Millainen oli Eurooppa ennen 1900-luvun tuhoisia sotia ja massamurhia? Sen Ville-Juhani Sutinen haluaa selvittää matkustamalla maanosan itäreunalle Puolan ja Ukrainan alueella sijainneeseen Galitsiaan, samalla hän kartoittaa tienoota siellä syntyneiden ja asuneiden kirjailijoiden jäljillä. Reunamerkintöjä on rakkauslaulu Krakovan ja Lvivin väliselle rajamaalle ja matkakirja kadonneeseen Eurooppaan. Se on myös analyysi siitä, kuinka kirjallisuus on rakentanut Galitsian tarinaa 1800-luvulta nykypäivään. Esseissä käsitellään kärsimystä ja nostalgiaa, raunioita ja myös valoisampaa tulevaisuutta Ukrainan sodan varjossa.
Reunamerkintöjä on jatkoa tietokirjallisuuden Finlandian voittaneelle teokselle Vaivan arvoista (Avain 2022).
(s. 1980 Kokemäki) on suomalainen Jyväskylässä asuva kirjailija ja kääntäjä. Hän on julkaissut useita runokokoelmia, esseeteoksia, romaaneja ja tietokirjoja, ja suomentanut runoja, esseitä ja proosaa. Sutinen oli vuonna 2019 tietokirjallisuuden Finlandia-palkintoehdokkaana.
Ville-Juhani Sutinen kirjoittaa tarkasti mietittyjä, syvällisiä ja pohdiskelevia teoksia, joiden äärellä tuntee aina oppivansa paljon uutta. Niin Reunamerkintöjenkin kanssa, kirjan, jossa Sutinen kulkee niin fyysisesti kuin kirjallisuudenkin kautta Galitsiaksi nimetyn, jo kadonneen alueen maaperällä ja pohtii sen keskeistä reunallaoloa Euroopan ja eurooppalaisuuden ilmentäjänä.
Galitsian alue sijoittuu nykyisten Puolan ja Ukrainan alueelle, tasankomaisena kokonaisuuteen jonnekin Krakovan ja Lvivin välimaastoon. Alueen historiaa ovat värittäneet sen sijainnista johtuva tragedia joutua edestakaisten aluekiistojen näyttämöksi ja aina uuteen valtioon liitetyksi sekä sen juutalaisväestön tuhoaminen 1900-luvun aikana.
Nykyään Galitsian alueella menneisyys näkyy muun muassa rapistuneina, muuhun käyttöön otettuina synagoogina ja unohdettuina hautausmaina. Itävalta-Unkarin ajan loiston päivät ovat kaukana takana. Alueen kirjailijoiden tuotannon kautta tarkasteluun nousevat eurooppalaisuuden lisäksi erityisesti muistamisen ja nostalgian teemat.
Sutisella on hieno taito yhdistää fyysinen ympäristö, historialliset tapahtumat ja lähes kahdelle vuosisadalle ulottuvan kirjailijakaartin tuotanto ja elämänvaiheet pohdiskeluksi, joka avaa meille nykyeurooppalaisille perspektiiviä siihen, mitä olemme ja miksi. Ainoaksi kauneusvirheeksi omassa lukukokemuksessani jäävät Sutisen lyhyet henkilökohtaiseen elämään liittyvät pohdinnat omasta isästään ja kokemäkeläisyydestä.
Erittäin hienosti kirjoitettu ja sivistävä teos kulttuurillisesti pitkälti kadonneesta Euroopan ”rajamaasta”, Galitsiasta.
Sutinen tarkastelee Galitsian alueen ja kulttuurin historiaa, myyttiä ja elämää Itävalta-Unkarin ja Neuvostoliiton aikana alueella syntyneiden ja vierailleiden kirjailijoiden, kuten Stefan Zweigin, Joseph Rothin, Leopold von Sacher-Masochin, Bruno Schulzin ja muiden kautta.
Sutinen tuo esiin Krakovasta Lviviin ulottuneen etnisesti monikulttuurisen Galitsian alueen kiehtovan ja hyvin traagisen historian. Teos ei kuitenkaan keskity vain holokaustiin, joka tuhosi Galitsian leimallisesti vahvan juutalaisen kulttuurin, vaan kuvailee ansiokkaasti ja kirjailijoiden nostalgiasta käsin alueen kukoistusta Itävalta-Unkarin ”intiaanikesän”, eli ensimmäistä maailmansotaa edeltäneen ajanjakson ajan.
Sutisen vahva omakohtainen kiinnostus Galitsiaa ja siellä vaikuttaneita kirjailijoita kohtaan vie myös lukijan mukanaan etsimään historian jälkiä menneestä Euroopasta.
Reunamerkintöjä on matkakirjan ja kirjallisuusesseen hybridi. Aiheena on myyttinen Galitsia, joka sijaitsi nykyisten Puolan ja Ukrainan alueilla.
Kukin kirjan luvuista käsittelee yhtä Galitsian alueelta kotoisin ollutta kirjailijaa. Suomalaisittain tutumpia tekijöitä lienevät Joseph Roth (1894–1939) ja Stanisław Lem (1921–2006).
Reunamerkintöjen tekstejä vaivaa tietty hahmottomuus. Teksti hypähtelee matkakuvauksista kirjalliseen analyysiin ja sieltä omakohtaisiin muistikuviin, eikä kokonaisuus ole kaikilta osin saumaton tai luonteva. Silti kirjassa on paljon kiinnostavaa.
Sutisella on taito katsoa läheltä ja katsoa kauas. Osaa sitoa kirjallisuuden kuriositeetit osaksi suurta eurooppalaista tarinaa. Nautinnollista ja sivistävää!