Nieltyjä esineitä

by Kaisa Vahteristo

”Toisinaan äidin sydän on tiukka nyrkki, niin tiukka ettei edes vesi pääse valumaan sormien välistä.”

Heinäkuisen pikkukaupungin kuumuudessa nuoruus liimautuu hikisenä iholle. Nimetön kertoja myy kesätyönään veitsiä ovelta ovelle Karinan kanssa ja rakastuu. Toden ja kuvitelman rajat sekoittuvat huokoisina kuin päähenkilön ja äidin elämät ja tunteet.

Kaisa Vahteriston esikoisromaani Nieltyjä esineitä on fragmentaarinen proosateos, jonka aukkoinen kerronta kietoo lukijan aikuisuuden kynnykseltä avautuvaan maailmaan. Sanomatta jätettyjen asioiden paino tuntuu raskaana ja pikkukylän ahdistava ilmapiiri huhuineen lamauttavalta. Nieltyjen esineiden aiheita ovat tyttöjen välinen halu, muistaminen sekä äidin ja tyttären väliset suhteet, joita kuvataan herkän lyyrisen proosan keinoin.

Kaisa Vahteristo (s. 2000) on Helsingissä asuva kirjoittaja ja lukija, joka on opiskellut kirjoittamista Kriittisessä korkeakoulussa. Hän on kiinnostunut lajirajojen hämärtymisestä ja traumakuvauksista. Nieltyjä esineitä on hänen esikoisromaaninsa.

Genres: LGBT, Fiction

192 pages, Hardcover

First published January 9, 2025

Reviews

[Meeri · Rating 5 out of 5]

Eiiiiii mun sydän …. !!!! Vastaava lukukokemus kuin valoa valoa valoa aikanaan

[miida · Rating 5 out of 5]

ihana ihana ihana niin kekseliäästi kiedottu noi kylällä kuullut tarinat kertojan omiin kokemuksiin

[Linda W.]

Vau miten hieno ja vaikuttava kirja! Fragmentaarisuus oli vaivatonta ja kieli taidokasta. Kuuntelin äänikirjana, mutta pidin niin paljon että täytynee ostaa omaksi ja alleviivailla erityisen hienoja kohtia.

[iiris turusta · Rating 5 out of 5]

avainsanat: lapsuudenkoti, luokka, lesbians. kuvaus ensiseurustelusta kovin tunnistettava ja todenmukainen, yhtä kuluttava ja kipeä, silti vimmainen ja tosi. lempijuttujani oli toistuvat huhupuheet, koleat urbaanilegendat. tää on hetkittäin jopa maagisrealistinen ja sitä rakastan. kaisa vahteriston hurmaava, taitava esikoisteos! halutaan lisää.

[Anne Dahl · Rating 3 out of 5]

(Tämä upouusi esikoisteos tuli vastaan Goodreadissa, pelkkiä viisiä tähtiä arvioissa, joten alkoi kiinnostamaan. Esikoisteos, kustantajana Kosmos, Kriittinen korkeakoulu kirjoittamisopinnoissa…Jo nuo antavat suuntaviivoja millaisia polkuja kirjan teksti kulkee ja kyllä, )
teksti on
nuorta, haurasta herkkää suloista ja tässä mikä ilahdutti, mikä erotti massasta, myös unenomaista proosarunoimaisuutta.

On lapsi, kahdeksanvuotias ja tämä sama tyttö kuusitoistavuotiaana, tuppukylässään ja kohta jo täysikäisenä kaupungissa. Aikatasoissa liikutaan luontevasti, ajankuva on luontevaa, samoin tytön kasvutarina on uskottava. Myös oivallukset kehollisuudessa - joko Karinan kautta (ihanuus ja elo) tai äidin kautta (kipu, satuttaminen)- oli hienosti havainnollistettu.

Keskiössä on mm tytön ensirakkaus, Karina, ja oman itsen ja oman seksuaalisuuden löytäminen Karinan katseen kautta. Kotikylän maisema kuvataan tyttöjen kesätyön kautta (veitsisettien ovelta ovelle myyjinä).
Tematiikka liikkuu ensirakkaudessa, seksuaalisuuden löytämisessä, irtautumisessa kodista. Näin itse ajattelisin.

Vaheristo onnistuu hyvin sydäntäsärkevissä ja huumaantuneissa ensirakastumisen kokemuksen kuvauksissa, (seksikuvauksissa).
Teos tihkuu tyttörakkautta, kiihkeyttä, katsetta itseen toisen katseen kautta, maailmaa toisen silmien kautta ja tykkäsin annetusta näkökulmasta, mutta myös äidin sairaudessa, taipumuksessa /sairaudessa niellä outoja esineitä, joidenkin takia nainen päätyy usein sairaalaan. Äiti on hauras, mutta rakas ja Vaheristo onnistui mielestäni kirjoittamaan tyttären rakkauden äitiin hienosti, hienovaraisesti.

Erityisen kivasti Vaheristo kuvasi Karinan, päähenkilötytön rakkauden kohteen. Pidin myös hapuilun kuvauksesta ja erityisen paljon tematiikkana kiinnosti onnistuneesti kuvattu koskettava rakkauttatihkuva huoli äidistä, äidin mielenterveyden särkymisestä.

Tykkäsin rakenteesta, fragmenteista, unenomaisuudesta, proosarunomaisuudesta, eri aikatasojen välillä liikkumisesta,
toisteisuudesta, hennosta spiraalista, melkein huomaamattomasta.



Nyt kun lukemisesta on muutama viikko, en jostain syystä muista kirjasta juurikaan mitään. Onneksi kirjoitin tuntemukset heti luettuani.

[Juuso · Rating 4 out of 5]

Kaisa Vahteriston esikoisromaani Nieltyjä esinteitä kertoo kesästä, jolloin anonyymiksi jäävä kertojamme rakastuu ensimmäistä kertaa ja äidin sairaus pahenee. Teos on kaunis tarina ensirakkaudesta ja kesästä yhdeksännen luokan jälkeen. Todella kaunis teos, joka on oikein toimiva käynnistys Pride-kuukaudelle ja niille lukuisille sateenkaarehtaville teoksille, joita toivon tässä kuussa lukevani.

Vahteriston tapa kertoa tarina ja käyttää suomenkielen monia vahvuuksia apunaan on mielestäni erittäin taidokas. Kirja muistuttaa mieleeni oman kesäni ennen lukiota, vaikka kesäni sijoittuikin hieman eri aikaan.

Teoksessa on traagisessa kauneudessaan mielestäni jotain samaa kuin Sofi Oksasen teoksessa Baby Jane, joten Oksasen teosta suosittelisin heille, jotka tästä teoksesta pitivät ja sama tietysti toisinpäin.

Tämä on siis erittäin kaunis teos, jota suosittelen ehdottomasti kaikille. Varmasti yksiä parhaista teoksista, jotka on julkaistu vuonna 2025 ja yleisesti parhaimmiston joukossa viimeisten vuosien kotimaisesta kirjallisuudesta.

[Lauri Linna · Rating 4 out of 5]

Todella kauniilla kielellä kirjoitettu romaani äidin sairaudesta ja nuoruuden vereslihalla koetusta rakkaudesta.

[Joanna · Rating 5 out of 5]

Laadukasta kirjoittamista parhaillaan. Tuli mieleen synkkä ja raastava versio Kesäkirjasta.

[Marko Suomi · Rating 4 out of 5]

un lähdin lukemaan, mulla oli liiankin vahvana mielessä kirjan avainkokemus, siis veitseen liittyvä, koska olin kuullut siitä. Kirjan välähdyksenomaiset mielikuvat ja muistikuvat saivat ajattelemaan niiden väliin tosi paljon muutakin, ja ylipäätään vaikutelma oli todella vahva. Vaikea lokeroida mutta en oikeastaan haluakaan, en ihmettele että palkittiin Kalevi Jäntin palkinnolla.

[Susa · Rating 4 out of 5]

Tällaista on ehkä olla nuori. Kiivas, kipeä, kaunis.

[Olivia · Rating 4 out of 5]

tää oli niin kipeän nostalginen ja täynnä hurjan pieniä ja tärkeitä juttuja, täytyy pian lukea uudestaan koska halusin niellä koko kirjan kerralla ja tuntuu etten ehtinyt sisäistää edes kaikkea

[Heidi · Rating 5 out of 5]

Aika hurjan kirjan valitsin paikalliskirjaston hyllystä kun olin vierailemassa porukoilla, menin vähän pois tolaltani enkä voinut olla lukematta heti loppuun. Eikä kyse ollut mulle ”itseni näkemisestä”, oikeestaan päin vastoin, oma kokemus vastusti montaa asiaa tässä. Mutta joku nuoruuden pelottava ja kaiken alleen peittävä piirre tähän oli puristettu, ja taitavasti.

[Linnea · Rating 4 out of 5]

tää oli nean valitsema kirja mulle luettavaks! tykkäsin valtavasti tän kirjotustyylistä. näin miks nea tähän kirjaan rakastu. välillä tää tuli lähelle ja välillä piti etäällä, mut tavallaan se kuvastaa parhaiten myös näitä hahmoja ja niiden välistä suhdetta. kaipasin viel vähän syvempää ehkä henkilökohtasta yhteyttä. toisaalta tavallaan pidin tätä kirjaa myös ite etäällä koska tunnetasolla mun oli hankala omien vaikeiden tunteiden lisäks avautuu tän kirjan vaikeille tunteille. tän tunnelmassa oli kuitenkin jotain käsinkosketeltavaa.

quoteja mitä tarttu screenshottien muodossa matkaan:

"Kun makaan vuoteessa, olen hereillä, ja kun kävelen asunnon läpi tai pihamaalla, minua unettaa. Poimin parhaani mukaan ilmasta ajatuksia saadakseni kiinni jostakin. Olen niljakas, käyn mielessäni läpi asioita, joista minun olisi pitänyt päästää irti kauan sitten."

"Totta puhuen olisin niinä hetkinä tahtonut itkeä kovaan ääneen. Tahdoin äidin keinuttavan minua sylissään puolelta toiselle ja hyssyttelevän kuin pientä lasta. Toivon yhä usein, että minua lohdutettaisiin sillä tavoin.
Tahtoisin ystävän tai rakastajan astuvan asuntooni, ja kuullessaan nyyhkytykseni harppovan ripein askelin
luokseni sinne missä istun, ikkunalaudalla tai työpöydän ääressä. Toivon että joku huolestuisi ja näyttäisi sen
kasvoillaan."

"Toisinaan epäilen, että minun äitini tietää paljon sellaistakin, mitä en hänelle kerro. Toisinaan saan hänet kiinni katsomasta minua. Hänen ilmeensä on valpas, hellä, ja minua pelottaa ajatella, mitä hän on saattanut minusta nähdä."

"Kenenkään mieleen ei kai sattunut, että olin oppitunneilla hiljaa, koska en kuunnellut. Pääni sisällä minulla oli toisenlainen elämä. Minulla oli suuri puutalo, jonka ympärille avautui joka suunnassa valtava puutarha. Hautasin tilukseni täyteen aarteita. Suunnittelin, että jonain päivänä kutsuisin läheiseni kaivamaan niitä esiin. He saisivat pidellä jokaista esinettä valoa vasten, huutaa ja nauraa ja ihmetellä kaikkea sitä, mikä jostain syystä oli joskus ollut minulle tärkeää."

"Olin aivan hiljaa siltä varalta, että voisin erottaa lähestyvien askelten äänen, jonkun tulossa lohduttamaan. Pyytämään anteeksi, en tiedä mitä.
Toivoin aina hartaasti, etteivät he tulisi, etten paljastuisi, mutta heti kun käsitin ettei kukaan ollut tulossa, huomasin olevani pettynyt."

"Sitten jokin minussa nytkähti väärään asentoon eikä ehkä enää koskaan suoristunut. Silloin ajattelin ensimmäistä kertaa, että se tapahtuisi nyt, että hän oli saanut tarpeekseen, että häntä tylsistyttivät minun juttuni, minun verkkainen suruni."

"Lopulta en koskaan tiennyt äidin voinnista paljoakaan, sillä minulle ei puhuttu järkyttävistä asioista. Minut tahdottiin säästää, siksi sain tarkkailla itse merkkejä ja kuvitella loput. Oli totta, etta minulla oli tapana pelätä pahinta."

"Minä pyytelin anteeksi jokaisella liikkeelläni ja sitten syytin itseäni, eihän sellainen ollut seksikästä,
eihän se tehnyt minusta haluttavaa."

"Saatoin sulkea silmäni. Saatoin toivoa, että olisin ollut jossakin muualla, mutta ennen kaikkea varmaan toivoin, ettei minun tarvitsisi sanoa mitään, ja että Karina silti ymmärtäisi."

"Minä muutin pois kahdeksantoistavuotiaana, mutta toisinaan löydän vielä itsestäni jälkiä, kohtia, jotka aristavat jos osun nihin vahingossa."

"Minä olen tietysti rakastanut Karinan jälkeenkin, ja rakastanut paremmin, mutten koskaan yhtä kipeästi. En tiedä, kuinka hyvin tulisimme nykyään toimeen tai tulimmeko lopulta toimeen edes silloin."

[Lumissa · Rating 3 out of 5]

Olen ehkä viime aikoina lukenut liian monta kirjaa nuoren naisen ongelmallisesta äitisuhteesta, ulkopuolisuudesta ja mielenterveysongelmista. Sinänsä ansiokas ja hyvin kirjoitettu Nieltyjä esineitä jää ehkä vähän turhaankin varjoon.

Päähenkilön kipuilee seksuaalisen heräämisensä ja vaikean perhetilanteen välissä, pikkukylästä poismuutosta haaveilevana 16-vuotiaana. Vaikka tulos on odotettu, ei lukija voi olla tuntematta sympatiaa kasvukipuilevaa päähenkilöä kohtaan.

[Fridzd · Rating 4 out of 5]

Rakastin sitä, miten tää oli kirjoitettu. Pidin kerronnan sirpaleisuudesta ja nielemisen metaforan moniulotteisuudesta. Tarinan voima vähän heikkeni loppua kohti, mut en osaa analysoida miksi; saattaa ehkä johtua siitä, että luin tän loppuun tosi väsyneenä.

[Lauhahiipija · Rating 4 out of 5]

Kauniisti kirjoitettu kirja nuoruuden vimmasta, rakkaudesta, itsensä etsimisestä ja äidin sairaudesta.

[viivi h · Rating 4 out of 5]

vähän vaikee keskittyä, ihanasti kirjotettu ja virkistävän rehellinen mut vähän ristiriitaset fiilikset.. äidin asioiden puintia ois kaivannu vähän enemmän

[sohvi · Rating 5 out of 5]

ehk mun uus lempi kirja… kaisan tulevia teoksia ootellessa<3

[Anniliina · Rating 5 out of 5]

Muotovalio, äärimmäisen nautinnollinen, eheä ja herkkä teos! Tällaista haluaisin itsekin kirjoittaa.

[Siiri Paarlahti · Rating 5 out of 5]

Upee <3

[Julius · Rating 5 out of 5]

niin kauniisti kirjotettu ja jäsennelty. käsittämätöntä et tää on esikoisteos

[Anita Hartikainen · Rating 5 out of 5]

Tää jätti muhun jäljen, lukekaa!

[Sibilla · Rating 5 out of 5]

i ha na ! ! ! ! !

en oo sellanen tyyppi joka tekee merkintöjä kirjoihin mut teki mieli joka lauseen jälkeen laittaa huutomerkkejä... näen itseni

[M · Rating 3 out of 5]

"Viimeisenä niellään jotakin kylmää tai viileää, esimerkiksi jugurttia tai kiisseliä. Metallinkylmää."

Nautin fragmentaarisesta muodosta suunnattoman paljon, hienoja katkonaisuuksia ja suoria, lyhyitä ajatuksia ja tunteita herkällä otteella kuvattuna.

Silti teos kokonaisuutena tuntui epätasaiselta. Karinan ja kertojan suhde syveni omassa lukukokemuksessani täydeksi vasta eron tai pikemmin eroa ennakoivina hetkinä. Osa kappaleista, varsinkin ne joissa päiviteltiin olemisen sietämättömyyttä tuntuivat lukiolaisen päiväkirjamerkinnöiltä, eivät kaunokirjallisilta. Kun yleiskieli on vahvasti lyyristä, nämä muutamat "heikommat" kohdat tökkäsivät pahasti silmään.

Teoksen parasta antia oli kertojan suhde vanhempiinsa, molempiin omilla tavoillaan. Painostava eteinen ja kaikki vaikea ääneen sanoitetusta rakkaudesta huolimatta. En muista lukeneeni näin hyvin kuvattua ahdistuneisuutta, tukkoisuutta ja muistamista pitkään aikaan. Vaikuttavaa.

[Hilla · Rating 4 out of 5]

hieno kirja, kipeä ja elämänmakuinen kertomus rakkaudesta, lapsuuden ja nuoruuden rajapinnasta, pienestä kylästä ja perheestä, äidistä, isästä ja kodista, jossa niellään esineitä. pidin miljöökuvauksesta, jossa tunnelmat leijuvat raskaina, kauniista ja runsaasta kielestä. loppua kohden kirjassa oli toisteisuutta ja kaipasin jo jotain muuta, jonnekin muualle, eteenpäin ehkä, mutta toisaalta tuntemus saattoi johtua myös rakkauden (ja lapsuuden) loppumisen kuvaamisen kipeydestäkin. tuli päähenkilön puolesta kiire jo aikuisuuteen. suosittelen <3

[Ville Verkkapuro]

Poetic, tender, yet raw and clear. Despite the fact that throughout the novel what we see is just beyond our view, like a stain in the side of our eye. We try to look at it and it goes away. But we still see it, clearly: there's growing up, there's adolescence and lust and there's a drive and a deep need to sink a hand deep into the cold, moist soil.

[Readerwhy]

Lukemisen lähihistoriassani esineillä on ollut korostunut rooli mm. Ulrike Nielsenin runokokoelmassa Tingen ja Satu Erran niin ikään runokokoelmassa Tämä kaikki on liikaa sekä George Pereciltä vihdoin suomennetussa romaanissa Tavarat.

"Esinelukemistoni" polveilevaan jatkumoon asettuu myös Kaisa Vahteriston esikoisteos Nieltyjä esineitä.

Vahteriston romaanin esineisiin liittyvä kysymyksenasettelu on toki eri laatua kuin edellä mainituissa teoksissa. Nimettömäksi jäävän päähenkilön äidillä on nimittäin tapana niellä esineitä. Pahimmassa tapauksessa äiti nielee jopa veitsen.

Onko Vahteriston kuvaus romaanin sisäisellä tasolla vertauskuvallista vai realistista?

Asia kiinnosti minua niin paljon, että aloin etsiä netistä tietoa ihmisistä, jotka syövät esineitä. Löysin Pica-oireyhtymän, joka on syömishäiriön muoto, jossa ihminen syö asioita, jotka eivät ole syötäväksi tarkoitettuja, kuten esimerkiksi hiekka, maali, hiukset, saippua ja paperi.



Niellyissä esineissä veitset peilaavat metaforisesti myös äidin ja tyttären välistä suhdetta, sillä päähenkilö myy ystävänsä Karinan kanssa kesätyönä veitsiä.

Tytöt kulkevat kodista kotiin veitsikauppiaina ja heidän välilleen syntyy rakkaussuhde, jossa päähenkilö on alusta alkaen altavastaaja ja Karinan käytöksen armoilla. Karina on hurja ja vaarallinen - ainakin ulospäin. Hän piirtää suhteen rajat, mutta tästä huolimatta tyttöjen välisen rakkauden kuvauksessa on kosolti myös kauniita hetkiä.

"Hänen huomionsa oli palkinto, jota en vielä tiennyt ansainneeni."

"Minä rakastin häntä niin että sormeni ja varpaani kasvoivat pituutta."

"Minä näin Karinassa jotakin omaa. Sellaisen osan itsestäni, jotka kukaan muu ei ollut osannut nimetä, minä itse ehkä kaikkein vähiten."

Teos etenee pitkälti päähenkilön muistojen kautta. Kerronta ankkuroituu vuosiin, jolloin päähenkilö oli kahdeksan- tai kuusitoistavuotias. Romaanin nykyhetkessä päähenkilö on jo nuori aikuinen, joka on muuttanut maalta kaupunkiin. Minäkertoja myös muistuttaa lukijaa, että hän ei välttämättä muista kaikkea ihan niin kuin asiat tapahtuivat. "Todellisuudessa se kai meni jotenkin toisin ..." Välillä taas hän toteaa kertomastaan: "Tämän minä tiedän."

Romaanin sisällä kulkee tarinoita, joita päähenkilön kotikylässä kerrotaan. Romaani alkaa tarinalla, joka kertoo naisesta, joka "söi kaiken mikä hänen eteensä sattui." Toisessa tarinassa kuvataan vesitornia, jonka ympärillä öisin kulkiessa voi kuulla kuiskailua. Yhdessä tarinassa pääroolissa on tyttö, joka lakkasi puhumasta ja joka pysyi vaiti vielä silloinkin, kun hänen päänsä työnnettiin veden alle. Yksi tarinoista kertoo joenrannassa vaeltelevasta naisesta, joka pyytelee saada lainaksi puhelinta ja joka uhrinsa kiinni saadessaan tappaa tämän vasaralla.

Ensimmäisen tarinan voi halutessaan tulkita olevan tarina päähenkilön äidistä. Osa tarinoista taas toimii pelottelun kautta ja sisältää varoituksen siitä, että ulkona - varsinkin öisin - liikkuessa vaara vaanii. Nämä tarinat voi tulkita myös kyläyhteisön normien vahvistamiseksi. Ei sovi rikkoja rajoja. Jos niin tekee voi käydä huonosti. Puhumattoman tytön tarina kiinnittyy suoraan myös päähenkilön lapsuusvuosiin.

Siitä, mitä äiti tekee ja mitkä ovat hänen tekojensa seuraukset on oltava vaiti ulkopuolisten seurassa. Tämänkin vuoksi Karinasta tulee päähenkilölle niin tärkeä. Karina on se, jolle hän uskaltaa kertoa äidistään.

Vahteriston kuvaa erittäin samaistuttavasti sitä, miltä tuntuu aikuisena palata lapsuudenkotiinsa. Miten se, mikä joskus oli suurta on nyt pientä ja kulunutta. Miten kaikki on kauhistuttavan tuttua. Miten sitä valahtaa takaisin osin lapseksi ja miten aikaan muodostuu repeämiä.

"En voi vierailla vanhempieni luona kovin usein. Kun palaan heidän luokseen, aika lopettaa tavanomaisen kulkunsa, se kerrostuu ja etenee vaivalloisesti nykien."

Nieltyjä esineitä on muodoltaan fragmentaarinen ja luo lukijalle tiloja pysähtyä pohtimaan, mistä luetussa on kysymys.

Kerronnassa peittämisen ja paljastamisen välillä on oivallinen balanssi. Asioita paljastetaan - melkein, mutta juuri ennen kuin taskulampun kiila ehtii valaista nurkan kokonaan, kertoja sammuttaa sen. Suuri osa kuvastosta - varsinkin romaanin alussa - jää lukijan tulkinnan varaan. Päähenkilö esimerkiksi piilottaa maahan esineitä ja veitsiä käytetään myös itsensä viiltelyyn.

Nieleminen on teoksessa monitasoista sekin. Äiti nielee esineitä, päähenkilö nielee omia pelkojaan ja äidin sairauden ja sairaalassa olojen aiheuttamaa surua sekä koko sitä näköalatonta ilmapiiriä, joka pienessä maalaiskylässä vallitsee.

Yhdistä pisteet!

[Mikko Saari · Rating 3 out of 5]

Kaisa Vahteriston esikoisromaani kertoo ensirakkaudentäyteisestä kesästä. Sen asetelma tuo mieleen Vilja-Tuulia Huotarisen Valoa valoa valoa -romaanin, mutta onhan tämä monin tavoin omanlainen teoksensa. Sirpaleisen romaanin nimetön kertoja kiertelee kuusitoistavuotiaana hiljaisessa kylässä ovelta ovelle veitsiä myyden – se on perinteinen kesätyö paikkakunnalla. Kertoja tekee sitä Karinan kanssa ja rakastuu.

Tarinaa kerrotaan myöhemmästä ajasta käsin. Kertoja on jo 18-vuotiaana muuttanut kotoa, kylästä kaupunkiin, ja tarkastelee nuoruuttaan ulkoa. Perheolot olivat vähän kummalliset. Äiti söi asioita. Katoavat tavarat ovat toistuva motiivi, kertoja itse kätkee ja hautaa asioita maahan. On ystävyyttä, joka loppuu; rakkautta, joka tulee tilalle, mutta ei kestä. Kesä, joka on helteinen ja kaiken kuivattava.

Sirpaleinen romaani luotaa äidin ja tyttären välistä suhdetta, tyttöjen välistä rakkautta ja halua, muistelua, nuoruutta ja aikuistumista. Tässä kirjassa juoni jää vähän sivuseikaksi, olennaista on kesän tunnelma, ihmisten väliset suhteet ja kielenkäyttö. Vahteriston tyyliä kuvaillaan lyyriseksi proosaksi; jotain runollista sinä onkin. Mieleen tulee – noin yleisemmin tunnelman tasolta ainakin – Hannele Mikaela Taivassalon varhaistuotanto.

Minä pidän tästä ajatuksesta, sillä eikö äitini halu niellä tarkoitakin, ettei hän välttämättä koskaan yrittänyt kuolla, että hän vain halusi hirvittävästi, ahnehti, niin kuin minä, että hän halusi ottaa kaiken vastaan, tahtoi maailman itseensä.

Ihan täysosuma kirja ei minun makuuni ollut, sirpaleinen kokemuksen kuvaus ei täysin puhutellut, mutta Goodreadsin puolella näkyi useampikin hullaantunut vastaanotto. Voi olla, että kokemus tyttönä kasvamisesta edistää kirjaan hullaantumista. Jotain vaikuttavaa ja mieleenpainuvaa tässä esikoisteoksessa kuitenkin on.

[Loviattara · Rating 3 out of 5]

Helteinen, vellova ensirakkauden ja seksuaalisen heräämisen kuvaus, täynnä nuoruuden huumaa ja haurautta. Teoriassa tässä oli kaikki ainekset uuteen lempikirjaan: Nieltyjä esineitä on lyyrinen, lesbinen ja fragmentaarinen. Jokin ei kuitenkaan loksahtanut paikoilleen. Kaipasin joko tarinalta vahvempaa jännitettä tai sitten kieleltä vielä enemmän tihentymiä ja nyrjähdyksiä, estetiikalta asteen vähemmän sitä 2010-luvulla popularisoitua Tumblr-henkistä tyttöyden romantisointia, joka koostuu mustelmista ja luomiväripaleteista ja veitsenteristä. Silti nollariteinien kuvaus oli vuonna 2000 syntyneeltä kirjailijalta ihmeen osuvaa, enkä ole varmaan ikinä lukenut painetusta kirjasta näin kunnioittavasti mutta kaunistelemattomasti kirjoitettua kuvausta teinityttöjen välisestä seksistä. Jään toiveikkaana seuraamaan, mitä Vahteristo kirjoittaa tulevaisuudessa.

[Kiki · Rating 4 out of 5]

4,5 tähteä
Tässä oli niin paljon jotain sellaista vimmaa, pitelemättömyyttä, pakahduttavuutta ja osuvuutta, että lukiessa hengästytti. Teki mieli ottaa jatkuvasti lauseita talteen, kun ne kolahtivat jonnekin syvälle. Joku ehtikin jo verrata Vilja-Tuulia Huotarisen Valoa valoa valoa -kirjaan, ja kieltämättä paljon on samaa, mutta ei liian häiritsevästi. Niin kuin muissakin arvioissa on sanottu, parhaiten kirja toimii pienissä paloissa. Yksittäisten lauseitten hienous tuntuu enemmän, ja teoksen poukkoiluun ei kiinnitä samalla tavalla huomiota kuin pidemmissä lukuhetkissä. Tiedän, että tulen palaamaan tämän äärelle vielä uudelleen.