Lehtisen koirakodin katto on romahtanut kovan lumentulon vuoksi, eikä kaupungilla ole rahaa korjauksiin. Apuun rientää Munkkirinteen Elsa, joka päättää järjestää suuren seurapiiritapahtuman remonttirahojen keräämiseksi. Rusettiluistelu, vauhdikkaat huskyajot Aurajoen jäällä ja leikkimielinen lemmikkieläinten huutokauppa kiinnostavat varmasti turkulaisia.
Jenna ja Hannele ovat innoissaan tulevasta tapahtumasta. Huutokaupasta saa kuka tahansa huutaa itselleen koiran tai kissan yhdeksi päiväksi. Jenna kuitenkin empii luovuttaa Jesse-koiraansa huutokauppaan. Mistä sitä tietää, millaisen mämmikouran haltuun hänen rakas kultainennoutajansa joutuisi?
Jessen tarina jatkuu 16.ssa osassa. Nyt järjestellään rusettiluistelua, hyskyajelua ja koirahuutokauppaa hyväntekeväisyyden nimissä. Kaikenlaisia tapahtumia sattuu tietysti. Kirjat ovat kyllä vaihtelevan mielenkiintoisia, mutta edelleen tosi hyviä. Tämä oli sellainen vähän alle neljä tähteä, muttei kuitenkaan niin paljoa, että olisi pudonnut kolmoseen. Kirjoittaminen on sujuvaa ja mukaansa tempaavaa.