Ilkikurisen viihdyttävä romaani hyvästä tahdosta ja häpeilemättömän huonoista valinnoista.
Tahdon, sanoo Aava, mutta sanooko hän sen enemmän täydelliselle Vivienne Westwoodin morsiuspuvulle ja kultaliikkeen aidolle Diana-sormuskopiolle kuin tulevalle sulhaselleen? Romanttiset unelmien häät on rahoitusta myöten suunniteltu. Tarvitaan enää hieman apua ystäviltä, rikollisilta, exältä ja papukaijalta. Mikä voisi mennä pieleen?
Välirikkoihin ja poliisin yhteydenottoon huipentuva hääviikonloppu on lopulta niin koskettava, että se saa pankkineuvojankin huokaisemaan liikutuksesta.
Vaimomateriaali on hulvaton ja nokkela läpivalaisu parisuhteita ylläpitävistä kulisseista. Ja rakkaudesta, tietenkin.
Aavan hillittömät seikkailut jatkuvat, ja jos mahdollista niin hänen assosiaatioketjunsa ovat vieläkin surrealistisempia kuin ekassa osassa. Tässä kirjassa saavat osansa podcastaajat (!), true crime sekä hääkapitalismi. Ihmeellisellä tavalla kirja toimii napakasti alusta loppuun vaikka kaaos on läsnä koko ajan. Kieli ja rytmi on ihan omaa luokkaansa, erittäin hauskaa ja oivaltavaa. Taustalla on myös mun tulkinnan mukaan itsen hukkaamisen ja löytämisen teemoja mutta niitä ei hierota opettavaisesti naamaan. Opin myös uutta juustonaksuista ja alapääperuukeista. Odotan innolla lisää luettavaa tältä tekijältä!
No olihan melkoisen hillitön tapahtumasarjojen ketju. En voinut olla miettimättä, että Aava oli välillä niin typerä, ettei kukaan oikeasti voi olla noin tyhmä. Tämä oli viihdyttävä ja sai pyörittelemään silmiä sekä naurahtelemaan useammin kuin kerran. Kaikki Aavan kohellus oli jopa absurdia typeryydessään ja ehkä siksi jopa epäuskottavaa.
Kirja toi mieleeni takavuosien rom-com rakkauteni Himoshoppaajan. On selvä, että Aava kärsii shoppailuaddiktiosta ja sössii siinä raha-asiansa pahemman kerran. Tämä ei tietenkään ole mitenkään hauska asia, mutta Lennes käsittelee sitä hillittömän huumoritykityksen kautta. En aina osannut päättää pidänkö kaiken läskiksi lyömisestä vai en.
Kirja herätti ristiriitaisia tunteita, en osaa päättää tykkäsinkö vai en. Ehkä olen vain kasvanut sen ajan ohi, jossa taloudellinen ahdinko ja elämän läpi seilaaminen itsekeskeisen piittaamattomasti olisi jotenkin hauskaa. Minusta Aava on surkuhupaisa päähenkilö kaikessa kohelluksessaan, ja ehkä sen kautta yritetään ottaa kantaa johonkin, mutta en edelleenkään edes tämän toisen osan kohdalla saa kiinni, että mihin? Minusta se vastuutapakoileva ja talousongelmia vähättelevä asenne ei ollut hauskaa.
Jos ajattelisin tätä kirjaa mansikkapiirakkana tahi hääkakkuna, niin feministisiä siivuja tai kerroksia, silmäniskuja voi olla Sinkkuelämää, Fleabag, Kumman kaa ja Ab Fab -sarjoihin, elokuviin Seurapeli ja Tahdon naimisiin, sekä feminismin ja naisten tarinoiden ulkopuolelta siihen Ben Stillerin hääkomediaan jossa kaikki menee plöröks.
Joten skaalaa on. Ehkäpä Pokka pitää -sarjan kulisseista tuonne Amerikan psykon brändeihin. Ja ehkäpä Kiltin tytön murhaopas, tosin tämä podi on, eh toisenlainen rikospod 😉
Pitäisikö arvostella kuten viiniä. Cocktailia?
Nokkela, häijy, pirskahteleva. Ihastuttava ja kestävä. Kotimainen chick lit, naisten viihdekirjallisuus on parempaa, rohkeampaa riskiensä otossa, älyllisempää.
Termiin #Bridezilla (jossa morsmaikku muuttuu hirviöksi kuten Gojira suunnitellessaan eeppisiä häitä järjettömiin mittasuhteisiin) törmätään.
Esittely
" Ilkikurisen viihdyttävä romaani hyvästä tahdosta ja häpeilemättömän huonoista valinnoista.
Tahdon, sanoo Aava, mutta sanooko hän sen enemmän täydelliselle Vivienne Westwoodin morsiuspuvulle ja kultaliikkeen aidolle Diana-sormuskopiolle kuin tulevalle sulhaselleen? Romanttiset unelmien häät on rahoitusta myöten suunniteltu. Tarvitaan enää hieman apua ystäviltä, rikollisilta, exältä ja papukaijalta. Mikä voisi mennä pieleen?
Välirikkoihin ja poliisin yhteydenottoon huipentuva hääviikonloppu on lopulta niin koskettava, että se saa pankkineuvojankin huokaisemaan liikutuksesta.
Vaimomateriaali on hulvaton ja nokkela läpivalaisu parisuhteita ylläpitävistä kulisseista. Ja rakkaudesta, tietenkin. "
Huolimatta siitä, että rakastin Bridget Jonesia ja Shopaholic-sarjaa (erityisesti Shopaholic ties the knot-osaa, josta tämä Vaimomateriaali on ehkä hiukan saanut vaikutteita) en pystynyt lukemaan loppuun. Mikä tarkoittaa luultavasti vain sitä, että aika on minun osaltani ajanut tällaisten ohi ja tämä on varmasti pari-kolmekymppisille loistavaa viihdettä.
Alkuun ihmettelin, että mitä ihmettä oikein tuli lainattua kirjastosta, mutta kun pääsin sisään henkilöhahmojen sielunmaisemaan, kirjasta kuoriutui hauska komedia.