Mummon ja marskin tarinat

Mummoni ja Mannerheim #3

by Paavo Rintala

384 pages, Unknown Binding

First published January 1, 1962

Reviews

[Heli]

Oli kauheaa lukea, kun koko ajan pelkäsin, että kirja ja sarja loppuu pian. Olin jo niin ennättänyt mielistyä sarjan Mannerheimiin, toki muihinkin hahmoihin ja heidän ajatuksenjuoksuunsa.

Tässä trilogian päätösosassa mummon ja marskin tarinat yhdistyvät vihdoin: he tapaavat pikaisesti, tai no, tavallaan. Kumpikin on käynyt jo sen verran vanhaksi, että tarkasteleva katse on kääntynyt menneisyyteen. Edellisten osien tapaan päähenkilöt pohdiskelevat vuorotellen syntyjä syviä joko itsekseen tai muille sopiville kuuntelijoille totuuksia latoen. Vanhuuden höpsähtäneisyyttäkin alkaa olla ilmassa. Mannerheim havahtuu iäkkyyteensä lähinnä silloin, kun hän tapaa vanhoja tuttujaan, jotka ovatkin yllättäen "kuivettuneet korpuiksi". Mummo taas tiedostaa loppunsa olevan lähellä ja siirtää jälkikasvulle siksi tärkeitä taitojaan, kuten hauen iskemistä. Mummon puolesta pääsee välillä ääneen minäkertojapoika, kun mummo ei vanhuuttaan jaksa enää puhua.

Olen kovin tyytyväinen siihen, että luin yhteensä tuhat sivua nautinnollisesti kerrottua fiktiota Mannerheimin ulkoasua ja käyttäytymistä koskevasta pedanttiudesta sekä horjumattomasta luottamuksesta siihen, että hän kyllä tuntee miehistönsä ja tietää, mitä sotamiesten päässä liikkuu. Jos joku ajattelee väärin, Mannerheim kyllä oikaisee. Kuitenkin suurimman hurmaantumisen aiheutti sivun 99 kieppeillä ollut kuvaus siitä, kuinka Mannerheim hankkiutuu äärimmäisen kohteliaasti eroon rouvavieraastaan. Näin se käy:

Kiitoksia hyvin paljon tästä miellyttävästä yhdessäolosta. Saanhan tarjota teille käteni.
Se käy niin äkkiä, ettei rouva ennätä vastustella. Saatan hänet käytävään ja irrottaudun kaikessa sotilaallisuudessa.
Kyllä on hyvä, että miehellä on takanaan keisarillisen henkikaartin koulutus. Se on pelastanut ainakin minut monista täpäristä tilanteista.

Myös kirjan loppu on minusta hieno. Se osoittaa sarjan tyyliin mainiosti sopivalla tavalla, mitä merkittävistä ihmiselämistä jää lopulta käteen.

[Tuomas Mansikka]

Trilogian koostumukseltaan hajanaisin osa. Osa luvuista etenkin Mannerheimista toimisi jopa itsenäisinä lyhyinä tilannenovelleina. Sotakiihkoilu ja pokkurointi tuodaan esiin humoristisessa valossa. Mannerheim esitetään jatkosodan aikana vanhuudesta hauraaksi sotapäälliköksi, joka kokee olevansa pikemmin symbolinen johtaja ja alaisten pokkuroinnin kohde kuin aktiivinen toimija. Aihepiireinä korostuvat kirjailijalle luonteenomaisesti mm. jatkosodan aikainen sukupuolisiveettömyys, Leningradin piirityksen kauheus, pää- ja VT-linjojen nopea romahtaminen suurhyökkäyksessä sekä koulupojan elämä kotirintamalla. Kertojaäänet vaihtelivat ajoittain niin tiuhaan että lukijana piti olla tarkkana.