Mörköjä, pelkoja, tunteita, haaveita ja ovia muihin maailmoihin. Neonaivojen syövereistä löytyy niitä kaikkia. Villinä hehkuvat neonaivot vievät matkalle ihmisen sisäiseen maailmaan, jossa koetaan huolta sekä oman mielen että tämän maailman rikkinäisyydestä, jota paetaan muihin maailmoihin ja suoraan avaruuteen. Synkistä vesistä kahlataan kohti sitä hetkeä, kun möröt eivät enää onnistukaan pelottelemaan ja yöllinen ahdistus väistyy aamun valon tieltä.
Siiri Rantalan esikoisteos Neonaivot on syntynyt pitkän ajan kuluessa. Runot heijastelevat huolen, ahdistuksen ja toivon tunteita aina yläasteikäisestä lähtien.
Kuopiolainen Siiri Rantala (s. 2002) opiskelee Jyväskylässä kulttuurientutkimusta ja on humanististen tieteiden kandidaatti. Kirjoittaminen on aina ollut hänelle tärkeä ja luontainen keino tarkastella ja käsitellä sekä ympäröivää että päänsisäistä maailmaa.
Takakansi lupasi runoja ahdistuksesta ja maailman rikkinäisyydestä – tartuin siis innolla kirjaan. Luen tosi harvoin runoja, mutta tällaisille annan mielelläni aikaani. Itse löysin tästä myös syvää lohtua. Helppolukuisia ja aitoja runoja lupaavalta nuorelta tekijältä, vaikka selkeästi kasvun varaakin teksteissä vielä on.
Riipaiseva ja vaikuttava nuoren runoilijan esikoiskokoelma. Runot ovat enimmäkseen täynnä huolta ja ahdistusta, mutta välillä pilkahtelee myös toivon säteitä. Takakansitekstissä on osuva kuvaus: "Villinä hehkuvat neonaivot vievät matkalle ihmisen sisäiseen maailmaan, jossa koetaan huolta sekä oman mielen että tämän maailman rikkinäisyydestä, jota paetaan muihin maailmoihin ja suoraan avaruuteen."
Runokokoelma on jaettu viiteen osaan: Osa 1. Auttakaa! – eli oloja ja tiloja siitä, kun mieli hajoaa Osa 2. Maallisia asioita – el sellaisia normaaleja, ymmärrettäviä asioita Osa 3. Avaruuteen! – eli kun täytyy laajentaa tämän maailman ulkopuolelle Osa 4. Kaikki on rikki – eli maailmantuskaa ja näköalattomuutta Osa 5. Kyl se siitä – eli valonpilkahduksia ja hyviä oloja, pakollinen toiveikas lopetus.
Näistä vahvimpia ovat mielestäni osat 1 ja 4; etenkin tuo ensimmäinen osa vei minulta jalat alta. Ne ovat myös kaikkein ahdistuneimpia, ja ahdistus kieltämättä vetoaa minuun.
Rantalan runot ovat suorasukaisia ja helppolukuisia. Hän käyttää ilahduttavasti loppusointuja, mutta muuten runoja ei ole pilattu liiallisella lyyrisyydellä. Niistä tulee mieleen lavarunous tai laululyriikka, ja ne ovatkin varmasti vielä voimakkaampia ääneen esitettyinä.
Suosittelen Rantalan kokoelmaa sellaisillekin ihmisille, jotka eivät yleensä lue runoja. Runot voivat toimia vertaistukena etenkin nuoremmille lukijoille, ja vanhemmat lukijat taas pääsevät niitten kautta kurkistamaan nykyajan nuorten ja nuorten aikuisten maailmaan. (Tästä kokoelmasta saisi varmasti myös hienoa materiaalia vaikka äidinkielen tunnille.)
Yksi suosikkikohdistani kokoelmassa oli tämä Turpa kiinni palkkatöihin -runon loppu:
"Nuoret eivät ole ongelma vaan tulevaisuus joiden avulla luotaisiin maailma uus ellette olisi ajaneet meitä niin ahtaalle ahdistaneet kallion reunalle josta moni lopulta hyppää ihan itse, se tulee olemaan kaiken päätepiste kun koko sukupolvi taipuu alla painon jättäen teille vain surunsekaisen raivon.
Onko se teidän ratkaisunne ilmastonmuutokseen että väestö vähenee kun gen z täältä oman käden kautta pakenee? En olisi halunnutkaan olla osa tulevaisuuttanne, pitäkää talouskasvunne ja maksakaa itse eläkkeenne!"
Nuorille lukijoille voisi iskeä hyvin. Omat lempparit olivat kohdat:
"Oot mulle kuin valot Vegasin, kiehtova mutta liian sekaisin"
ja
"Ne sanoo, että olen laiska nuori peiton alla himassa mutta mä itken siellä peittokasassa koska pelkään, ettei mulla ole paikkaa teidän yhteiskunnassa."
Itselle (opiskelijalle, nuorelle aikuiselle) tosi ajankohtaisia ja puhuttelevia aiheita, tykkäsin! Hyperfiksaatio oli oma lemppari, mutta Voyager ja Hiljaiset tytöt iski myös🤩