Mestari

by Hannu Mäkelä

Eino Leino vietti elämänsä viimeiset päivät ystäviensä Sténien hoivissa Riitahuhdan talossa Nuppulinnassa, lähellä Jokelan asemaa. Pitkän kiertolaiselämän jälkeen runoilija oli saanut rauhallisen levähdyspaikan ja tulevaisuus tuntui valoisammalta: muistelmateos Elämäni kuvakirja oli osoittautunut myyntimenestykseksi ja Leino alkoi sanella sille jatkoksi toista osaa. Muitakin työsuunnitelmia hänellä oli, yhtenä kadonneen Mestari-runokokoelman kirjoittaminen uudelleen. Sairaus kuitenkin voitti. Leino kuoli tammikuun kymmenentenä 1926, 47-vuotiaana.

Hannu Mäkelän Mestari on Eino Leinon omille teksteille ja ajatuksille rakentuva elämäkertaromaani Suomen rakastetuimmasta runoilijasta. Tarina rajoittuu ulkoisilta tapahtumiltaan Leinon viimeisiin päiviin, mutta sisältää Leinon koko elämän.
Kertojana on Leino itse, näkökulma on hänen. Lapsuuden Hövelö, äiti, Hämeenlinnan kouluvuodet, ystävät, naiset, Freya Schoultz, Hella Wuolijoki, Aino Kallas, L. Onerva, matkat Italiaan ja Viroon, runoilijantien käännekohdat – kaikesta elämässään tärkeästä runoilija tekee nyt tiliä yksinäisessä vinttikamarissa.

Genres: Historical Fiction, Finnish Literature, Fiction

572 pages, Hardcover

First published January 1, 1995

About the author

Born in Helsinki in 1943, Hannu Mäkelä was trained as a teacher, yet worked for 20 years as a literary editor for Otava Publishing Company. The winner of numerous literary awards, including the coveted Finlandia Prize in 1995, Hannu Mäkelä has been an independent writer since 1986. His works include children’s books, novels, radio and TV plays, anthologies of prose, and poetry.
Mäkelä´s first books were published in 1965 and had since published over 170 literature works.
Mäkelä had been studying Eino Leino´s work already in the beginning of his career by editing several collections of Eino Leino´s poetry. During the last few years Leino and also L. Onerva has been a centerpiece of Mäkelä´s research. Mäkelä´s book "Mestari" (1995) is the story of Eino Leino. Also "Nalle ja Moppe" (2003) which was a double autobiography of Leino and L. Onerva streghtened the meaning of L. Onerva´s work. The importance of L. Onerva´s literature work has been increased through Mäkelä´s two compilations of L. Onerva´s poetry which has never been published before: "Siivet" (2004) and Pilvet ja aurinko (2005).


http://hannumakela.com/index.php?modu...

Reviews

[Heidi · Rating 1 out of 5]

Kuusisataa sivua kitisevää Eino Leinoa. Sääliksi käy ja vihaksi pistää, joko runoilija itse jos moinen marisija oli tai sitten kirjailija, joka hänet sellaiseksi kuvaa. Mäkelän kieli tuntuu falskilta entisaikojen mukaelmalta. En tunnetusti ole paksujen kirjojen ystävä, sillä harvoin sivumäärä tuo lisää teokseen, ei nytkään. Kaikin puolin elämäni tuskaisin kaunokirjallinen lukukokemus. Ush.

[Paula Lukkariniemi · Rating 5 out of 5]

Tänään 24.8.2025 sain loppuun kirjan nimeltä Mestari Eino Leinon elämä ja kuolema. Mestari Eino Leinon elämä ja kuolema oli mielestäni hyvä, ihana, hauska, vauhdikas, innostava, koskettava, kaunis, mukava, mukaansa tempaava, mielenkiintoinen ja koukuttava kirja.
Lukiessani kirjaa nimeltä Mestari Eino Leinon elämä ja kuolema minulle tuli sellainen tunne että Eino Leino olisi istunut huoneeni sohvalla ja kertonut minulle kaiken ja kirjassa esiintynyt ruokarouva olisi ollut Syrjästäkatsojan tarinoita sarjan Ida.
Minulle tuli todella erittäin oikein hyvä mieli.
Nocturne
Ruislinnun laulu korvissani,
tähkäpäiden päällä täysi kuu;
kesä-yön on onni omanani,
kaskisavuun laaksot verhouu.
En ma iloitse, en sure, huokaa;
mutta metsän tummuus mulle tuokaa,
puunto pilven, johon päivä hukkuu,
siinto vaaran tuulisen, mi nukkuu,
tuoksut vanamon ja varjot veen;
niistä sydämeni laulun teen.
Sulle laulan neiti, kesäheinä,
sydämeni suuri hiljaisuus,
uskontoni, soipa säveleinä,
tammenlehvä-seppel vehryt, uus.
En ma enää aja virvatulta,
onpa kädessäni onnen kulta;
pienentyy mun ympär' elon piiri;
aika seisoo, nukkuu tuuliviiri;
edessäni hämäräinen tie
tuntemattomahan tupaan vie.
https://youtu.be/IZQXD2FAinQ?si=Mw6Is...
😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍 🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍 🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍 🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍 🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍 🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍 🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍

[Markus Pietilä · Rating 4 out of 5]

Tavoitteena lukea kaikki Finlandia-palkintoehdokkaat:
(1984-1991, 1993: 80/80)
(1992: 7/8)
1995: 1/6
1984-2022: 88/262

4-/5. Olen pyrkinyt lukemaan jokaiselta vuodelta viimeiseksi Finlandia-voittajan, mutta nyt luinkin kahdelta vuodelta sen ensiksi (vuodelta 1995 Hannu Mäkelän Mestarin ja vuodelta 1994 Eeva Joenpellon Tuomari Müller, hienon miehen). Nämä olivat omien vuosiensa paksuimmat teokset ja pakkasin ne mukaan ulkomaanmatkalle. Helpompi kuljettaa kahta paksua kuin useampaa ohutta. Molemmat teokset jättivät mielestäni toivomisen varaa, enkä pystynyt niitä lukiessani kuvittelemaan, että nämä olisivat myös omasta mielestäni vuosiensa parhaat teokset. (Ja nyt kun olen tätä kirjoittaessani lukenut jo muitakin ehdokkaita vuosilta 1994-95, olen tosiaankin löytänyt molemmille vuosille ainakin sen yhden mielestäni paremman – ja vielä selvästikin paremman! – teoksen.) Annoin molemmille kuitenkin sen turvallisen arvosanan 4-/5 hyvän ja erinomaisen väliltä. Kun olen lukenut kaikki vuosien 1994-95 ehdokkaat, kirjoitan vielä päivityksen tämän kirjauksen alle.

Mutta vielä jotakin erityisesti tästä Hannu Mäkelän Mestarista. Mestari on kaikista tähänastisista Finlandia-ehdokkaista kolmanneksi sivurikkain (Hannu Salaman Finlandia-sarjan, 732s, ja Matti Pulkkisen Romaanihenkilön kuoleman, 639s, jälkeen, jotka molemmat olivat ehdolla 1985). Mestari oli lukukokemuksena samankaltainen kuin juuri edellä lukemani vuoden 1993 voittaja Bo Carpelanin Urwind. Sitä vain luki tekstiä eteenpäin, eikä oikein mikään pysäyttänyt ja kiinnostanut sen vertaa, että olisi oikeasti ajatellut, että mitä tuli juuri luettua. (Oliko tämä vain 572 sivua Eino Leinon suuhun kirjoitettua narinaa siitä, ettei ihastukselta saa toivottua vastakaikua omiin tunteisiinsa?)

Lisäys: Ja oma Finlandiani menee Jari Tervolle. Mielestäni aivan se terävin kärki puuttui tältä vuodelta, mutta Pyhiesi yhteyteen tuli kuitenkin hyvin lähelle sitä. Ei voi mitenkään välttyä vaikutelmalta, että Jari Tervon palkitsemattomuus Finlandialla ja hänen tuotantoonsa (ja sen tasoon) nähden verraten pieni ehdokkuuksien määrä (1995, 1999, 2004) johtuu ulkokirjallisista asioista. Briljantin sanavalmis ja pisteliäskin TV-kasvo – joka on vieläpä menestynyt taloudellisesti hyvin kirjoillaankin – ei ole ehkä ainakaan suomalaisessa kulttuurissa se ensimmäinen, joka haluttaisiin palkita – mielummin vaikka vähän työntää alas. Mutta eihän tällaisten tekijöiden pitäisi antaa vaikuttaa, kun ehdokkaita valitaan ja niistä sitten yksi palkitaan. Vain teosten laadun pitäisi merkata – olipa kirjoittajan persoona mitä hyvänsä. Näin siis ideaalissa maailmassa – jossa emme kuitenkaan elä. Ennustan, että kun paine Jari Tervon palkitsemattomuudesta käy liian kovaksi, raati ottaa hänet palkintoehdokkaaksi – ja diktaattori lopulta pakitseekin hänet – teoksella/-sta, joka ei ole hänen parhaansa eikä edes sen vuoden paras ehdokas.

4+ Jari Tervo: Pyhiesi yhteyteen 1995
4+ Maarit Verronen: Pimeästä maasta 1995
4 Sisko Istanmäki: Liian paksu perhoseksi 1995
4 Carola Sandbacka: Ellen Llewellyn 1995
4- Veronica Pimenoff: Risteilijät 1995
4- Hannu Mäkelä: Mestari 1995V

[Taneli Repo · Rating 1 out of 5]

Mestari voitti Finlandia-palkinnon vuonna 1995 eli se oli Maria-Liisa Nevalan (s. 1943) mielestä paras sinä vuonna julkaistu romaani Suomessa. Mahtoikohan Nevala edes lukea kirjaa? Tähän mennessä lukemistani Finlandia-voittajista Mestarissa on nimittäin ollut ehdottomasti suurin pakkopullan maku, ja kirjan loppuun saaminen oli täyttä työtä ja tuskaa.

Hannu Mäkelän elämäkertaromaanissa on äänessä fiktiivinen Eino Leino 1920-luvun alussa, jolloin Leino oli jo elähtänyt juoppo. Leinon kuolemasta on kulunut jo niin kauan, että harva muistaa, että Leino ei ryypännyt paljonkaan vähemmän kuin Pentti Saarikoski eikä myöskään elänyt merkittävästi vanhemmaksi.

Mäkelä kirjoittaa Leinoa imitoivaan runolliseen tyyliin, ja pieninä annoksina tällainen teksti voisi toimiakin. Mestari on kuitenkin juoneensa ja sisältöönsä nähden tolkuttomasti ylipitkä opus ja "Leinon" runoiluun kyllästyy nopeasti. Sen aiheina ovat loputon jaarittelu naisenkipeydestä, viinankipeydestä ja rahapulasta. Yritin yrittämistäni keksiä, miksi Mestarin pitäisi kiinnostaa minua, mutta vastausta ei löytynyt edes kolmesta ja puolen sadasta tiiviisti kirjoitetusta sivusta.

Tyylinäyte:

"Se ei ole vailla hyviä enteitä, vaikka väsyttää. Mutta taas on rakentunut runo eteenpäin, Mestari auttaa, kun pyydän, kun olen oikeasti nöyrä. Lähellä päämäärää, tai kaukana, mutta luovuttaa en saa. Oleellinen kaikki on tässä. Elän kuin Suitsin museossa Hannaa ennen; elän, voin jatkaa työtä. Aino auttoi. On se kumma. Rahaa kääri aina kokoon jostain, herra Nissisen tutuksi tuli Otavan konttoorissa. Pikkuinen nainen, niin kuin Hella. Miten juuri nämä pienet rahan luokse löytävät?"

Esimerkkikappale on satunnaisotanta. Koko romaani on samanlaista kakkaa. Ei, ei kyllä oikeasti voisi vähempää kiinnostaa.

[Fizzycola · Rating 3 out of 5]

Parempi kuin mitä pelkäsin.

Minulle Leino on aina ollut se suurin. Lapsesta asti olen rakastanut Helkavirsiä, eivätkä Loirin lauletut versiot runoista ole suinkaan muuttaneet mielipidettäni kielteiseen suuntaan.

Paksun kirjan lukeminen "leino-kielellä" ei ollut niin raskasta kuin kuvittelin. Oli myös mielenkiintoista lukea mestarin auringonlaskun ajasta, tosin aika järkyttävää, pala kurkussa sitä piti välillä lukea.

[HMI · Rating 3 out of 5]

An interesting "fictional biography" or biography in a novel form about one of the best known Finnish poets, Eino Leino.

[Mona Kokkonen · Rating 3 out of 5]

Finlandia winner 1995.

I'm on a project to read every Finlandia winner book. A few ones missing!