Latujen suorasuu kertoo, miten uho siivitti hänet huippusuorituksiin. Sami Jauhojärven tarina kuvaa Suomen maastohiihdon nousun dopingskandaalista olympiamitaleille.
Talvella 2001 Sami Jauhojärvi oli juuri voittanut nuorten maailmanmestaruuden, kun Suomen maastohiihto romahti Lahden dopingskandaalissa. Nuorella Jauhojärvelläkin riitti vastoinkäymisiä: harjoittelu meni väärille urille, nielutulehdus vaivasi, ja väärä suksivalinta vei maailmanmestaruuden. Moni ehti jo pitää Sami Jauhojärveä kovempana puhujana kuin hiihtäjänä. Sinnikkäällä työllä Ylitornion kairojen kasvatti raivasi esteet tieltään, koetteli äärirajoja ja sai kokea rajattomuuden tunteen. Uran kruunasi parisprintin olympiakulta yhdessä Iivo Niskasen kanssa Sotšissa 2014.
Hiihtouransa jälkeen Sami Jauhojärvestä tuli arvostettu hiihtokommentaattori, jonka puheenparsi on tullut tutuksi kaikille hiihdonystäville.
Kyl Musti vaan on Musti, ei oo eikä tuu toista. Aina vähä hämmentävä hahmo ja sellasena pysyy tänki lukemisen jälkee. Nää hiihtäjät on kyl sellasia hörhöjä ei oo helppo päästä pään sisää. Post-karpaasi-eran karpaasi. Sotshi 2014 nerver forget
Jos haluaa tietää miten Jauhojärvi harjoitteli ja hapuili ja hiihti, tämä kirja kertoo siitä. Kaksi kestävyysliikunnasta innostunutta kirjailija-toimittajaa on päässyt huippu-urheilun karkkikauppaan ihmettelemään peruskestävyyttä, tehoharjoitteita, ylirasitusta, selkäjumia ja milloin minkäkin lihaksen treenaamista. Moni lukija olisi nimenomaan Jauhojärven ympärillä kaivannut puhetta hiihdosta lajina yleisemmin. Lajihan on ollut hämmentävän muutoksen kourissa viime vuosikymmenet sprinttisähellyksineen ja tylsine yhteislähtöineen. Saamme ainoastaan tietää, että yksikään hiihtäjä ei pidä typerästä skiathlonista. Jauhojärven isästä mainitaan lapsuusajan tuki, nuoren aikuisen välirikko isän kanssa ja isän varhainen kuolema. Huh-huijaa lukijan kaipaamaa isän ja pojan vaikeaa suhdetta ei käsitellä lainkaan! Dopingista kuulemme sen, että Jauhojärvi olisi nuorena kaksikymppisenä mennyt karpaasien lääkkeillä jos niitä olisi hänelle tarjottu. Kahden hiihtokaverin käryihin hän suhtautuu ymmärryksellä, mutta Johaugin ja Sundsbyn käryistä hän hiiltyy ja saa norjalaisten vihat niskaansa. Uran loputtua hän tarjoaa itseään dopingin koekaniiniksi, mutta Kihua ei kiinnosta. Mutta taaskaan kirjoittajat eivät haasta Jauhojärveä ollenkaan. Myöskään Jauhojärven vaimosta, Laurasta, ei kirja piirrä minkäänlaista persoonallista kuvaa. Eikä myöskään muista hiihtäjistä, he ovat vain hiihtäjiä, eivät persoonia. Eero Mäntyrannan rooli nousevan tähden valmennukselle osoittautuu arvelemaani merkittävämmäksi, mutta hänenkin viisautensa unohtuu, kun Vancouverin olympiavalmentautumisessa tehdään kaikki yliharjoittelun virheet.
Hyvää on uran huippuhetken, Sotshin parisprintin kultamitalin, tapahtumakuvaus ja se, että harvat hoon päältä sitaatit ovat oikein.
Jos olet äärimmäisen kiinnostunut huippu-urheilun kuplasta valmennnusdetaljeineen kirja on sinulle. Jos olet kiinnostunut urheilusta laajemmin ja ihmisistä urheilun parissa, kirja on ohari. Harmi koska Jauhojärvi pitkällä kokemuksellaan ja asemallaan valtakunnan hiihtoäänenä olisi ollut hyvää kaikupohjaa laajempaan peilaamiseenkin.
Jälleen yksi mielenkiintoinen tarina menestyksen takaa. Näissä urheilijoiden elämänkerroissa kiehtoo erityisesti heidän valtava palonsa siihen omaan tekemiseen.
"Mustin" elämä ja teot laduilla mainiossa paketissa. Kerrontatyyli toimii ja tykkäsin myös siitä, että kirjaan on valikoitu mielenkiintoisesta elämästä ne palat, jotka sopivat tarinaan ja tekevät siitä kokonaisen. Keskiössä on arvatenniin hiihto ja urheilijan mielenmaisemat, mutta luulisin tän uppoavan myös hiihtoniiloja laajemmalle. Murrekin maistuu, kun sitä ei ole yliviljelty.
Yksi anteeksiantamaton asiavirhe kirjassa kyllä on. Popedan kappaleen nimi ei ole "Jos pillua saan", vaan Erotomania.
Tämä oli ihan kiva. Odotin paljon enemmän tältä kirjalta, koska pidän Sami Jauhojärvestä henkilönä. Hän on persoonallinen, asiantunteva, havainnollinen ja humoristinen tv-kommentaattori ja esiintyjä, mutta tämä kirja ei oikein mitenkään edustanut tätä Jauhojärven persoonallisuutta. Kirja oli mielenkiintoinen, kevyt ja helppo luettava, mutta olisin kaivannut jotain enemmän. Ehkä jäin kaipaamaan sitä Mustin ääntä? Olisin myös mielenkiinnolla lukenut esimerkiksi Mustin ajatuksia hiihdon muutoksista vuosien aikana, kilpakumppaneista, dopingista tai mistä vaan - niitä ei nyt oikein ollut tarjolla.
Kuuntelin tämän äänikirjana. Aika perus urheilijan elämänkerta ja varmaan juuri sen näköinen, millainen Jauhojärvi on. Tässä kerrontatyyli vähän tylsä, olisi kaivannut jotain spesiaalia mukaan tarinaan.
Pidin paljon kirjan tavasta kertoa asioita, sekä siitä, että Sami itse on selvästi halunnut kertoa asiat niin kuin ne ovat, eikä ole jättänyt nimiä tai yksityiskohtia pois. Oikein miellyttävä lukukokemus!
Outi Hytösen ja Karo Hämäläisen kirjoittama Uho on hiihtäjä Sami Jauhojärven elämänkerta. Kirjoittajat ovat onnistuneet pääsemään sisään Sami Jauhojärven maailmaan ja teos arvartaakin hiihtourheilun saloja roppakaupalla, välillä jopa hieman puuduttavasti. Kokonaisuus on kuitenkin mielenkiintoinen ja jos seuraa hiihtoja Viaplayn kautta, tuo tämä kirja siihen mukavaa lisämaustetta, koska Jauhojärvi on erinomainen asiantuntija Viaplayllä.