Aina on itketty

by Samae Koskinen

Arvostetun lauluntekijän romaani elämän ja taiteen kipupisteistä.

Koskettava tarina aikuiseksi kasvamisesta ja itsensä hyväksymisestä – ja siitä, antaako pettymysten ja epätoivon määritellä elämänsä tahdin.

Kunnianhimo on ajamassa musiikintekijän kauas niistä syistä ja ylevistä ihanteista, joiden takia hän alun perin aloitti laulujen kirjoittamisen. Tilannetta eivät lainkaan helpota paniikkihäiriö ja vääristynyt kehonkuva, jotka ovat seurausta päihteiden ja väkivallan sävyttämästä menneisyydestä pikkukaupungissa. Kannattaako ura viihdeteollisuudessa, jos se tarkoittaa myös itsensä kadottamista?

Samae Koskinen (s. 1978) on laulaja ja lauluntekijä, joka on julkaissut yhdeksän suomenkielistä soololevyä. Hänen tunnetuimpia kappaleitaan ovat Hyvä päivä, Hillitön elämä, Läski mulkku, Haistakaa persettä ja Nyt on normaalia olla natsi. Aina on itketty on Koskisen esikoisromaani.

246 pages, Hardcover

Published February 7, 2025

Reviews

[Marko Suomi · Rating 4 out of 5]

Pidin kovasti aluksi 80/90 -lukujen aikalaiskuvauksista ja musiikin voiman löytämisestä (Danzig mainittu!), johon pystyin samalstumaan. Mutta sitten kirjan takakannen sulkemisen jälkeen havahduin miten tässä oli koko ajan ja loppua kohti toki tiivistyen pohdittu hienosti väkivaltaa, ja sairaalloista vallankäyttöä eri muodoissa, henkisen (myös fyysisen) väkivallan hiljaista hyväksymistä ja vähättelyä yhteisöissä ja sitä miten vaikea voi olla pyristellä noista tilanteista ja ihmissuhteista irti.

[Aapo · Rating 4 out of 5]

Sujuva ja mielenkiintoinen, joten tuli luettua lähes ahmimalla. Romaaniksi tämä on määritelty, mutta elämäkertana tätä luin. Jotenkin tuntuisi väärältä, jos olennaisimmat kirjassa kerrotut asiat eivät olisi tapahtuneet ainakin suunnilleen noin. Tietääkseni kaikkien henkilöiden nimet on muutettu ja aika moni nimi jätetään kokonaan mainitsematta. Se on ilman muuta ok romaanissa, samoin se, että jotain tositapahtumaa muunnellaan vetävämmän kertomuksen muotoon.

Eli onko tämä ollut pakko nimetä romaaniksi, että voi vaihtaa nimet eikä tarvitse olla ihan niin tarkka faktojen suhteen?

Ikävistä aiheistaan ja päähenkilön hankalista elämänvaiheista huolimatta viihdyttävää ja sympatiaa herättävää luettavaa.

[Henbbbs · Rating 3 out of 5]

tosi keskiverto korona-artisti-kasvutarina jumputus

[Matti Karjalainen · Rating 2 out of 5]

En ole kamalasti perehtynyt Samae Koskisen musiikilliseen tuotantoon, mutta hänen esikoisromaaninsa "Aina on itketty" (Tammi, 2025) tarttui lukulistalleni, kun kuulin että hyvä ystäväni on päässyt kirjaan mukaan. Ja siellähän hän tosiaan oli, hyvin tunnistettavasti kuvailtuna!

"Aina on itketty" on autofiktiivinen kasvukertomus. Lapsuutta ja nuoruutta värittävät koulukiusaaminen, henkinen väkivalta ja itsetunto-ongelmat. Pienenä poikana isovanhempien kanssa tehtyä lomamatkaa etelään kuvaileva luku on riipaisevaa luettavaa. Loppupuoli kirjasta keskittyy sitten enemmän musiikkialaa kovalla kädellä runnelleen koronan tuomaan ahdistukseen ja ongelmiin levy-yhtiön hirviömäisen johtajan kanssa.

Suhteeni autofiktiiviseen kirjallisuuteen on perinteisesti ollut vaikea, eikä tässäkään ihan vältytä putoamasta samaan sudenkuoppaan kuin niin monet muutkin. Luulen, että tekijälle itselleen on tehnyt hyvää siirtää nämä ajatukset paperille, mutta ainakin minulle draaman kaari jäi vähän vajaaksi.

Jos pidit Koskisen romaanista, niin voisin suositella sinulle myös Antti Röngän teosta Jalat ilmassa.

[Elisa · Rating 3 out of 5]

Oli erityisen kiinnostava luku se, jossa kertoja avaa ensimmäisen soolohitin tekemistä — siis että miten se kyseisen kappaleen niin raikkaana ja heleänä soiva soundi oikeastaan tuottajan kanssa saatiin aikaan. Muistan kuunnelleeni sitä silloin aikanaan paljon.

Noin muuten tästä tuli vähän sellainen tunne, että olisikohan toiminut paremmin äänikirjana, koska teksti oli jotenkin kuin puhetta toistuvine sanoineen ja lauserakenteineen.

[Jaana V · Rating 4 out of 5]

Koskettavaa kuvausta muun muassa oman paikan usein kivuliaasta etsinnästä, kasvamisesta, musiikin tekemisestä ja erityisesti vallan väärinkäytöstä. Rakenteeseen ja kieleen kaipasin paikoin vielä pientä hiontaa, mutta yhtä kaikki puhutteli ja kiinnosti kovasti!

[Heidi · Rating 4 out of 5]

I listened to an exciting interview with a child psychologist on the radio. It was about how GenZ is the generation that feels the most meaninglessness in their lives and how parents can help to create more meaning in their children's lives. According to the psychologist, the worst thing you can do is take on the role of the victim and talk to your children about how you can't influence your life/job/partner/home whatever and only complain without doing anything. Children should be able to see how their parents set boundaries and value themselves and their lives. That's why I also looked at this book from this perspective.

It starts as a collection of core memories, which rather than glimmers are about traumatic events that leave their mark on the main character's later life with anxiety problems and depression. He becomes afraid of conflicts and has difficulties with completing things. The way he desbribes things through metaphores were fantastic. I also laughed at the character Seppo, a man that women want and men want to be. How could you not be seduced by his Halo effect? ​​This character took up almost half of the book (and gave the title to the book as well!) and at the end I also understood why he was so important. Seppo was a prime example/catalyzer of the main character succeeding in his development and finding meaning in life. This was what the child psychologist was talking about all the time, that we have agency in our lives and know that we can say stop and change direction at any time. It's never too late and even the main character's tattoo summed this up in its own little way. I really enjoyed how vulnerable this book was.

[Hanna-Maija · Rating 3 out of 5]

Samae Koskinen on minulle tosi tärkeä lauluntekijä, joten odotukset esikoisromaanin suhteen olivat melko korkealla. Niihin Aina on itketty ei yltänyt. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettenkö olisi sujuvasti lukenut tätä muutamassa päivässä.

Vertailua Marko Annalan Värityskirjaan on aiheiden puolesta vaikea välttää. Koskisen lauluista tuttu tapa rakentaa kevyesti tuokiokuvia raskaistakin aiheista oli kirjassa läsnä. Romaaniin olisin kuitenkin kaivannut Annalan tapaan vahvempaakin kerrontaa.

Osa tuokiokuvista on kyllä tosi väkeviä. Esimerkiksi alkupuolella kuvattu ulkomaanmatka isovanhempien kanssa oli kaikessa hirveydessään mielestäni romaanin hienoimpia kohtia ja se tuntui fyysisenä ainakin tämän lukijan kehossa. Loppupuolella taas on melko jäätävää kuvausta työpaikkakiusaamisesta ja pelolla johtamisesta.

Olen tässä hiljattain miettinyt paljon omaa lapsuutta ja nuoruutta, esimerkiksi Hesarin Ysärin lapset -podcast on nostanut paljon ajatuksia pintaan. Sen ja tämän romaanin jälkeen on vaikea olla miettimättä sitä, miten oman (ja Samae Koskisen) ikäpolvesta kukaan on selvinnyt nuoruusvuosista hengissä. Mutta täällä me porskutetaan. Siitäkin Aina on itketty kertoo.

Karkkilan kasvattia lämmitti muuten se, että muutama avainkohta sijoittui itselle tuttuihin paikkoihin. Samassa joenmutkassa olen itsekin käynyt hengittelemässä monta kertaa, kun maailma on meinannut kaatua päälle.

[Pia · Rating 2 out of 5]

Vaikealta tuntuu antaa kaksi tähteä, koska Aina on itketty oli miun mielestä ihan mukava kirja. Kovasti pitämäni muusikko Samae Koskinen kirjoittaa kovasti omaelämäkerrallisen oloista kirjaa nuoresta miehestä, joka ensin kuuntelee musaa, sitten tekee sitä itse ja kasvaa siinä samalla aikuiseksi perheenisäksi.

Parhaimmillaan, huippuhetkissään kirja on todella sydämeenkäypä ja voimakas. Koskinen tempasi ainakin tämän lukijan mukaan pikkujätkän ja isovanhempien yhteiselle etelänmatkalle kaikkine pienine ja suurine omituisuuksineen. Samoin aikuisen kertojan yhteistyö levy-yhtiön tyyppien kanssa tuntui kuristavalta. Mutta kokonaisuutena kirja olisi tarvinnut vielä yhden kierroksen kustannustoimittamista, jotenkin sitä vaivaa epätasaisuuden maku.

Koskinen on hyvä kirjoittamaan yksittäisiä ”kohtauksia” (kuten hän kirjailijavierailullaan kertoi), joten romaanikin olisi voinut olla tiukemmin rajattu. Nyt tässä aika naftissa sivumäärässä kuvataan elämää lapsuudesta melkein keski-ikäisyyteen asti ja mietin, että onko tässä haluttu tehdä helpommin myyvä kirja heille, jotka Samae Koskisesta jo pitävät? Siis sellainen, että siihen on saatu leivottua sekä lapsuutta, nuoruusangstia että muusikon elämää - tähän astinen elämä paketoituna yhdeksi kirjaksi.

Toivon, ettei pajatso tyhjentynyt tähän ekaan romaaniin, sillä nuo parhaat hetket maistuivat kyllä jättehyviltä.

[Susa · Rating 5 out of 5]

Tämä kirja on hyvin selkeästi omaelämäkerrallinen, ja siksi hieman hankala arvostella. Mutta toisaalta tästä on saatu tiivistettyä hyvin kaunokirjallinen kaksiosainen teos, joka eteni kronologisesti.

Samuli Putron ja Samae Koskisen hieman samantyyppisiä, samoihin aikaan ilmestyneitä kirjoja on jotenkin nostettu rinnakkain julkisuudessa. Putron kirja on mielestäni polveilevampi, Koskisen kirja on kaunokirjallisuudessa varmasti voittanut sen mitä kirjailija halusikin sanomallaan saavuttaa.

Että jos yksikin, joka joutuu tilanteeseen, jossa lytätään, kohdellaan huonosti, jopa pahoinpidellään - uskaltaisi uskoa huomiseen, ja itseensä.

[Ville Verkkapuro]

Very open, very soft and funny. Tender, yet with a wink. Clumsy, cute metaphors. Like a cheap wine glass breaking in the dishwasher.
Of course extremely comparable with the new book by Putro. That's not a bad thing!
I enjoyed surprisingly much the depictions of music, listening and making. Absolutely no literary merit in that, but all the enjoyment and entertainment in the world. Yes, yes.... "Black Album" by Metallica is surprisingly slow after Master of Puppets.
I love these books about nothing, I love them so much, they contain everything to me.

[Olli Rouvinen · Rating 3 out of 5]

Romaaniksi lueteltu, mutta selkeästi omakerrallinen kirja on ajoittain viihdyttävää luettavaa, etenkin ensimmäisellä puoliskolla käsitelty nuoruuden aikakausi. Lopussa se kuitenkin muuttuu hieman persoonattomaksi, taiteilijan koronavuosien läpikäynniksi. Tuntui että olisin lukenut saman kirjan jo aiemmin (esimerkiksi Samuli Putron teos), mutta kirjojen taustalla toki lienee vain samankaltainen prosessi.

[Essi · Rating 2 out of 5]

Keskinkertainen elämänkerrallinen kertomus. Aineksina kurja 80-luvun lapsuus, nuoruuden ahdistus, isäksi tuleminen, korona-aika ja artistin elämä. Paljon läpilitteroituja keskusteluja ja väljästi kiinnostavia anekdootteja. Harmittaa - Samae Koskinen on taitava musiikintekijä, mutta tämä kirja ei ollu kovinkaan kiinnostava. Samae luki kirjan itse, mikä oli oikein mukava kuuntelukokemus.

[Liisa Hoffman · Rating 4 out of 5]

Kirja on hyvin henkilökohtainen ja siksi vaikea sitä arvioida samoilla kriteereillä kuin kaunokirjallisia teoksia.
Mutta mitä voi sanoa on se että se oli mielenkiintoinen. En ollut aiemmin tiennyt radion soittolistojen tärkeydestä ja verisestä kilpailusta. Enkä ainakaan sellaisesta esimiehen ja pomon käytöksestä mitä tässä kuvattiin. Huhhuh. Sääliksi kävi lauluntekijää.

[Maria Laakso · Rating 3 out of 5]

Ihan hyvä tarina muusikosta, joka joutuu hirveän levyfirman pomon kohtelun kohteeksi, mutta aika keskivertoa loppujen lopuksi. Joitain hyviä kuvailuja muusikon tuntemuksista. Tärkeimpänä oppina Mato Valtasen sanat ”Kusipäiden kanssa ei tehdä hetkeäkään töitä.”

[Kirsi Vatanen · Rating 3 out of 5]

”Seppo” tuli vastaan lyhyessä ajassa jo toisen kerran.
Korkeammassa roolissa olevan vallankäyttöä ja sen pitkäaikaisia vaikutuksia.

[Laura • kirjaillen · Rating 4 out of 5]

3,75 ⭐

[Simo Hattara · Rating 4 out of 5]

Jotenkin tosi sympaattinen kirja. Helppoa luettavaa.