What do you think?
Rate this book
Taivaantarkkailijan kirja
"Miten planeetat erottaa tähdistä? Miten erottaa tähdenlennon ja satelliitin? Miten taivaalla sikin sokin olevista tähdistä voi tajuta mitään? Mistä ne tähtikuviot oikein tulevat?"
Tuukka Perhoniemi on vetänyt kymmeniä Ursan tähtiretkiä maastossa ja virtuaalisesti. Retkien osanottajilta tulleista kysymyksistä ammentaen hän opastaa tähtitaivaalle katselevia. Hän avaa ihmisen suhdetta tähtitaivaaseen. Taivaalla voimme nähdä niin maailmankaikkeuden rakenteen ja tähtien kehityksen kuin planeettamme muodon ja liikkeet, oman historiamme ja monet arkipäivän käytännöistä: kalenterimme, kellonaikamme, sijaintimme ja päivärytmimme. Ne ovat osa elämäämme ja johtolangat niihin löytyvät taivaalta.
Kaikki avaruusasiat eivät ole tähtitiedettä. Avaruudesta voi olla kiinnostunut monella eri tavalla
"Tähtitaivas on näkymämme maailmankaikkeuteen: suuri kolmiulotteinen kattomaalaus, jossa hahmottuu tähtikuvioita ja erilaisia jännittäviä yksityiskohtia. Se on osa ympäristöämme, osa luontoa ja jokapäiväistä elämäämme. Puolet maisemasta on aina taivasta. Viimeisten vuosikymmenten aikana tähtitaivas on menettänyt paljon entisestä loistostaan. Se on kadonnut sekä näkyvistämme että mielistämme. Näe tähtitaivas ja sen merkitys uudella tavalla."
Tuukka Perhoniemi on vetänyt kymmeniä Ursan tähtiretkiä maastossa ja virtuaalisesti. Retkien osanottajilta tulleista kysymyksistä ammentaen hän opastaa tähtitaivaalle katselevia. Hän avaa ihmisen suhdetta tähtitaivaaseen. Taivaalla voimme nähdä niin maailmankaikkeuden rakenteen ja tähtien kehityksen kuin planeettamme muodon ja liikkeet, oman historiamme ja monet arkipäivän käytännöistä: kalenterimme, kellonaikamme, sijaintimme ja päivärytmimme. Ne ovat osa elämäämme ja johtolangat niihin löytyvät taivaalta.
Kaikki avaruusasiat eivät ole tähtitiedettä. Avaruudesta voi olla kiinnostunut monella eri tavalla
"Tähtitaivas on näkymämme maailmankaikkeuteen: suuri kolmiulotteinen kattomaalaus, jossa hahmottuu tähtikuvioita ja erilaisia jännittäviä yksityiskohtia. Se on osa ympäristöämme, osa luontoa ja jokapäiväistä elämäämme. Puolet maisemasta on aina taivasta. Viimeisten vuosikymmenten aikana tähtitaivas on menettänyt paljon entisestä loistostaan. Se on kadonnut sekä näkyvistämme että mielistämme. Näe tähtitaivas ja sen merkitys uudella tavalla."
165 pages, Paperback
First published October 24, 2024
4 people are currently reading
14 people want to read
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 3 of 3 reviews
January 18, 2025
Viime syksynä ilmestynyt Taivaantarkkailijan kirja on jo ennättänyt kerätä kehuja. Olen vuosikymmenten varrella lukenut melko läjän aloittelevalle tähtiharrastajalle suunnattuja oppaita, joten olin aika innoissani siitä, että Taivaantarkkailijan kirjan piti olla jotain vähän erilaista.
Ja onhan se erilainen. Kirja on syntynyt Ursan tähtiretkillä käytyjen keskustelujen pohjalta, ja Perhoniemellä on filosofiseen pohdiskeluun taipuvainen tyyli. Kevytfilosofinen jutustelutyyli leimaakin koko kirjaa. Joku tykkää. Minä taas en välttämättä hirveästi innostunut.
Kaikki jää myös äärimmäisen pintapuoliselle tasolle. Kun "Kuu etääntyy Maasta neljän senttimetrin vuosivauhtia" (s. 92), niin ainakin minua kiinnostaisi kuulla tälle syy. Minkäänlaista perustelua tai selitystä ei kuitenkaan anneta. Tai sivulla 116: "Vaikeinta oli selittää taivaalla näkyvä planeettojen takaperoinen liike, jonka tiedämme nykyisin johtuvan Maan liikkeestä Auringon ympäri." Ilmeisesti se on edelleen vaikeaa selittää, koska Perhoniemi ei sitä tee. Asia kävisi yksinkertaisella, perinteisissä tähtitieteen aloitteluoppaissa aina esitetyllä kaaviolla hyvin selväksi, mutta Taivaantarkkailijan kirjassa ei sellaista ole. Muutenkin kirjan kuvitus on erittäin vähäistä.
Minua myös häiritsee, että tähtikuvioiden mittakaavoihin ei kiinnitetä kirjan alussa mitään huomiota. Muistan itse lapsuudesta ja olen kuullut monelta muultakin, että tähtikuvioita on taivaalta erittäin hankala tunnistaa, kun ei yhtään tiedä, kuinka suuren palan taivasta sen pitäisi kattaa.
Maailmankaikkeuden kokoa käsittelevässä luvussa aurinkokunnan mittasuhteita ei ole yritetty havainnollistaa millään tavalla, luetellaan vaan kuinka monta Maan ja Auringon keskietäisyyttä (eli tähtitieteellistä yksikköä) millekin planeetalle on (s. 95). Tämä on todella laiskaa kirjoittamista, eikä ainakaan itseäni eikä myöskään oman kokemukseni mukaan monia muitakaan auta ollenkaan hahmottamaan kosmisen lähinaapurustomme etäisyyksiä.
Suoranaisia virheitäkin löytyy: Väinämöisen viikate (s. 23) ei tarkoita, ainakaan minun yleisimmin lukemieni ja näkemieni kuvausten mukaan, Orionin vyötä, vaan Orionin vyön ja miekan muodostamaa kokonaisuutta. Otavan Mizar ja Alcor muodostavat optisen kaksoistähden, eli ne ovat avaruudessa kaukana toisistaan ja vain näyttävät Maasta katsottuna sijaitsevan lähellä toisiaan. Siksi on erittäin harhaanjohtavaa sanoa (s. 84) että ne "muodostavat ainoan paljain silmin näkyvän kaksoistähtijärjestelmän." En ole koskaan pitänyt yhtään siitä, että yksinkertaisista asioista annetaan ihmisille aivan väärä käsitys ihan vaan siksi, että ei vaivauduta kirjoittamaan paria selventävää lausetta.
Ilmakehästä Perhoniemen olisi ollut parempi olla kirjoittamatta yhtään mitään. Taivaan sini ei johdu valon törmäilystä ilmakehän "hiukkasiin, pisaroihin ja jääkiteisiin" (s. 69). Se johtuu valon törmäämisestä ilman molekyyleihin ja siitä seuraavasta Rayleigh'n sironnasta. Hiukkaset, pisarat ja jääkiteet ovat aivan liian suuria tähän, mutta Perhoniemi rinnastaa ne molekyyleihin.
Untuvapilviä "esiintyy korkealla taivaalla, yleensä aurinkoisina päivinä" (s. 70). Siis häh? "Hahtuvapilvet ennakoivat kylmää rintamaa" (s. 70). No eivät kyllä yleensä ennakoi. Ja sitäpaitsi hahtuvapilviä on erittäin monta eri sorttia. Niistä altocumulus floccus on aamupäivällä näkyessään hyvä enne iltapäivän sadekuuroista, mutta muiden altocumulusten ennustusarvo on erittäin vähäinen. "Kuuropilven pienempi versio on puolestaan kumpukerrospilvi" (s. 72). Sori, mutta eipä todellakaan ole.
Olisin halunnut pitää Taivaantarkkailijan kirjasta paljon enemmän. Nyt se jää aika pahaksi pettymykseksi. Hatunnosto siitä, että on yritetty tehdä jotain hieman erilaista, mutta yritys ei vaan mielestäni ole järin onnistunut. Kirjan nimikin on harhaanjohtava, sillä ei tästä kirjasta juuri apua taivaan tarkkailuun ole. Lähinnä tämä on taivaan pohdiskelua, joka ei kuitenkaan tunnu johtavan oikein mihinkään. En oikein tajua, mikä kirjan kohderyhmä on. Ehkä olen vaan liian pahasti kaavoihini kangistunut vanha jäärä, mutta minusta perinteiset tähtiharrastuksen aloitusoppaat ovat merkittävästi antoisampia kuin tämä pikku opus.
3+/5
Ja onhan se erilainen. Kirja on syntynyt Ursan tähtiretkillä käytyjen keskustelujen pohjalta, ja Perhoniemellä on filosofiseen pohdiskeluun taipuvainen tyyli. Kevytfilosofinen jutustelutyyli leimaakin koko kirjaa. Joku tykkää. Minä taas en välttämättä hirveästi innostunut.
Kaikki jää myös äärimmäisen pintapuoliselle tasolle. Kun "Kuu etääntyy Maasta neljän senttimetrin vuosivauhtia" (s. 92), niin ainakin minua kiinnostaisi kuulla tälle syy. Minkäänlaista perustelua tai selitystä ei kuitenkaan anneta. Tai sivulla 116: "Vaikeinta oli selittää taivaalla näkyvä planeettojen takaperoinen liike, jonka tiedämme nykyisin johtuvan Maan liikkeestä Auringon ympäri." Ilmeisesti se on edelleen vaikeaa selittää, koska Perhoniemi ei sitä tee. Asia kävisi yksinkertaisella, perinteisissä tähtitieteen aloitteluoppaissa aina esitetyllä kaaviolla hyvin selväksi, mutta Taivaantarkkailijan kirjassa ei sellaista ole. Muutenkin kirjan kuvitus on erittäin vähäistä.
Minua myös häiritsee, että tähtikuvioiden mittakaavoihin ei kiinnitetä kirjan alussa mitään huomiota. Muistan itse lapsuudesta ja olen kuullut monelta muultakin, että tähtikuvioita on taivaalta erittäin hankala tunnistaa, kun ei yhtään tiedä, kuinka suuren palan taivasta sen pitäisi kattaa.
Maailmankaikkeuden kokoa käsittelevässä luvussa aurinkokunnan mittasuhteita ei ole yritetty havainnollistaa millään tavalla, luetellaan vaan kuinka monta Maan ja Auringon keskietäisyyttä (eli tähtitieteellistä yksikköä) millekin planeetalle on (s. 95). Tämä on todella laiskaa kirjoittamista, eikä ainakaan itseäni eikä myöskään oman kokemukseni mukaan monia muitakaan auta ollenkaan hahmottamaan kosmisen lähinaapurustomme etäisyyksiä.
Suoranaisia virheitäkin löytyy: Väinämöisen viikate (s. 23) ei tarkoita, ainakaan minun yleisimmin lukemieni ja näkemieni kuvausten mukaan, Orionin vyötä, vaan Orionin vyön ja miekan muodostamaa kokonaisuutta. Otavan Mizar ja Alcor muodostavat optisen kaksoistähden, eli ne ovat avaruudessa kaukana toisistaan ja vain näyttävät Maasta katsottuna sijaitsevan lähellä toisiaan. Siksi on erittäin harhaanjohtavaa sanoa (s. 84) että ne "muodostavat ainoan paljain silmin näkyvän kaksoistähtijärjestelmän." En ole koskaan pitänyt yhtään siitä, että yksinkertaisista asioista annetaan ihmisille aivan väärä käsitys ihan vaan siksi, että ei vaivauduta kirjoittamaan paria selventävää lausetta.
Ilmakehästä Perhoniemen olisi ollut parempi olla kirjoittamatta yhtään mitään. Taivaan sini ei johdu valon törmäilystä ilmakehän "hiukkasiin, pisaroihin ja jääkiteisiin" (s. 69). Se johtuu valon törmäämisestä ilman molekyyleihin ja siitä seuraavasta Rayleigh'n sironnasta. Hiukkaset, pisarat ja jääkiteet ovat aivan liian suuria tähän, mutta Perhoniemi rinnastaa ne molekyyleihin.
Untuvapilviä "esiintyy korkealla taivaalla, yleensä aurinkoisina päivinä" (s. 70). Siis häh? "Hahtuvapilvet ennakoivat kylmää rintamaa" (s. 70). No eivät kyllä yleensä ennakoi. Ja sitäpaitsi hahtuvapilviä on erittäin monta eri sorttia. Niistä altocumulus floccus on aamupäivällä näkyessään hyvä enne iltapäivän sadekuuroista, mutta muiden altocumulusten ennustusarvo on erittäin vähäinen. "Kuuropilven pienempi versio on puolestaan kumpukerrospilvi" (s. 72). Sori, mutta eipä todellakaan ole.
Olisin halunnut pitää Taivaantarkkailijan kirjasta paljon enemmän. Nyt se jää aika pahaksi pettymykseksi. Hatunnosto siitä, että on yritetty tehdä jotain hieman erilaista, mutta yritys ei vaan mielestäni ole järin onnistunut. Kirjan nimikin on harhaanjohtava, sillä ei tästä kirjasta juuri apua taivaan tarkkailuun ole. Lähinnä tämä on taivaan pohdiskelua, joka ei kuitenkaan tunnu johtavan oikein mihinkään. En oikein tajua, mikä kirjan kohderyhmä on. Ehkä olen vaan liian pahasti kaavoihini kangistunut vanha jäärä, mutta minusta perinteiset tähtiharrastuksen aloitusoppaat ovat merkittävästi antoisampia kuin tämä pikku opus.
3+/5
June 5, 2025
Kirjoitettu lähestyttävällä ja kiinnostavalla tavalla. Todella miellyttävä luettavaa, imeydyin tähtitieteen maailmaan ja kirja herätti minussa uudelleen kiinnostuksen avaruutta kohtaan jonka joskus teininä kadotin. Kirja onnistui tehtävässään!
February 26, 2025
Hyvä kirja ja vaikka asiat on tuttuja, taas kerran tuli ymmärrettyä joitain asioita oikeasti vasta kymmenennen kerran jälkeen. Minulle se oli tällä kertaa ekliptika.
Displaying 1 - 3 of 3 reviews