Kauniin parantajaneidon ja ylhäisen ritarin intohimoinen rakkaustarina
Vendela Dalhus on elänyt syntymästään asti sukulaistensa hoivissa Turussa. Hän on häikäisevän kaunis ja viisas, ja häntä on pienestä pitäen opetettu parantajaksi. Mutta mitä hyötyä on taidoista ja viehättävästä ulkomuodosta, jos myötäjäiset puuttuvat?
Turun tuomiokirkossa Vendela kohtaa ritari Hartman Garsen. Hartman Garse on mahtava valtakunnan ylimys, jota köyhän orpotytön ei sovi edes ajatella. Mutta Vendela ajattelee. Kun Vendela sitten joutuu suuren kauppiassaattueen mukana matkalle Viipuriin, hän saa ilokseen huomata, että saattuetta johtaa tutunoloinen ritari. Luvassa on matka täynnä seikkailua ja kohtalokkaita käänteitä.
Kaari Utrio on neljän vuosikymmenen ajan ollut yksi Suomen suosituimpia kirjailijoita. Hänen historiallisia romaanejaan ja tietokirjojaan lukee koko kansa jo kolmessa polvessa. Utrio korostaa teoksissaan naisen merkitystä ja voimaa, ja samalla vastuuta, yhteiskunnan koossapitävänä tekijänä. Hänen kirjoissaan nousee hämärästä esiin arjen historia ja lapsen historia. Kaari Utrion vaikutus suomalaisen naisen ajatteluun on kenties merkittävämpi kuin kenenkään muun yksityisen ihmisen. Utrion romaaneissa kansamme menneisyys kuvastuu tarkkaan tutkittuna tietona, johon kietoutuvat tarinat, seikkailut, romantiikka ja huumori. Utrion tuotanto on lajissaan ainutlaatuista Suomessa. Viime aikoina kirjallisuuskritiikki on maininnut Utrion Mika Waltarin seuraajana.
Ensimmäinen Kaari Utrioni, ja viihdyin hyvin kirjan parissa. Kirjassa kuvataan mielenkiintoisesti keskiaikaisten ihmisten elämää ja mielenmaisemaa. Utrio keskittyy etenkin yhteiskunnan valtasuhteisiin, rakkaussuhteisiin ja uskontoon. Immersiivisyyttä hieman häiritsi tarkat historian "oppitunnit" tarinan keskellä, mutta toki ne tekivät kirjasta paljon opettavaisemman kuin se olisi ollut ilman. Itse tarina muistuttaa (kansan)satua opetuksineen, ritareineen ja linnaneitoineen ja vaikuttaa ajalleen uskolliselta.
Tämä helppolukuinen kirja johdatti keskiaikaiseen Turkuun ja Viipuriin. Ihmisten elämä oli täynnä väkivaltaa ja kuolemaa, uskonnon harjoittamista ja ristiriitaisia sääntöjä. Varsinainen juoni oli se ennalta arvattava klassinen kertomus - nuori nainen kaipaa rakastaan - mutta keskiaikainen miljöö tarjosi niin hienot puitteet, että kirjan halusi lukea hetkessä läpi.
En osaa vieläkään varmaksi sanoa että onko tämä nyt kolme vai neljä tähteä, mutta annetaan neljä koska tykkäsin kuitenkin lukukokemuksesta ja tarina oli hauska. Vertaan tätä vain koko ajan Utrion Yksisarviseen, ja siihen verrattuna tämä kirja on mielestäni varsin hailakka, mistä syystä pohdiskelen kolmen tähden antamista. Hahmot tekivät mielestäni myös ajoittain hyvin omituisia päätöksiä mistä syystä kirjaan tuli aika-ajoin omituisen koominen tunnelma, toki ne loivat tästä mukavan keveän tarinan ja hymyilin kirjaa lukiessani useampaankin otteeseen, mutta silti jäin hieman mietiskelemään että mitä ihmettä tapahtui? Tykkäsin kuitenkin jälleen kerran Utrion tavasta kuvailla tapahtumia ja ympäröivää maailmaa, minkä johdosta tarinaan pääsee helposti sisään. Varsinainen rakkaushömppähän tämä loppujen lopuksi on, mutta mahtuu tähän onneksi paljon muutakin!
Historical book with tragedy, mystery and romance.
At times I got frustrated as our hero was not the hero I wanted him to be. He was humane, fallible and far from perfect. However, the storytelling let's us follow Vendela's and her kinght's growth throughout the years.
Suomalaisten rakastaman kirjailijan Kaari Utrion Vendela kertoi 1300-luvulla eläneestä 16-vuotiaasta jalosukuisesta, mutta köyhästä Vendelasta, joka oli tuohon aikaan jo hyvinkin naimaiässä ja ihastunut. Vendelan äiti oli kuollut ja niin luultavasti isäkin, jotakin sekavaa isän suvussa oli, eikä hänelle kerrottu mitä.
Kaari Utrio on kirjoittanut upeita historiallisia romaaneja, tietokirjoja ja lasten- ja nuortenkirjoja. Vendela oli vastustamaton ja koukuttava tarina patriarkaaliselta 1300-luvulta, jolloin miehet omistivat naiset ja lapset sekä päättivät näiden asioista. Kaari Utrio on tehnyt loistavaa taustatyötä, joten upposin Vendelan tarinaan ja siirryin 1300-luvun maisemiin sulavasti ja suurella mielenkiinnolla.
Ilmeisesti elämäni ensimmäinen Utrio. Tähtiä historiallisesta kuvauksesta, uskon, että faktat ovat faktoja. Juonen kuljetuskin oli melko vetävää, mutta loppujen lopuksi tavoitteena kuitenkin oli, että Vendela saa oikean miehen ja flaneeraa Turun torilla koruineen kalliissa vaatteissa. Mikäs siinä, mutta en heti perään hae lisää Utrioita.
Viihdyttävä ja helppolukuinen kirja, jonka tarina pitää otteessaan. Keskiaikaisen elämän ja tapojen kuvaus on taitavaa ja todentuntuista, henkilöhahmot moniulotteisia ja mielenkiintoisia. Juoni on jokseenkin ennalta-arvattava, mutta tarjoaa myös yllätyksiä. Kirja kuvaa hyvin suvun, omaisuuden ja maineen merkitystä etenkin naisen elämään ja mahdollisuuksiin.
Mielenkiintoinen tarina, tavallaan rasittava päähenkilö, jonka puolella kuitenkin tulee lopulta oltua. Monta hahmoa kirjassa tekisi mieli vetää lättyyn. Taattua Utriota tarkkoine historiankuvauksineen ja kuumine ritareineen!
Though fiction, it gives out a rather realistic impression of the life in the 1300 Middle Age Finland. Even if the ending is clear to all, Kaarle Utrio manages to make the book an enjoyable journey throughout the pages and a truly entertaining read for all history fans.