekollegani Valeäiti, eli Hanne Kettunen.
Enpä osaisi sitä itse paremmin laittaa. Minä olen välillä haaveillut lomasta juuri alkukesän kreiseimmän uhkeuden aikaan, että ehtisi nauttia siitä täysillä. Samaten olen useasti haaveillut saavani lomaa omasta elämästäni – on niin paljon ihanaa kerralla, että ”en kestä” -huudahduksen merkitystä pitää joka kerta arvioida uudelleen.
Alun lainaus löytyy Kettusen muikkelin kirjoittamasta omakohtaisen tarinallisesta mutta vahvasti tutkimustuloksiin nojaavasta esikoiskirjasta Väsyneet naiset.
Kirja on näkymättömien töiden sankareiden ruumiin- ja mielenavaus, joka antaa väsyneille luvan väsyynsä ja muille ymmärrystä, mistä väsy johtuu.
Ihan kaikille se toivottavasti toimii herättelynä siihen, miten asiat pitäisi tehdä toisin, vastuuta jakavammin ja väsyttäviä normeja rikkovammin, kaikilla elämän osa-alueilla, yhteiskunnallisista rakenteista parisuhteisiin.
Sillä ei kukaan meistä halua olla väsynyt. Mutta annas olla, jos ne väsyneet naiset vain antaisivat olla.
Lievästi hämmentävä lukukokemus siinä mielessä, että odotin jotain muuta. Mie tartuin tähän kirjaan Hesarin jutun perusteella ja vähän uuvahtaneena naisena ajattelin, että nyt on samaistumispintaa tarjolla. Ja olihan sitä, mutta vähän naftisti.
Kettusen ajatuksena vaikuttaisi olevan se, että nainen väsyy kaikenlaisten paineiden ristiaallokossa, joita aiheuttavat mm. hormonit, yhteiskunta, ulkonäkö, some, työ, perhe, vanhemmuus ja muu hoiva. Kirja kytkeytyy niin vahvasti äitiyteen, etten lapsettomana voi täysillä samaistua. Veikkaan, että henkilökohtainen tyyli ja pamflettimainen ote toimii kyllä monille. Oma elämä tuntuu vain erilaiselta. Työelämän stressiin samaistuin kyllä täysillä…
Mutta Väsyneet naiset ei ole mitenkään huono kirja. Sujuvaa tekstiä ja hauskakin vielä.
Helppolukuinen kirja vakavasta aiheesta. En ole seurannut kirjailijan blogia, en tiennyt kirjailijaa ennakolta. Sanoisin, että kirja on raikas tuulahdus väsyneiden äitien maailmasta. Kirjan nimi johtaa mielestäni sen sisällön suhteen harhaan: lähes kaikissa luvuissa puhutaan nimen omaan väsyneistä äideistä, jotka toki ovat naisia. Mutta läheskään kaikki naiset eivät ole äitejä. Havahduin tähän, kun selostin kirjan sisältöä tuttavalleni, joka on lapseton nainen. Mietin, mitä saa lapseton nainen tästä kirjasta. Itse äitinä ja vakavan työuupumuksen, uupumuksen ja masennuksen soissa rämpineenä sain kirjasta paljonkin. Kirjassa oli paljon samaistuiskohtia ja tartuntapintaa. Suosittelen kirjaa nimen omaan väsyneille äideille.
Paljon enemmän äiti/lapsiperhenäkökulmasta kirjoitetumpi ja autobiografisempi teos kuin odotin, ja sen vuoksi itselleni (hyvän ikää aikuisena henkilönä kuka ei ainakaan toistaiseksi halua lapsia ja ei ole kiinnostunut uran tekemisestä mutta on muutoin väsynyt) kuivakka kokemus. En saanut irti oleellista uutta sisällöstä verraten aiempaan tietooni naisten kantamasta näkymättömästä taakasta, mutta toisaalta kertojan ääni ei puhutellut minua ja en kuulu teoksen kohderyhmäänkään. Uskoisin kuitenkin jonkun toisen, kenties kuormittuneen pienen lapsen äidin joka miettii uratilannettaan, saavan enemmän tästä kirjasta irti.
”Joskus katson taaksepäin ja mietin, miten minulla oli koskaan kiire ennen tätä kaikkea. Mitä ihmettä oikein tein kaikella sillä ajalla? Kai tein sen mitä tein ollakseni joskus tässä. Kävin koulut, etsin töitä ja puolisoa.”
Aihe on tärkeä, mutta jotenkin kokonaisuus jäi latteaksi ja vähän sekavaksi. Olisin kaivannut vielä enemmän uusia näkökulmia itselleni näin 2 pienen lapsen äitinä ja uraatekevänä naisena. Oletan, että kirja voisi antaa enemmän miehille uutta pohdittavaa.
Tämä olisi pitänyt olla nimellä väsyneet perheenäidit. Kertoi enemmänkin naisesta perheenäitinä kuin naisesta ihmisenä. Samaistun kyllä moneen kohtaan.
Nopeasti luettu ja tiivis paketti asiaa. Jotenkin tuntuu, että olen viime vuosina lukenut tämän tyyppisiä kirjoja useamman eikä tästä nyt hirveästi tullut uusia oivalluksia itselle.