Riipaiseva ja vaikuttava nuoren runoilijan esikoiskokoelma. Runot ovat enimmäkseen täynnä huolta ja ahdistusta, mutta välillä pilkahtelee myös toivon säteitä. Takakansitekstissä on osuva kuvaus: "Villinä hehkuvat neonaivot vievät matkalle ihmisen sisäiseen maailmaan, jossa koetaan huolta sekä oman mielen että tämän maailman rikkinäisyydestä, jota paetaan muihin maailmoihin
ja suoraan avaruuteen."
Runokokoelma on jaettu viiteen osaan:
Osa 1. Auttakaa! – eli oloja ja tiloja siitä, kun mieli hajoaa
Osa 2. Maallisia asioita – el sellaisia normaaleja, ymmärrettäviä asioita
Osa 3. Avaruuteen! – eli kun täytyy laajentaa tämän maailman ulkopuolelle
Osa 4. Kaikki on rikki – eli maailmantuskaa ja näköalattomuutta
Osa 5. Kyl se siitä – eli valonpilkahduksia ja hyviä oloja, pakollinen toiveikas lopetus.
Näistä vahvimpia ovat mielestäni osat 1 ja 4; etenkin tuo ensimmäinen osa vei minulta jalat alta. Ne ovat myös kaikkein ahdistuneimpia, ja ahdistus kieltämättä vetoaa minuun.
Rantalan runot ovat suorasukaisia ja helppolukuisia. Hän käyttää ilahduttavasti loppusointuja, mutta muuten runoja ei ole pilattu liiallisella lyyrisyydellä. Niistä tulee mieleen lavarunous tai laululyriikka, ja ne ovatkin varmasti vielä voimakkaampia ääneen esitettyinä.
Suosittelen Rantalan kokoelmaa sellaisillekin ihmisille, jotka eivät yleensä lue runoja. Runot voivat toimia vertaistukena etenkin nuoremmille lukijoille, ja vanhemmat lukijat taas pääsevät niitten kautta kurkistamaan nykyajan nuorten ja nuorten aikuisten maailmaan. (Tästä kokoelmasta saisi varmasti myös hienoa materiaalia vaikka äidinkielen tunnille.)
Yksi suosikkikohdistani kokoelmassa oli tämä Turpa kiinni palkkatöihin -runon loppu:
"Nuoret eivät ole ongelma
vaan tulevaisuus
joiden avulla luotaisiin maailma uus
ellette olisi ajaneet meitä niin ahtaalle
ahdistaneet kallion reunalle
josta moni lopulta hyppää ihan itse,
se tulee olemaan kaiken päätepiste
kun koko sukupolvi taipuu alla painon
jättäen teille vain surunsekaisen raivon.
Onko se teidän ratkaisunne ilmastonmuutokseen
että väestö vähenee
kun gen z täältä oman käden kautta pakenee?
En olisi halunnutkaan olla osa tulevaisuuttanne,
pitäkää talouskasvunne
ja maksakaa itse eläkkeenne!"