What do you think?
Rate this book
Karkuteillä
Kurittoman eroottinen matkaromaani ihmisistä, jotka osaavat kohdata elämän.
Suomalainen Kauri matkustaa Tokioon, Japaniin. Hän tapaa queer-yhteisölle tarkoitetussa rouva Hiraokan majatalossa Juri-nimisen naisen, joka rimpuilee kurinalaisessa työelämässä ja kaipaa vanhaa sirkustaiteilijan elämäänsä. Kauri hullaantuu Juriin – ja huomaa pian muuttaneensa tämän lattialle asumaan. Asuntojärjestelyn päälle tulee kuitenkin myös Jurin insinöörimies Takeo.
Ensimmäisestä kesästä Tokiossa tulee seikkailu. Rakastavat karkaavat moottoripyöräreissulle kohti Suzukaa ja Okinawaa.
Suomalainen Kauri matkustaa Tokioon, Japaniin. Hän tapaa queer-yhteisölle tarkoitetussa rouva Hiraokan majatalossa Juri-nimisen naisen, joka rimpuilee kurinalaisessa työelämässä ja kaipaa vanhaa sirkustaiteilijan elämäänsä. Kauri hullaantuu Juriin – ja huomaa pian muuttaneensa tämän lattialle asumaan. Asuntojärjestelyn päälle tulee kuitenkin myös Jurin insinöörimies Takeo.
Ensimmäisestä kesästä Tokiossa tulee seikkailu. Rakastavat karkaavat moottoripyöräreissulle kohti Suzukaa ja Okinawaa.
331 pages, Hardcover
First published January 29, 2025
26 people are currently reading
247 people want to read
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 24 of 24 reviews
February 13, 2025
Miten kauniisti ja herkästi (ja yllättäen bensanhajuisesti!) tämä kuljettikaan halki Japanin ja rakastumisen, rakkauden, kaiken sen jälkeen.
March 7, 2025
Tässä oli jotain ihan hurjaa fyysistä energiaa, vaikka samalla kirja oli kuin sellainen tyyni japanilainen maalaus. Ja myös, ihan todella koskettava yksi rakkaudettomuuden kuvaus, vaikka rakkauttakin oli paljon. Tykkäsin myös dojotekemisen kuvauksesta, tunsin tatamin kosketuksen! Vaikuttava!
Read
March 3, 2025Kansi on kirjan ovi. Aura Nurmen Karkuteillä romaanin "ovessa" lukee Janne Kuisma. Kuisman suunnittelema kansi on yksi hienoimpia, joihin olen pitkään aikaan törmännyt ja se ei ole pelkästään kansi, vaan se tarjoaa pysähtymisen hetkeä, lukuasennon ottamista ja pitkää syvää hengitystä.
Nyt ei rymistellä kirjan sisään niin, että sanat ja lauseet singahtelevat paikoiltaan. Nyt astutaan varovasti, odotetaan hetki ja otetaan mukaan Edith Södergranin sanat: "Älä astu ruohikolle paljain jaloin: puutarhani on sirpaleita täynnä."
Aura Nurmi on aiemmin kirjoittanut kaksi kehuttua runokokoelmaa.Villieläimiä (2016) ja Leijonapatsailla (2020). Jälkimmäisestä olen myös kirjoittanut ja pitkälti siitä omaamieni muistikuvien pohjalta odotin Karkuteiltä jotakin hyvin erilaista kuin mitä se tarjoaa.
Tarkoitanko, että odotukseni eivät täyttyneet? Ei, sitä en todellakaan tarkoita.
Karkuteillä on matkaromaani, jossa kuvataan kirjan päähenkilön Kaurin matkaa Japaniin. Romaanin varsinainen tarina on kehystetty Kaurin lapsuus- ja nuoruusvuosilla, joita on dominoinut köyhyys ja osattomaksi jääminen. Äiti hylkäsi Kaurin jo tämän ollessa vauva, eikä isä yrityksistään huolimatta pystynyt olemaan isä.
Näkyväksi tuleminen mahdollistui Kaurille, kun hän löysi karaten ja karatevalmentajasta tuli hänelle isän korvike. Valmentajalla oli kuitenkin myös toinen puolensa, joka romutti sen, mitä oli ollut rakentumassa.
Japanissa Kauri löytää Jurin ja heidän välilleen syntyy rakkaussuhde. Tilannetta monimutkaistaa se, että Juri on naimissa. Naiset eivät kuitenkaan voi luopua toisistaan, sillä he ovat sukulaissieluja, jotka validoivat toistensa olemassaolon.
"Istahdan hänen viereensä ja annan huomioni ihmiselle, joka ei ole sitä koskaan riittävästi saanut. Silitän hänen hiuksiaan. Ajattelen, että minusta on hyötyä jollekulle tässä maailmassa, yhdelle yksinäiselle ihmiselle kaukana itäisessä Aasiassa."
Karkuteillä on maadoittavaa kirjallisuutta. Nurmen lauseet ovat tarkkoja ja täsmällisiä, ja niissä asuu vahva viattomuuden tuntu. Aluksi Nurmen kirjoitustapa toi mieleeni Saara Turusen romaanit, mutta lukiessani teosta pidemmälle huomasin yhä useammin miettiväni Eino Tainan romaania Se laajenee. Jokin yhteinen (uus)vilpittömyys näiden teosten välillä. Kuorruttamaton totuudelliselta maistuva kerronta, ironiasta vapautettu.
Kasimir Sandbacka tarkastelee artikkelissaan Modernismista postmodernismiin ja takaisin?'* Raymond Williamsin käsitettä tuntemusrakenne. Sandbacka siteeraa Williamsia, jonka mukaan "tuntemusrakenne on tietylle aikakaudelle tunnusomainen tapa kokea ja hahmottaa todellisuutta".
Karkuteillä saa minut pohtimaan, onko ironian valta-aika nykykirjallisuudessa väistymässä ja vilpittömyyden aika alkamassa. Ehkä kyse on myös siitä, että kun todellisuus ympärillä kriisiytyy yhä enenevässä määrin, ja fakta ja fiktio ovat huonosti toisistaan erotettavissa hullujen ukkojen riehuessa ja tehdessä järjettömiä päätöksiä ja röhnöttäessä megalomaanisten egojensa paisteessa alan kaivata tekstiä, jossa maistuu vahvasti aitous. Tekstiä, johon voin luottaa eli juuri sen kaltaista tekstuaalisen esittämisen tapaa kuin Tainan ja Nurmen romaaneissa on.
Metamodernismin johdannossa teoksen toimittaneet kirjoittajat nostavat esiin suomalaisen nykyautofiktion, jossa usein tunnustusten ja paljastusten kautta käsitellään lapsuuden ja nuoruuden traumaattisia kokemuksia. Karkuteillä asettuu kiinnostavasti edellä mainittua vasten. Se ei ole autofiktiota, mutta sisältää autofiktiivisen varjon (oma termini) vähintäänkin sen vuoksi, että Kaurin fyysinen olemus vastaa pitkälti Nurmen fyysistä olemusta. Todellinen henkilö, kirjailija, vilahtaa tekstissä kuin Alfred Hitchcock elokuvissaan, mutta hän ei vaadi meitä kiinnittämään itseensä huomiota.
Nurmen romaanin Japaniin sijoittuva kertomus toteuttaa Sandbackan edellä mainitussa artikkelissa esiinnostaman reflektoinnin osana trauman käsittelyä. Kaurin matka suuntautuu paitsi Japaniin myös häneen itseensä.
Kun Juri kutsuu Kaurin asumaan hänen ja hänen aviomiehensä Takeon luokse tilanne on outo, piinallinenkin, eikä Takeo ymmärrettävästi ole aina kovin riemuissaan kotiinsa muuttaneesta Kaurista. Tarvitaan hengitystilaa. Karkuteillä oleminen saa uuden merkityksen, kun Kauri ja Juri jättävät Takeon kotiin ja lähtevät prätkäreisulle.
Kauri on ammatiltaan ajo-opettaja ja moottoripyörät ovat tärkeitä sekä hänelle että Jurille. Bensaa ja sen hajua, ajoratoja ja vauhtia, vapautta, kuolemanvaaraa. Äkkiä olen keskellä Rachel Kushnerin esseetä A girl on a motorcycle.**
Nurmen kuvaamana Japani muuttuu eläväksi ja se millainen kuva Japanista Karkuteiden myötä muodostuu vastaa pitkälti juuri sitä kuvaa, joka minulla - Japanissa käymättömällä - tästä maasta on. Kiinnostavaa on, että Japaniin liittämäni käsitykset vastaavat sitä tapaa, jolla Karkuteillä on kirjoitettu. Syntyy happea. Syntyy tilaa. Syntyy sellainenkin tunne, että maailmassa ehkä sittenkin on vielä joku järki, vaikka usein sitä onkin vaikea uskoa.
Naisten välinen rakkaus seksikohtauksineen ja haluineen tulee liki. Traumat ja ulkopuolisuuden kylmä koura pettymyksineen tuntuvat sydänalassa.
Voi Kauri, miten toivoisinkaan, että kaikki menisi elämässäsi hyvin. Että tulevaisuutesi olisi kirkas ja loistava. Luovun sinusta kaipausta tuntien. Päähäni jäävät kaikumaan sanat:
"Kaikki me olemme täällä toistemme vieraina, kunnes on aika lähteä kotiin."
* teoksessa Metamodernismi - Kirjallisuuden ja kulttuurin muutos 2000-luvun Suomessa, toim. Salli Anttonen, Mika Hallila, Anna Helle, Heta Marttinen ja Kasimir Sandbadcka. SKS 2024.
** Rachel Kushnerin essee A girl on a motorcycle on julkaistu häneen teoksessaan The Hard Crowd - Essays 2000-2020, Penguin Random House 2021
Nyt ei rymistellä kirjan sisään niin, että sanat ja lauseet singahtelevat paikoiltaan. Nyt astutaan varovasti, odotetaan hetki ja otetaan mukaan Edith Södergranin sanat: "Älä astu ruohikolle paljain jaloin: puutarhani on sirpaleita täynnä."
Aura Nurmi on aiemmin kirjoittanut kaksi kehuttua runokokoelmaa.Villieläimiä (2016) ja Leijonapatsailla (2020). Jälkimmäisestä olen myös kirjoittanut ja pitkälti siitä omaamieni muistikuvien pohjalta odotin Karkuteiltä jotakin hyvin erilaista kuin mitä se tarjoaa.
Tarkoitanko, että odotukseni eivät täyttyneet? Ei, sitä en todellakaan tarkoita.
Karkuteillä on matkaromaani, jossa kuvataan kirjan päähenkilön Kaurin matkaa Japaniin. Romaanin varsinainen tarina on kehystetty Kaurin lapsuus- ja nuoruusvuosilla, joita on dominoinut köyhyys ja osattomaksi jääminen. Äiti hylkäsi Kaurin jo tämän ollessa vauva, eikä isä yrityksistään huolimatta pystynyt olemaan isä.
Näkyväksi tuleminen mahdollistui Kaurille, kun hän löysi karaten ja karatevalmentajasta tuli hänelle isän korvike. Valmentajalla oli kuitenkin myös toinen puolensa, joka romutti sen, mitä oli ollut rakentumassa.
Japanissa Kauri löytää Jurin ja heidän välilleen syntyy rakkaussuhde. Tilannetta monimutkaistaa se, että Juri on naimissa. Naiset eivät kuitenkaan voi luopua toisistaan, sillä he ovat sukulaissieluja, jotka validoivat toistensa olemassaolon.
"Istahdan hänen viereensä ja annan huomioni ihmiselle, joka ei ole sitä koskaan riittävästi saanut. Silitän hänen hiuksiaan. Ajattelen, että minusta on hyötyä jollekulle tässä maailmassa, yhdelle yksinäiselle ihmiselle kaukana itäisessä Aasiassa."
Karkuteillä on maadoittavaa kirjallisuutta. Nurmen lauseet ovat tarkkoja ja täsmällisiä, ja niissä asuu vahva viattomuuden tuntu. Aluksi Nurmen kirjoitustapa toi mieleeni Saara Turusen romaanit, mutta lukiessani teosta pidemmälle huomasin yhä useammin miettiväni Eino Tainan romaania Se laajenee. Jokin yhteinen (uus)vilpittömyys näiden teosten välillä. Kuorruttamaton totuudelliselta maistuva kerronta, ironiasta vapautettu.
Kasimir Sandbacka tarkastelee artikkelissaan Modernismista postmodernismiin ja takaisin?'* Raymond Williamsin käsitettä tuntemusrakenne. Sandbacka siteeraa Williamsia, jonka mukaan "tuntemusrakenne on tietylle aikakaudelle tunnusomainen tapa kokea ja hahmottaa todellisuutta".
Karkuteillä saa minut pohtimaan, onko ironian valta-aika nykykirjallisuudessa väistymässä ja vilpittömyyden aika alkamassa. Ehkä kyse on myös siitä, että kun todellisuus ympärillä kriisiytyy yhä enenevässä määrin, ja fakta ja fiktio ovat huonosti toisistaan erotettavissa hullujen ukkojen riehuessa ja tehdessä järjettömiä päätöksiä ja röhnöttäessä megalomaanisten egojensa paisteessa alan kaivata tekstiä, jossa maistuu vahvasti aitous. Tekstiä, johon voin luottaa eli juuri sen kaltaista tekstuaalisen esittämisen tapaa kuin Tainan ja Nurmen romaaneissa on.
Metamodernismin johdannossa teoksen toimittaneet kirjoittajat nostavat esiin suomalaisen nykyautofiktion, jossa usein tunnustusten ja paljastusten kautta käsitellään lapsuuden ja nuoruuden traumaattisia kokemuksia. Karkuteillä asettuu kiinnostavasti edellä mainittua vasten. Se ei ole autofiktiota, mutta sisältää autofiktiivisen varjon (oma termini) vähintäänkin sen vuoksi, että Kaurin fyysinen olemus vastaa pitkälti Nurmen fyysistä olemusta. Todellinen henkilö, kirjailija, vilahtaa tekstissä kuin Alfred Hitchcock elokuvissaan, mutta hän ei vaadi meitä kiinnittämään itseensä huomiota.
Nurmen romaanin Japaniin sijoittuva kertomus toteuttaa Sandbackan edellä mainitussa artikkelissa esiinnostaman reflektoinnin osana trauman käsittelyä. Kaurin matka suuntautuu paitsi Japaniin myös häneen itseensä.
Kun Juri kutsuu Kaurin asumaan hänen ja hänen aviomiehensä Takeon luokse tilanne on outo, piinallinenkin, eikä Takeo ymmärrettävästi ole aina kovin riemuissaan kotiinsa muuttaneesta Kaurista. Tarvitaan hengitystilaa. Karkuteillä oleminen saa uuden merkityksen, kun Kauri ja Juri jättävät Takeon kotiin ja lähtevät prätkäreisulle.
Kauri on ammatiltaan ajo-opettaja ja moottoripyörät ovat tärkeitä sekä hänelle että Jurille. Bensaa ja sen hajua, ajoratoja ja vauhtia, vapautta, kuolemanvaaraa. Äkkiä olen keskellä Rachel Kushnerin esseetä A girl on a motorcycle.**
Nurmen kuvaamana Japani muuttuu eläväksi ja se millainen kuva Japanista Karkuteiden myötä muodostuu vastaa pitkälti juuri sitä kuvaa, joka minulla - Japanissa käymättömällä - tästä maasta on. Kiinnostavaa on, että Japaniin liittämäni käsitykset vastaavat sitä tapaa, jolla Karkuteillä on kirjoitettu. Syntyy happea. Syntyy tilaa. Syntyy sellainenkin tunne, että maailmassa ehkä sittenkin on vielä joku järki, vaikka usein sitä onkin vaikea uskoa.
Naisten välinen rakkaus seksikohtauksineen ja haluineen tulee liki. Traumat ja ulkopuolisuuden kylmä koura pettymyksineen tuntuvat sydänalassa.
Voi Kauri, miten toivoisinkaan, että kaikki menisi elämässäsi hyvin. Että tulevaisuutesi olisi kirkas ja loistava. Luovun sinusta kaipausta tuntien. Päähäni jäävät kaikumaan sanat:
"Kaikki me olemme täällä toistemme vieraina, kunnes on aika lähteä kotiin."
* teoksessa Metamodernismi - Kirjallisuuden ja kulttuurin muutos 2000-luvun Suomessa, toim. Salli Anttonen, Mika Hallila, Anna Helle, Heta Marttinen ja Kasimir Sandbadcka. SKS 2024.
** Rachel Kushnerin essee A girl on a motorcycle on julkaistu häneen teoksessaan The Hard Crowd - Essays 2000-2020, Penguin Random House 2021
April 6, 2025
Miten mainio kirja! Vaivatonta kerrontaa, runoilijan kieltä, kaiken painavan keskellä jokin jatkuva kepeys, rubiininpunaisia metaforia, queer-hahmoja. Lohdullisia hahmoja eksyksissä toistensa elämissä, karkuteillä hetken verran kun tiet kohtaavat.
May 13, 2025
mul oli korkeet odotukset täst mut valitettavasti ne ei nyt päässy toteutumaa :( päähahmot oli mitäänsnomattomat ja niiden suhde kehitty aika hätäsesti eikä ittelle ainakaa painunu siit mitään sen enempää mieleen. en tiiä oonks ite vaa liia herkkis mut en hirveesti arvosta tommost ”kasuaalii” parisuhdeväkivallan kuvailua :D plusssat kirjassa oli kivat vibat ja kieli ja mul on aika neutraali mielipde tost englannin ja japaninkielisten sanojen käytöstä suomen kielen seassa
May 7, 2025
en tykännyt päähenkilöistä ja jotenki outo valinta käyttää välillä englantia ja latinalaisilla aakkosilla japania? vähän tahmea lukukokemus mutta ei mitään muuta erikoista
June 12, 2025
Olen odottanut tätä kirjaa kovin kauan. Se on ollut mielessäni monen monituista kirjakautta, sillä julkaisua on siirretty useamman kerran. Odotukset olivat siis suuret, kun kirja alkuvuodesta 2025 viimein ilmestyi. Onneksi pääsen kertomaan, että Karkuteillä on varsin hurmaava romaani! Kirja tuntui Japanin matkalta tavalla, johon monet muut sinne sijoittuvien länsimaisten kirjailijoiden kirjat eivät kykene. Päähenkilö Kauri havainnoi, haahuilee, kokee asioita. Sydän särkyy, mutta toisaalta myös täyttyy kaikesta hyvästä. Kaunis kirjoitustyyli yhdistettynä häpeilemättömiin popkulttuuriviittauksiin viehättää. Olen tähän mennessä lukenut aika olemattomasti vuoden 2025 julkaisuja, mutta tämä kirja tuntuu kevyesti vuoden queer-tapaukselta. Ihan viiteen tähteen lukukokemukseni ei yltänyt, se joku yksi mystinen ainesosa puuttuu. Ehkä jotkut tavat joilla Nurmi kirjoittaa kirjaansa pois “länsimaiset maailmanmatkaajina” - “genrestä” tuntuvat hieman kömpelöiltä ja päälleliimatuilta, mutta toisaalta myönnän olevani erittäin tough crowd tässä Japani-asiassa. Suosittelen kirjaa Japanin matkasta haaveileville budjettiratkaisuksi (mutta laadukkaaksi sellaiseksi).
April 3, 2025
Alku oli ihan lupaava mutta ei ollut mun kirja. Takaumat tuntui täysin irrallisilta ja nykyisyydessä kaikki hahmot oli epämiellyttäviä. Kaiken keskiössä oleva Kaurin ja Jurin suhde jäi sekin oudon ontoksi. Inhosin englannin sanojen ripottelua sinne tänne.
March 6, 2025
Runoilijana kunnostautuneen Aura Kanerva Nurmen esikoisromaanissa teininä karatesta ja sitä myöten japanilaisesta kulttuurista innostunut Kauri on nyt kolmekymppisenä matkustanut ensimmäistä kertaa Tokioon. Majapaikaksi on löytynyt seksuaali- ja sukupuolivähemmistöille tilaa tarjoava pieni majatalo. Majatalossa hän tutustuu toiseen sen asukkaaseen, naiseen nimeltä Juri. Naisten välille syntyy yhteys, jota ruokkii molempien innostus moottoripyöriin.
Kauri rakastuu Juriin. Suhde ei kuitenkaan ole yksinkertainen; sitä varjostaa esimerkiksi tieto siitä, että Jurilla on aviomies, Takeo. Juri kutsuu Kaurin asumaan kotiinsa ja Kauri lähtee, vaikka asetelma arveluttaakin. ”Ihminen jaksaa rakastuessaan tehdä mitä tahansa”, sanotaan kirjan takakannessakin. Äkkiseltään saattaa tulla mieleen, että Kaurilla voi olla rajojensa kanssa vähän tekemistä.
Kirjassa kulkee toisena juonteena Kaurin lapsuutta avaava aikataso, joka osaltaan tätä rajattomuutta selittää. Kauri on peräisin rikkinäisestä perheestä, jossa äiti oli väkivaltainen ja epävakaa ja isä, jonka vastuulla Kauri oli, lykkäsi tämän lähinnä epäluotettavan karatevalmentajan kasvatettavaksi.
Pääpaino on kuitenkin Japanissa. Tokioon ja Japaniin sijoittuvaa kirjallisuuttahan on ja herkästi herää kysymys, mitä uutta länsimaisen kirjoittajan katse voi aiheeseen tuoda. Nurmen queer-näkökulma tarkastelee Tokiota sopivasti vähän vinosti. Yksityiskohdissa näkyi perehtyneisyyttä aiheeseen. Moottoripyöriä ihaileva katse on myös kiinnostava ja pyhiinvaellus Suzukan moottoriradalle jotain, mitä en ollut ennen lukenut. Nurmen kiinnostus videopelejä kohtaan vilahti myös mukavasti siellä täällä.
Dialogi on enimmäkseen suomeksi, mutta seassa on paikoin englanninkielisiä repliikkejä. Tämä jättää välillä vähän sekavan olon siitä, mitä kieltä puhutaan: puhuvatko Kauri ja Juri keskenään japania vai englantia? Kaurin japanin osaamista kuvaillaan puutteelliseksi, mutta suomenkielinen dialogi on sujuvaa. Onko se siis käyty englanniksi? Kun Juri sanoo Kaurille ”Olet lucky”, mitä silloin hän oikeastaan sanoo? Myös “He selittävät minulle, kuinka fucked up tilanne monilla ulkomaalaisilla maassa on” -tyyppiset ilmaisut vähän tökkivät. Ehkä sanalle decent voisi olla joku ihan kelvollinen suomenkielinen vastine?
Kaurin haahuilu ja pyristely Jurin ympärillä oli kiinnostavaa, mutta samalla kirja tuntui jonkin verran noin 300 sivun mittaansa raskaammalta. On tämä pienistä valituksen aiheistaan huolimatta joka tapauksessa oiva onnistuminen ja nostaa Nurmen romaanikirjailijanakin kiinnostavaksi ja seuraamisen arvoiseksi.
Kauri rakastuu Juriin. Suhde ei kuitenkaan ole yksinkertainen; sitä varjostaa esimerkiksi tieto siitä, että Jurilla on aviomies, Takeo. Juri kutsuu Kaurin asumaan kotiinsa ja Kauri lähtee, vaikka asetelma arveluttaakin. ”Ihminen jaksaa rakastuessaan tehdä mitä tahansa”, sanotaan kirjan takakannessakin. Äkkiseltään saattaa tulla mieleen, että Kaurilla voi olla rajojensa kanssa vähän tekemistä.
Kirjassa kulkee toisena juonteena Kaurin lapsuutta avaava aikataso, joka osaltaan tätä rajattomuutta selittää. Kauri on peräisin rikkinäisestä perheestä, jossa äiti oli väkivaltainen ja epävakaa ja isä, jonka vastuulla Kauri oli, lykkäsi tämän lähinnä epäluotettavan karatevalmentajan kasvatettavaksi.
Pääpaino on kuitenkin Japanissa. Tokioon ja Japaniin sijoittuvaa kirjallisuuttahan on ja herkästi herää kysymys, mitä uutta länsimaisen kirjoittajan katse voi aiheeseen tuoda. Nurmen queer-näkökulma tarkastelee Tokiota sopivasti vähän vinosti. Yksityiskohdissa näkyi perehtyneisyyttä aiheeseen. Moottoripyöriä ihaileva katse on myös kiinnostava ja pyhiinvaellus Suzukan moottoriradalle jotain, mitä en ollut ennen lukenut. Nurmen kiinnostus videopelejä kohtaan vilahti myös mukavasti siellä täällä.
Dialogi on enimmäkseen suomeksi, mutta seassa on paikoin englanninkielisiä repliikkejä. Tämä jättää välillä vähän sekavan olon siitä, mitä kieltä puhutaan: puhuvatko Kauri ja Juri keskenään japania vai englantia? Kaurin japanin osaamista kuvaillaan puutteelliseksi, mutta suomenkielinen dialogi on sujuvaa. Onko se siis käyty englanniksi? Kun Juri sanoo Kaurille ”Olet lucky”, mitä silloin hän oikeastaan sanoo? Myös “He selittävät minulle, kuinka fucked up tilanne monilla ulkomaalaisilla maassa on” -tyyppiset ilmaisut vähän tökkivät. Ehkä sanalle decent voisi olla joku ihan kelvollinen suomenkielinen vastine?
Kaurin haahuilu ja pyristely Jurin ympärillä oli kiinnostavaa, mutta samalla kirja tuntui jonkin verran noin 300 sivun mittaansa raskaammalta. On tämä pienistä valituksen aiheistaan huolimatta joka tapauksessa oiva onnistuminen ja nostaa Nurmen romaanikirjailijanakin kiinnostavaksi ja seuraamisen arvoiseksi.
Myöhemmin se tuhoaa hänet. Ajattelen, että jätän taakseni aikuisia miehiä, jotka yksi toisensa jälkeen vain hajoavat atomeiksi, miksi, en tiedä, eikö heillä ole vähääkään itsekunnioitusta, eivätkö he kerta kaikkiaan voisi olla itsensä parhaita ystäviä.
February 21, 2025
3.5
Karkuteillä vei Kaurin mukana Japaniin. Nurmi kuvaa itselleni vierasta mutta kiehtovaa maata poikkeuksellisen upottavasti. Myös Kaurin ja Jurin suhteen syntyminen ja kehittyminen on kypsää, mehevää, tutun- ja todentuntuista. Kaupunki- ja seksikuvaukset eivät ole yleisesti ottaen helppoja, mutta Nurmi onnistuu molemmissa erinomaisesti.
Kaurin tarina kulkee kahdessa tasossa, nykyhetken pakomatkassa Japaniin ja siellä roihahtavasta romanssista sekä lapsuudesta väkivaltaisen äidin, välttelevän isän ja kyseenalaisen karateopettajan kanssa. Teini-iän kuvauksessa Nurmi saa ihanasti ilmaa teini-Kaurin kokemuksen ja olemisen väliin, niin minäkin koin tai muistan kokeneeni tuon hauraan elämänvaiheen. En tiedä, miksi korostan samaistumisen kokemuksia tässä, sillä minulla ja Kaurilla on hyvin vähän yhteistä, mutta jotain ytimellistä itsen ja olosuhteiden ja tunteiden ja tapahtumien vyöryn suhteesta Nurmi onnistuu tavoittamaan, joka on harvinaista ja arvokasta. Lievä kumma, absurdius, mutta kuitenkin tosi. Vähän Miranda July, vähän aasialainen draamaelokuva.
Mulla romaanin kaksi tasoa ei kuitenkaan aivan yhdistynyt. Miksi Kauri lähtee Japaniin ja miten Japanin tapahtumat linkittyvät lapsuuteen? Kuuluvatko nämä samaan teokseen, vaikka kuuluisivat samalle henkilölle? En saa kiinni, kuuluuko minun psykologisoida Kauria vai todeta, että elämän traumat ja käänteet eivät noudata dramaturgiaa ja eivät liity toisiinsa. Kuitenkin on selkeä valinta kuljettaa nämä kaksi tasoa lomittain, mutta minä en aivan saanut kiinni, miksi. Tunnetasolla kyllä, mutta romaaniteknisesti en.
Toivon, että Kauri ei jää aina huolenpidon ulkopuolelle.
Karkuteillä on imuisa, lämmin, 🌶, surullinen, satu, matkakertomus, queer, hellä ja rankka. Olisin viettänyt sen parissa vielä toiset 300 sivua.
Karkuteillä vei Kaurin mukana Japaniin. Nurmi kuvaa itselleni vierasta mutta kiehtovaa maata poikkeuksellisen upottavasti. Myös Kaurin ja Jurin suhteen syntyminen ja kehittyminen on kypsää, mehevää, tutun- ja todentuntuista. Kaupunki- ja seksikuvaukset eivät ole yleisesti ottaen helppoja, mutta Nurmi onnistuu molemmissa erinomaisesti.
Kaurin tarina kulkee kahdessa tasossa, nykyhetken pakomatkassa Japaniin ja siellä roihahtavasta romanssista sekä lapsuudesta väkivaltaisen äidin, välttelevän isän ja kyseenalaisen karateopettajan kanssa. Teini-iän kuvauksessa Nurmi saa ihanasti ilmaa teini-Kaurin kokemuksen ja olemisen väliin, niin minäkin koin tai muistan kokeneeni tuon hauraan elämänvaiheen. En tiedä, miksi korostan samaistumisen kokemuksia tässä, sillä minulla ja Kaurilla on hyvin vähän yhteistä, mutta jotain ytimellistä itsen ja olosuhteiden ja tunteiden ja tapahtumien vyöryn suhteesta Nurmi onnistuu tavoittamaan, joka on harvinaista ja arvokasta. Lievä kumma, absurdius, mutta kuitenkin tosi. Vähän Miranda July, vähän aasialainen draamaelokuva.
Mulla romaanin kaksi tasoa ei kuitenkaan aivan yhdistynyt. Miksi Kauri lähtee Japaniin ja miten Japanin tapahtumat linkittyvät lapsuuteen? Kuuluvatko nämä samaan teokseen, vaikka kuuluisivat samalle henkilölle? En saa kiinni, kuuluuko minun psykologisoida Kauria vai todeta, että elämän traumat ja käänteet eivät noudata dramaturgiaa ja eivät liity toisiinsa. Kuitenkin on selkeä valinta kuljettaa nämä kaksi tasoa lomittain, mutta minä en aivan saanut kiinni, miksi. Tunnetasolla kyllä, mutta romaaniteknisesti en.
Toivon, että Kauri ei jää aina huolenpidon ulkopuolelle.
Karkuteillä on imuisa, lämmin, 🌶, surullinen, satu, matkakertomus, queer, hellä ja rankka. Olisin viettänyt sen parissa vielä toiset 300 sivua.
April 14, 2025
Sakenmakuinen, bensankatkuinen, vilpitön. Ensisilmäyksellä Karkuteillä on suomalaismillenniaalin intohimolla kuvattua Japania: videopeleistä ja televisiosta tuttuja maisemia, metropolin hikistä joukkoliikennettä, vuodenaikojen muutosta kirsikankukkineen, helteineen ja vetoisine huoneineen. Matkakertomuksen vaatteisiin on kuitenkin puettu tarina aikuisten pettämästä lapsesta, rakkaudesta ja rakkaudettomuudesta, pakenemisen viettelyksestä ja yksin jäämisen kauhusta.
Nurmi kirjoittaa taiten ja tuomitsematta ihmisistä, jotka sanovat etteivät halua lyödä tai tulla lyödyiksi, mutta jotka läpsivät rakastajiaan ja luulevat sitä seksiksi; ihmisistä, jotka . Hahmojen sisäisiä ristiriitoja, haluja ja pelkoja kuvataan suorasukaisesti muttei alleviivaten tai analysoiden. Lukijana kuljin alkuun eri rytmissä teoksen lauseiden kanssa, mutta tempauduin mukaan loppua kohden. 3,5 tähteä.
Nurmi kirjoittaa taiten ja tuomitsematta ihmisistä, jotka sanovat etteivät halua lyödä tai tulla lyödyiksi, mutta jotka läpsivät rakastajiaan ja luulevat sitä seksiksi; ihmisistä, jotka . Hahmojen sisäisiä ristiriitoja, haluja ja pelkoja kuvataan suorasukaisesti muttei alleviivaten tai analysoiden. Lukijana kuljin alkuun eri rytmissä teoksen lauseiden kanssa, mutta tempauduin mukaan loppua kohden. 3,5 tähteä.
Read
January 26, 2026Pidin tästä huomattavasti enemmän kuin odotin, kiitos kirjaston bestseller-hylly! Sopivassa suhteessa runollista ja suoremmin selostavaa kerrontaa. Kirja ei myöskään sorru kiusaannuttaviin Japani-kliseisiin joita "ulkomaalainen Japanissa"-kirjoissa usein on. Taustatyötä on selvästi tehty huolella. Esimerkiksi valitut arkiset ympäristön yksityiskohdat, joita päähenkilö pysähtyy ihailemaan, toimivat erinomaisesti. Kertojan mielenmaiseman, tunteiden ja myrskyn kaltaisen suhteen kuvailu tuntuivat nekin enimmäkseen onnistuneilta. Edes intiimit kohtaukset eivät kiusaannuttaneet, mikä on paljon. Vain muutamat asiat, kuten Jurin uskomaton tausta sirkustaiteilijasta menestyväksi bisnesnaiseksi tuntuvat etäisiltä ja epäuskottavilta. Rytmitys ei myöskään kanna yhtä sulavasti läpi kirjan, takaumien ajoitus ei tuntunut aina täydelliseltä ja loppuosa tuntui jotenkin lässähtävän - toisaalta tällaista tapahtuu myös tosielämässä, joten sallittakoon.
November 12, 2025
"Mukavan Nerima-kun kaupunginosan humina tulee seinistä ja ikkunoista läpi, on kanssani kymmenen neliön huoneessa eikä anna yksityisyyttä. Tokio humahtaa lävitseni niin kuin ihmisetkin.
Olen huokoista materiaalia."
Japanissa asuneena odotin kirjalta tunnistamisen ja samaistumisen hetkiä, mutta Karkuteillä ei varsinaisesti vienyt minua Japaniin, ainakaan heti. Sillä oli kuitenkin toisenlainen anti.
Nurmi kuvaa erityisen kauniisti elämän mutkikkuutta, säätä ja rakkautta. Tahmeahkon alun ja ehkä hieman ohuelta tuntuvan Japani-kontaktin jälkeen tarina käynnistyy ja etenee mukavaan tahtiin, liikaa selittelemättä. Lopulta myös japanilaisen mielenmaiseman vaikutteet on välillä tunnistettavissa pintaa syvemmältä. Eheä kokonaisuus, joka punoutuu miellyttävästi auki.
Olen huokoista materiaalia."
Japanissa asuneena odotin kirjalta tunnistamisen ja samaistumisen hetkiä, mutta Karkuteillä ei varsinaisesti vienyt minua Japaniin, ainakaan heti. Sillä oli kuitenkin toisenlainen anti.
Nurmi kuvaa erityisen kauniisti elämän mutkikkuutta, säätä ja rakkautta. Tahmeahkon alun ja ehkä hieman ohuelta tuntuvan Japani-kontaktin jälkeen tarina käynnistyy ja etenee mukavaan tahtiin, liikaa selittelemättä. Lopulta myös japanilaisen mielenmaiseman vaikutteet on välillä tunnistettavissa pintaa syvemmältä. Eheä kokonaisuus, joka punoutuu miellyttävästi auki.
July 7, 2025
Oikeestaan todella taitava kirjoittaja, joka osaa viedä lukijan hienolle matkalle. Alku on vaan aivan liian cringeä luettavaa ainakin omasta mielestä ja mieleen tulee ikään kuin Japani-oppaan nopea pikalukeminen, siitä osasta en nauttinut yhtään. Muutenkin kirjassa Japani-faktoja ja japaninkieltä on heitetty joukkoon aika töksähdellen, mikä on suuri harmi, koska kirja muuten on todella hyvä. Miljöönä Japani on tottakai myös vertaansa vailla.
August 4, 2025
Taitavasti kirjoitettu. Pidin siitä. Pidin myös henkilöiden ja heidän suhteiden monimutkaisuudesta. Ihmiset ovat tällaisia: todella erikoisia, mutta tavallisia, yhtäaikaa. Hieno kurkistaa Japaniin. Vielä kerran: kerronta oli todella miellyttävää.
En kuitenkaan neljää enkä viittä tähteä antanut. Miksi? Tässä oli jotain irrallisuutta ja poukkoilua. Hidasta, ja sitten yhtäkkiä, humps, nopeaa tapahtumista. Vähän olisi voinut avata joitain menneisyyden tapahtumia ja niiden yhteyttä nykyiseen.
En kuitenkaan neljää enkä viittä tähteä antanut. Miksi? Tässä oli jotain irrallisuutta ja poukkoilua. Hidasta, ja sitten yhtäkkiä, humps, nopeaa tapahtumista. Vähän olisi voinut avata joitain menneisyyden tapahtumia ja niiden yhteyttä nykyiseen.
December 10, 2025
Tykkäsin. Mutta jotenkin olisin kaivannut ehkä vielä vähemmän japanin kulttuuria selittävää ja enemmän fiilistelevää kerrontaa. Jotkut osuudet rullasivat tosi hyvin ja tuli fiilis ”tätä lisää!”. Mulle myös Suomen karate-osuudet eivät olleet niin kiinnostavia, vaikka ymmärrän ajatuksen niiden takana.
March 31, 2025
[3,75 tähteä.]
May 23, 2025
3.75 stars.
June 17, 2025
Raaka kirja vaikka inhoan muumeja.
June 19, 2025
Ihanaa kieltä, joka olisi kaivannut kaverikseen ehkä hieman tiiviyttä. Tykkäsin kyllä todella paljon, ja lopussa olin hurjan liikuttunut.
October 28, 2025
Olisin halunnut tykätä tästä enemmän. Lopulta rypeminen vain alkoi kyllästyttää kaikesta muusta upeudesta huolimatta
December 28, 2025
Jokin tässä tökki. En pitänyt kielestä, enkä valitettavasti erityisesti tarinastakaan.
Read
May 27, 2025“Poikkeuksellisen vaivatonta ja pirskahtelevaa” (HS), indeed. Päinvastoin kuin joku täällä kirjoitti, imo Kauri nimenomaan on miellyttävä kertoja, niinku suomiversio Sorry to Disrupt the Peacen Helenistä. En myöskään niele kritiikkiä englanninkielisten sanojen käytöstä: sen lisäksi että kielten sotkeminen sopii tarinaan ja tunnelmaan, gairaigo-sanaston ansiosta ko. tyylikeino sopii juuri Japani-kirjaan erinomaisesti. (Eli poikaystävä = boifurendo, jne.) Välineen hallinta on siis siinä määrin suvereenia, että vähän se sun tämä kritiikki päätyy Nurmen 🥋nokkuautoon🥋 kunhan lukee vähän eteenpäin. Ajoittainen pitkästyminen kirjan kanssa voi johtua kieltämättä subjektiiviseksi rajatusta näkökulmasta (puoliväliin asti) – tai ihan vaan siitä ettei tekstissä ole normolle yhtä laajaa samaistumispintaa kuin mihin on (jopa) tottunut(?). Oli miten oli, upee kirja, kampai 🍻
Displaying 1 - 24 of 24 reviews