Olin kuullut paljon kehuja Hannu Väisäsen Viisikosta jo ennen kuin siihen tartuin. Tavallaan olinkin samaa mieltä kehujien kanssa, ja sitten kuitenkin toisaalta... Vähän vaikea sanoa.
Mutta selkeästi oli kaksi lukua, joista pidin erittäin paljon: Sisarpuolet ja Vanhuskorpi. Sisarpuolissa Väisänen mielestäni ottaa kantaa maahanmuuttoon ja tekee sen hauskalla tavalla, samoin Vanhuskorpi on kritiikkiä nykyiselle vanhustenhoidolle. Kirjassa oli myös hauskaa huumoria ja kaunista lämpöä.
Helena Ruuska HS:ssä kirjoitti kirjasta mm näin:
"Antero on fiksoitunut ranskalaisuuteen ja Aleksi Nepaliin. Sisko uskoo enkeleihin, Santeri hortoilee humalan ja Jumalan välillä. Sakarin elämää varjostaa kehitysvamma."
Se on hyvin kuvattu.
Kuinka todellisia nämä henkilöt ovat Väisäsen siskona ja veljinä, sitä en tiedä. Mutta vaikuttavat hyvin todellisilta.