Alasti laip kiigel. Teine koolnu köögis, pea läbi lastud. Eradetektiiv Jussi Vares palgatakse lahendama mõistatust, mis polnud terve talve kestnud juurdluse jooksul seletust leidnud. Töö viib Varese Turu allmaailma armutu aadli pikkade laudade taha ja hämaratesse tubadesse. Algab veider pimesikumäng, mille reeglid ootamatult muutuvad. Varesele kõnnib ka vastu naine nimega Harriet ja jätab mehesse kustumatu jälje. Samal ajal valmistub novellikirjanik Luusalmi elu esimeseks luuleõhtuks, mis toob endaga kaasa ootamatud tagajärjed. Ja kusagil jälgib sündmusi näota Šerif. Ta on kõikjal ja eikusagil...
Ensimmäinen mun lukema Vares-kirja. Myös ensimmäinen Reijo Mäen kirjoittama teos. Tässä kirjassa Vares tutustuu salaperäiseen Anki-nimiseen naiseen, johon hän huomaa rakastuneen nopeasti. Nainen päätyy ammutuksi tarkkuuskiväärillä asunnon isojen ikkunoiden läpi ja Vares hakee kostoa.
This entire review has been hidden because of spoilers.
Sheriffi on keskitason Vares-romaani. Juoni ei ole kummoinen, vaikka loppuratkaisu onnistuukin yllättämään. Huumori osuu välillä kohdilleen, varsinkin romaanin alkupuolella, mutta ei ikävä kyllä aina. Välillä huumorin ehkä hieman liiallinenkin syöttäminen saa aikaan jopa vaivaantumista ja myötähäpeän kaltaisia tuntemuksia. Huumori on vaikea laji; sitä pitää osata viljellä harkiten ja taiten. Silti helppolukuisten Vares-romaanien parissa viihtyy mukavasti. Edelleen nostaisin kuitenkin kaksi Vares-kirjaa ylitse muiden: Huhtikuun tytöt ja Kolmijalkainen mies.
Ville Tiihonen on kerrassaan loistavan äänen omaava lukija äänikirjoille. Mutta teoksena tämä ei ollut kauhean hyvä. Itse rikosta selviteltiin ohimennen kaiken muun sivussa ja lopussa ratkaisuun rynnättiin. On niitä parempiakin Vareksia olemassa.
Teos oli helppoa luettavaa, kuten Varekset yleensäkin. Missään nimessä tämä ei nouse sarjansa parhaimmistoon. Päinvastoin, harvoin käy niin, että odottaa kirjan loppumista vain sen takia, että saisi kirjan luettujen joukkoon.