Miksi ihmissuhteet ovat joillekin niin järjettömän vaikeita? Tragikoomisessa esikoisromaanissa Bridget Jones kohtaa Sally Rooneyn.
Suomalainen Maija saa assarinpestin halpaan true crimeen erikoistuneesta tuotantoyhtiöstä Lontoossa. Firma lähtee Tokioon kuvaamaan sarjaa japanilaisista sarjamurhaajista. Reissulla Maija saa flashbackeja tokiolaisesta ensirakkaudestaan. Moni asia ei mennyt hyvin, ja suhteen jälkeen Maija ei ole seurustellut. Onko päälleni langetettu kirous, Maija miettii. Miksi miesten kanssa on aina niin vaikeaa?
Herkullisen melankolinen ja vilpittömän toiveikas teos rakkauden etsinnästä kysyy, miten pitää yllä uskoa rakkauteen silloinkin kun kaikki epäonnistuu.
Kirja on hyvä muistutus, että unelmien toteuttaminen näyttää hyvin erilaiselta ulospäin kuin silloin, kun niitä elää todeksi. Kielikoulu Tokiossa tai työskentely tv-alalla Lontoossa kuulostaa ylivoimaisen coolilta ja upealta, mutta Hämäläisen kirjan päähenkilö Maija on hermoheikko ruikuttaja, joka ahdistuu mm. kaikesta ja itkeskelee ihmissuhdekiemuroissaan.
Mitä luimme kerran -blogin Laura on kirjoittanut hyvin siitä, miten kirjallisuuden tasa-arvo on vielä kaukana, ja miesten omaelämäkerralliset horinat ovat helpommin korkeakirjallisuutta ja naisten puolestaan viihdettä ja hömppää. Hämäläisen kirjassa puidaan kuukautisia, seksitauteja, abortin tekemistä ja yhdyntäkipuja tavalla, joka ei ole lainkaan viihteellinen, vaan yhteiskunnallinen taso esimerkiksi hoitoonpääsyn vaikeudesta tulee vahvasti esiin.
Samaistuin lukijana eniten ulkomailla asumisen herättämiin tunteisiin. Maijan matka kotiseudulle Varsinais-Suomeen, lapsuudenkodin lakanat, helpotuksen tunne kun lentokone laskeutuu takaisin Lontooseen, kaksikielisten perheiden tarkkailu lentokentällä. Tiedän tarkalleen, mitä kirjoittaja tarkoittaa.
Muistan lukeneeni Hämäläisen blogia joskus vuosia, vuosia sitten, kun hän asui Japanissa. Lukiessani kirjaa mietin vähän liikaakin, miten paljon kirjassa on hänen omaa elämäänsä.
Kirja tuntui tavoittelevan Sally Rooneyn ja vastaavien kirjoittajien kepeää syvällisyyttä ja ajoittain siinä onnistuikin. Hyvin piti otteessaan, mutta mietin, että oliko hajanaisuus ja tietynlainen epätasaisuus tahatonta vai tietoinen tyylivalinta.
Ai että, viihdyin tämän parissa! Kuten jo toisaalla kirjoitin, suosittelisin tätä ehkä esimerkiksi Sisko Savonlahden ja Sally Rooneyn tyylistä ja teemoista pitäville lukijoille.
paras hetkeen lukemani romanttinen komedia juuri siksi ettei tää kirja ole romanttinen komedia.
ensialkuun en innostunut japani-flashbackeista, koska hyppelevä fokus on musta usein tylsä elementti kirjoissa. yllätyin onneksi positiivisesti ja rakastuin maijan japani-elämään.
tää kirja menee ehdottomien lemppareiden listalle, koska tää onnistu tuottamaan sellaisia tuntemuksia mitä bridget jones -elokuva on mulle tuottanut tän pienen ja makean elämäni aikana.
Kirja oli lopulta ihan erilainen kuin mitä ajattelin, mutta tykkäsin paljon! Hienosti yhdistelty vakavia teemoja ja huumoria. Hahmot oli myös kaikki mielenkiintoisia ja aikajanalla hyppely toimi hyvin.
Kirjan alussa mietin, että ajaako tällaisten milleniaaleille tuputettujen väitetysti samaistuttavien autofiktioiden ja/tai nykykirjallisuuden lukeminen mut muuttumaan yhdeksi Hesarin mieskriitikoista, jotka eivät nää naisten "kiusallisissa kuukautiskirjoissa” mitään arvokasta, vaikka miesten diagnosoimattomasta masennuksesta, seksifantasioista ja angstauksesta on kaikki sukupuoleen katsomatta pakotettu lukemaan koko iäisyys.
Luin tämän jälkeen kirjaa vielä kuvaillun "tragikoomiseksi esikoisteokseksi, jossa Bridget Jones kohtaa Sally Rooneyn" ja kauhistuin entisestään. Vaikka saisin sysättyä sivuun sisäistetyn naisvihani, niin tämä ei kuulosta kirjalta mulle. Kaunis kansi ja Japanin maininta ei välttämättä riitäkään… Koska opin?
Voin ilokseni raportoida olleeni väärässä.
Teos ja sen päähenkilö Maija sekä muut hahmot ovat lopulta sopivan aitoja ja vaikka suomalaisen Bridget Jonesin tragikomiikka ei ole ehkä lempiaiheeni, on myönnettävä, että suomalaisissa kirjoissa on se ✨jokin✨, jota samanlaiset ulkomaiset kirjat eivät täysin saavuta. Vaikka näissä on osaksi universaaleja esim. naiseuteen tai seksuaalisuuteen liittyvia spesifejä teemoja, niin toinen puoli eli vaikkapa kansallisuuteen, asuinpaikkaan ja kulttuuriin liittyvät asiat eivät välttämättä koskaan välity tai käänny aivan täysin. Voin vain kuvitella kuinka esim. ulkomailla pidempään asuneille tästä löytyy samastumispintaa.
Kirjassa oli ajoittain läikähdyksiä tuoreista ja hyvin samaistuttavista ajatuksista, vaikka samankaltaisia kirjoja olen lukenut muutamia. Vaikka en samaistu päähenkilö Maijaan kovin paljon, ovat teemat, hahmot ja tapahtumat silti osaltaan täysin tuttuja ja toisaalta myös sopivan kaukana omasta elämästä, esim. Lontoossa asuminen tai televisiomaailmassa työskentely.
Parasta on, kun jostain genrestä, jota ei paljon lue, voi ajoittain nautiskella sopivan, hyvin toteutetun makupalan. Nyt palaan fantasiamaailmojen pariin, ありがとう ございます.
Ai että, tällaiset genrerajoilla leikittelevät romaanit ovat nannaa. Kirjan nimikin sen kertoo, että tämä ei ole romanttinen komedia, mutta silti läpi vaikeitakin aiheita käsittelevän kirjan säilyy joku etäinen kepeys tuosta genrestä. Ehkä lukukokemuksen siitä saa aikaan tapa, jolla synkkiin asioihin ei jäädä piehtaroimaan ja märehtimään, ne vain tapahtuvat.
Koin myös aiheelliseksi kysyä itseltäni, ajattelisinko tätä kirjaa lukiessani romanttista komediaa, mikäli se olisi miehen kirjoittama? Vai kokisinko silloin lukevani melankolista ja mustilla huumorihippusilla maustettua kuvausta nykyajan kolmekymppisen elämästä ja toivottomuudesta rakkaudessa?
Paula Hämäläisen esikoiskirja kertoo Lontoossa asuvasta suomalaisesta Maijasta, jota rakkaus tuntuu välttelevän. Kun Maija pestataan mukaan televisiotuotantoyhtiön true crime -projektiin Tokiossa, alkaa mieli syöttää muistoja Maijan opiskeluvuosista Japanissa ja sydämen arville saaneesta ensirakkaudesta. Voiko niiden arpien päälle rakentaa koskaan mitään ehjää ja tervettä?
Oli mielenkiintoista lukea Japanista suomalaisen kokemana, tällä tavalla arkisesti (Hämäläinen on itsekin asunut maassa). Myös ulkomailla asuvan ja kotiseutujaan kammoavan ja samalla jollain tasolla kaipaavan juurettomuus nirhaisi kirpaisten. Media-alan sekopäisyys, pätkätyölimbo ja oman työn arvon kyseenalaistaminen osuivat lähelle myös. Kirja kertoo myös kuolemanpelosta ja toisaalta pelosta elää ja liudasta asioita, jotka eivät liiaksi saa sivuja kirjallisuudessa yhdyntäkivuista ehkäisyn epätasa-arvoisuuteen ja abortin läpikäymiseen.
tää oli todella elämän näköinen. aika omanlaisensa tyyliltään, kerronnaltaan ja myös hyvin monipuoliselta skaalalta erilaisia teemoja. hyviä ja huonoja hetkiä, niiden aiheuttamia tunteita ja ajatuksia just sellaisena kuin ne ovat. hyppivä ja jopa vähän sekava tapa pomppia eri ajasta toiseen toimi ihan hyvin, jotenkin kuvasi myös hyvin sitä miten ihminen nykyhetken tilanteissa käsittelee myös aiempia kokemuksia.
Lähes koko kirjan ajan mietin, että miten päähenkilö voi olla kaikki oudot oireensa googlaava hysteerinen hypokondrikko, joka ei muka mistään saa selville, että kivuliaat oireet ovat vulvodyniaa. Noh, joka tapauksessa ihan jees kokonaisuus, mukavaa mukiinmenevää viihdettä.
Päivi Hämäläisen esikoisteos ei tosiaankaan ole romanttinen komedia, vaan se pikemminkin osoittaa miten elämä, joka paperilla näyttää elokuvamaisen täydelliseltä, voi todellisuudessa olla täynnä haasteita. Se on hyvä muistutus etenkin näin somen aikakaudella siitä, että ikinä ei voi tietää, mitä kenenkin elämässä on kuvien takana meneillään.
Maija, kirjan päähenkilö, on muuttanut suomalaisesta pikkukylästä ulkomaille jo nuorena - ensin Tokioon ja sitten Lontooseen. Nyt vajaa kolmekymppisenä elokuva-alan opiskelijana hänelle tarjoutuu mahdollisuus palata Japaniin, mikä tuo muistoihin nuoruuden ja etenkin parisuhteen vanhempaan japanilaismieheen.
Japani jäi lopulta melko pieneen osaan, mutta se ei haittaa. Vaikka tartuin kirjaan japani teeman takia, pidin siitä lopulta ihan eri syistä. Helppolukuisuus, samaistuttavuus ja mukaan ujutettu yhteiskuntakritiikki tekivät tästä hienon, ja nopean, lukukokemuksen. Maijan elämässä myötäeli vahvasti, eikä Hämäläinen ujostellut näyttää rehellisesti naisten kehoihin ja ihmissuhteisiin liittyviä epämukaviakin yksityiskohtia. Ja vaikka itse olen ollut ulkosuomalainen vain yhden vaihtovuoden verran, kuvaukset siitä, miten suomalaisuuteen ulkomailla suhtaudutaan ja mitä Suomesta jää kaipaamaan, tuntuivat tutuilta.
Luetut kirjat 10/2025: Paula Hämäläinen: Tämä ei ole romanttinen komedia, ⭐⭐⭐⭐⭐kansi Sanna Manner, alkuvuoden paras kansi. 21.01.-22.01.2025 sähkökirjana.
" Tänään Irlannissa järjestetään kansanäänestys abortin laillistamisesta, joten internet on täynnä erilaisia asiaan liittyviä ulostuloja ja tulenarkoja tunteita toivosta vihaan. Tuntuu absurdilta ajatella, että Irlannissa minä olisin rikollinen. Jos olisin jäänyt toimenpiteestäni kiinni, olisin voinut saada neljäntoista vuoden vankeustuomion. Mietin niitä tuhansia irlantilaisia, jotka ovat joutuneet matkustamaan Britanniaan tai tilaamaan netin pimeiltä sivustoilta pillereitä. Mietin Savita Halappanavaria, joka vuonna 2012 kuoli 31-vuotiaana verenmyrkytykseen Galwayn sairaalasängylle, koska katolilainen ajatus... " lainaus kirjasta
Britanniassa 8 vuotta asuneena, Japanin kulttuurista 2000-luvulla obsessoituneena, rakkauteen pettyneenä milleniaalinaisena koin tämän teoksen olevan suunnilleen 100% minulle kirjoitettu. Löysin itseni ja ajatuksiani useilta kirjan sivuilta. Loppua kohden tarina jumittuu hieman liikaa raiteilleen makuuni, mutta Maijan hahmokehitys on erittäin ehyt. Nautin erityisesti tarkoista, hauskoista ja paikoin traagisista henkilökuvauksista. Hämäläinen onnistui erityisen hyvin loihtimaan eloon tunteita ulkomailla asumisen samanaikaisesta upeudesta ja kauheudesta. Luin koko kirjan melkeinpä yhdeltä istumalta.
Luulin tarttuneeni perus romanttiseen kirjaan (joita en yleensä lue) mut sainki yllättyy erittäin positiivisesti. Päähenkilössä oli NIIN PALJON samaistuttavaa et menetin yöuneni ku vaan jäin miettimään kirjaa. Kaikki ajatukset minkä kanssa päähenkilö kamppaili tuntu niin samoilta. Oli ihanaa lukee kirja, minkä kaikki tapahtumat tuntu todelta eikä keksityiltä ja liian kaunistetuilta. Tää kirja on mestariteos. Kauniin arkinen ja samaistuttava. Nyt on tyhjä olo. Kiitos kirjan kirjottajalle, että kirjotat vulvodyniasta, johon ite en oo aikasemmin missään kirjassa törmänny ❤️
Pitkäveteinen. Kerran jo aloitin ja jätin kesken. Sitten päätin vetää sisulla loppuun. Oikeastaan siksi, että halusin tietää, mitä päähenkilölle tapahtuu. Parissa kohdassa ihan nautin lukukokemuksesta aika lähellä loppua, mutta suurimman osan ajasta vain odotin, että pääsen pitkästyttävän kirjan loppuun. Kissa oli paras.
Ihana kirja, jonka lukemista ei meinannut malttaa lopettaa! Herätti monenlaisia tunteita, välillä nauratti ja välillä (melkein) itketti. Päähenkilön fiilikset olivat hyvin samaistuttavia, vaikka oma arkeni on hyvin kaukana hänen elämästään. Myös upea kansi!
Ehkä kolmekin tähteä olisi voinut antaa. Oli liian synkkä minulle tähän hetkeen. Vaikka hyvä, että kaikki tarinat ei pääty ”he elivät elämänsä onnellisena loppuun asti”, olihan tämä synkkä ja ahdistava kuvaus 20-30 vuotiaan naisen elämästä. No kirjan nimikin sitä lupaili ja silti luin.
Oih, kaipuu Japaniaan nostaa taas päätään! Nuoruuden kipuilua sekä rakkauden kaipuuta kahdessa aikatasossa ja mantereella, maustettuna mm. vulvodynialla on ennakko-odotuksia kiintoisampi sekoitus eikä tosiaan lainkaan ällöromanttinen.
Päällisin puolin kevyen oloinen kirja käsittelee loistavasti kuulumisen tunnetta, ulkosuomalaisuutta, koti-ikävää ilman halua palata kotiin, kehonkuvaa, seksiä ja ihmissuhteita. Kirja imaisi heti mukaansa eikä sitä malttanut laskea käsistään hetkeksikään.
3,5 tähteä. Kaunistelematonta proosaa parisuhteen etsinnästä kymmenen vuoden ajanjaksolla nuorena aikuisena. Etsintää ja elämää leimaa huono itsetunto, joka on niin valitettavan totta monelle nuorelle naiselle. Plussaa hankalan kiputilan käsittelystä.
En oikein syttynyt. Hyvää se, että jokaisen onni syntyy omista jutuista. Ei ole standardia, pakollista onnen määritelmää. Se on tunne ja osin myös valinta tai päätös. Muutoin jäi mulle vähän valjuksi kaikkinensa. 2,5 voisin venyä.