What do you think?
Rate this book
Win a free print copy of this book!
4 days and 02:12:43
25 copies available
U.S. only
Levende wezens
Win a free print copy of this book!
4 days and 02:12:43
25 copies available
U.S. only
Op expeditie naar de Noordelijke IJszee doet Georg Steller een unieke ontdekking: de zeekoe. Minder dan dertig jaar later is het reusachtige zoogdier van de aardbol verdwenen.
Levende wezens is het meeslepende en overweldigende verhaal over de drang te doen herleven wat de mensheid in haar onwetendheid heeft vernietigd.
Levende wezens is het meeslepende en overweldigende verhaal over de drang te doen herleven wat de mensheid in haar onwetendheid heeft vernietigd.
285 pages, Paperback
First published September 5, 2023
399 people are currently reading
18876 people want to read
About the author
Iida Turpeinen
2 books107 followersIida Turpeinen is a Helsinki-based literary scholar currently writing a dissertation on the intersection of the natural sciences and literature. As an author, she is intrigued by the literary potentials of scientific research and by the offbeat anecdotes and meanderings from the history of science. Her debut novel, Beasts of the Sea (2023) was praised immediately upon its release as a world-class work, one that brings together a lost world and living literature: for it, she won the Helsingin Sanomat Literature Prize, the Thank You For the Book Prize, and was nominated for the Finlandia Prize and the Torch-bearer Prize in Finland and the Premio Strega Europeo in Italy, among others.
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 30 of 814 reviews
September 13, 2023
Täysosuma. Tämä aika tuottaa taidetta, jonka aiheena on luontokato ja maapallon tila. Käsittely, joka aiemmin olisi leimattu dystooppiseksi, onkin nyt ihan käsinkosketeltavaa todellisuutta. Iida Turpeisen Elolliset kuvaa hienolla tavalla luontokatoa historiallisesta perspektiivistä. Miten ihmisten aiheuttama sukupuutto alkoi valjeta tutkijoille ja kansalaisille, ja mitä siitä seurasi. Tarina aukeaa mukaansatempaavasti ihmisten tarinoiden kautta. Historialliset henkilöt heräävät eloon, ja heidän mukanaan siirtyy Siperiaan, Alaskaan, Euroopan kaupunkeihin, lintusaarille Loviisaan, ja ennen kaikkea Helsinkiin - anatomian laitokselle, luonnontieteelliseen museoon, oologicumiin - tieteen koteihin.
En ole pitkään aikaan imeytynyt tarinaan näin täysin. Genreä olen rakastanut jo pitkään; Elizabeth Gilbertin Tämä kokonainen maailmani, Patrik Svenssonin Ankeriaan testamentti, Morten A. Strøksnesin Merikirja - tositarina, Bea Uusman Naparetki. Kiinnostavasti popularisotua fiktiota, joka imee mukaansa kuin paras dekkari, mutta jättää hyvän maun suuhun ja sivistyksen leiman lukijaansa.
En ole pitkään aikaan imeytynyt tarinaan näin täysin. Genreä olen rakastanut jo pitkään; Elizabeth Gilbertin Tämä kokonainen maailmani, Patrik Svenssonin Ankeriaan testamentti, Morten A. Strøksnesin Merikirja - tositarina, Bea Uusman Naparetki. Kiinnostavasti popularisotua fiktiota, joka imee mukaansa kuin paras dekkari, mutta jättää hyvän maun suuhun ja sivistyksen leiman lukijaansa.
October 29, 2025
How funny to start Beasts of the Sea right after a re-read of North Woods, given the comparison of this book to Daniel Mason’s. And in one sense, it’s an apt comparison. Instead of a house, there is the Stellar Sea Cow, a mammal which has the sad distinction of being the first mammal to become extinct because of humans. But unlike North Woods, which was consistently strong across different characters and time periods, this is not.
The story begins in 1741 when Captain Bering, George Steller and two boats head east to find a sea route from Siberia to the Americas. They never reach the Americas, instead becoming stranded on one of what would later be named The Commander Islands. I was intrigued by this section. But the next, in 1859, which involved the governor of the Russian territory of Alaska trying to locate the bones of the now extinct creature was dull. Once found they are sent to Helsinki, where a female illustrator is given the job of producing drawings of the bones.
Finally, in 1952, the Museum of Zoology assigned its restorer to put the bones together. This section delves more into bird egg collecting and its effect on bird populations.
The entire book tends to read more like narrative nonfiction than fiction. There’s a dryness to the writing style. The author does an excellent job of giving a sense of time and place. Her writing is as precise as the illustrations created by Olson. But at times, I would have preferred that she spent more time on the thoughts of the day - the infallibility of God when creating species and how hard it was to acknowledge the idea of extinction, let alone extinction caused by the actions of man, for example. At least in the final section, the debate among ornithologists about protecting birds vs. collecting eggs to study the birds is more fully fleshed out.
My thanks to Netgalley and Little, Brown and Company or an advance copy of this book
The story begins in 1741 when Captain Bering, George Steller and two boats head east to find a sea route from Siberia to the Americas. They never reach the Americas, instead becoming stranded on one of what would later be named The Commander Islands. I was intrigued by this section. But the next, in 1859, which involved the governor of the Russian territory of Alaska trying to locate the bones of the now extinct creature was dull. Once found they are sent to Helsinki, where a female illustrator is given the job of producing drawings of the bones.
Finally, in 1952, the Museum of Zoology assigned its restorer to put the bones together. This section delves more into bird egg collecting and its effect on bird populations.
The entire book tends to read more like narrative nonfiction than fiction. There’s a dryness to the writing style. The author does an excellent job of giving a sense of time and place. Her writing is as precise as the illustrations created by Olson. But at times, I would have preferred that she spent more time on the thoughts of the day - the infallibility of God when creating species and how hard it was to acknowledge the idea of extinction, let alone extinction caused by the actions of man, for example. At least in the final section, the debate among ornithologists about protecting birds vs. collecting eggs to study the birds is more fully fleshed out.
My thanks to Netgalley and Little, Brown and Company or an advance copy of this book
Read
December 12, 2023Kaunis ja äärettömän surullinen. Elollisten on monessa paikassa väitetty olevan toiveikas, mutta mulle ei tästä jäänyt ollenkaan sellainen olo. Yhtäkään näistä tuhotuista lajeista ei saada takaisin. Ja mikä järki olisi edes kuolleistaherättämiseen pyrkiä, kun me vaan tuhotaan kaikki joka tapauksessa. Juu siis eli: tämä oli omasta mielestäni kaunis kuvitus epätoivosta - ei toivosta.
Kirjassa miehet syövät tappiin useamman eläinlajin. On turha pohtia, millainen maailma olisi jos miehet eivät määräisi ja määrittäisi, sellaista maailmaa ei ole eikä tule. Mielestäni ei ole mitenkään ongelmallista esittää miehiä ahneina, nälkäisinä, tuhoisina, väkivaltaisina, sellaisiahan miehet ovat. Toisella puolella on sitten lempeä, suuri, (väki)vallaton merilehmä - jonka kohtalo on tietenkin kuolla käsissämme/-nne. Tämä vastakkainasettelu ei siis tunnu dramatisoinnilta, vaan siltä että kerrankin joku sanoo asiat niin kuin ne ovat. Tähän liittyy se kauhu joka luikertaa tietoisuuden rajoilla, kun kiertää luonnontieteellisessä museossa. Jokaisen ellolisen osa on sama, mutta herranjumala kuinka me sotketaankaan elonkulkua.
Nautin eniten kirjan alkupuoliskosta, etenkin ensimmäisestä osasta. Harvoin tulee luettua kirjaa, jossa on näin kylmä. Miljöö on kylmä, tyyli on kuulas, hengittävä ja viimainen, ja lisäksi etäisyys kerrottuun tuo oman viileytensä. Tämä oli erikoista, erottuvaa, tämän teoksen parasta antia.
Sitä olen kyllä ihmetellyt, että tätä genreä ei Suomessa oikein tunneta tai olekaan. Englanniksi puhutaan nature writingista, ja genrensä edustajana tämä ei ole mikään vallankumous, vaikka onkin huomattavan kauniisti kirjoitettu. Mielenkiintoista nähdä, miten tämän käännökset otetaan maailmalla vastaan, oikeudet on myyty moneen paikkaan. Ehkä Helsingissä lymyävä stellerinmerilehmä on tarpeeksi erikoinen aihe, jotta tämä voi tuntua uudelta? Kirjallisuusmaailman ilmiönä Elollisia voi hyvinkin pitää toivoa herättävänä, mutta mitä väliä on kirjallisuudellakaan, kun...
Jäljelle jää aivan jäätävä suru. Mun laji ei ansaitse elää.
Kirjassa miehet syövät tappiin useamman eläinlajin. On turha pohtia, millainen maailma olisi jos miehet eivät määräisi ja määrittäisi, sellaista maailmaa ei ole eikä tule. Mielestäni ei ole mitenkään ongelmallista esittää miehiä ahneina, nälkäisinä, tuhoisina, väkivaltaisina, sellaisiahan miehet ovat. Toisella puolella on sitten lempeä, suuri, (väki)vallaton merilehmä - jonka kohtalo on tietenkin kuolla käsissämme/-nne. Tämä vastakkainasettelu ei siis tunnu dramatisoinnilta, vaan siltä että kerrankin joku sanoo asiat niin kuin ne ovat. Tähän liittyy se kauhu joka luikertaa tietoisuuden rajoilla, kun kiertää luonnontieteellisessä museossa. Jokaisen ellolisen osa on sama, mutta herranjumala kuinka me sotketaankaan elonkulkua.
Nautin eniten kirjan alkupuoliskosta, etenkin ensimmäisestä osasta. Harvoin tulee luettua kirjaa, jossa on näin kylmä. Miljöö on kylmä, tyyli on kuulas, hengittävä ja viimainen, ja lisäksi etäisyys kerrottuun tuo oman viileytensä. Tämä oli erikoista, erottuvaa, tämän teoksen parasta antia.
Sitä olen kyllä ihmetellyt, että tätä genreä ei Suomessa oikein tunneta tai olekaan. Englanniksi puhutaan nature writingista, ja genrensä edustajana tämä ei ole mikään vallankumous, vaikka onkin huomattavan kauniisti kirjoitettu. Mielenkiintoista nähdä, miten tämän käännökset otetaan maailmalla vastaan, oikeudet on myyty moneen paikkaan. Ehkä Helsingissä lymyävä stellerinmerilehmä on tarpeeksi erikoinen aihe, jotta tämä voi tuntua uudelta? Kirjallisuusmaailman ilmiönä Elollisia voi hyvinkin pitää toivoa herättävänä, mutta mitä väliä on kirjallisuudellakaan, kun...
Jäljelle jää aivan jäätävä suru. Mun laji ei ansaitse elää.
May 21, 2025
La gloriosa casa editrice cittadina pubblica questo libro, sottraendolo all'iperboreo monopolio editoriale della produzione letteraria di quelle latitudini. E dimostra buon fiuto in quanto si tratta di un'autentica perla.
Se vi piacciono Chatwin, Seebald ed il miglior Carrère questo libro fa per voi e riassume i principali pregi di quegli autori.
Si racconta della vicenda della vacca di mare o ritina di Steller, dal nome dello scopritore di questa specie estintasi dopo soli ventisette anni dalla sua scoperta e delle figure umane che nell'arco di tre secoli intersecano la loro parabola esistenziale con questo incredibile animale e con i suoi resti custoditi tuttora nel museo di storia naturale di Helsinki.
Scrittura asciutta ed essenziale e tuttavia commovente nel raccontare le vicende anche estreme dei molti personaggi e più ancora nel rappresentare l'ineluttabile processo di estinzione delle specie animali ad opera dell'uomo.
In appendice la giovane e talentuosa autrice ci racconta che nell'arco di tempo necessario per la stesura del libro si può stimare che 347 specie animali si sono estinte nel mondo.
Ma nelle circa 250 pagine non c'è traccia di moralismo animalista o di enfasi apocalittica. Basta raccontare - e bene - i fatti.
Un plauso ammirato al traduttore che, oltre a conoscere una lingua desueta e "fuori dal mazzo" come il finlandese, scrive in un italiano ricco e disinvolto.
Se vi piacciono Chatwin, Seebald ed il miglior Carrère questo libro fa per voi e riassume i principali pregi di quegli autori.
Si racconta della vicenda della vacca di mare o ritina di Steller, dal nome dello scopritore di questa specie estintasi dopo soli ventisette anni dalla sua scoperta e delle figure umane che nell'arco di tre secoli intersecano la loro parabola esistenziale con questo incredibile animale e con i suoi resti custoditi tuttora nel museo di storia naturale di Helsinki.
Scrittura asciutta ed essenziale e tuttavia commovente nel raccontare le vicende anche estreme dei molti personaggi e più ancora nel rappresentare l'ineluttabile processo di estinzione delle specie animali ad opera dell'uomo.
In appendice la giovane e talentuosa autrice ci racconta che nell'arco di tempo necessario per la stesura del libro si può stimare che 347 specie animali si sono estinte nel mondo.
Ma nelle circa 250 pagine non c'è traccia di moralismo animalista o di enfasi apocalittica. Basta raccontare - e bene - i fatti.
Un plauso ammirato al traduttore che, oltre a conoscere una lingua desueta e "fuori dal mazzo" come il finlandese, scrive in un italiano ricco e disinvolto.
June 22, 2025
Fantastic, 5 very big stars. If you like Benjamin Labatut, or Daniel Kehlmann's Measuring the World, you will appreciate this 'novel' about the gigantic Steller Sea Cow - an incredible animal discovered in 1741 and tragically extinct just 30 years later.
The book consists of three separate parts. The first is a breathtaking account of Vitus Bering's disastrous expedition to cross from Russia to Alaska, in 1741. On board the ship is the promising naturalist Georg Steller. The second part is set a century later and follows the wife of the newly established governor of Alaska - now a colony of the Russian Empire, one of his tasks: find a skeleton. And finally we follow a Finnish professor who obtains possession of the mysterious Steller sea cow's skeleton.
It is fascinating material, but it also makes important points on human impact on animals that really hit home, for instance the notion that we have the power to exterminate another species which was strongly denied well into the 19th century.
The writing is unpretentious but shows deep understanding and research. And it also works as a novel, with good characters and plot.
I am big fan - this will be in my top-3 for 2025.
The book consists of three separate parts. The first is a breathtaking account of Vitus Bering's disastrous expedition to cross from Russia to Alaska, in 1741. On board the ship is the promising naturalist Georg Steller. The second part is set a century later and follows the wife of the newly established governor of Alaska - now a colony of the Russian Empire, one of his tasks: find a skeleton. And finally we follow a Finnish professor who obtains possession of the mysterious Steller sea cow's skeleton.
It is fascinating material, but it also makes important points on human impact on animals that really hit home, for instance the notion that we have the power to exterminate another species which was strongly denied well into the 19th century.
The writing is unpretentious but shows deep understanding and research. And it also works as a novel, with good characters and plot.
I am big fan - this will be in my top-3 for 2025.
October 8, 2025
Iida Turpeinen’s Beasts of the Sea launches its story in 1741, as naturalist Georg Wilhelm Steller joins Captain Bering’s Great Northern Expedition to chart the sea route from Asia to America. The voyage is perilous, the Arctic winds merciless, yet Steller’s curiosity burns bright enough to outlast them all, leading to the extraordinary discovery of the creature that will bear his name—the Steller’s sea cow.
Turpeinen tells this story of the sea cow, and of humanity’s uneasy relationship with nature, in clear and deliberate prose that feels almost documentary in its precision. Written in third person with shifting points of focus, the narrative moves like a camera lens, tightening on a character’s small gestures before pulling back to reveal the vast, indifferent sea. The descriptions are spare yet vivid, and the characters appear in deft, economical strokes, much like the quick field sketches of the naturalists themselves. Through this restraint, the novel quietly explores the tension between human curiosity and the limits of control, reminding us how easily wonder can slip into hubris and how even the act of preservation carries its own moral weight.
That same precision extends to Turpeinen’s portrayal of those who inhabit the story. Learning about these people and this extraordinary creature feels like a reward in itself. The characters are tangible and believable, yet there’s a certain distance to them, as if their full depth lies just beneath the surface. That distance mirrors the gulf between human ambition and nature’s indifference, a theme that echoes through each century the novel touches. Turpeinen threads questions of extinction, legacy, and authority through her portrayals of scientists, artists, and collectors, all driven by equal parts reverence and obsession. The result is a meditation on what we choose to preserve, what we allow to vanish, and how memory itself becomes a form of inheritance.
While learning about these lesser-known historical events and this fascinating creature has been rewarding, I recognize that Beasts of the Sea will not appeal to every reader. Turpeinen has clearly poured tremendous research and care into crafting this novel, yet it forgoes the drama, romance, and action many fiction readers expect. For those who enjoy exploring new places, overlooked corners of history, and the natural world, however, this book will be a quiet triumph that deserves every bit of appreciation and respect it earns.
Turpeinen tells this story of the sea cow, and of humanity’s uneasy relationship with nature, in clear and deliberate prose that feels almost documentary in its precision. Written in third person with shifting points of focus, the narrative moves like a camera lens, tightening on a character’s small gestures before pulling back to reveal the vast, indifferent sea. The descriptions are spare yet vivid, and the characters appear in deft, economical strokes, much like the quick field sketches of the naturalists themselves. Through this restraint, the novel quietly explores the tension between human curiosity and the limits of control, reminding us how easily wonder can slip into hubris and how even the act of preservation carries its own moral weight.
That same precision extends to Turpeinen’s portrayal of those who inhabit the story. Learning about these people and this extraordinary creature feels like a reward in itself. The characters are tangible and believable, yet there’s a certain distance to them, as if their full depth lies just beneath the surface. That distance mirrors the gulf between human ambition and nature’s indifference, a theme that echoes through each century the novel touches. Turpeinen threads questions of extinction, legacy, and authority through her portrayals of scientists, artists, and collectors, all driven by equal parts reverence and obsession. The result is a meditation on what we choose to preserve, what we allow to vanish, and how memory itself becomes a form of inheritance.
While learning about these lesser-known historical events and this fascinating creature has been rewarding, I recognize that Beasts of the Sea will not appeal to every reader. Turpeinen has clearly poured tremendous research and care into crafting this novel, yet it forgoes the drama, romance, and action many fiction readers expect. For those who enjoy exploring new places, overlooked corners of history, and the natural world, however, this book will be a quiet triumph that deserves every bit of appreciation and respect it earns.
January 16, 2024
Iida Turpeisen "Elolliset" (S&S, 2023) on erittäin kauniisti kirjoitettu mutta sanomaltaan todella kylmäävä romaani sukupuuttoon kuolleesta stellerinmerilehmästä ja yleensäkin ihmisten aiheuttamasta luontokadosta.
Tapahtumat saavat alkunsa 1700-luvun puolivälistä, jolloin Vitus Beringin retkikunnan kanssa pulaan joutuva Georg Wilhelm Steller löytää uuden lajin pohjoisilta vesiltä. Vain neljännesvuosisata myöhemmin pieni populaatio oli metsästetty sukupuuttoon. Myöhemmissä luvuissa seurataan stellerinmerilehmän luurangon vaiheita läpi vuosisatojen, aina tähän päivään saakka, jolloin se lepäilee kaiken kansan nähtävänä Helsingin Luonnontieteellisessä museossa.
Stellerinmerilehmän ohella käydään läpi ihmisen luontosuhteen kehittymistä. Vaikka nykyisin olemme luopuneet linnunmunien keräilystä harrastuksena ja ymmärrämme entistä paremmin suojelualueiden merkityksen, ei meillä ole vieläkään aihetta taputtaa itseämme selkään. Loppusanat Turpeinen omistaa kaikille niille eläinlajeille, jotka ovat kuolleet sukupuuttoon kirjoittamisprosessin aikana.
Vaikka "Elolliset" oli todella hyvin kirjoitettu ja pidin siitä aika paljonkin, niin huomaan vähän häiriintyväni faktan ja fiktion välisen rajan hämärtymisestä. Luen kaiketi mieluummin romaanini romaaneina ja tietokirjani tietokirjoina, eivätkä tämmöiset väliinputoajat taida olla ihan oma teekupilliseni. No, eipä huolta tässä tapauksessa: mikäli haluan jatkossa palata stellerinmerilehmien maailmaan, voin napata luettavakseni Aura Koiviston teoksen Mies ja merilehmä : Luonnontutkija Georg Stellerin kohtalokas tutkimusmatka (Into, 2019)!
Tapahtumat saavat alkunsa 1700-luvun puolivälistä, jolloin Vitus Beringin retkikunnan kanssa pulaan joutuva Georg Wilhelm Steller löytää uuden lajin pohjoisilta vesiltä. Vain neljännesvuosisata myöhemmin pieni populaatio oli metsästetty sukupuuttoon. Myöhemmissä luvuissa seurataan stellerinmerilehmän luurangon vaiheita läpi vuosisatojen, aina tähän päivään saakka, jolloin se lepäilee kaiken kansan nähtävänä Helsingin Luonnontieteellisessä museossa.
Stellerinmerilehmän ohella käydään läpi ihmisen luontosuhteen kehittymistä. Vaikka nykyisin olemme luopuneet linnunmunien keräilystä harrastuksena ja ymmärrämme entistä paremmin suojelualueiden merkityksen, ei meillä ole vieläkään aihetta taputtaa itseämme selkään. Loppusanat Turpeinen omistaa kaikille niille eläinlajeille, jotka ovat kuolleet sukupuuttoon kirjoittamisprosessin aikana.
Vaikka "Elolliset" oli todella hyvin kirjoitettu ja pidin siitä aika paljonkin, niin huomaan vähän häiriintyväni faktan ja fiktion välisen rajan hämärtymisestä. Luen kaiketi mieluummin romaanini romaaneina ja tietokirjani tietokirjoina, eivätkä tämmöiset väliinputoajat taida olla ihan oma teekupilliseni. No, eipä huolta tässä tapauksessa: mikäli haluan jatkossa palata stellerinmerilehmien maailmaan, voin napata luettavakseni Aura Koiviston teoksen Mies ja merilehmä : Luonnontutkija Georg Stellerin kohtalokas tutkimusmatka (Into, 2019)!
December 9, 2025
Fascinating and heartbreaking. A must read for natural science lovers!
Beasts of the Sea drew me in with the promise of a journey through time and a look into Stellar’s Sea Cow, but what I actually got was so much more.
It’s hard to really put into words what this book is.
The journey this book takes you on begins with Stellar’s expedition being stranded, his discovery of the sea cow, the decimation of it, then to Alaska and the hunt for any trace of the elusive Stellar’s Sea Cow, and finally to the first reconstruction of its (mostly) complete skeleton. This story spans centuries, will have you gasping, crying, and screaming at the folly of humans of the past. But at its heart I think this book is less about Stellar’s Sea Cow and more about the heartbreaking effects humans have had, and continue to have on the natural world, especially animals.
While this book is historical fiction, it reads closer to a narrative nonfiction, with liberties taken to keep the reader entertained — but it’s a well researched and thorough exploration. It deserves every accolade it’s received and more.
I won’t say everyone should read this, but I do think if you are either a historical fiction fan, or natural science lover this is one you will not want to miss!
a little side note…
Sirenians are possibly my favorite order of animals! I grew up on the Gulf Coast of Florida and spent plenty of time kayaking alongside them in the mangroves. And yes, they are as magical as they seem. I wrote a ridiculously extensive research paper on their evolution in college, which only fueled my love (have you seen how cute their ancestors were?!)! Basically I’m a bit obsessed. So obviously I’m a bit impartial when it comes to the subject matter of this book!
Audio Narration: 5/5 Fantastic performance! The only critique I may gave on the audiobook is that unless you’ve seen the print form as well, you may be a little confused at the style of the narrative. There are no chapters or headers so transitions can feel a little jarring on audio… Especially the extras, lists, and inserts.
| IG | TikTok |
Thank you Hachette Audio & Little Brown Books for the gifted book. All opinions are my own.
Beasts of the Sea drew me in with the promise of a journey through time and a look into Stellar’s Sea Cow, but what I actually got was so much more.
It’s hard to really put into words what this book is.
The journey this book takes you on begins with Stellar’s expedition being stranded, his discovery of the sea cow, the decimation of it, then to Alaska and the hunt for any trace of the elusive Stellar’s Sea Cow, and finally to the first reconstruction of its (mostly) complete skeleton. This story spans centuries, will have you gasping, crying, and screaming at the folly of humans of the past. But at its heart I think this book is less about Stellar’s Sea Cow and more about the heartbreaking effects humans have had, and continue to have on the natural world, especially animals.
While this book is historical fiction, it reads closer to a narrative nonfiction, with liberties taken to keep the reader entertained — but it’s a well researched and thorough exploration. It deserves every accolade it’s received and more.
I won’t say everyone should read this, but I do think if you are either a historical fiction fan, or natural science lover this is one you will not want to miss!
a little side note…
Sirenians are possibly my favorite order of animals! I grew up on the Gulf Coast of Florida and spent plenty of time kayaking alongside them in the mangroves. And yes, they are as magical as they seem. I wrote a ridiculously extensive research paper on their evolution in college, which only fueled my love (have you seen how cute their ancestors were?!)! Basically I’m a bit obsessed. So obviously I’m a bit impartial when it comes to the subject matter of this book!
Audio Narration: 5/5 Fantastic performance! The only critique I may gave on the audiobook is that unless you’ve seen the print form as well, you may be a little confused at the style of the narrative. There are no chapters or headers so transitions can feel a little jarring on audio… Especially the extras, lists, and inserts.
| IG | TikTok |
Thank you Hachette Audio & Little Brown Books for the gifted book. All opinions are my own.
November 24, 2025
Beasts of the Sea by lida Turpeinen presents a novelized history of the demise of the sea cow of the northern seas during the 18th century. It then moves forward through the 19th century in the Pacific Northwest and then to Northern Europe, more specifically, Finland, in the 20th century as the concept of extinction at the hands of man becomes accepted knowledge.
to be continued…
Thank you to Little Brown and Company and NetGalley for a copy of this book.
to be continued…
Thank you to Little Brown and Company and NetGalley for a copy of this book.
December 4, 2025
This book is set in three time periods, connected by the sea cow, a huge animal first described by a naturalist/explorer, Georg Wilhelm Steller. The Steller sea cow unfortunately became extinct due to human intervention. The second and third parts of the book illuminate the process of convincing people that yes, humans do cause extinctions. They aren’t just caused by asteroids.
The book was well written, but somewhat dry. I much preferred the first part describing the expedition that discovered the Steller sea cow. I listened to the audiobook and the narrator was excellent. Lawrence Neale has a very mellow voice.
I received free copies of this ebook and audiobook from the publisher.
The book was well written, but somewhat dry. I much preferred the first part describing the expedition that discovered the Steller sea cow. I listened to the audiobook and the narrator was excellent. Lawrence Neale has a very mellow voice.
I received free copies of this ebook and audiobook from the publisher.
November 8, 2024
Das Wesen des Lebens schafft etwas Besonderes: Vor allem der erste Teil des Buches ist fast schon ein Abenteuerroman, der teilweise unglaublich spannend ist, gleichzeitig aber extrem ruhig erzählt wird. Der Fokus liegt nämlich nicht auf den abenteuerlichen Geschehnissen, sondern vielmehr auf den Forschungen Georg Wilhelm Stellers im Jahr 1741. Diese Forschungen bilden auch den Rahmen des Buches. Statt einer Vermessung der Welt, wie es sie bei Daniel Kehlmann gibt, haben wir hier die Vermessung der Seekuh. Wir begleiten eine Stellersche Seekuh beziehungsweise deren Überreste über einen Zeitraum von mehr als 250 Jahren. Nach Stellers Arbeiten gilt die Seekuh lange als verschollen. Erst 125 Jahre später begegnen wir ihr wieder, diesmal nicht in Kamtschatka, sondern in Alaska, das zum damaligen Zeit noch russisch war. Hier stehen nun erstmals zwei Frauen im Mittelpunkt des Geschehens, die Frau des Gouverneurs von Alaska sowie dessen an Fallsucht leidende Schwester Constance. Beide durchleben vor Ort widrige Umstände, was sie einander jedoch nicht näher bringt. Constance beteiligt sich an der weiteren Erforschung des mittlerweile ausgestorbenen Tieres. Der nächste Zeitsprung beträgt lediglich zwei Jahre, die geographische Distanz ist jedoch noch größer: nun wird in Helsinki ein Exemplar der Seekuh ausgestellt und wieder muss sich eine Frau in einer männerdominierten Welt durchsetzen. Im letzten Teil schließlich, im Jahr 1950, schwenkt der Fokus ein wenig weg von der Seekuh hin zu anderen bereits ausgestorbenen Arten wie dem Riesenalk und zum Tier- und Artenschutz allgemein.
Dem eingangs erwähnten ruhigen Ton bleibt das Buch durchweg treu. Dennoch wird es nie langweilig und hält immer wieder interessante Aspekte bereit. So hatte ich von der Stellerschen Seekuh im Gegensatz zum Riesenalk noch nie etwas gehört und war vor allem überrascht, dass ihr Lebensraum sich im Polarmeer befand und nicht in (sub-)tropischen Gewässern, wie der der noch lebenden Artverwandten. Erstaunlich fand ich auch die Einstellung der damaligen Zeit, nach der das Aussterben einer Art als unmöglich, ja gar als Blasphemie galt, da es einem göttlichen Plan widersprach. Man ging vielmehr davon aus, dass sich die entsprechende Art an einen unbekannten, eventuell sogar unterirdischen Ort zurückgezogen habe.
Für mich war Das Wesen des Lebens eine tolle, sehr bereichernde Lektüre, von der mir vieles in Erinnerung bleibt, nicht zuletzt die außergewöhnliche Danksagung.
Ich habe nur einen winzigen Kritikpunkt: Ich hätte gerne eine Karte im Buch gehabt, einfach um die Geschichte noch besser nachvollziehen zu können.
Dem eingangs erwähnten ruhigen Ton bleibt das Buch durchweg treu. Dennoch wird es nie langweilig und hält immer wieder interessante Aspekte bereit. So hatte ich von der Stellerschen Seekuh im Gegensatz zum Riesenalk noch nie etwas gehört und war vor allem überrascht, dass ihr Lebensraum sich im Polarmeer befand und nicht in (sub-)tropischen Gewässern, wie der der noch lebenden Artverwandten. Erstaunlich fand ich auch die Einstellung der damaligen Zeit, nach der das Aussterben einer Art als unmöglich, ja gar als Blasphemie galt, da es einem göttlichen Plan widersprach. Man ging vielmehr davon aus, dass sich die entsprechende Art an einen unbekannten, eventuell sogar unterirdischen Ort zurückgezogen habe.
Für mich war Das Wesen des Lebens eine tolle, sehr bereichernde Lektüre, von der mir vieles in Erinnerung bleibt, nicht zuletzt die außergewöhnliche Danksagung.
Ich habe nur einen winzigen Kritikpunkt: Ich hätte gerne eine Karte im Buch gehabt, einfach um die Geschichte noch besser nachvollziehen zu können.
December 6, 2025
Beasts of the Sea is a story about the now-extinct Steller's sea cow that covers three centuries. In 1741, naturalist Georg Wilhelm Steller joined Captain Vitus Bering's Great Northern Expedition to chart the sea route from Asia to America. After a shipwreck on a remote island near Kamchatka, Steller charts the island's wildlife, including massive sea cows that feed on kelp in the bay. He preserves a skeleton before returning to civilization. In 1859, the governor of Russian Alaska sends men to recover the skeleton of this marine mammal, rumored to have vanished a century earlier. A Helsinki professor then hires a woman to make drawings of the bones. In 1952, a restorer at the Finnish Museum of Natural History refurbishes the skeleton for display.
I read David Hackston’s English translation from the original Finnish. The sea cow serves as the connecting element among the three interrelated stories. It is environmentally focused, showing how scientists and naturalists pursue knowledge while also destroying what they study. It also portrays the threats humans pose to the natural world, and our role in the extinction of several species, particularly the Dodo and Steller’s sea cow. I loved it. Fans of environmental and nature-themed historical fiction are almost certain to enjoy this book.
This novel is based on real events, and by one of those reading related serendipities, I recently read a wonderful non-fiction account of Bering and Steller’s expedition, Island of the Blue Foxes: Disaster and Triumph on the World's Greatest Scientific Expedition, which I also highly recommend.
I read David Hackston’s English translation from the original Finnish. The sea cow serves as the connecting element among the three interrelated stories. It is environmentally focused, showing how scientists and naturalists pursue knowledge while also destroying what they study. It also portrays the threats humans pose to the natural world, and our role in the extinction of several species, particularly the Dodo and Steller’s sea cow. I loved it. Fans of environmental and nature-themed historical fiction are almost certain to enjoy this book.
This novel is based on real events, and by one of those reading related serendipities, I recently read a wonderful non-fiction account of Bering and Steller’s expedition, Island of the Blue Foxes: Disaster and Triumph on the World's Greatest Scientific Expedition, which I also highly recommend.
February 4, 2024
Tää kirja on kaikin puolin tosi kaukana siitä, mitä yleensä luen. Mutta nyt ei auta kuin todeta, että tää onnistui kyllä tekemään muhun vaikutuksen. Kolmensadan vuoden läpi kulkeva tarina jonka sitoo yhteen stellerinmerilehmän löytäminen, matka ja kohtalo. Valtavan upeasti yhteen kietoutui todellinen historia ja fiktio.
Tarinan sijoittuminen kolmelle vuosisadalle oli samaan aikaan sen vahvuus ja heikkous. Tarina vaati koko tuon ajan kulumisen, jotta päästiin stellerinmerilehmän alusta loppuun ja pystyttiin luomaan syvällinen luotaus koko tuosta kehityskaaresta. Samalla tuntui että vuosisadan vaihtuessa alkoi uusi tarina uusine ihmisineen, jotka meinasivat jäädä hieman irrallisiksi. Loppujen lopuksi niin ei kuitenkaan käynyt liiaksi, vaan kokonaisuus kasaantui ja sitoutui yhteen vaikuttavaksi kokonaisuudeksi.
Kirja käsitteli vahvasti ihmisten vaikutuksia luontoon ja ihmisen aiheuttamia lajien sukupuuttoja, joiden ei vielä tarinan alkuaikoina koettu olevan mahdollisia. Stellerinmerilehmän tarina kosketti, kauhistutti ja sai pohtimaan ihmisten ajattelemattomuutta ja aikaa jolloin me ei vielä ymmärretty, millaista tuhoa voidaan saada teoillamme aikaan. Niin monia lajeja katoaa jatkuvasti meidän toimintamme takia…
Nyt tekee mieli mennä luonnontieteelliseen museoon, että pääsisi näkemään stellerinmerilehmän luurangon.
Tarinan sijoittuminen kolmelle vuosisadalle oli samaan aikaan sen vahvuus ja heikkous. Tarina vaati koko tuon ajan kulumisen, jotta päästiin stellerinmerilehmän alusta loppuun ja pystyttiin luomaan syvällinen luotaus koko tuosta kehityskaaresta. Samalla tuntui että vuosisadan vaihtuessa alkoi uusi tarina uusine ihmisineen, jotka meinasivat jäädä hieman irrallisiksi. Loppujen lopuksi niin ei kuitenkaan käynyt liiaksi, vaan kokonaisuus kasaantui ja sitoutui yhteen vaikuttavaksi kokonaisuudeksi.
Kirja käsitteli vahvasti ihmisten vaikutuksia luontoon ja ihmisen aiheuttamia lajien sukupuuttoja, joiden ei vielä tarinan alkuaikoina koettu olevan mahdollisia. Stellerinmerilehmän tarina kosketti, kauhistutti ja sai pohtimaan ihmisten ajattelemattomuutta ja aikaa jolloin me ei vielä ymmärretty, millaista tuhoa voidaan saada teoillamme aikaan. Niin monia lajeja katoaa jatkuvasti meidän toimintamme takia…
Nyt tekee mieli mennä luonnontieteelliseen museoon, että pääsisi näkemään stellerinmerilehmän luurangon.
September 19, 2023
Tästä kirjailijasta kuullaan vielä. Loistavat tarinat, jotka kutoutuvat yhteen Stellerin merilehmän kautta. Mennään Alaskasta Helsinkiin ja ainakin osittain ihan faktoja seuraten.
Tulee myös lisäämään museokäyntejä. :)
Tulee myös lisäämään museokäyntejä. :)
November 2, 2024
„Das Wesen des Lebens“ war für mich eine unerwartet positive Überraschung - ich hätte nicht damit gerechnet, dass ich den Roman so sehr mag! Vom Stil erinnert es mich mit seiner poetischen Schreibart ein wenig an Florian Illies, den ich als Autor auch sehr mag. In diesem Buch geht es jedoch nicht um Kultur, sondern um die Geschichte der Naturwissenschaften und des Artensterbens am Beispiel des Skeletts der Stellerschen Seekuh.
Anhand des Skeletts der Stellerschen Seekuh entfaltet sich ein faszinierender und gleichzeitig melancholischer Erzählstrang, der die Zerstörungskraft der menschlichen Neugier, das Streben nach Erkenntnis und dessen oft tragische Konsequenzen für die Umwelt beleuchtet. Mit der Seekuh reist man von der Beringsee des 18. Jahrhunderts und den rauen Bedingungen der Großen Nordischen Expedition über die russisch-amerikanische Kompanie in Alaska im 19. Jahrhundert bis zu den Vogelinseln vor Helsinki Mitte des 20. Jahrhunderts und lernt durch die Verbindungen der Seekuh und ihrer Forscher:innen auch weitere ausgerottete Arten kennen. Ich muss ganz ehrlich sagen, dass ich mich normalerweise nicht so sehr für die Geschichte der Naturwissenschaften interessiere. Turpeinen erzählt aber so schön und schafft es auch, einfühlsam Perspektiven für Hoffnung aufzuzeigen, dass ich zwischendurch vor Trauer und Rührung ein paar Tränchen verdrücken musste. Wer hätte das gedacht?
„Das Wesen des Lebens“ ist für mich eine richtige literarische Entdeckung gewesen - ein absolutes Muss für alle, die es auch gerne mal nachdenklich und etwas melancholisch mögen und definitiv nicht nur für Menschen, die sich für Artensterben und Naturwissenschaften interessieren!
Anhand des Skeletts der Stellerschen Seekuh entfaltet sich ein faszinierender und gleichzeitig melancholischer Erzählstrang, der die Zerstörungskraft der menschlichen Neugier, das Streben nach Erkenntnis und dessen oft tragische Konsequenzen für die Umwelt beleuchtet. Mit der Seekuh reist man von der Beringsee des 18. Jahrhunderts und den rauen Bedingungen der Großen Nordischen Expedition über die russisch-amerikanische Kompanie in Alaska im 19. Jahrhundert bis zu den Vogelinseln vor Helsinki Mitte des 20. Jahrhunderts und lernt durch die Verbindungen der Seekuh und ihrer Forscher:innen auch weitere ausgerottete Arten kennen. Ich muss ganz ehrlich sagen, dass ich mich normalerweise nicht so sehr für die Geschichte der Naturwissenschaften interessiere. Turpeinen erzählt aber so schön und schafft es auch, einfühlsam Perspektiven für Hoffnung aufzuzeigen, dass ich zwischendurch vor Trauer und Rührung ein paar Tränchen verdrücken musste. Wer hätte das gedacht?
„Das Wesen des Lebens“ ist für mich eine richtige literarische Entdeckung gewesen - ein absolutes Muss für alle, die es auch gerne mal nachdenklich und etwas melancholisch mögen und definitiv nicht nur für Menschen, die sich für Artensterben und Naturwissenschaften interessieren!
November 1, 2023
Teoksessa luodataan ihmisen ja muun luonnon välistä suhdetta nykyisin Luonnontieteellisestä keskusmuseosta löytyvät stellerinmerilehmän luurangon vaiheiden kautta aina 1700-luvulta nykypäivään. Olin kuullut ja lukenut tästä kirjasta niin ylistäviä arvioita etukäteen, että odotukset olivat ehkä epärealistisen korkealla, ja kirja tuntui vähän pettymykseltä.
Rakenteeltaan kirja on episodimainen, ja se antaa lukijan viivähtää Stellerin alkuperäisellä tutkimusmatkalla, sitten Alaskassa paikallisen venäläisen kuvernöörin puolison seurana, sitten 1870-luvulla eläintieteen professorin piirtäjän apulaisen mukana ja lopulta 1950-luvulla eläinmuseon työntekijän luona munamuseossa. Rakenteen myötä kirjaan syntyy loppua kohden kiihtyvä vaikutelma, eivätkä lopun jaksot yllä ensimmäisen kahden kertomuksen kiehtovuuteen ja hahmojen syvyyteen.
Parhaimmillaan Turpeinen kirjoittaa lumoavasti, ja vie lukijan sanojensa mukana historiallisiin aikoihin ja paikkoihin, joihin muuten ei ole pääsyä. Kirjan tekstistä välittyy myös tekijänsä suuri rakkaus ja kunnioitus kaikkea elollista kohtaan. Jostain syystä kuitenkin ihmisen toiminnan mielettömyys suhteessa muihin lajeihin jää vaisuksi alaviitteeksi pirstaloituneessa tarinassa.
Rakenteeltaan kirja on episodimainen, ja se antaa lukijan viivähtää Stellerin alkuperäisellä tutkimusmatkalla, sitten Alaskassa paikallisen venäläisen kuvernöörin puolison seurana, sitten 1870-luvulla eläintieteen professorin piirtäjän apulaisen mukana ja lopulta 1950-luvulla eläinmuseon työntekijän luona munamuseossa. Rakenteen myötä kirjaan syntyy loppua kohden kiihtyvä vaikutelma, eivätkä lopun jaksot yllä ensimmäisen kahden kertomuksen kiehtovuuteen ja hahmojen syvyyteen.
Parhaimmillaan Turpeinen kirjoittaa lumoavasti, ja vie lukijan sanojensa mukana historiallisiin aikoihin ja paikkoihin, joihin muuten ei ole pääsyä. Kirjan tekstistä välittyy myös tekijänsä suuri rakkaus ja kunnioitus kaikkea elollista kohtaan. Jostain syystä kuitenkin ihmisen toiminnan mielettömyys suhteessa muihin lajeihin jää vaisuksi alaviitteeksi pirstaloituneessa tarinassa.
March 1, 2024
Elolliset tuli hotkaistua ihan silkalla riemulla. Tarina stellerinmerilehmän löytymisestä ja katoamisesta on riipaiseva ja kauhea, mutta myös kaunis ylistys luonnolle, joka ei ole ihmistä varten tehty.
Olen pitemmän aikaa epäillyt oikeuttani kävellä metsässä, raivata puita tai leikata edes pihanurmea. Kaikesta, mitä luomakunnan kruununa teen, jää jälki, joka uhkaa muita lajeja - on koko olemssaolonsa uhannut. Edustan maapallolla tuhoa.
Luin juuri Maja Lunden Mehiläisen historian ja yhdessä tämän Iida Turpeisen romaanin kanssa se muodostaakin parin, joka huutaa toimimaan. Kuudes sukupuutto on ovella ja ilmastonmuutos uhkaa koko luomakuntaa. Kannattaa pysähtyä katsomaan luontoa ympärillään kuin luonnontutkija - uteliaana - se ei ehkä kauaa säily ihmeteltävänä.
Turpeisen kirjan alku muistuttaa Thorkild Hanssenin loistavaa Onnellinen Arabia -romaania, jossa tutkimusretkikunta seikkailee myös valistuksen hengessä 1700-luvulla ankarissa sääolosuhteissa, mutta Arabian niemimaalla. Hurjaa ja jännittävää aikaa tuo valistusaika, jolloin ihmiset kolusivat maapallon viimeisetkin tutkimattomat kolkat ja ottivat sen lopullisesti tuhottav... haltuunsa. Samoihin aikoihin sijoittuu myös Voltairen Candide, nerokas aikalaissatiiri, joka varoittaa ihmiskunnan ahneudesta.
Olen pitemmän aikaa epäillyt oikeuttani kävellä metsässä, raivata puita tai leikata edes pihanurmea. Kaikesta, mitä luomakunnan kruununa teen, jää jälki, joka uhkaa muita lajeja - on koko olemssaolonsa uhannut. Edustan maapallolla tuhoa.
Luin juuri Maja Lunden Mehiläisen historian ja yhdessä tämän Iida Turpeisen romaanin kanssa se muodostaakin parin, joka huutaa toimimaan. Kuudes sukupuutto on ovella ja ilmastonmuutos uhkaa koko luomakuntaa. Kannattaa pysähtyä katsomaan luontoa ympärillään kuin luonnontutkija - uteliaana - se ei ehkä kauaa säily ihmeteltävänä.
Turpeisen kirjan alku muistuttaa Thorkild Hanssenin loistavaa Onnellinen Arabia -romaania, jossa tutkimusretkikunta seikkailee myös valistuksen hengessä 1700-luvulla ankarissa sääolosuhteissa, mutta Arabian niemimaalla. Hurjaa ja jännittävää aikaa tuo valistusaika, jolloin ihmiset kolusivat maapallon viimeisetkin tutkimattomat kolkat ja ottivat sen lopullisesti tuhottav... haltuunsa. Samoihin aikoihin sijoittuu myös Voltairen Candide, nerokas aikalaissatiiri, joka varoittaa ihmiskunnan ahneudesta.
October 10, 2024
4,5 Sterne
Ein sooo kluges Buch, das fast schon wie eine wissenschaftliche Abhandlung daherkommt und immer mehr seinen Punkt untermauert: Der Mensch verursacht Artensterben mit immer den "besten Intentionen". Es war extrem interessant, wie sich im Laufe der Geschichte die Perspektive auf die Tierwelt gewandelt hat. Dabei war das Buch nicht mal wertend, sondern eher sehr beschreibend und trotzdem nicht nüchtern - tatsächlich hat es sehr viel in mir ausgelöst. Ich fand's total clever gemacht. Ein sehr tolles Buch irgendwo zwischen Sachbuch und Roman, das ich jedem empfehlen würde, der ein bisschen Interesse an Naturkunde hat.
Ein sooo kluges Buch, das fast schon wie eine wissenschaftliche Abhandlung daherkommt und immer mehr seinen Punkt untermauert: Der Mensch verursacht Artensterben mit immer den "besten Intentionen". Es war extrem interessant, wie sich im Laufe der Geschichte die Perspektive auf die Tierwelt gewandelt hat. Dabei war das Buch nicht mal wertend, sondern eher sehr beschreibend und trotzdem nicht nüchtern - tatsächlich hat es sehr viel in mir ausgelöst. Ich fand's total clever gemacht. Ein sehr tolles Buch irgendwo zwischen Sachbuch und Roman, das ich jedem empfehlen würde, der ein bisschen Interesse an Naturkunde hat.
March 20, 2024
4.5 stars.
An instant classic. Never has the extinction of a species at the hands of human cruelty been portrayed more beautifully. Steller's sea cow may be gone, but its absence has never been felt more keenly💔
Finnish books rarely get translated to English because nobody in the Anglosphere cares about us or our backwater idea of literature, but in case this book ends up being the exception, I highly recommend you check it out.
An instant classic. Never has the extinction of a species at the hands of human cruelty been portrayed more beautifully. Steller's sea cow may be gone, but its absence has never been felt more keenly💔
Finnish books rarely get translated to English because nobody in the Anglosphere cares about us or our backwater idea of literature, but in case this book ends up being the exception, I highly recommend you check it out.
August 13, 2025
Tänään 25.2.2025 sain loppuun kirjan nimeltä Elolliset. Elolliset oli mielestäni hyvä, ihana, hauska, vauhdikas, innostava, koskettava, kaunis, mukava, mukaansa tempaava, mielenkiintoinen ja koukuttava kirja. Elolliset oli mielestäni kirjoitettu samalla tyylillä kuin Tunteiden palo Turku liekeissä 1827, Kesäparatiisin Murhat Kuolema Asuntonäytössä ja Antiikkikauppiaan Kuolema.
Lukiessani kirjaa nimeltä Elolliset minulla tuli mieleeni muistoja Eläinmuseosta.
Elolliset kirjan kansi oli mielestäni todella kaunis.
Minulle tuli todella erittäin oikein hyvä mieli.
Tuulensuojaan
Terve vaan työni tehköön muut
päätin vihdoin nyt korjaan luut
ja häivyn niin ettei kuiski suut
mä tuulen suojaan
Suljen taaksein nyt arkiston
avain viimeinkin teidän on
mut huomatkaa vain mun tiedossain on
tie tuulensuojaan
Tuulensuojaan, tuulensuojaan
pois kiireistäin nyt vihdoin näin
tuulensuojaan, tuulensuojaan
mä paikan sain, kauas huolistain
posti tuskin tietä tuntee,
summerit ei soi ja pahat kielet
miestä täällä haavoittaa ei voi,
tuulensuojaan
Vanhan jaalan toin laituriin
pohjaan painuu se sanottiin
mä töitä tein ja nyt katselee niin
se pohjoisrantaa
Muuan on jonka sinne vien
muuan piiloon ne tietää tien
hän yksin poistaa voi tuskan ja hien
ja rauhaa antaa
Tuulensuojaan, tuulensuojaan
pois kiireistäin nyt vihdoin näin
tuulensuojaan, tuulensuojaan
mä paikan sain, kauas huolistain
posti tuskin tietä tuntee,
summerit ei soi ja pahat kielet
miestä täällä haavoittaa ei voi,
tuulensuojaan
Tuulensuojaan, tuulensuojaan
pois kiireistäin nyt vihdoin näin
tuulensuojaan, tuulensuojaan
mä paikan sain, kauas huolistain
https://youtu.be/U9hHFSj9pz4?si=3NhZK...
😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍 🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍 🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍 🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍 🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍 🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍
Lukiessani kirjaa nimeltä Elolliset minulla tuli mieleeni muistoja Eläinmuseosta.
Elolliset kirjan kansi oli mielestäni todella kaunis.
Minulle tuli todella erittäin oikein hyvä mieli.
Tuulensuojaan
Terve vaan työni tehköön muut
päätin vihdoin nyt korjaan luut
ja häivyn niin ettei kuiski suut
mä tuulen suojaan
Suljen taaksein nyt arkiston
avain viimeinkin teidän on
mut huomatkaa vain mun tiedossain on
tie tuulensuojaan
Tuulensuojaan, tuulensuojaan
pois kiireistäin nyt vihdoin näin
tuulensuojaan, tuulensuojaan
mä paikan sain, kauas huolistain
posti tuskin tietä tuntee,
summerit ei soi ja pahat kielet
miestä täällä haavoittaa ei voi,
tuulensuojaan
Vanhan jaalan toin laituriin
pohjaan painuu se sanottiin
mä töitä tein ja nyt katselee niin
se pohjoisrantaa
Muuan on jonka sinne vien
muuan piiloon ne tietää tien
hän yksin poistaa voi tuskan ja hien
ja rauhaa antaa
Tuulensuojaan, tuulensuojaan
pois kiireistäin nyt vihdoin näin
tuulensuojaan, tuulensuojaan
mä paikan sain, kauas huolistain
posti tuskin tietä tuntee,
summerit ei soi ja pahat kielet
miestä täällä haavoittaa ei voi,
tuulensuojaan
Tuulensuojaan, tuulensuojaan
pois kiireistäin nyt vihdoin näin
tuulensuojaan, tuulensuojaan
mä paikan sain, kauas huolistain
https://youtu.be/U9hHFSj9pz4?si=3NhZK...
😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍 🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍 🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍 🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍 🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍 🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍
January 22, 2024
huh!! upea, parani loppua kohden paljon. rakastan tarinoita, jossa eri aikakausien ja täysin toisilleen tuntemattomien ihmisten välille rakennetaan yhtymäkohtia jonkin yhteisen tekijän kautta. elolliset onnistui mun mielestä tosi hyvin liikkumaan tarinassa vuosituhannelta toiselle niin, että tarina pysyi koko ajana uskottavana ja mielenkiintoisena.
December 4, 2025
I’ve seen books before where the “About the Author” section at the end changes the interpretation of the text drastically, but this is the first one where the “Acknowledgements” finishes off the emotional steamrolling that the text itself started.
This is a story of a sea cow. Well, not "a" sea cow but the species called Steller’s Sea Cow, first described for European science in the eighteenth century and believed to be so endlessly abundant that it was hunted to extinction within a few decades. So for most of the story, which spans three centuries, the sea cow is more of an idea than an acting character, as the eons of its evolution [*] were abruptly ended by shortsighted humans.
[*] There is actually a very poetically written interlude that takes as its temporality, indeed, eons of evolution. I love this combination of the temporality of day-by-day events reconstructed from diaries and evolutionary time.
This is also, ultimately, a story of human vanity and folly: of colonial exploitation grounded in the belief in the endlessness of resources whose sole function is to benefit the imperial masters. Driving entire species to extinction goes hand in hand with the abuse of indigenous populations. (I was reading this simultaneously with Rob Nixon’s "Slow Violence and the Environmentalism of the Poor," and I must say they shed light on the same things, each from its own angle.) The imperial masters in question here are the rulers of the Russian Empire in Alaska right before the colony was sold to the U.S. — but that’s not to say it was a uniquely abhorrent case of imperialism. (I am totally in favor of marking Russian imperialism, historically and contemporarily, as abhorrent; what I’m trying to say is that this type of rule isn’t contrasted with something more benevolent practiced by a different colonial power.)
Instead, the focus on Russian imperialism is clearly because Finland was at the time also subjugated by the same empire as Alaska, and this story is wonderfully place-bound to Finland even when it talks about Alaska, in that it follows the story behind the acquisition of a specific skeleton of the sea cow that was later studied and displayed in Helsinki. We actually follow a few humans to the extent that their disparate and chronologically distant stories are connected by this single skeleton: Steller, as he prepared and hid it soon after the discovery; the last Russian governor of Alaska and his family, who were from Finland, under whose tenure the skeleton is retrieved by Indigenous people and sent to a scholar in Helsinki; that scholar and his (female) illustrator in the late nineteenth century; and finally another scholar and nature conservation activist working on the reconstruction of the same skeleton already in independent Finland.
I honestly don’t know if those people were real (apart from Steller; he certainly was) — were their stories fictional or documentary reconstructions? I could check, probably, but that’s hardly the point if we’re talking about the impact the prose makes. I would probably have preferred to read a bit less about the very racist sensibilities of the governor’s wife, but the fact that I’m bothered by this depiction is already an interesting interaction between the author and me as the reader, one she clearly plants there intentionally.
And then the “Acknowledgements,” as I wrote already in my short immediate review when I finished (I kept that paragraph at the top of this longer review). I won’t spoil it; highly recommend going into this book for that experience. It’s a powerful one.
The English translation, which I read, is already out in the world. It reads well, though my judgment is of limited use — I’m neither a native speaker of English nor do I know Finnish to be able to comment on how the translator handled particular linguistic conundrums. The only thing I would protest is the usage of "the" with "Ukraine," but perhaps that was an attempt to stylize the language with an antiquated feel.
I am grateful to the publisher for inviting me to read this translation through NetGalley. (My very first widget, you guys! It’s an honor to be considered the type of reader who can evaluate such literature.) The opinion above is entirely my own.
***
[Читала в рамках челенджу, протягом якого хочу познайомитися з книжками з країн, з яких досі нічого (умовно сучасного) не читала. Країна 3 – Фінляндія. Ок, насправді, я думала Фінляндію не виставляти як доступну до вибору в цьому челенджі, бо ж читала "Мумі Тролів". Але перші дві країни пішли так невдало з двома DNF, що я вирішила (аби геть не зневіритися в ідеї цього челенджу) зарахувати книгу, яка вже була в процесі і яку я точно планувала дочитати. Так заодно визначилося, що "умовно сучасне" - це буде за останні 50 років.]
Я не буду повторювати все, що я вже написала в детальному відгуку англійською, бо отримала цю книжку як попередню копію-віджет на NetGalley. Це, до речі саме по собі для мене прикметно, бо це мій перший віджет (тобто запрошення до читання попередньої копії за ініціативою видавця, а не на моє прохання). З того, що вони після цього пішли, я зрозуміла, що подолала просто якийсь кількісний показник, але інші запропоновані речі були напряму пов'язані з тим, що я вже з портфоліо певних видавців читала і оглядала. А вгадати, що я цікавлюсь (і маю потрібний освітній бекґраунд для оцінки) серйозною перекладною літературою, яка поєднує теми environmental history та викриття р-ого імперіалізму, з мого профілю на NetGalley досить складно.
Це дуже цікавий, як конструкція, текст. У центрі його уваги - вимерлий вид морської корови, який люди винищили протягом пари десятиліть після його "відкриття" європейцями (в особі німця Стеллера, який був на службі російської імперії) у вісімнадцятому столітті. І тут ідеться про дуже цікаве поєднання темпоральностей: еволюційного часу і миттєвого, порівняно з ним, винищення виду нанівець; людського побутового часу, відновленого за щоденниковими записами; часу, в якому відбуваються парадигматичні зсуви в науці; часу, в якому музейні експонати здатні перетривати і смертність живої істоти, чий скелет стає експонатом, і смертність людей, причетних до того, щоб цей скелет потрапив до певної музейної колекції і там став частиною наукового процесу.
На практиці це означає поєднання історій кількох людей, яких між собою пов'язує дуже мало, окрім власне, цього скелету - і ще (за винятком Стеллера, німця) зв'язку з Гельсінкі чи Фінляндією ширше. Я би не сказала, що всі індивідуальні історії дуже приємні до читання - наприклад, про досить тупу і відверто расистську дружину останнього губернатора Аляски мені би чисто з точки зору читацького задоволення хотілося читати поменше. Але це насправді ставить важливі питання щодо того, що намагається зробити література: можна воліти поменше читати про неприємних людей, але це не змінює того, що вони історично були, в тому чи��лі на досить впливових позиціях, на яких їм було вигідно "тупо" не бачити шкоди, яку завдає їхня діяльність, наприклад, імперська експансія - і природі, і людності захопленої території. Бо це історія не лише про морську корову, а й про структурну глупоту людства, принципову недалекоглядність, яка призвела, зокрема, до винищення численного виду за кілька десятиліть. І якщо в самому романі авторка виводить на якусь несміливо оптимістичну розв'язку, завершуючи випадком можливості парадигмальних змін у ставленні людей до природи (на дуже обмеженому масштабі одного фінського острова, так) - то "Подяки" абсолютно катком проходяться по емоційному читачеві типу мене.
Ще треба сказати, що дуже кльово, коли тексти з таких "менших" літератур потрапляють на англомовний ринок через переклади, та ще й за два роки після оригінального видання, а не коли автор отримав нобелівку.
This is a story of a sea cow. Well, not "a" sea cow but the species called Steller’s Sea Cow, first described for European science in the eighteenth century and believed to be so endlessly abundant that it was hunted to extinction within a few decades. So for most of the story, which spans three centuries, the sea cow is more of an idea than an acting character, as the eons of its evolution [*] were abruptly ended by shortsighted humans.
[*] There is actually a very poetically written interlude that takes as its temporality, indeed, eons of evolution. I love this combination of the temporality of day-by-day events reconstructed from diaries and evolutionary time.
This is also, ultimately, a story of human vanity and folly: of colonial exploitation grounded in the belief in the endlessness of resources whose sole function is to benefit the imperial masters. Driving entire species to extinction goes hand in hand with the abuse of indigenous populations. (I was reading this simultaneously with Rob Nixon’s "Slow Violence and the Environmentalism of the Poor," and I must say they shed light on the same things, each from its own angle.) The imperial masters in question here are the rulers of the Russian Empire in Alaska right before the colony was sold to the U.S. — but that’s not to say it was a uniquely abhorrent case of imperialism. (I am totally in favor of marking Russian imperialism, historically and contemporarily, as abhorrent; what I’m trying to say is that this type of rule isn’t contrasted with something more benevolent practiced by a different colonial power.)
Instead, the focus on Russian imperialism is clearly because Finland was at the time also subjugated by the same empire as Alaska, and this story is wonderfully place-bound to Finland even when it talks about Alaska, in that it follows the story behind the acquisition of a specific skeleton of the sea cow that was later studied and displayed in Helsinki. We actually follow a few humans to the extent that their disparate and chronologically distant stories are connected by this single skeleton: Steller, as he prepared and hid it soon after the discovery; the last Russian governor of Alaska and his family, who were from Finland, under whose tenure the skeleton is retrieved by Indigenous people and sent to a scholar in Helsinki; that scholar and his (female) illustrator in the late nineteenth century; and finally another scholar and nature conservation activist working on the reconstruction of the same skeleton already in independent Finland.
I honestly don’t know if those people were real (apart from Steller; he certainly was) — were their stories fictional or documentary reconstructions? I could check, probably, but that’s hardly the point if we’re talking about the impact the prose makes. I would probably have preferred to read a bit less about the very racist sensibilities of the governor’s wife, but the fact that I’m bothered by this depiction is already an interesting interaction between the author and me as the reader, one she clearly plants there intentionally.
And then the “Acknowledgements,” as I wrote already in my short immediate review when I finished (I kept that paragraph at the top of this longer review). I won’t spoil it; highly recommend going into this book for that experience. It’s a powerful one.
The English translation, which I read, is already out in the world. It reads well, though my judgment is of limited use — I’m neither a native speaker of English nor do I know Finnish to be able to comment on how the translator handled particular linguistic conundrums. The only thing I would protest is the usage of "the" with "Ukraine," but perhaps that was an attempt to stylize the language with an antiquated feel.
I am grateful to the publisher for inviting me to read this translation through NetGalley. (My very first widget, you guys! It’s an honor to be considered the type of reader who can evaluate such literature.) The opinion above is entirely my own.
***
[Читала в рамках челенджу, протягом якого хочу познайомитися з книжками з країн, з яких досі нічого (умовно сучасного) не читала. Країна 3 – Фінляндія. Ок, насправді, я думала Фінляндію не виставляти як доступну до вибору в цьому челенджі, бо ж читала "Мумі Тролів". Але перші дві країни пішли так невдало з двома DNF, що я вирішила (аби геть не зневіритися в ідеї цього челенджу) зарахувати книгу, яка вже була в процесі і яку я точно планувала дочитати. Так заодно визначилося, що "умовно сучасне" - це буде за останні 50 років.]
Я не буду повторювати все, що я вже написала в детальному відгуку англійською, бо отримала цю книжку як попередню копію-віджет на NetGalley. Це, до речі саме по собі для мене прикметно, бо це мій перший віджет (тобто запрошення до читання попередньої копії за ініціативою видавця, а не на моє прохання). З того, що вони після цього пішли, я зрозуміла, що подолала просто якийсь кількісний показник, але інші запропоновані речі були напряму пов'язані з тим, що я вже з портфоліо певних видавців читала і оглядала. А вгадати, що я цікавлюсь (і маю потрібний освітній бекґраунд для оцінки) серйозною перекладною літературою, яка поєднує теми environmental history та викриття р-ого імперіалізму, з мого профілю на NetGalley досить складно.
Це дуже цікавий, як конструкція, текст. У центрі його уваги - вимерлий вид морської корови, який люди винищили протягом пари десятиліть після його "відкриття" європейцями (в особі німця Стеллера, який був на службі російської імперії) у вісімнадцятому столітті. І тут ідеться про дуже цікаве поєднання темпоральностей: еволюційного часу і миттєвого, порівняно з ним, винищення виду нанівець; людського побутового часу, відновленого за щоденниковими записами; часу, в якому відбуваються парадигматичні зсуви в науці; часу, в якому музейні експонати здатні перетривати і смертність живої істоти, чий скелет стає експонатом, і смертність людей, причетних до того, щоб цей скелет потрапив до певної музейної колекції і там став частиною наукового процесу.
На практиці це означає поєднання історій кількох людей, яких між собою пов'язує дуже мало, окрім власне, цього скелету - і ще (за винятком Стеллера, німця) зв'язку з Гельсінкі чи Фінляндією ширше. Я би не сказала, що всі індивідуальні історії дуже приємні до читання - наприклад, про досить тупу і відверто расистську дружину останнього губернатора Аляски мені би чисто з точки зору читацького задоволення хотілося читати поменше. Але це насправді ставить важливі питання щодо того, що намагається зробити література: можна воліти поменше читати про неприємних людей, але це не змінює того, що вони історично були, в тому чи��лі на досить впливових позиціях, на яких їм було вигідно "тупо" не бачити шкоди, яку завдає їхня діяльність, наприклад, імперська експансія - і природі, і людності захопленої території. Бо це історія не лише про морську корову, а й про структурну глупоту людства, принципову недалекоглядність, яка призвела, зокрема, до винищення численного виду за кілька десятиліть. І якщо в самому романі авторка виводить на якусь несміливо оптимістичну розв'язку, завершуючи випадком можливості парадигмальних змін у ставленні людей до природи (на дуже обмеженому масштабі одного фінського острова, так) - то "Подяки" абсолютно катком проходяться по емоційному читачеві типу мене.
Ще треба сказати, що дуже кльово, коли тексти з таких "менших" літератур потрапляють на англомовний ринок через переклади, та ще й за два роки після оригінального видання, а не коли автор отримав нобелівку.
October 16, 2025
Bardzo dobra książka o wymieraniu gatunków i tym, jak ludzie orientowali się, jaki mają wpływ na środowisko naturalne.
January 25, 2025
Tätä kirjaa on paljon hypetetty ihan julkaisuhetkestä lähtien, ja en osaa sanoa että kuinka paljon mun arvostelu perustuu liian korkeisiin odotuksiin.
Mun mielestä tää oli aika sirpaleinen ja epätasapainoinen kokonaisuus. Jotkut osuudet olivat toisiaan pidempiä, enkä välttämättä nähnyt sille mitään perustetta. Esimerkiksi Alaskan kuvernöörin puolison Annan mielensisäistä maisemaa kuvailtiin aivan liikaa, ja se ei mun mielestä ollut mitenkään relevanttia kirjan teemat huomioiden. En myöskään oikein ymmärränyt, miksi mun piti lukea niin monen henkilöhahmon Wikipediasta napattu urapolkua kaunokirjallisella twistillä. Muutenkin musta tuntui, että stellerinmerilehmän ja muiden eläinten kohtalot olivat lähinnä sivuseikkoja, ja olisin kaivannutkin asetelmaa, jossa nämä olisivat olleet pääosassa. Ehkä se pointti olikin, että ihmiset sekoilevat menemään omien itsekkäiden tavoitteidensa saavuttamiseksi ja siinä samalla tuhoavat näitä toiseutettuja muita lajeja. Tämänkin pointin olisi voinut kuitenkin kirjoittaa auki niin, että fokus todella on niissä muissa lajeissa eikä jossain henkilödynamiikoissa.
Tässä oli myös jonkun verran kirjoitusvirheitä, joista en yleensä ole mikään superniuho, mutta näin korkeasti arvostellun teoksen editoinnilta odotan kyllä enemmän.
Oli kuitenkin mielenkiintoista ja tarpeellista lukea siitä, miten näennäisesti hyväntahtoisetkin lähtökohdat ja ihmisen rakastava suhtautuminen luontoon ja sen tutkimiseen edistää luontokatoa. Kyllä tää sai monia keloja liikkeelle, ja pisti surulliseksi ihmisen toiminnan peruuttamattomista seurauksista. Kursiivilla kirjoitetut osuudet olivat mun lemppareita, kun niissä oikeasti keskityttiin stellerinmerilehmän lajin tarinaan. Kieli oli myös paikoin kaunista.
Mun mielestä tää oli aika sirpaleinen ja epätasapainoinen kokonaisuus. Jotkut osuudet olivat toisiaan pidempiä, enkä välttämättä nähnyt sille mitään perustetta. Esimerkiksi Alaskan kuvernöörin puolison Annan mielensisäistä maisemaa kuvailtiin aivan liikaa, ja se ei mun mielestä ollut mitenkään relevanttia kirjan teemat huomioiden. En myöskään oikein ymmärränyt, miksi mun piti lukea niin monen henkilöhahmon Wikipediasta napattu urapolkua kaunokirjallisella twistillä. Muutenkin musta tuntui, että stellerinmerilehmän ja muiden eläinten kohtalot olivat lähinnä sivuseikkoja, ja olisin kaivannutkin asetelmaa, jossa nämä olisivat olleet pääosassa. Ehkä se pointti olikin, että ihmiset sekoilevat menemään omien itsekkäiden tavoitteidensa saavuttamiseksi ja siinä samalla tuhoavat näitä toiseutettuja muita lajeja. Tämänkin pointin olisi voinut kuitenkin kirjoittaa auki niin, että fokus todella on niissä muissa lajeissa eikä jossain henkilödynamiikoissa.
Tässä oli myös jonkun verran kirjoitusvirheitä, joista en yleensä ole mikään superniuho, mutta näin korkeasti arvostellun teoksen editoinnilta odotan kyllä enemmän.
Oli kuitenkin mielenkiintoista ja tarpeellista lukea siitä, miten näennäisesti hyväntahtoisetkin lähtökohdat ja ihmisen rakastava suhtautuminen luontoon ja sen tutkimiseen edistää luontokatoa. Kyllä tää sai monia keloja liikkeelle, ja pisti surulliseksi ihmisen toiminnan peruuttamattomista seurauksista. Kursiivilla kirjoitetut osuudet olivat mun lemppareita, kun niissä oikeasti keskityttiin stellerinmerilehmän lajin tarinaan. Kieli oli myös paikoin kaunista.
November 12, 2025
No início, o livro parece celebrar a curiosidade dos naturalistas e exploradores que se aventuraram a catalogar o mundo. No entanto, à medida que a leitura avança, a autora desmonta esse ideal de pureza científica que a ideia romântica de “naturalista” normalmente considera, dando-nos um retrato lúcido, mas desconfortável, de uma humanidade que, ao desejar compreender a natureza, acaba por destruí-la. Afinal, o estudo e a extinção caminharam sempre lado a lado. Em 1741, a vaca-marinha-de-Steller foi identificada pela primeira vez, no Pacífico Norte, e vinte e sete anos depois desapareceu o último exemplar da espécie. Muitas espécies extinguiram-se precisamente porque foram descobertas, recolhidas, exibidas. É desta trágica ironia que trata grande parte do livro.
Um dos grandes méritos da obra é expor esse lado menos nobre da história da ciência, aquele que mostra que o progresso científico sempre esteve ligado aos interesses económicos e políticos do seu tempo. Mesmo os mais visionários e heroicos naturalistas, ainda que movidos pela curiosidade, também procuravam reconhecimento e influência.
Outra das suas qualidades é a visibilidade que dá a episódios e nomes da História da Biologia que raramente são referidos. Turpeinen ilumina figuras esquecidas — investigadores, assistentes, ilustradores, mulheres esquecidas nos bastidores — e mostra como o saber científico foi construído por uma rede muito mais ampla do que os manuais costumam reconhecer.
A escrita é muito sensorial, melancólica e bela, com belíssimas descrições de paisagens, de ossadas, de corpos marinhos e de arquivos esquecidos, que criam uma atmosfera quase religiosa e alimentam o sentimento de reverência pela vida.
A Existência da Vida é uma meditação sobre o lugar do ser humano no planeta e sugere-nos que a verdadeira extinção não é apenas biológica — é também moral e simbólica: cada espécie perdida representa um silêncio novo no discurso da Terra.
É uma leitura exigente, mas muito interessante.
Um dos grandes méritos da obra é expor esse lado menos nobre da história da ciência, aquele que mostra que o progresso científico sempre esteve ligado aos interesses económicos e políticos do seu tempo. Mesmo os mais visionários e heroicos naturalistas, ainda que movidos pela curiosidade, também procuravam reconhecimento e influência.
Outra das suas qualidades é a visibilidade que dá a episódios e nomes da História da Biologia que raramente são referidos. Turpeinen ilumina figuras esquecidas — investigadores, assistentes, ilustradores, mulheres esquecidas nos bastidores — e mostra como o saber científico foi construído por uma rede muito mais ampla do que os manuais costumam reconhecer.
A escrita é muito sensorial, melancólica e bela, com belíssimas descrições de paisagens, de ossadas, de corpos marinhos e de arquivos esquecidos, que criam uma atmosfera quase religiosa e alimentam o sentimento de reverência pela vida.
A Existência da Vida é uma meditação sobre o lugar do ser humano no planeta e sugere-nos que a verdadeira extinção não é apenas biológica — é também moral e simbólica: cada espécie perdida representa um silêncio novo no discurso da Terra.
É uma leitura exigente, mas muito interessante.
December 21, 2025
Recommend-O-Meter: The aquatic animal lover in me is ECSTATIC
For years and years, the sirenians have been my favorite sea creatures. One of my fondest beach memories was going on a boat to see a dugong sleeping in the open ocean, and one of my fondest aquarium memories was watching rescued manatees munching on cabbages. Which just goes to say that I took this book very seriously while reading.
And let me tell you: I was impressed. When I say I enjoy historical fiction, THIS is the kind of thing I mean.
The story is split into a few parts, each focusing on different people at a different era of time as they meet our dear Steller’s sea cow (and other fascinating animals along the way). We follow its journey from life, to death, to skeleton discovery, to museum life; we see how it’s handled and cared for—or otherwise—by different hands, at different stages of its post-mortem existence.
And, perhaps most importantly, we see human nature. What’s so striking about this book is the way it captures humanity’s greed as well as our unflinching belief that what we are doing is right. That we have the right to play god with Mother Nature herself. And somehow, Turpeinen humanizes this. The author lends a voice to this dichotomy, to the people who claim to love animals and then promptly kill them in the name of knowledge. It’s easy to turn up one’s nose at this fuzzy concept of “Humanity’s Greed” when there’s no face to it; it’s much harder not to sympathize with an individual man who protects birds from poachers, and yet never stops to consider that taking bird eggs for private collection could be equally damaging to a species.
In the great history of biodiversity, we humans are the villains. We are the hunters, the extinguishers of entire species. And nowhere have I felt that sentiment more keenly than right here, with this very book, this over two-hundred-page ode to Steller’s sea cow.
Audio Assessment: Perfect. Stunning. Just the right amount of matter-of-factness and whimsy needed for a historical fiction narration.
[I received an ALC of this book from the publisher on NetGalley. This does not in any way affect the contents of my review.]
For years and years, the sirenians have been my favorite sea creatures. One of my fondest beach memories was going on a boat to see a dugong sleeping in the open ocean, and one of my fondest aquarium memories was watching rescued manatees munching on cabbages. Which just goes to say that I took this book very seriously while reading.
And let me tell you: I was impressed. When I say I enjoy historical fiction, THIS is the kind of thing I mean.
The story is split into a few parts, each focusing on different people at a different era of time as they meet our dear Steller’s sea cow (and other fascinating animals along the way). We follow its journey from life, to death, to skeleton discovery, to museum life; we see how it’s handled and cared for—or otherwise—by different hands, at different stages of its post-mortem existence.
And, perhaps most importantly, we see human nature. What’s so striking about this book is the way it captures humanity’s greed as well as our unflinching belief that what we are doing is right. That we have the right to play god with Mother Nature herself. And somehow, Turpeinen humanizes this. The author lends a voice to this dichotomy, to the people who claim to love animals and then promptly kill them in the name of knowledge. It’s easy to turn up one’s nose at this fuzzy concept of “Humanity’s Greed” when there’s no face to it; it’s much harder not to sympathize with an individual man who protects birds from poachers, and yet never stops to consider that taking bird eggs for private collection could be equally damaging to a species.
In the great history of biodiversity, we humans are the villains. We are the hunters, the extinguishers of entire species. And nowhere have I felt that sentiment more keenly than right here, with this very book, this over two-hundred-page ode to Steller’s sea cow.
Audio Assessment: Perfect. Stunning. Just the right amount of matter-of-factness and whimsy needed for a historical fiction narration.
[I received an ALC of this book from the publisher on NetGalley. This does not in any way affect the contents of my review.]
December 12, 2025
Już kiedy przeczytałam opis czułam, że to może być dobra książka, ale nie przypuszczałam, że zrobi na mnie aż TAKIE wrażenie. I że podziękowania będę czytała z gulą w gardle, ponieważ autorka dziękuję każdemu kolejnemu wymarłemu gatunkowi, wymieniając je z nazw.
Powieść, a jak reportaż. Opowieść, która wciąga i której chce się słuchać i słuchać (albo czytać jak ja). Zaczyna się od morskiej wyprawy, która była początkiem końca życia krowy morskiej, a później poznajemy też inne gatunki, do których wymarcia człowiek przyłożył rękę.
Niezwykle fascynująca książka, ale i przejmująca. Przytłaczająca tym, co nasz gatunek robi innym. Naszą głupotą. Egoizmem. Totalnie mnie to rozwaliło.
To miała być dobra książka, a dostałam powieść, która wyląduje w mojej topce tego roku.
Panie Sebastianie, dziękuję za ten piękny przekład 💙.
Powieść, a jak reportaż. Opowieść, która wciąga i której chce się słuchać i słuchać (albo czytać jak ja). Zaczyna się od morskiej wyprawy, która była początkiem końca życia krowy morskiej, a później poznajemy też inne gatunki, do których wymarcia człowiek przyłożył rękę.
Niezwykle fascynująca książka, ale i przejmująca. Przytłaczająca tym, co nasz gatunek robi innym. Naszą głupotą. Egoizmem. Totalnie mnie to rozwaliło.
To miała być dobra książka, a dostałam powieść, która wyląduje w mojej topce tego roku.
Panie Sebastianie, dziękuję za ten piękny przekład 💙.
Read
June 25, 2025Trobareu la ressenya en vídeo a instagram:
https://www.instagram.com/reel/DLVRU0...
https://www.instagram.com/reel/DLVRU0...
October 19, 2025
Ta książka to hołd oddany naturze. Napisana interesująco oraz rzeczowo, z dużą przestrzenią do refleksji nt. zmian pochodzenia antropogenicznego. Zostaje z czytelnikiem.
June 20, 2024
Iida Turpeisen Elolliset (S&S, 2023) keikkuu edelleen kirjaston varatuimpien teosten listan kärjessä, oli Finlandia-ehdokkaana ja saihan se toki myös HS:n kirjallisuuspalkinnon. Eikä suotta, sillä teoshan on kerrassaan upea.
Turpeisen palasista koottu tarina, totuuteen pohjaava ja tarvittaessa kuviteltu, kulkee 1700-luvun tutkimusmatkan kautta nykypäivän Helsingin Eläintieteelliseen museoon. Palelen Stellerin kanssa Beringinsaaren rannalla, silitän Constancen kanssa konservoitujen lintujen höyhenpeitettä, piirrän Olsonin kanssa pieniä hämähäkkejä, seison Grönvallin kanssa Aspskärin lintusaaren rannalla ja sanon ei.
Kaiken keskellä kulkee lähes myyttinen stellerinmerilehmä, jonka harvinainen luuranko löytyy tosiaan Helsingistä. Tämä ihmeellinen ja valtava sireenieläin ensin löydetään ja sitten tuhotaan perusteellisesti, tuomitaan sukupuuttoon.
Pidän Turpeisen hiljaisesta tavasta kirjoittaa. Hänen henkilönsä eivät ole kovaäänisiä, vaan pikemminkin hiljaisia ja työlleen omistautuneita, eivät ehkä aivan kiinni tässä maailmassa. Huomaan lukevani itsekin hiljaa ja keskittyen, tuntuu kuin istuisin hiljaisissa ja melko pölyisissä työhuoneissa ja varastoissa.
Lukiessa huomaan pitäväni tutkimusretkikunnista kertovista kirjoista, siis niistä missä kutakuinkin kaikki menee pieleen, sairastetaan keripukkia, menetetään varusteet, kohdataan kurjuutta ja kuolemaa. Jotain vetoavaa niissä silti on, ja ehkä siksi niistä kirjoitetaankin. Ja onhan siinä jotain ihmeellistä, että on lähdetty ihmetystä ja intoa täynnä etsimään uutta, dokumentoimaan ja keräämään.
Samalla se on toki röyhkeää ja monin tavoin käsittämätöntä. Millä oikeutetaan se, että on tärkeämpää saada kartoittaa uuden eläimen luusto ja sisälmykset kuin antaa sen elää lajityypillistä elämäänsä?
Elolliset oli minulle surullinen, painava ja kaunis teos. Se katsoo elämää ja eläviä analyyttisesti, mutta samalla lempeästi. Se ei kaunistele ihmisen tekoja, vaan näyttää ne yhtä tarkasti kuin numeroimansa luut ja spriihin säilömänsä hämähäkit, asettaa ne tarkasteltavaksi.
Itkettää.
Turpeisen palasista koottu tarina, totuuteen pohjaava ja tarvittaessa kuviteltu, kulkee 1700-luvun tutkimusmatkan kautta nykypäivän Helsingin Eläintieteelliseen museoon. Palelen Stellerin kanssa Beringinsaaren rannalla, silitän Constancen kanssa konservoitujen lintujen höyhenpeitettä, piirrän Olsonin kanssa pieniä hämähäkkejä, seison Grönvallin kanssa Aspskärin lintusaaren rannalla ja sanon ei.
Kaiken keskellä kulkee lähes myyttinen stellerinmerilehmä, jonka harvinainen luuranko löytyy tosiaan Helsingistä. Tämä ihmeellinen ja valtava sireenieläin ensin löydetään ja sitten tuhotaan perusteellisesti, tuomitaan sukupuuttoon.
Pidän Turpeisen hiljaisesta tavasta kirjoittaa. Hänen henkilönsä eivät ole kovaäänisiä, vaan pikemminkin hiljaisia ja työlleen omistautuneita, eivät ehkä aivan kiinni tässä maailmassa. Huomaan lukevani itsekin hiljaa ja keskittyen, tuntuu kuin istuisin hiljaisissa ja melko pölyisissä työhuoneissa ja varastoissa.
Lukiessa huomaan pitäväni tutkimusretkikunnista kertovista kirjoista, siis niistä missä kutakuinkin kaikki menee pieleen, sairastetaan keripukkia, menetetään varusteet, kohdataan kurjuutta ja kuolemaa. Jotain vetoavaa niissä silti on, ja ehkä siksi niistä kirjoitetaankin. Ja onhan siinä jotain ihmeellistä, että on lähdetty ihmetystä ja intoa täynnä etsimään uutta, dokumentoimaan ja keräämään.
Samalla se on toki röyhkeää ja monin tavoin käsittämätöntä. Millä oikeutetaan se, että on tärkeämpää saada kartoittaa uuden eläimen luusto ja sisälmykset kuin antaa sen elää lajityypillistä elämäänsä?
Elolliset oli minulle surullinen, painava ja kaunis teos. Se katsoo elämää ja eläviä analyyttisesti, mutta samalla lempeästi. Se ei kaunistele ihmisen tekoja, vaan näyttää ne yhtä tarkasti kuin numeroimansa luut ja spriihin säilömänsä hämähäkit, asettaa ne tarkasteltavaksi.
Itkettää.
Displaying 1 - 30 of 814 reviews