Pyhät puut vie lukijan tarinamatkalle suomalaiseen metsään paljastaen puiden henkisen merkityksen kulttuurissamme. Ennen kristinuskon saapumista myös suomalaiset palvoivat puita ja uskoivat niiden taikavoimiin. Yhä tänä päivänä puut voivat olla meille pyhiä - olipa kyseessä oman puutarhan nurkassa uinuva pihlajavanhus, lähipuiston muhkurainen lehmus tai rantakalliolla kelottuva mänty.
Reetta Rannan kirja esittelee Suomen luonnonvaraiset puulajit ja valottaa niiden merkityksiä mytologiassa ja kansanperinteessä. Kauniisti kuvitetussa teoksessa ikiaikaiset uskomukset ja rituaalit sulautuvat nykyajan henkilökohtaisiin tarinoihin, elävöittäen vanhoja perinteitä ja tuoden esiin puiden mittaamattoman arvon kulttuurissamme.
Sukella kirjan matkassa metsän syvyyksiin - kenties löydät sieltä myös oman sydänpuusi.
Miksi luontosuhdetta kuvaavassa kirjassa on käytetty kuvitukseen ympäristöä kuormittavaa tekoälyä???
Kirjassa oli paljon kiinnostavaakin asiaa, mutta teos olisi kaivannut hiomista ja lisää sisältöä. Pituutta kirjalla oli vain noin 150 sivua, joten varsinaista paisumisvaaraa ei ole ollut. Ihmisten kertomat tarinat jäivät hieman irtonaisiksi ja monessa kohtaa tietoteksti oli hyvin pintapuolista tai löperöä. Tekstissä oli esimerkiksi toteamus ”[koivunmahlan hyödyistä] osa lienee tieteellisestikin todistettu oikeiksi” ilman että näitä todisteita pyrittiin esittämään. Plussaa siitä, että lopussa ohjeistettiin, miten puun tai luonnonmuistomerkin suojeleminen onnistuu.
Kyllä nyt vähän enemmän odotin tältä. Itse tietoa ei ole niinkään paljon, sen sijaan kirjoittajan omat kokemukset ja muiden ihmisten muistelot ovat saaneet paljon tilaa. Ja varmasti toisaalta ihan hyvä niin. Odotin kuitenkin enemmän uutta tietoa, en pintapuolista raapaisua puiden roolista itämerensuomalaisessa perinteessä.
Tämä kirja ottaan aiheekseen yhden lempiaiheistani. Pyhät puut. Odotukset olivat siis korkealla. Fiilikset lässähtivät saman tien, kun selvisi, että kuvitus on tehty tekoälyllä. Kerrotaan luontoaiheesta ja suomalaisesta kulttuurista ja käytetään siihen tekoälyä? Tämä ei ole perusteltavissa.
Mutta eipä muukaan sisältö ollut kovin hyvin toimitettua tai laadukasta. Kirjailija kirjoitti itsensä koko ajan mukaan tekstiin. Kertoo lukeneensa sen ja sen kirjan ja mitä siinä sanottiin. Niin, tiedän, olen lukenut sen itsekin. Olisi voinut yhtä hyvin vain suositella itse lähdeteosta, tässä materiaalilla ei oltu tehty juuri mitään, tyydyttiin vain referoimaan hieman puolivillaisesti.
Lisäksi lukujen alussa on monesti irrallisia ja perusteettomia fiilistelypätkiä. Kirjailija kertoo ei-niin-uskottavasti mm. nukahtaneensa sikiöasentoon Paavolan tammen juurelle. Olen käynyt kyseisen tammen luona ja se on aikamoinen turistikohde, ihmisiä lappaa koko ajan. Ja tällaiset "Istun puun lähellä ja auringon säteet hivelevät kasvojani" -tyyppiset kohdat eivät vain tuntuneet millään lailla relevanteilta tässä kokonaisuudessa. Tai kun kirjailija pohtii, mahtoivatko hänen värikkäät unensa johtua jalavasta, joka kasvoi kodin vieressä. Niin, voisiko olla? Pitäisikö selvittää?
Välillä ei oikein tiedä, missä roolissa jokin asia esitetään. Onko se perinnetietoutta, arvaus, fakta, fiilistelyä, vai jotakin muuta. Esimerkiksi, kun sanotaan, että: "Synkästä maineestaan huolimatta jalava on myös suojeleva puu." Mihin tämä perustuu? Tai että "kuusi on surulliseen taittava puu." Miten niin? Mitä tuo edes tarkoittaa? Onko siis niin, että vaikka kuusi vaikuttaisi riemukkaalta, se taittaa sisimmässään kuitenkin surulliseen?
Jokaisen esitellyn kuudentoista puun kohdalla käytiin läpi tietyt osa-alueet. Ensin oli fiilistelypätkä, sitten kerrottiin vähän historiaa jonkun toisen perinneteoksen pohjalta, sitten oli suora lainaus kansalliskirjaston arkistosta (eli aikalaiskertomus jostakin 1900-luvun alkupuolelta) ja lopuksi jonkinlaista tieteellistä faktaa esim. vitamiini- tai fruktoosipitoisuuksista. Mihinkään näistä osioista ei sen kummemmin paneuduttu ja kokonaisuudesta tuli vähän kouluesitelmän tuntu. On raavittu aineisto kasaan, promptattu siihen tekoälykuva kylkeen ja pistetty pihalle. Kiinnostavinta sisältöä olivat suorat lainaukset kansallisarkistosta, mutta nekin alkoivat ikävästi toistaa itseään. Oli aina joku pyhä puu, josta kaikki sanoivat, ettei saa kaataa. Sitten tuli joku tyyppi, joka kaatoi sen ja sille tuli hirveät vaivat päälleen.
Olisin halunnut tykätä tästä. Perinnetietous, historia ja varsinkin puihin liittyvät uskomukset ovat mielestäni tärkeitä ja äärimmäisen kiinnostavia aiheita. Tässä ei vain oltu panostettu tarpeeksi. Toinen tähti pelkästään aihevalinnan takia.
Odotin ehkä vähän syvempää sukellusta aiheeseen kuin mitä loppuviimein sain. Mutta kiinnostava kirja silti, ja seassa vilahteli paitsi tuttuja puulajeja, myös tuttuja paikkoja. Pitää etsiä jostain kirjan painettu versio kädiin, luulen että se antaisi vielä syvemmän elämyksen kuin äänikirja, jossa luonnollisesti ei ole kuvitusta.
Opin myös uutta, esimerkiksi sen, että Suomessa vielä jossain kasvaa marjakuusta. Kirjan lopusta saa vielä ohjeet luonnonmuistomerkkien perustamiseen.
Rannan tavoin suosittelen lämpimästi ihmisten viemistä metsään ja metsäluonnosta kertomista niin luonnon kuin kulttuurihistorian näkökulmasta.
Mielenkiintoinen aihe ja ihanasti kuvitettu, mua jäi kuitenkin vähän ärsyttämään varsinkin terveysvaikutuksiin liittyvät kodhat joissa (lääke)tieteellistä tutkimusta yksinkertaistettiin usein aika lailla.