Katujen kasvatti Sonja O. lentää pienen korttelipihan asvalttisuppilosta avaraan valoon, kiitoratoinaan Sörkan kadut, treenisalit, kuppilat, harrastajakirjoittajapiirit, dorkalan pitkät puunatut käytävät, Leningradin öiset ulitsat ja sotaa edeltävän Viipurin iloinen huvielämä…
Anja Kauranen (nyk. Snellman) kirjoitti vuonna 1981 ilmestyneellä esikoisromaanillaan itsensä suuren yleisön tietoisuuteen. Sonja O. kävi täällä on muistutus siitä, että naisenkin on saatava etsiä, kokeilla, erehtyä, vaeltaa, luoda, rakastaa vapaasti. Vahvasti eroottinen ja älyllinen romaani on tutkielma lahjakkaan tytön kehittymisestä, miehen ja naisen välisistä suhteista, tabuista ja kaksinaismoraalista sekä sukupolvien välisestä kuilusta.
Books by Anja Kauranen have been published with the name Anja Snellman since 1997. Vuodesta 1997 Anja Kaurasen teokset on julkaistu nimellä Anja Snellman.
EN: Anja Kauranen (Snellman since 1997) is a successful Finnish author. She grew up in neighborhood of Kallio in Helsinki. She went to the Aleksis Kivi school and Alppilan Yhteislyseo. Between 1973 and 1981 Kauranen studied in the University of Helsinki.
Her first book Sonja O. kävi täällä was published in 1981. It is considered her literary breakthrough. Her literary career has continued 30 years and she has published over 20 books. Her works have been translated to 16 languages. In 2007 Snellman got the Pro Finlandia medal for her literary work.
Since the beginning of 90s Snellman has lived and worked part of the year at the island of Crete in Greece. She changed her name from Kauranen to Snellman due to her first marriage and has continued using it as her writer name ever since.
Between 2001-2006 Snellman was at the Helsinki Book Fair Programme Committee Chairman. In 2007-2009 she was the artistic director of the Vasa Litteraturfest. Snellman is also a journalist and has written columns to several Finnish magazines. She also has had her own talk show since Autumn of 2010 on SuomiTV.
FI: Anja Kauranen (vuodesta 1997 Snellman) kasvoi Helsingin Kalliossa. Hän kävi koulua Aleksis Kiven koulussa ja Alppilan Yhteislyseossa. Vuosina 1973-1981 Kauranen opiskeli Helsingin Yliopistossa.
Syksyllä 1980 hän kirjoitti yhdessä Esa Saarisen kanssa Ylioppilaslehteen kirjoituksen, jossa arvosteli jyrkästi ajan suomalaista romaanitaidetta. Seuraavana vuonna 1981 julkaistiin hänen esikoisromaaninsa Sonja O. kävi täällä, joka muodostui hänen kirjalliseksi läpimurroksi. Hänen pitkäjännitteinen kirjailijanuransa on kestänyt sen jälkeen lähes kolme vuosikymmentä ja yli kaksikymmentä julkaistua teosta. Hänen teoksiaan on käännetty 16 kielelle. Snellman palkittiin kirjallisesta urastaan Pro Finlandia -mitalilla vuonna 2007.
1990-luvun alusta kirjailija on asunut ja työskennellyt osan vuodesta Kreetalla, Haniassa. Vuodesta 1997 lähtien, ensimmäisen avioliittonsa myötä, Anja Kaurasesta tuli Anja Snellman, millä nimellä hänen teoksensa on sen jälkeen julkaistu.
Vuosina 2001-2006 Anja Snellman toimi Helsingin kirjamessujen ohjelmatoimikunnan puheenjohtajana. Vuosina 2007-2009 hän oli Vasa Litteraturfestin taiteellinen johtaja. Anja Snellman on myös journalisti, joka on kirjoittanut kolumneja mm. Suomen Kuvalehteen, Annaan, Veikkaajaan, Kaks Plussaan ja tätä nykyä Iltalehteen. Snellman on kahden vuoden ajan toimittanut MTV3:n Huomenta Suomessa torstaiaamuisin mediakriittistä Mediakokki-ohjelmaa yhdessä Lauri Karhuvaaran kanssa. Syksyllä 2010 Snellman aloitti nimeään kantavan keskusteluohjelmasarjan Anja Snellman: Saanko esitellä?, jota esitetään suorina lähetyksinä maanantai-iltaisin SuomiTV:llä.
luin tätä aika lyhyissä pätkissä pitkällä aikavälillä ja musta tuntu että olin joka kerta vähän eri mieltä tästä.. antaisin ehkä 3,5 tähtee, jos vois.
ainakin aikansa feministisenä teoksena tosi mielenkiintoinen ja nykyfeminismin silminkin löytyi paljon samaistuttavaa, vaikka jotku jutut tuntui vähän vanhentuneelta. välillä sonja o. syyllistyi sellaiseen "not like other girls"-mentaliteettiin tai johonkin manic pixie dream girl hommaan, mutta toisaalta kirjassa kohdistui vahva krittiikki miehiin, jotka romantisoivat päähenkilöä ja redusoivat päähenkilön juuri tähän "not like other girls"-tyylisen muusan roolin. kirjan kasvutarinaa kuljetettiin eteenpäin sonja o:n miessuhteiden kautta, joka tuolloin on ollut varmaan vallankumouksellisempaa, mutta nyt olisin ehkä kaivannut kirjaan muitakin naishahmoja.
kielellisesti aikamoista tykitystä, mikä oli just siinä rajalla, et välillä se oli hienoo ja välillä vitutti. ehkä tää kuvaa koko kirja muutenki. välillä oli hienoo ja välillä vitutti, mikä oli ehkä ihan hyvä asia.
Sonja O. kävi täällä on 36 vuotta sitten julkaistu, aikoinaan kuohuntaa aiheuttanut, väkisinkin rohkeaksi tituleerattava teos, joka kuvaa nuoren naisen kasvua, seksuaalisuutta, mielenterveyden horjumista, suhdetta omiin juuriin ja toisen sukupolven evakkoutta. Hyvin vahva ajankuvaus, jota vahvistaa name droppailu, ajalle tyypillisten asioiden esiin nostaminen, kuvailu ja tarkastelu.
Enpä olisi uskonut kirjaan tarttuessani, että tulisin lukemaan jotain näin vahvan feminististä, että kirja viljelisi kullia ja pillua, ronskisti, ja rehellisesti. En yleensä jaksa seksikohtauksia kirjassa, koska ne ovat yleensä lähinnä noloja tai pikkusiveellisiä, mutta tässä se kaikki on niin suoraa, että se ei tunnu teeskentelyltä. Lisäksi se (seksikin) kuvaa hienosti naisten asemaa, naisten ja miesten välistä suhdetta, sekä myös kahden naisen välistä suhdetta ja seksiä. Lopussa sanotaan, että miesten fantasioista kyllä puhutaan, mutta jos naisten fantasioista jaksaisi joku olla kiinnostunut, ne "voisivat saada live show- ja hieromalaistoskonkaritkin nieleksimään".
Kirjassa otetaan niin vahvasti kantaa moneen asiaan (esimerkiksi siihen, miten maailma opitaan miesten kirjoittamien kirjojen kautta), että hykerryttää. Ja aika kauheaa, että näin vanha kirja tuntuu edelleen ajankohtaiselta. Edelleen naisten seksuaalisuus tuntuu olevan asia, jota ei oikein saisi olla olemassakaan.
En ole koskaan ollut Anja Kaurasen eli Anja Snellmanin suurin fani, mutta tällä esikoiskirjalla kirjailija kyllä näytti mistä puusta on veistetty. "Kyllä feministi feministin tunnistaa" kuiskasi sisko kissalleni, ja samaa voisin sanoa Snellmanille. Hienoa työtä!
Anja Kaurasen (Snellman) esikoisteos Sonja O kävi täällä ilmestyi vuonna 1981. Kirjailija kertoi eräässä haastattelussa tehneensä kirjaa seitsemän vuotta. Muistan nuorena, kun luin kirjan ensimmäisen kerran, että heti ensimmäiset sivut olivat tae siitä, että tätä kirjaa tullaan rakastamaan tai vihaamaan tai sekä-että. Ja näin on käynyt. Lisäksi Sonja O kävi täällä on ollut parhaiten myyty suomalainen esikoiskirja kautta aikojen.
Taisi mennä 80-luvun niuhottajilla tabut vääriin kurkkuihin, kun tavasivat kirjan sivuilla Sonjan puuhista! Ja voi olla, että tämän päivän niuhottajiakin alkaa yskittämään Sonja O:n seurassa, sillä nuori Sonja O on mahtavan räävitön.
Ei kenenkään mielenterveys kestä kurjan lapsuuden muistoja, ei kestä. Ei kestänyt Sonja O vanhempiensa riitoja ja alkoholinhuuruista elämää, ei lyöntejä, ei pelkoja, ei isän pelottavia sormia ja lyöntejä, ei äidin vihaa ja ilkeyttä. Oma viha kumpusi syvältä. Oma luottamuksen puute, oma turvattomuus. Kuka rakastaa minua oikeasti? Turvaton käytös kostautui lopulta.
Sonja O kävi täällä oli klassikko jo syntyessään. Anja Kauranen kertoi 70-80-lukulaisten nuorten käytöksestä, kielestä, mielenterveysongelmista, yhteiskunnallisista ongelmista. Lisäksi kirjan sivuilta löytyi yhteiskunnan historiallisia teemoja, karjalaisten muutto Suomeen sekä 70-80-luvun poliittista ja kulttuurista liikehdintää. Sonja O kävi täällä revittää lukuhermoja moneen suuntaan, mutta se oli varmaa, että viihdyin tarinan seurassa alusta loppuun saakka.
Ei ollu ihan mun juttu. Olisin saattanut pitää enemmän nuorempana, mutta nyt ei iskenyt. Ymmärrän kyllä, miksi tämä on aiheuttanut aikoinaan kohua räävittömällä päähenkilöllä ja kerronalla. Kirja rikkoi niitä rajoja, joita kirjan ilmestymisen aikaan pidettiin vielä tabuina. Nykylukijalle vastaavanlainen suorasukaisuus, estottomuus ja seksuaalisuuden käsittely ei ole enää niin hätkähdyttävää. Slangipohjainen kieli oli haastavaa ja tajunnanvirtamainen kerronta sekä luetteloiminen tehokeinona teki hieman raskaan luettavan. Ihan ok kuitenkin. Onpahan tämä postmoderni klassikko nyt luettu. Toiste tähän tuskin palaan.
Huomaan kyllä, miten tällä on ollut iso vaikutus suomalaiseen kirjallisuuteen. Kiihkeä listaaminen, meripihka ja hellivä esineiden fiilistely osui maaliin omalla kohdallani. Ja se vuosikymmenten takainen Helsinki, jota en itse ole koskaan kokenut, hengitti, puuskutti, huohotti ja läähätti kirjan sivuilta eläväisenä ja väkevin värein.
Viis tähteä kolmella perusteella: 1. nostan hattua sille millasta määrää pokkaa vaatii pamauttaa tällänen esikoisteos nuorena kirjailijana 80-luvulla :D 2. tälle kirjalle tuntuis laimeelta antaa 3-4 tähtee, tää on yhen tai viiden tähden suoritus! 3. yritän laajentaa mun goodreads arvostelujen skaalaa pois pelkästä neljästä :-)
Mega luovaa ja värikästä kieltä, välillä kyl jo ärsyttävää kun tuntuu et erikoiset sanavalinnat ja pitkät luettelot oli vaan vääntämällä väännetty. Toisaalta sit oli erityisen hienoja ne kohat, ku rajun ja puhekielisen tekstin keskeltä löyty joku tosi kaunis ja herkkä lause :)
Ihan hyvä kirja. Pidin sujuvasta kielestä, joka teki kirjasta helppolukuisen. Teksti oli soljuvaa. Kirjassa oli myös mainioita metaforia. Luin kirjaa välillä todella hajanaisesti, jolloin tapahtumien kokonaiskuva kärsi, mikä omalta osaltaan vaikutti lukukokemukseen.
Taaskaan en tiennyt mitä antaa arvosanaksi, mutta ehkä tää nelonen jotenkin sopii tälle. Tässä kirjassa oli paljon kaunista, soljuvaa ja soinnillista, usein runollista proosaa, jota oli ilo, joskin ajoittain vähän työlästä lukea. Tuntu jotenkin aika älykkäältä teokselta
Kirja oli ihan okei. Olen tämän lukenut parikin kertaa aikaisemmin ja silloin taisin tykätä enemmän. Nyt jostain syystä en pitänyt niin paljoa. Päähenkilö vaikutti ylimieliseltä itsekeskeiseltä ja luuli olevansa sivistyneempi, kultturellimpi ja vaikka mitä kuin toiset. Seksijuttujakin oli mielestäni liikaa tai niillä oli yritetty mässäillä, en yleensä piittaa vaikka olisikin seksijuttuja ja niitä on hyvä ollakin. Jotenkin kirjasta jäi olo että yritettiin liikaa ja teksti ei tullut luonnostaan, oli tärkeilevää ja käytettiin liikaa erikoisia sanoja. Kirjailija tunsi tai/ja luuli olevansa hyvinkin nokkela mutta itselle jäi vain olo siitä että lukija on alemmalla tasolla kirjailijaan nähden. Oli kuitenkin hyvää että pyrittiin näyttämään että nainen voi olla samanlainen kuin mies, tehdä samoja asioita kuin miehet eikä tarvitse mennä mihinkään muottiin eikä tarvitse olla muuta kuin on.
Miten kirja voikin olla samaan aikaan niin ajankohtainen ja niin tunkkaista 1980-luvun alkua? Maailma, Suomi ja Helsinki näyttää kovin erilaiselta nykyään, mutta kummasti kirjan tempoilu miehen katseen ja sisäistetyn naisvihan välillä on edelleen kirjallisuudessa, kulttuurissa ja yhteiskunnassa läsnä. Vaikka kirja olikin raikas ja riemukas, päälimmäisenä tunteena tästä jäi syvä pettymys siihen, että merkittävät asiat eivät ole muuttuneet.
Anja Kaurasen, nykyisen Snellmanin, debyyttiromaani kertoo nuoren naisen seksuaalisesti värittyneen kasvutarinan, joka sai 1980-luvun alussa melkoisen kohun aikaan, sillä onhan siinä roiseja seksikohtauksia ja oikein naisten välistä muhinointia.
Minäkertojana toimii Helsingin Kalliossa asuva Sonja Orlo, jonka isä on varsinainen juoppo ja äiti paksunahkainen duunari, joka tekee kahta työtä rahoittaakseen miehensä ryyppäämistä ja hankkiakseen leivän pöytään. Perheeseen kuuluu myös vammainen veli, joka on toimitettu hoitolaitokseen.
Tapahtumien kesto on teinivuosista yliopisto-opintoihin saakka, ja fokus on oman identiteetin, lähinnä seksuaali-identiteetin rakentamista hyvinkin pinnallisten suhteiden avulla, jolloin miehet on lähinnä objektivoitu käveleviksi dildoiksi. On kuvioissa mukana jossain vaiheessa myös Sisko-niminen lesbo, joka tarttuu iholle, kun minäkertoja saa äijänkuvatuksista tarpeekseen.
Toisaalta romaani on kertomus itsensä etsimisestä ja syrjäytymisestä, kun tie vie mielisairaalaan ja entiset opiskelukaverit hylkäävät. Machomies Reijo Seilori on historiaa niin kuin teeskentelevä, raffinoituneen degeneroitunut hienostoperheen vesa Mikael-nimeltään niin kuin monet muutkin. Kokeileepa protagonisti peuhata ihan maalaisjuntinkin kanssa hetken aikaa.
Eletään 1980-lukua punk-rockin kulta-aikaa, eli siinä mielessä romaani on myös ihan oivallinen ajan kuvaus, jos jättää huomioimatta liiallisen pinnallisuuden ja kertojan ylimielisyyden ja kaikkitietäväisyyden tai sellaisen kuvittelun sekä mieshahmojen yksiulotteisuuden ja vielä katkonaisen ja osin luettelomaisen tyylinkin.
Lopussa sentään kova yrittäminen palkitaan, ja Sonja onnistuu ainakin osittain omissa pyrkimyksissään, kun hän tapaa legendaarisessa Lepakkoluolassa uusimman lempensä kohteen…
hyvä ja kivulias, sonja o. oli oikean tuntunen ihminen (vihattava, ristiriitainen, ei sankari tai mitenkään valmis). Monet jutut (onneksi) vanhentuneet ja sukupuoliroolit laventuneet tällä välin mutta silti tosi kivuliaan hyvin kuvattu erityisesti sisäistettyä naisvihaa (varsinki ”not like other girls” -ajattelua) ja sisäistettyä miehen katsetta. Raju ja raaka ja myös tyylillisesti vähän raskasselkoinen luettava.
s. 276 ”Minä luulin aina syvällä sisimmässäni että olen jollakin kauhealla tavalla epänormaali ja että se vielä jonakin päivänä paljastuu.”
(Sisko jäi (vähän ironisesti) manic pixie dream girliksi (melkein kaikille miehille sonja oli manic pixie dream girl ja ajatteli sitä itsekin), toisaalta tän kirjan kaikkia hahmoja käsiteltiin pelkästään suhteessa Sonja O:hon niin tavallaan kuittaan Siskon(kin) sillä että tarkotus oliki ehkä vaan kuvata kaikkia ihmisiä yksioikosesti sonjan elämänvaiheina?)
s. 183 ”Minä kai ounastelin että naiset ajattelisivat minusta ne samat kolme asiaa joita tunsin herkin tuntosarvineni monen miehen minusta ajattelevan ja ne kaikki imaginääriset lausahdukset koskivat minuun helvetisti. Yksi: tuota nyt on ainakin helppo nussia. Kaksi: tuosta nyt ei mitenkään olisi äidiksi lapsilleen. Kolme: tuo nyt ei tiedä tasa-arvosta hölkkäsen pölläystä.”
Sonja O. kävi täällä on vahvasti feminiininen, rivo, roisi ja vimmainen nuoren naisen kasvukuvaus. Toisaalta uskottava ja toisaalta jollain tapaa selkeästi 80-luvun tuotos. Ei kuitenkaan niin pahasti vanhentunut, etteikö kestäisi lukemista.
Naiseksi kasvun ja itsensä etsimisen teemoja kuvataan paljon seksin ja toisaalta Sonja O:n Venäjältä muuttaneiden vanhempien kautta. Evakkous on vahvasti teoksessa läsnä.
Minua häiritsi Kaurasen tyylissä kirjoittaa tekstiä kuin listoja. Ensin tapa tuntui mielenkiintoiselta ajatusten ja kielen kikkailulta, mutta pidemmän päälle se alkoi ensin puuduttaa ja lopulta jopa ärsyttää. Itse tarina on miehestä (ja välillä naisestakin) toiseen poukkoileva kasvukipuilu, joka omalla rakenteellisella holtittomuudellaankin korostaa elämän palikoiden asettumisen monimutkaisuutta.
Ei ihan minun kuppini kauraa, mutta myönnän teoksen kirjalliset ansiot ja on helppo ymmärtää, miksi tämä on aikoinaan kohahduttanut. Fifty Shades-sarja on paskasti kirjoitettua pehmopornoa tähän verratuna.
Röyhkeä, rietas ja jossain määrin relevanttikin edelleen. Kaurasen tyyli ei ole omia suosikkejani, ja tässä poukkoilu ja kokemuksilla sekä tiedolla brassailu aiheuttivat ärtymystä.
"Minä vaan tykkään enemmän vapaasta mitasta kuin miesten riimeistä ja raameista." (s. 191)
Toisaalta tiedostan teoksen merkityksen siinä, miten kotimaisessa kirjallisuudessa naisen seksuaalisuudesta kirjoitetaan. Siitä huolimatta, kun nykyaikana suorasukainen seksuaalisuudesta puhuminen ei tuo enää shokeeraavaa sävyä eikä se varsinaisesti herätä huomiota, jäi tarttumapinta teokseen aika ohueksi. Minulle ei syntynyt minkäänlaista tunnesidettä kirjan päähenkilöön Sonjaan, ja tuntuu, ettei Sonjan hahmo kasvanut tai kehittynyt tarinan myötä. Itse tarinakin tuntui repaleiselta, mihin toki voi vaikuttaa se, että olen nyt viime aikoina ollut työmatkoilla aika omissa ajatuksissani, mistä johtuen en ole varsinaisesti uppoutunut kuuntelemaani äänikirjaan.
"Oi Anaïs Anaïs, miksi sinäkin olit niin pirun akateeminen ja eteerinen ja sensitiivinen. Miksi sinunkin naisellisuutesi sipsutteli ja kipitteli ja karttoi hurjia loikkia, vauhtia, ronskiutta ja ilottelua tissit heiluen."
Sonja O. tarjoaa onneksi oman tulkinta-avaimensa. Se on räiskyvää ja räkivää naiseutta, joka jättää taakseen anaisnïnmaiset kaartelut. Vaikka kirja kuvaa mennyttä maailmaa slangeineen ja opiskelijaliikkeineen on siinä silti nykypäivänäkin ytyä.
Pelkäsin, että tämä tuntuisi samalla tavalla väsyneeltä seksuaalisuuden kuvaukselta kuin vaikka Jongin Lennä, uneksi. Mutta Kauranen tosiaan välttää eteerisyyden groteskia kaihtamattomalla otteellaan ja toisaalta sillä, että päähenkilön luokka-asema ei ole vain jotain mistä noustaan vaan jotain joka kannetaan alati mukana.
Kirja on ansainnut tietynlaisen kulttiasemansa. Siinä on toki esikoiskirjan rosoisuutta ja erikoisia kerronnallisia ratkaisuja, mutta hävytön kehtaaminen ottaa nämäkin sisäänsä.
Maailmassa tarvitaan välillä tunnetta siitä, että luut ovat solmussa ja aivot muhelona.
Joopa joo. Ei ihme, että tästä on syntynyt polemiikkia ilmestyessään 80-luvulla. Kauranen (nyk. Snellman) pistää menemään, ei peittele mitään, ei häpeile mitään. Feminismi, seksi, masturbointi, abortti, alkoholismi, lesbosuhteet, huumeet, mielisairaus, hankala perhetausta. Sekä Karjalan evakot. Siinä Kaurasen kombo. Erittäin rikkaalla kielellä mutta sekavasti ajassa hyppien kirjoitettuna. Välillä minämuodossa, välillä Sonja O. yksikön kolmannessa. Luettelointia käytetään paljon. Omanlainen klassikko kieltämättä. Aika hämmentynyt olo jäi.
Ajankuvaa nuoren naisen kasvusta. Vahvasti feministinen teos, joka on yllättävän ajankohtainen tänäkin päivänä. Arvosana pyöristyy alas päin kolmoseen, sillä ainakin äänikirjana välillä turhan sekava ja tajunnanvirtainen.
Tämä kirja ei ollut sitä mitä odotin. En odottanut sen olevan niin rivo ja suorapuheinen. Siitä huolimatta tästä kirjasta ei oikein löydä sanottavaa. Se oli hämmentävä ja viihdyttävä, mutta siitä ei jäänyt mitään käteen.
Tästä kirjasta tuli nostalginen olo, vaikka olen ollut 80-luvun alussa vauva. Se on täynnä dramatiikkaa, uhoa ja itsensä etsimistä sekä rankkaa kritiikkiä aiempia sukupolvia kohtaan niinkuin esikoisromaanit usein ovat.
Kirjasta tulee myös turhautunut olo: sen kirjoittamisesta on jo kauan, eivätkä miehet edelleenkään lue naisten kirjoittamia kirjoja, seksismi rehottaa. Muuttuukohan maailma tässä mielessä ikinä?
"Ne tulevat väkisin minun uniini. Ne raiskaavat minun yöni. Ne taritsevat ne haastavat ne solkottavat kovalla äänellä eivätkä anna minun koisia. Ne pitävät karmeaa meteliä minun kallossani. Niillä ei ole minkäänlaista pienintäkään häpyä. Shirokaja natura, se temperamentti. Ne römistelevät ja kolistelevat kiireisen huithapelisti pakattuja vaneripakaasejaan, ne työntävät muhkuraisia piripintaan lastattuja rattaitaan yhä ja aina ja iankaikkisesti minun otsaluuni ylitse ja ne ovat pirun painavia ne evakonaskeleet ja ne ovat helkkarin raskaita ne Ryypön kuulun rillasuvun tekemät matkarillat, tämä näkyy minun otsani vaoista jos mistä. Evakkotie emigrantinpolku siitä kulkee, minun otsani poikki ja yöstä toiseen sitä pitkin kiikutetaan keinutuoleja kaappikelloja niklattuja samovaareja hääsaaveja porsaita puupuntareita Venäjältä joskus ammoin tuotua vuorisuolaa diagonaalikangaspakkoja keritsimiä gingsengviiniä ja sireeninvärisiä silkkihuiveja joissa läikehtivän pitkät hapsut ja yö- ja päiväkätkyitä itkeviä vunukoita ikoneja lampukoita rukousnauhoja ja hevoset hirnuu ja härkäin vaskikellot kilajaa ja kuuluu suomea venäjää kirkkoslaavia, muminaa mutinaa pomelointia, kuuluu matalaa loitsimislaulua ja haikeaa itkunhyrskettä, povvaanks mie siul neito mitä kohtalo siul tuo, häähunnun vai käärinliinaaks se siul tuo... Minä en pääse pakoon. Minä olen kuin pihkatahnassa tempoileva hyönteinen sata miljoonaa vuotta sitten. Meripihkan sisällä kaunis kärsimys."
Ei tämä huono kirja ollut, mutta aikansa lapsi. Lukukoemus olisi varmasti ollut tehokkaampi 25 vuotta sitten.
Nykyään nuo rajut sanat "vittu, pillu, kulli" jne tuntuvat vakiintuneen romaaniin kuin romaaniin eikä niillä juurikaan ole shokeeraavaa vaikutusta. Lukija sivuuttaa ne melkein huomaamattaan normaaliin arkityyliin kuuluvina; sosiaalisessa mediassa käytävä keskustelu sisältää paljon rajumpaa ja törkeämpää tavaraa. "Perseeseen paneminen" kirjan sivuilta luettuna ei juuri hätkähdytä sen kummemin eivätkä nuoren naisen keskimääräistä rajummat seksikokemuksetkaan. En välttämättä pidä turtumistamme myönteisenä asiana. Niin vain on käynyt.
Eräänlaisena "nuorison tiedostamisen jälkeisen ajan" kuvauksena teos oli paikoin aika hyväkin. Been there, seen that. Jotkut arvot rapistuvat ja uudet tulevat tilalle... tai ehkä jopa arvottomuus ja hedonismi.
Kertomisen tapa oli modernin hyppelehtivä. Välillä oli vaikea hahmottaa mkä oli tapahtumien kronologinen järjestys. Ei kai sillä ollut niin suurta väliäkään, mutta minua asia vähän häiritsi.
En voi antaa enempää kuin yhden tähden. Sonja O kävi täällä ei vain mitenkään osu minun makuuni. Puhekielisyys on ensimmäinen asia, joka hiertää vastakarvaan ja pahasti. Kirjan kieleen liittyy myös Kaurasen halu kirjoittaa mahdollisimman raflaavasti: aina tasaisin väliaijoin on mainittava jotain runkkaamisesta, kusemisesta tai pillun sykkimisestä ettei lukija vain unohda kuinka tavattoman hurjaa kirjaa onkaan lukemassa. Provokatiivisuus menee jo kaiken muun sisällön edelle ja tuntuu jopa naurettavalta.
Takakansi kertoo: Romaani on muistutus siitä, että naisenkin on saatava etsiä, kokeilla, erehtyä, vaeltaa, luoda, rakastaa vapaasti Tarkoittaako seksuaalinen vapaus sitä, että täytyy kokea mahdollisimman nuorena mahdollisimman paljon? Onko itsensä löytääkseen aina pakko käydä pohjalla?
Provocative, sexual, modern (as of 1981) and funny. A slap in the face for conservative Finland and partiarchy. She writes like a maniac, very confidently for a 27 year old. She sure has read and written a lot, you can feel it in every sentence. The slang was dated, making it unintentionally hysterical at times. Would love to read this exact book with modern slang, places etc. with the protagonist having sex on Xanax with a soundcloud rapper from Espoo in Post Bar or Kaiku, talking about intersectional feminism. Pure punk, that’s what this was.
Kaksi tähteä, koska ymmärrän miksi tämä on aikoinaan ollut kohuteos. Nykyaikana ei kyllä vaan enää lähtenyt. Kuuntelin kirjan ja voi olla, että se oli iso virhe. Hetkittäin olo kuin olisi kuunnellut todella pitkää ostoslistaa kun päähenkilö kerta toisensa jälkeen luettelee mitä kaikkea on pannut tai ajatellut panevansa. Kirjassa käytetään tahallisesti karskeja seksuaalisia ilmaisuja, jotka ovat varmaan aikanaan aiheuttaneet kohua, mutta nyt koin ne vaan kyllästyttävinä ja väkinäisinä.
Erityisesti kirjassa harmittaa se, että päähenkilö ei tunnu kasvavan tai kehittyvän lainkaan. Teinistä asti hän on syyttänyt elämänsä hankaluuksista vanhempiaan, miehiä tai jopa muita naisia. Hän ei ota missään vaiheessa mitään vastuuta itsestään tai teoistaan. Kirjaksi joka on varmaan halunnut rikkoa stereotypioita naisista, päähenkilöksi kuitenkin valikoitui venäläistaustainen seksikäs nainen, mikä on ainakin joskus ollut tietynlainen stereotypiä. Hieman hämmentävää. Myös teoksen "kaikki miehet on tällaisia ja kaikki naiset tällaisia" , vastakkainasettelu ja yleistäminen kävi pidemmän päälle hermoille.
Plussaa kirja sai hyvästä ja samaistuttavasta murteesta kun Sonjan vanhempia ja heidän vanhempiaan kuvattiin.