Tutkinnanjohtaja Antti Hautalehdolla ovat vastassaan paitsi vaitonaiset todistajat myös menneisyyden haamut. Rakennus 31 on Antti Hautalehto -sarjan kolmas osa.
Marraskuu. Porvoon lähimaastosta löytyy hauta. Poliisille se ei ole uutta, paitsi että kuoppa komeilee tyhjänä. Kun hautoja sitten löytyy lisää, poliisi joutuu selvittämään mistä on kyse, vaikkei varsinaista rikosta olekaan tapahtunut.
Kunnes Hinthaarasta löydetään hautakuopasta alaston mies, jonka käsissä ja jaloissa on naulanjäljet. Ristiinnaulittu ruumis saa tutkijat ymmälleen. Tutkinta mutkistuu entisestään, kun ilmaantuu lisää henkilöitä jotka jotenkin liittyvät tapaukseen. Kaikki jäljet johtavat Nikkilän vanhan mielisairaalan Rakennus 31:een. Sen vaiettu historia on jättänyt ihmisiin arpia, jotka näkyvät vielä tänäkin päivänä.
Kun aloin kuunnella tätä äänikirjana, ajattelin, etten pysty loppuun äijiäilyn vuoksi. Roisihko kieli, elävä dialogi siis (?), tuntui epämiellyttävältä. Mutta. Sujuva kerronta, elävä dialogi (!) ja lukijan nappivalinta eli Ville Tiihonen veivät 9 ja rapiat tuntia muassaan. Ei mun kirjani, mutta ymmärrän sen ansiot; helppolukuisuus ja se äijyys, kyllä sille paikkansa on.
Ei näissä mitään ihmeellistä ole tarinan osalta, mutta tarina soljuu uskottavasti. Karski maskuliininen kieli ei ehkä ole ihan tätä päivää, joten en ihan osaa sanoa mitä mieltä olen. Mutta kyllä näitä lukee - ja vauhdilla meneekin.
Alkoi ihan lupaavasti, mutta lässähti pian. Hautalehto ja muut kirjan rikosetsivät vaikuttavat suoraan sanottuna niin yksinkertaisilta, että täytyy ihmetellä miten he saavat tarinassa selvitettyä yhtään mitään. Poliisien ”läppä” on väsynyttä (ja Varesmaista) pano&homo&dokaamisosastoa jota on kaiken lisäksi tungettu mukaan niin paljon, että väkisinkin tulee mieleen eikö kirjailijalla riittänyt mielikuvitus mihinkään muuhun. Kaksi tähteä tapahtumien miljöölle eli Nikkilän vanhalle sairaalalle, jonka historiasta tosin olisi saanut kirjaan jotain kiinnostavampaa muka-pikkutuhmien ”Mikäs se on komisariolla taas mielessä” -sutkautusten sijaan. Yleisvaikutelmaksi jäi, ettei tarinaan ole oikein viitsitty tai ehditty tehdä taustatyötä.
Antti Hautalehto -sarjassa seuraava kirja. Antti on pitkälti toipunut edellisen kirjan tapahtumista. Hän asuu surkeassa vuokra-asunnossa, koska ei ole ehtinyt etsiä uutta asuntoa edellisessä kirjassa tuhoutuneen tilalle ja deittailee hyvin aktiivisesti lääkäriä, jonka tapasi edellisen kirjan tapahtumien yhteydessä.
Poliisille tulee ilmoitus avoimesta haudasta. Kun mitään varsinaiseen rikokseen viittaavaa ei löydy, poliisi ei aluksi asiaa kovin aktiivisesti tutki - mutta sitten löytyy toinen ja kolmas avoin hauta (hiukan ihmettelen kuinka helposti käsipelillä metsämaahan hautoja saa kaivettua - itse kun joskus jotain pikkuruista kuoppaa on yrittänyt metsään kaivaa niin käsivarren paksuisia juuria ja kuutiosta alaspäin kooltaan olevia kiviä on vastassa 5 cm maan pinnan alla ihan riittävästi). Kun lopulta viimeisestä haudasta löytyy riistiinnaulittu mies lannevaatteeseen puettuna pistohaava kyljessään, niin poliisilla on tutkittavanaan todella kummallinen rikos. Antilla on vielä lisävaivana ilmeisen häiriintynyt stalkkeri, mutta on toisaalta hänellä uusi tyttöystävä, jonka kanssa harrastaa (paljon) seksiä.
Kirja oli vetävän humoristista kieltä jota autossa mökkimatkoilla kuunteli mielellään. Välillä kirjassa oli hiukan edellä poliiseja ongelman ratkaisemisessa. Mukana oli myös joitain epäloogisuuksia (ei potilaspapereita todellakaan jätettäisi jälkeen hylättyyn sairaalarakennukseen), mutta kyseessä oli viihdyttävä kesäkirja kumminkin.
Rakennus 31 on mukaansa tempaava teos, joka pitää lukijan otteessaan alusta lähes loppuun asti. Tarina etenee sujuvasti ja tunnelma rakentuu taitavasti, mikä tekee lukukokemuksesta nautittavan. Erityisesti kirjan miljöö ja henkilöhahmot tuntuvat eläviltä ja uskottavilta, ja niiden kautta kertomus saa syvyyttä.
Juoni onnistuu herättämään mielenkiintoa ja pitää yllä sopivaa jännitettä. Teksti on helppolukuista, mutta ei pinnallista, ja se houkuttelee jatkamaan lukemista luvusta toiseen. Kirja jättää myös tilaa lukijan omille tulkinnoille, mikä on ehdottomasti sen vahvuuksia.
Loppu ei kuitenkaan aivan yllä muun kirjan tasolle. Se tuntui hieman kankealta ja ehkä turhan kiireiseltä, ikään kuin tarina olisi pitänyt sitoa yhteen liian nopeasti. Vaikka ratkaisu on sinänsä toimiva, se ei täysin lunasta aiemmin rakennettuja odotuksia.
Kokonaisuutena Rönnbacka Rakennus 31 on kuitenkin vahva ja suositeltava lukukokemus. Pienistä puutteista huolimatta kyseessä on laadukas ja mukaansa tempaava kirja, jolle on helppo antaa arvosanaksi 4/5.
Juoni oli ihan hyvä, ja vei mennessään. Henkilöhahmoista en tykännyt yhtään, homottelu ja muu asiaton kielenkäyttö tai ylenpalttinen ”äijäily” ei sovi minulle. Tää oli toinen lukemani Hautalehto -dekkari. Taisi jäädä tyylin vuoksi viimeiseksi. Tarina oli kuitenkin mukaansatempaava, joten jaksoin lukea loppuun.
Tarina oli ihan ok. Läppä oli niin huonoa ryydloikkineen, että se jopa hymyilytti. Päähenkilön orastava parisuhde oli yhtä panemista, siitä miinus, kai nyt muitakin vivahteita voisi olla. Pieni plussa poliisi-Jonnasta vaikka hän stereotyyppisesti harrastikin salia.
Taidekulttijohtajan kuolema saa aikaan yllättäviä työtehtäviä. Ei ehkä parasta Rönnbackaa, mutta vetävä juoni ja huumori veivät kyllä imuun. Tapahtumat sijoittuivat Sipoon vanhan mielisairaalan ympäristöön. Tässä oli paljon aineksia ja langanpätkiä, jotka saatiin kyllä niputettua lopussa.
Ihan hyvä jeesusmurha-dekkari, tosin juoni melko epäuskottava. Poliisien välinen huumori on välillä ihan toimivaakin. En oikein ymmärrä miksi Antin ja Leenan petipuuhiin käytetään niin paljon rivejä. Kolme tähteä ja eiköhän sarjaa tule jatkettua.
Alkuun aika sekava koska luvut olivat lyhyitä ja päättyivät usein yllättäen...ei aina tiennyt kukas tässä taas on. Juoni aika mielikuvituksellinen ja erikoinen...ihan oikeasti voisiko noin tapahtua? Muutenkin tapahtumat olivat vähän niin kuin kasattu yhteen, tarina ei kulkenut loogisesti! Edelleen kirjan puhetyyli tökki...oikeastiko ihmiset noin puhuvat? Lähes tulkoon aina ne alapäänjutut mielessä ja voiko todella olla vielä joku ei tunne satiaisia...luulisi poliisin työssä niihin ainakin jossain vaiheesa törmännyt!
Tämä kolmas Antti Hautalehdosta kertova kirja ei iskenyt sitten yhtään. Tarina tuntui jotenkin sekavalta ja epäloogiselta lyhyiden lukujen takia, ja muutenkin juoni oli aivan älytön.
Kahdessa ensimäisessä kirjassa esiintynyt jatkuva roisi huumori ja läpänheitto oli vain lisääntynyt, ja tässä vaiheessa se alkoi jo olemaan hyvin puuduttavaa eikä edes ollenkaan hauskaa. Harvinaisen hyvin selväksi tuli myös se, että kyllä, Antti saa naiseltaan jatkuvasti ja joka paikassa, mutta mielestäni tämän jatkuva korostaminen ei tuonut kirjalle minkäänlaista lisäarvoa.
Rönnbacka on stara ja Antti Hautalehto Suomen kovin poliisi. Pakko tälle on viisi tähteä pistää. Ahmin päivässä. Tätä olisi lukenut enemmänkin. Stoori sinänsä ei varmasti ole ihmeellinen, mutta Rönnbacka kirjoittaa hyvin ja jotenkin kirjan poliisien karhea läpänheitto vain jaksaa naurattaa. Juuri sellaista ammatti-ihmisten kaikennähnyttä mustaa huumoria. Herkullista kamaa. Erinomainen kirja.
Hautalehto-telkkasarjan toinen kausi laittoi miut ottamaan uusintaoton kirjankin kanssa, kun tarina tuntui karanneen muistista melko lailla kokonaan.
"Antti-vainaa" on kiivennyt poliisisuosikikseni, ja Rakennus 31 on miun silmään Hautalehto-sarjan parhaimmistoa. Sopivan junttia huumoria riittää ja entinen mielisairaalamiljöö mahdollistaa koukuttavan juonenkulun.
Antti Hautalehto on yhä kiinnostava. Huumorikin on hyvä asia, mutta tähän kolmanteen teokseen oli hiipinyt aika paljon varesmaista sanailua = huumori on niin tärkeää, että henkilöillä ei ole omaa ääntä, vaan kaikki laukovat samanlaista poikahuumoria.
No jaa. Ensimmäiset kaksi teosta Hautalehdon elämästä olivat hyviä ja luettavia. Tämä kolmas oli jotenkin väkinäinen ja ainainen sanailu ja samanlaiset jutut alkoivat tökkimään. Vähän liian kevyttä jaksaakseen pitää mielenkiintoa yllä.
Rönnbackasta ei ole tullut ihan ykkösdekkaristiani, mutta luin tämän kolmannen Hautalehto-osan jopa innokkaammin kuin ne kaksi edeltänyttä, ja ihan viihdyttävää sanailua tämä olikin. Ei mitään piinaavaa jännitystä, mutta otteessaan pitävää.
Hyvä, mutta ei ihan kahden edellisen veroinen, ehkä... Hämmentävästi oli yhden poliisin sukunimi muuttunut edellisiin osiin verrattuna. No, ehkä oli Rönnbacka tullut katumapäälle nimivalinnan suhteen. Mitäs pienistä.