Amour et miséricorde Vangitseva kuvaus kulttimaisesta yhteisöstä ja hajonneista sisarussuhteista.
Vaikuttava ja pysäyttävä romaani kertoo ranskalaisesta Neitsyt Mariaa palvovasta kultista ja sen karismaattisesta naisjohtajasta. Sen ytimessä ovat syyllisyys, suru ja yhteisön valta.
Pariisissa asuva suomalainen Rebekka on surun turisti: hän kuokkii julkkisten hautajaisissa. Rebekka tutustuu Père-Lachaisen hautausmaalla toiseen hautajaisten vakikävijään, ranskalaiseen Célineen, jonka kanssa hänellä on ihmeellisen paljon yhteistä. Rebekka lähtee etsimään Célinen siskoa kulttimaiseen yhteisöön Etelä-Ranskan maaseudulle – ja toivoo saavansa samalla vastauksia omaan suruunsa.
Sulkeutunut ja salaperäinen yhteisö ottaa Rebekan vastaan ja tuntuu tarjoavan hänelle syyllisyyden tuntoihin sovituksen mahdollisuuden. Se vaatii kuitenkin yhteisön sääntöjen ehdotonta hyväksymistä. Rebekka päättää jäädä maatilalle, koska hän haluaa ymmärtää omaa menneisyyttään ja veljensä kohtaloa. Mitä Simolle tapahtui?
Annastiina Heikkilän vahvatunnelmainen ja tarkkanäköinen romaani pohjautuu osin tositapahtumiin. Se kuljettaa lukijan keskelle Ranskan myyttistä maaseutua ja pohtii valtaa, armollisuutta ja sisaruksen menettämiseen liittyvää surua.
Ai että, tämä pääsi yllättämään monella tavalla! Tosi kiehtovia teemoja, kuten hengellinen väkivalta, kultit, uskon merkitys, suru ja sen väistely. Erityisen ansiokasta oli se että tässä käsiteltiin myös kulttimaisen dynamiikan hyviä puolia ja lohtua. Emotionaalisesti kovaa iskevä kirja.
Kirja on sekoitus vähän kaikkea, enkä sen vuoksi saanut kiinni teoksen loppuajatuksesta. Voi olla, että sellaista ei Heikkilällä ollutkaan, mutta tie veljen mysteeristä, lahkon kautta oman uskonnollisen identiteetin löytymiseen oli kovin mutkainen tie. Rebekan hahmo on paikoin myös hirmuisen sulkeutuneesti kirjoitettu, joten myöskään kaikkia tälle kirjoitettuja valintoja ei ihan aina ymmärrä. Tunnelma oli koko ajan seisahtunut, eikä eteenpäin päästy.
On aina turhauttavaa lukea henkilöistä, varsinkin päähenkilöistä, jotka toimivat järjenvastaisesti tai jotenkin naiivisti. Tämä oli yksi sellainen kirja. Vaikka Rebekalla olikin syynsä olla yhteisössä, selvittää veljensä kohtaloa, en osaa samaistua hänen valintoihinsa ja alistumiseensa yhteisön sääntöihin noin pitkään. Kirjan loputtua jäi jotenkin tyhjä olo.
Pidin, itse asiassa paljonkin. Alku oli hieman haparoiva, mutta yhtäkkiä tarina kuljetti keskelle hiljaista trilleriä. Uskonyhteisön ahdistava rauha oli sanoitettu hyvin, samoin sen jäsenten dynamiikka sekä moninaiset ääneensanomattomat lähtökohdat ja epävarmuudet, jotka ankkuroivat yhteisöön. Tarinan rytmi ja ajan hallinta oli mielenkiintoinen. Pariisi oli irrallinen ja kiireinen, maatilalla aika pysähtyi, kunnes se taas lopussa vapautui liikkeelle.
Rakkaus ja armo on aluksi hämmentävä, mutta pikkuhiljaa se imaisee mukaansa. Tarina rakentuu kerros kerrokselta ja tarjoaa sekä draamaa että ajateltavaa. Uskontoa ja yhteisön valtaa käsitellään kiinnostavasti, ilman että saarnaillaan. Samalla saadaan sivussa annos ranskalaista yhteiskuntaa ja kulttuuria sopivasti. Hitaasti lämpenevä, ja lopulta palkitseva lukukokemus.
Tämä oli kuin dekkari ilman murhamysteeriä - koukuttava ja mukaansatempaava. Tapahtumapaikkana viehättävä eteläranskalainen maalaiskylä, jonne olisin jäänyt mielelläni seikkailemaan pidemmäksi aikaa. Toivottavasti Heikkilä kirjoittaa lisää tänne sijoittuvia tarinoita! Hänellä on minusta miellyttävä tapa kirjoittaa ja luoda tunnelmaa.
Tämä herätti ristiriitaisia tunteita. Tykkäsin kirjailijan tavasta käsitellä uskonnollisuutta ja lahkoja, niiden jäseniä ymmärtäen ja tuomitsematta. Vähemmän siitä, että tarina oli epäuskottava ja kieli kömpelöä. Vuokko Hovatan lukemana äänikirja oli koukuttava, ja ensimmäinen kuulemani jossa ranskan lausuminen meni nappiin 👌🏼
Olen itsekin monasti käynyt Pariisin hautausmailla, koska ne ovat omalla tavallaan hyvin viehättäviä paikkoja. Oli helppo päästä kirjan tunnelmaan heti alussa. Hieno kuvaus siitä, miten tiivis yhteisö voi tuoda turvaa ja lohtua. Taidokkaasti kuvattu myös sitä kyseenalaistamista ja ristiriitoja mitä lahkon tiukat säännöt ja kurinalaisuus aiheuttaa.
Tykkään tosi paljon Annastiinan tavasta kirjoittaa ja kertoa. Ainoa miinus tulee siitä, että olisin kernaasti lukenut esim. 300-500 sivua pidempään! Minusta kirja loppuu hieman kesken - alun taitava rakentaminen toimisi vielä pidemmän juonen kehittelyn kannalta hyvin, vaikka loppu oli nytkin hyvä.