Omintakeinen esikoisteos hätkähdyttää varmalla otteellaan ja tärkeällä sanomallaan.
Akira on lukiolainen, jonka ainoat ystävät ovat polkupyörä ja sanelukone. Niille hän pystyy puhumaan, kun taas muiden edessä änkytys ei päästä sanoja ulos. Akiran ei anneta unohtaa poikkeavaa puhetapaansa eikä sitä, että hän on puoliksi japanilainen.
Nauhurille juttelu on omia painolastejaan kantavien vanhempien idea. Äänityksistä muodostuu haikean kaunis säeromaania lähestyvä tarina, joka kertoo kiusatun mielenmaisemasta ja pakokeinoista.
Erilaisuutta, syrjintää, osansa hyväksymistä ja lopulta oman äänen löytämistä käsittelevä nuortenromaani on taidokkaan muotonsa ansiosta kevyesti etenevää luettavaa.
Hyvä idea kirjalla ja änkytystä oli kuvattu taitavasti ja uskottavasti. Japanilainen kansanperinne ja yliluonnolliset teemat olivat myös ihan mielenkiintoisia. Mutta sen sijaan mun on todella vaikea uskoa, että lukiossa olisi tämän tasoista kiusaamista ja takapenkin henkilöitä, joiden toiminta on kuin yläkoululaisilla. Vaikea kuvitella, että ne tyypit olisivat lukioon edes päässeet, saati halunneet.
Bokrecension: MaaMaa av @stefanietuurna Översättning: @kajk Förlag: @schildtssoderstroms
Akira går första året i gymnasiet. Han är halv finsk och halv Japan. Hans bästa vän är en cykel och diktafon. Varför kan man fråga sig? Jo för att Akira stammar och att prata inför andra är en mardröm. Men då han berättar om sin dag för sin diktafon då han är ute på cykelturer, ja då skrivs historia! Akira är smart, men tyvärr är vissa lärare ute efter honom och då han oftast ej kan uttrycka sig i tal, blir det svårt.
Hemmaförhållandena är ej de bästa. Akiras pappa reser mycket. Hans mamma är sjukskriven och inlagd p.g.a depression. Covid och att vara högstadielärare tär hårt. Hans moster Mira finns där och hälsar på.
Skolan då? Ett helvete! Mobbning som är sååå grym, så elak. För att Akira stammar, det utser honom till ett lätt offer då han ej säger ifrån. Men Akira bestämmer sig för att hämnas, för att lära dem en läxa.
Stefanies debut är rolig, sorgsen och Kaj Korkea-Ahos översättning pricksäker! Detta med stamning är perplext och intressant. Hur en person kan uttrycka sig, såå bra bara det ges tid att formulera sig. Det är under press som det blir svårt och orden inte formulerar sig.
Ihan ensimmäinen vinkki on, että lue itse tämä. Oli todella ärsyttävää kuunnella tekemällä tehtyä änkytystä. Ihan oikeaa ei ole yhtään ärsyttävää kuunnella. Itse kirja oli keskivertoa, en kyllä ymmärrä miten tämä on ollut lasten- ja nuorten Finlandia- ehdokkaana, vai onko ollut vain siksi, ettei tällaisia aiheita ole ihan hirveästi käsitelty siis änkytystä. Kiusaamista ja muita kirjan aiheita ollaankin sitten senkin edestä. Kirjoittajalla meni mielestäni erittäin pitkä aika, että päästiin niin sanotusti vauhtiin ja alussa varsinkin käytettiin niin sanotusti täytelauseita... mitäs mä nyt sit kertoisin ja mistäs nyt puhuttas. Tuntui vähän siltä, että niiden avulla oli yritetty vain pidentää kirjaa. Lopun voimaantuminen ja pyörä ystävänä olivat ihan hyviä juttuja. Jonkunlaista tasapainoa kirja olisi tarvinnut lisää.
Tykkäsin tosi paljon formaatista, päähenkilöstä, kerronnasta ja näistä "yliluonnollisista" elementeistä. Sit toisaalta koulukiusaamiseen liittyi sellaisia juonenkäänteitä, jotka ei mitenkään tuntuneet uskottavilta, olisi pärjätty paljon vähemmälläkin.
Tai ymmärrän toki, että vähäeleisyydellä voi olla vaikeaa tavoittaa nuoria, joten täysillä tykittely on sinänsä perusteltua nuortenkirjassa. Joku muuten sanoo täällä Goodreadsissa, että lukiossa ei voisi olla tämän tason koulukiusaamista, ja siitä olen täysin eri mieltä. Kritiikkini ei siis liity tähän asiaan, mutta ei mennä spoilereihin.
Joka tapauksessa suosittelen tän lukemista, vaikka tähtiä on vaikea antaa. Itseäni kosketti varsinkin kuvaukset Akiran vanhemmista ja heidän suhteistaan poikaansa.
Tätä kohtaan oli isot odotukset mutta vähän petyin kyllä. Tää oli kyllä nätisti kirjoitettu ja idea oli mielenkiintoinen, mutta kirja oli aivan liian pitkä, ja tuntui että päähenkilön olisi ehkä pitänyt olla ennemmin yläkoulussa, kun koulukiusaajat tuntuivat olevan korkeintaan 14-vuotiaan kypsyystasolla. Myös maagisen realismin elementit tuntuivat irrallisilta ja jotenkin en vaan uponnut tähän tarinaan. Mietin kans että miten tää mahtaa upota kohderyhmälle, vai onko tää taas niitä nuortenkirjoja joista aikuiset on hyvin vaikuttuneita mutta nuoriso ei innostu, ainakin 400 sivun pituus varmasti karkottaa hyvin monet.
Tämä oli kyllä yllättävän raskas luettava. Pidin periaatteessa tarinasta ja päähenkilöstä mutta on vaikea kuvitella kovinkaan monen nuoren innostuvan tästä. Änkyttämisen lukeminen tekstinä lienee monelle aika haastavaa ja vaatii todella hyvää lukutaitoa. Paikoitellen lukiomeininki tuntui kyllä vahvasti yläastemeiningiltä. Jäi sellainen olo, että ehkä tämä oli Finlandia-ehdokkaana siksi, koska tämä on erilainen? Pelkkä erilaisuus ei ehkä ole tässä nyt ihan tarpeeksi, jotta olisin jotenkin innoissani. Ihan kiva.
Tuntuu vähän ristiriitaselta antaa ”vain” kolme tähteä, koska kirja onnistui hyvin siinä, mihin pyrkikin. Se oli kuitenki välillä omaan makuun vähän tylsä ja toisti jonkin verran itseään.
Takakannessa ois voinu olla ees pieni maininta kirjassa suuressa roolissa olevista paranormaaleista ilmiöistä (vaikka ne eivät kai ollukaan sit totta jos oikein ymmärsin). Jos oisin tienny niistä etukäteen nii oisin voinu tykätä vähän enemmän.
This entire review has been hidden because of spoilers.
Säeromaania muistuttava päiväkirjaromaani antaa äänen änkyttävälle lukiolaiselle. Taitavasti änkytystä kuvaava romaani houkuttelee lukemaan yliluonnollisella, japanilaismausteisella pelottaviin enteisiin liittyvällä juonella. Vähän oudoksuttaa, miten lukiolaiset ovat kuin kamalimpia yläkoulupahiksia. Tämä oli kuitenkin erittäin vaikuttava ja taitavasti tehty esikoisromaani.
Hieno säeromaani änkyttävästä, koulukiusatusta lukiolaispojasta. Ainakin erilaista luettavaa, upeasti kirjoitettu.
Pidin, ja olisin pitänyt vielä enemmän ilman yliluonnollisuuksia. Vähän jäin myös miettimään, onko lukiossa noin raakaa koulukiusaamista, ennemmin tuli yläaste mieleen. Mutta ehkä olen vain vieraantunut nykypäivän koulumaailmasta.