Pelolla on aina kaverinsa. Kiehtovan hyytävän nuorten kauhutrilogian toinen osa.
Aapo on aloittanut työt Lumolan kartanossa, joka on hoitola monenlaisille hirviöille. Kun pahoinvoiva - ja pahanhajuinen - liejukainen tarvitsee apua, hän lähtee ensimmäiseen hirviöjahtiinsa uusien ystäviensä kanssa.
Aapon mielessä kummittelee pimeyttä luovan hirviön hyökkäys, joka jätti ruman raapaisujäljen rintaan. Kukaan ei tiedä, mitä pimikon kynnet tekevät ihmiselle. Arvoitus on myös salaperäinen työkaveri Usva. Moni asia hänessä ja Lumolassa muistuttaa Aapon hiljattain kuolleesta vaarista. Miten kaikki liittyy yhteen? Tuntuu kuin pimeys lisääntyisi Aapon ympärillä...
Lumola-sarja on omaan makuun täysi kymppi. Sekoitus hieman lapsellista, mutta kuitenkin loppupeleissä aika pelottavaa meininkiä. Varsinkin Aapon omat kokemukset pimeästä, pelosta ja kauhusta on hienosti kirjoitettu. Sopivan pitkiä lukuja ja oivallinen kuvitus.
Sysivesi jatkaa J. S. Meresmaan Lumola-sarjaa, joka alkoi Pimeänkynsi-kirjassa. Sarja on sen verran kiinteä kokonaisuus, ettei tätä toista osaa kannata lukea, ellei ole ensin lukenut ensimmäistä. Avausosassa esiteltiin 13-vuotias Aapo, joka muutti isänsä kotipaikkakunnalle vanhempien eron jälkeen. Aapo sotkeutui paikallisen Lumolan kartanon puuhiin: kartano toimii hirviöhoitolana. Samaan aikaan Aapoa piinasivat pimeänpelko ja synkät painajaiset.
Tunnelma säilyy painostavana. Aapo jatkaa kesätöitä hirviöhoitolassa ja joutuu auttamaan kammottavan hajuisen liejukaisen hoitamisessa. Pimeänpelko vaikeuttaa kuitenkin hoitotoimia, joiden osana pitäisi ryömiä pimeään viemäriputkeen… Onneksi Aapo uskaltaa lopulta kertoa peloistaan työtovereilleen.
Ylipäänsä mysteeri syvenee mukavasti. Monet asiat Mustakolun kylässä muistuttavat Aapoa tämän vaarista. Vaarikin oli jotenkin mukana hirviöasioissa, ja vaarin kuolemassakin on jotain vähän hämäräperäistä. Samalla Aapo joutuu kohtaamaan pelkonsa entistä uhkaavampina ja vaarallisempina.
Sysivesi on erinomainen trilogian keskiosa. Se jatkaa siitä, mihin ensimmäinen osa jäi ja vie tarinaa syvemmälle, mutta jää tietysti lopussa aivan kesken. Huhtikuussa 2026 ilmestyvä kolmas osa Varjokahle onkin pakko lukea, sen verran kiperään tilanteeseen Meresmaa lukijan tässä jättää. Alakouluikäisille kauhun ystäville Lumola-sarja on varmasti houkuttelevaa luettavaa, ja Elina Äijälän kuvitus tekee kirjoista vielä vetävämpiä.
Meresmaan Lumola-tarina jatkuu mielenkiintoisena, mutta pari pykälää hitaampana ja vähemmän jännittävänä kuin Pax-sarja. Eli mysteeri etenee hyvin hitaasti ja kaikki pitäisi ratketa viimeisessa kolmannessa osassa. Vauhti kyllä sen verran hidasta, että tulee tosi-tv:t mieleen, jossa on juuri ratkeamassa piilotetun kullan, kummitusten, Jetin, jättien tai monet muut mysteerit ja mitään ei tapahdu niin kauan kuin katsojia riittää ja rahoittajat tuottavat uuden kauden. Ja kun tässä tapauksessa kyse on kyse kirjasta, antiikkisesta viihteestä, niin epäilen, että tämä sarja ei tule jatkumaan kymmeninä osina kuten Pax tai Kepler62. Ja se on harmi.
Olisi sopinut samaan pakettiin ensimmäisen kirjan kanssa. Ehkä erikseen julkaisu kuitenkin kannustaa heikompia lukijoita tarttumaan kirjaan, kun sr on ohuempi. Jään innolla odottamaam kolmatta osaa Lumolaan, vaikka mieluiten olisin lukenut kaiken kerralla.
Sopii parhaiten 10-12-vuotiaille, mutta myös aikuisille, jotka osaavat kuvitella hirviöitä.