Naarni pakotti itsensä nielemään kaiken katumuksen vaikka tiesi, ettei ollut koskaan ollut näin yksin. Mitä hän oli kuvitellut? Oli uskaltanut uhmata elämän tekemiä valintoja. Luuliko hän nyt, että elämä unohtaisi ja antaisi anteeksi?
Naarni on sotilas ja tulen sukua. Knameira, ei aivan jumala, muttei tavallinen nainenkaan. Naarni laskee vuosia palvelusaikansa loppumiseen, kunnes eräänä syysyönä hän kohtaa valolta tuoksuvan Emman ja lakkaa laskemasta.
Tulen tyttäriä on romanttista fantasiaa maailmassa, jossa jumalat elävät eristyksissä vuorellaan, ja jumalten jälkeläiset sekä ihmiset välttelevät toisiaan. Maria Carolen esikoisteos keskittyy siihen, mikä elämässä on tärkeää silloinkin kun ympärillä kuohuu.
Ei ole sinun osasi sen parempi tai huonompi kuin muidenkaan. Yhtä kaikki ylhäältä saneltu.
Maria Carole on ulkosavolainen ranskansuomalainen kirjailija, kirjantekijä ja pienkustannusihminen. Hän haluaisi kirjoittaa kauhua, mutta päätyy aina tutkimaan sitä, mikä ihmisessä on rakastettavaa.
Carole kirjoittaa kaikkea sadasta sanasta romaanimittaan. Esikoisromaani Tulen tyttäriä (2014) oli Kuvastaja-palkintoehdokkaana.
Pride-kuukaudelle sopivasti luin nyt viimein Maria Carolen sateenkaarevan fantasiaromaanin Tulen tyttäriä. Valitettavasti olin aiemmin mennyt tekemään itselleni harvinaisen ilkityön eli menin lukemaan jatko-osan Sinisen talon noita ennen tätä kirjaa. Pidin Tulen tyttäristä enemmän ja jälkikäteen kadun tätä epärjärjestyksessä lukemista, sillä kirjoissa seikkailee samoja hahmoja ja olisin varmasti saanut jatko-osastakin vielä enemmän irti toisessa järjestyksessä luettuna.
Tulen tyttäriä edustaa Suomessa harvinaisemmin kirjoitettua toiseen maailmaan sijoittuvaa fantasiaa. Suurien eppisten kohtaloiden sijaan ihmissuhteet ja maailmanjärjestyksen selvittäminen luovat tarinan jännitteet. Naissoturi Naarni kuuluu jumalille sukua olevaan knameirojen lajiin, joka pystyy käyttämään tulen voimia. Soturiystävän loukkaannuttua Naarni hakeaa ihmistalosta ja törmää yksinhuoltajaäiti Emmaan. Seuraa kauniin kielikuvin kirjoitettu kahden kypsän aikuisen naisen rakkaustarina, jollaisia harvoin saa lukea.
Naarnin sotilasura asettuu hänen toiveidensa tielle, mutta palveluksesta lähteminen on kiellettyä vankeuden uhalla. Yhteiskunnan tiukkojen odotusten kanssa joutuu kamppailemaan myös Naarnin nuori ystävä, jolle isän sopima avioliitto ei sovi. Hahmojen elämänvalintojen lisäksi selvitetään maailman lainalaisuuksia. Carolen luoman fantasiamaailman elementit eivät sinällään ole ainutlaatuisia, mutta niitä on maustettu ainutlaatuisella tavalla. Lopputuloksena on lämmintä, arkista ja naisnäkökulmaista fantasiaa.
4.5 tähteä. Mä niin pidin tästä!! Oon lukenut fantasiaa vähän vastahakoisesti viimeaikoina mutta tää toimi hyvin mullekin. (Johtuen ehkä siitä että tarinassa oli myös ihmisiä) Toista osaa on ehkäpä pakko aloittaa jo tänään.
Maria Carolen esikoisteos Tulen tyttäriä on sekoitus romantiikkaa ja fantasiaa. Kirja on kevyt ja samalla vakava.
Meleniassa ylhäällä vuorella asuvat jumalat. Jumalat hallitsevat eri elementtejä, tulta, vettä, ilmaa, maata ja parantamista. Jumalten ja ihmisten jälkeläiset, knameirat ja altameirat, asuvat Nelvikassa omassa kaupungissaan tai toimivat sotilaina. Knameirojen yhteiskunnassa arvoasteikko muodostuu sen perusteella, kuinka paljon jumalten verta heissä piilee. Arvossa alhaisimpia ovat altameirat, joiden perimässä on jumalaa alle puolet. Erillään puolituisista elävät ihmiset, jotka yhtäaikaa pelkäävät ja ihailevat näitä.
Kirjassa ei ole erillisiä lukuja, vain isompi alkukirjain merkitsemässä, milloin kertoja siirtyy seuraamaan toista henkilöä. Kertomus seuraa vuoroin Naarnia, Emmaa, Liviaa ja Vanjaa. Tulen tyttäriä tapahtuu sodan kupeessa, mutta se on kertomus yksilöistä ja heidän valinnoistaan ja kohtaloistaan. Itse sotaa ei kuvata, sen yksityiskohdat jäävät tarkoituksella epäselviksi. Sen vaikutelman sain, että tätä sotaa on jatkunut kauan, mutta hämäräksi jää kauanko sota on kestänyt ja ketä vastaan sitä käydään. Jotain kylmiä otuksia ne olivat.
Melanjan maailmaa ei sinänsä lähdetä kuvaamaan, mutta kertomuksen edetessä esiin nousee asioita, jotka auttavat kuvitelemaan, miten asiat siellä toimivat. Ympäristö on epämääräisen historiallinen, lähinnä mieleen tulee keskiaika, mutta välillä voitaisiin olla vaikka toissavuosisadan alkupuolella suomalaisessa maalaisyhteisössä. Toisaalta mukaan on heitetty hiukan yliluonnollisia elementtejä ja yhteiskunta on yllättävän vapaamielinen.
Naarni on knameira, ihmisten ja jumalten sukua tulen talosta. Hän suorittaa 30-vuotista palvelustaan sotilaana pitkässä sodassa, jota käydään Melanjan itärajalla kylmän otuksia vastaan. Naarni on hyväksynyt kohtalonsa sotilaana, yhtenä parhaimpien joukossa, mutta se ei ollut elämä, jonka hän olisi itse valinnut.
Sudenkulmassa, tunnin kävelymatkan päässä lähimmästä kylästä, asuu Emma. Emma on ihminen, joka nuorena unelmoi muutoksesta, uusista tuulista ja seikkailuista. Arki kuitenkin tarttui kiinni, kun Emma sai nuorena pojan, Aton. Hän hoitaa yksin pojan ja talon.
Eräänä talvipäivänä Emman hiljaiseen elämään ilmestyy Naarni. Tämä pysähtyy hänen talolleen pyytämään yösijaa. Naarni ja hänen toverinsa Anneke ovat paenneet väijytyksestä ja Anneke on vakavasti loukkaantunut. Naiset jäävät toipumaan Sudenkulmaan ja Emman ja Naarnin välillä kipinöi välittömästi. He rakastuvat. Molemmat tietävät, että Naarnin on pian taas lähdettävä. Sotilaan velvollisuus on palata taisteluihin.
Livia on omapäinen nuori altameira tulen talosta. Hän pakenee Nelvikasta kuultuaan hänelle järjestetystä avioliitosta. Naarni ja hänen sotilastoverinsa, parantajien talosta tuleva Vanja, lähtevät hakemaan tyttöä kotiin. Livia ei kuitenkaan tahdo palata ja lopulta Naarni vie tämän Emman luokse. Näin kaikkien kolmen naisen kohtalot liittyvät toisiinsa. Kukin omalla tavallaan naiset pyrkivät muokkaamaan omaa elämäänsä.
Alkuun oli hiukan vaikea päästä mukaan kirjan tunnelmaan, odotin enemmän magiaa ja nopeampia tapahtuman käänteitä. Lämpenin kuitenkin kirjalle, sen tekstissä on vangitseva rytmi ja kiinnyin pian henkilöihin. Juonen edetessä mukaan tulee myös enemmän fantasialle tyypillisiä käänteitä. Pääpaino on kuitenkin ihmissuhteissa. Emman ja Naarnin sekä sekä vähemmässä määrin Livian ja Vanjan rakkaustarinoissa. Emma tuo Naarnin elämään toivoa ja valoa. Naarni joutuu kuitenkin olemaan paljon poissa ja kaikki hänen pyrkimyksensä parantaa tilannetta tuntuvat valuvan hiekkaan. Vanja taas rakastuu Liviaan, joka ei ensin ole kiinnostunut hänestä, mutta vähitellen asiat muuttuvat. Tämä kirja on hyvin kirjoitettua romantiikkaa, ei mitään siirappihöttöä, lisää plussaa siitä, että eroottiset kohtaukset ovat rentoja ja luontevia.
Carole kirjoittaa viehättävästi ja elävästi. Tulen tyttäriä on ihana kirja. En ole suuri romantiikan ystävä, mutta silti on sanottava näin: ihana kirja. Ehdottomasti yksi vuoden mieleenpainuvimmista lukukokemuksista.
Luin tämän ahmien, koska kirja vetää niin tiukasti imuunsa, ettei sitä oikein malta laskea käsistään. Olen lukenut Carolen kirjat itse asiassa väärässä järjestyksessä, kun ensin tutustuin Sinisen talon noitaan. Hyvin toimii näinkin! Pidän kovasti tästä fantasian ja romantiikan keitoksesta, joka ei missään vaiheessa tunnu raskaalta tai tylsistyttävältä. Fantasiamaailma on hienosti luotu, hahmot tuntuvat eläviltä ja he kasvavat todentuntuisesti kirjan aikana. Kirjailija tavoittaa ilmaisuunsa juuri sellaisen kepeyden ja eleettömyyden kuin mitä tällainen tarina kaipaa.
Minulla kesti suunnilleen sivulle 150 ymmärtää ja hyväksyä, ettei tässä ollut mitään fantasiakirjallisuudelle tyypillistä Suurta Tavoitetta, vaan tämä todella oli tavallisen elämänmenon kuvaamista fantasimaailmassa. Tapahtuihan tässä siis paljon kaikkea hurjaa, mutta ne hurjat jutut jäivät mielestäni alisteiseksi arjen juhlalle.
Ihana, ihana, ihana naispari. Kävi sieluun ja sydämeen. Ja kaikki muutkin parit olivat ihania! Sellaisia arkisen hellyyttäviä. Olipa kiva lukea pitkästä aikaa romanttista fantasiaa.
Koska mitään Suurta Mysteeriä ei ollut, en uponnut tähän putkiaivoisesti ja lukenut päivässä. Mutta aina kun luin, tarina veti mukaansa.
Tämä oli miellyttävä lukukokemus. Ilman facebookin Kirjailijanloput-ryhmää en olisi varmaan koskaan kuullut tästä kirjasta tai ainakaan tarttunut siihen, mutta nyt tuli kokeiltua, ja kannatti. Lähtökohtaisesti romantiikka ja fantasia eivät ole mieligenrejäni, joten olen positiivisesti yllättynyt (sekä itsestäni että kirjasta). Fantasia ei ole tässä mahtipontista kansojen esittelyä ja maailmojen pelastelua vaan enemmänkin jäi kuva, että nämä kirjan henkilöt nyt vaan sattuvat asumaan fantasiamaailmassa. Maailman elementtejä ei esitelty kuin sen verran, mikä oli hahmojen kannalta oleellista, mutta silti tuli selväksi että kirjailija tuntee maailmansa, mikä on ehdottoman hyvä asia. Romantiikkakaan ei ollut melodramaattista huokailua vaan enemmänkin rempseää aittaan panemaan -meininkiä, mikä oli myös virkistävää. Ylipäänsä teos oli kokonaisuudessaan raikas ja rehellinen, niin tarina, hahmot kuin kerrontakin. Kerronta oli hyvin eläväistä ja aitoa, hahmot olivat persoonallisia ja heidän välisensä suhteet mielenkiintoisia. Jotenkin aistin myös kirjailijan savolaisen rempseyden tästä, sellainen tietynlainen samalla vaatimaton mutta anteeksipyytelemätön elämänmeno huokuu tekstistä. Ainoana miinuksena sanoisin, että jotenkin juonen jännite laskee loppua kohden ja puolivälin-lopun välistä olisi voinut hieman tiivistää. Mutta ei sekään ole iso miinus. En tykkää sanasta "elämänmakuinen", mutta tämä kirja oli kyllä sellainen. Täytyy ehdottomasti lukea jatko-osakin.
Tulen tyttäriä on viehättävä tarina, jonka sydän löytyy ehdottomasti henkilöistä. Suosikikseni nousi ehkä sivuosassa enemmänkin vaikuttava Vanja, joka keikailijan elkeet ainakin tarinan alkupuolella olivat riemastuttavaa luettavaa. Tarinan maailmasta löytyi myös mielenkiintoisia elementtejä sekä hiven taustoja valottavaa historiaa, ja kirjailija onnistuikin tasapainoilemaan hienosti mielenkiintoisien henkilöiden ja maailman taustakuvailun välillä. Lukukokemuksena Tulen tyttäriä oli viihdyttävä. Vahva 3,5 tähteä.
Puhelimen näyttö ei ollut optimaalisin lukutapa Carolen Tulen tyttärille, mutta onneksi hyvä tarina kantaa tässäkin formaatissa ja kirja tuli luettua suhteellisen nopeasti. Tulen tyttärien tarina on mukavan raikas ja kerronta useamman henkilöhahmon kautta toimi oivallisesti. Lyhyesti on hankala sanoa tästä mitään tyhjentävää, mutta pidin kovasti Carolen luomasta maailmasta, kashurroista, hahmojen sympaattisesta epätäydellisyydestä ja tulisista temperamenteista.
I can't remember where I even got this, most likely it was a free download as promotion for the author's next book. A nice story to practice my Finnish, rather slow-paced (or is it because I read slowly?), a lot of various relationships, enough worldbuilding to keep my interest.
Tulen tyttäriä on takuuvarmaa viihdettä romantiikasta ja kevyestä fantasiasta pitäville. Kirjassa seikkaillaan kuvitteellisessa Melenassa, jonka Nelvikan kaupunki on yksi tapahtumien keskiöistä. Sieltä ovat kotoisin Naarni ja Anneke, naispuoliset sotilaat ja erikoiskykyjä osaavat puolijumalat eli knameirat, joita ihmiset sanovat halveksuen puolisiksi. Naiskaksikko hakee apua metsän keskellä asuvasta tönöstä, jotta taistelussa loukkaantunut Anneke saisi levähtää ja parantua. Siellä, Sudenkulmassa, asuu Emma poikansa Aton kanssa, ja Naarnin sydän jää sille tielle. Sotilaan velvollisuudet kuitenkin menevät kaiken edelle, ja Emman ja Naarnin on sinniteltävä komennusten ylitse, jotta taas saavat olla yhdessä.
Sattumien (ja Naarnin) kautta Emman luo tulee asumaan Melvikan kylästä karkuri Livia, nuori tyttö, joka ei suostu isänsä naimakauppoihin. Livia löytää paikkansa talossa ja pääsee läheiseen kylään sepän oppiin. Naarnin sotilaskaveri Vanja ei saa silmiään irti punatukkaisesta Liviasta, mutta Naarni vannottaa huiskentelevaa Vanjaa pitämään näppinsä erossa suojatistaan. Vaan tohtiiko tämä?
Naarnin tielle tulee suuria koettelemuksia ja hän joutuu eroon Emmasta. Viimein, kun hän kohtaa taas rakkaansa, hänen täytyy tehdä raskas päätös tämän parasta ajatellen. Myöhemmin hän tietenkin katuu tätä, mutta onko kaikki jo myöhäistä?
Hän kaipasi Emmaa, kosketusta ihollaan, paljasta halua ja kipinää, josta nainen ei itse tiennyt. Naarni oli nähnyt sen heti. Pieni, arkinen ja rauhallinen kipinä, joka piti Emman pystyssä päivästä päivään. Emma oli täynnä itsepintaista toivoa. (s, 172)
Viihdyn kirjan parissa mainiosti, vaikka minua häiritsee suuresti kirjan keskeisin henkilö, Naarni. En oikein saa hänestä mitään otetta ja koen hänet vastenmieliseksi henkilöksi, joten en kovin innostu hänen ja Emman välisestä rakkaussuhteestakaan. Livian ja Vanjan välinen kipunointi taas saa minut hymistelemään. Livia on miellyttävä henkilöhahmo, joka pitää oman puolensa eikä suostu miesten pompoteltavaksi. Hän hakeutuu sepän oppiin, vaikka yleensä siihen pääsee vain pojat, ja pääsee hyödyntämään tulitaitojaan. Hänellä on nimittäin sama kyky kuin Naarnilla, tulen hallitseminen. Vanja on taas parantajia, ihan kuten Anneke.
Kirjan fantasiaosuus jää mielestäni hiukan vaisuksi, enkä oikein pääse kaiken takana olevien jumaltarinoiden jäljille. Niihin olisin kaivannut lisää selvennystä, tai sitten vain luin puolihuolimattomasti. Toisaalta kirja on niin kevyttä fantasiaa, että genreen tottumatonkin voi helposti sujahtaa mukaan tarinaan. Fantasiaosuutta edustaa myös Naarnin löytämä lemmikkieläin, mystinen tulta syöksevä kashurra. Tämä muistuttaa kovasti Erika Vikin Kaksosauringot-trilogiassa esiintynyttä fantasialemmikkiä, amargundi-liskoa. Tulen tyttäriä -kirjan tyylistä tulee mieleen niin ikään Annmari Dannebeyn kevyt fantasia Kun kuulet laulun varjojen
Naarnin, Emman ja muiden tarina sijoittuu hienosti metsiin ja herttaisiin kyläpahasiin, mutta ympäristönkuvausta olisin kaivannut kirjan sivuille hiukan enemmän. Seksikuvaukset ovat hyvin vähäeleisiä ja hyvällä maulla tehtyjä. Pidän kirjan viihdyttävyydestä ja siitä, miten tarina kantaa eteenpäin ilman suurempia käännekohtia tai lopputaistoa.
Freešin oloinen ja elämänmakuinen fantasiatarina, joka keskittyy ihastuttavasti pieniin ihmisen kokoisiin kohtaloihin ja jättää suuret kansojen ja maailmojen legendat sivuosaan. Ja se henkilökaarti, itse kukin jatkuvasti horny on main, kuten nykyään on tapana sanoa. Mutta mikä parasta, vaikka romantiikka ja ihmissuhteet ovat kirjan varsinainen pihvi, niin ah, ihanaa kun kaikki sujuu ilman tarpeetonta toksisuutta!
Tulen tyttäriä -kirjan maailma oli mielenkiintoinen. Yksi päähenkilöistä on Naarni, joka on knameira ja pystyy siksi hallitsemaan tulta. Lisäksi oli olemassa ainakin knameiroita, joilla on parantajan kykyjä. Kykyjen vahvuus riippui siitä kuinka paljon ihmistä ja jumalaa kyseisen henkilön perimässä oli. Toinen päähenkilö oli nimeltään Livia ja hän oli altameira, jonka perimässä on enemmän ihmistä kuin knameiroilla. Olisikin ollut mielenkiintoista päästä vieläkin syvemmälle tähän maailmaan. Enimmäkseen kirjassa kuitenkin ollaan kolmannen päähenkilön, Emman, luona, joka on ihminen ja johon Naarni rakastuu ja jonka luokse Livia muuttaa asumaan. Kirjan tarina piti kyllä mukanaan ja mielenkiinnolla seurasin kuinka eri hahmoille käy. Mukava lukukokemus siis. Pitää siis ehdottomasti tutustua jatko-osaan Sinisen talon noita.
Tulen tyttäriä on tarina vahvoista naisista, jotka haluavat elää omaa elämäänsä muista ja muiden mielipiteistä välittämättä. Viihdyin kirjan parissa teknisistä ongelmista (e-kirjaversio ei toiminut kunnolla) huolimatta hyvin.
Alkuun tuntui varsin tavisfantsulta, mutta sotaan väsyneet sotilaat, pienen ihmisen (ja puolijumalan!) kuvaukset yhdessä romanttisen twistin kera tekivät tästä omanlaisensa. Ei loistokkuutta, mutta ihan hyvää romanttista kahden ja puolen tähden fantasiaa enivei.
Miellyttävä, mukavan vähäeleinen tarina. Tässä ei pelasteta maailmoja, mutta pienten ihmisten elämiä katsellaan siitäkin edestä. Romantiikkaakin kelpo annos. Tykkäsin kyllä aika paljon, jotenkin mukava, hyväntuulinen kirja.
Tää kirja yllätti positiivisesti! En alkuun ihan lämmennyt mutta tarina imaisi mukaansa kun pääsi alkuun. Ellibsin rajallisessa valikoimassa on se hyvä puoli että tulee joskus tartuttua teokseen jota ei muuten tulisi kuunneltua/luettua.
Lumoava tarina ihan tavallisten puolijumalien ja ihmisten pienistä ongelmista. Hahmot olivat sympaattisia ja kirjaa lukiessa pystyi melkein haistamaan valon ja tulen, joita he huokuivat. Aivan ihana.
Sain kunnian lukea tämän ensimmäisten joukossa, hieman ennen julkaisua, sillä kirjailija on ns. "tallikaverini". Arvio on kuitenkin luonnollisesti oma henkilökohtainen mielipiteeni.
Miten ihanan tenhoava fantasiatarina! Romaanissa yhdistyy kiehtovalla ja onnistuneella tavalla suomen kieli, itämurre ja keksitty fantasiamaailma. Tarina oli pakko nauttia hiljakseen, nautiskellen. Ilahduin erityisesti naisten merkittävyydestä tarinassa, heidän luonteistaan ja puheenparrestaan ja elämänfilosofioistaan. Löytyy heitä, jotka tarttuvat epäröimättä miekkaan tai pajavasaraan, ja heitä, jotka mieluummin eivät. (Nimikin toki jo viittaa, että tämä on ennen kaikkea naisten tarina.) Henkilöiden ja paikkojen nimet olivat herkullisia.
Suosittelen kaikille seikkailusta ja vanhantyylisistä tarinoista pitäville. Harmittaa hieman, ettei vielä ollut kylmät kelit, sillä Tulen tyttäriä on omiaan luettavaksi takkatulen äärellä vilttiin kääriytyneenä. Vahva esikoisteos!
Kyllähän tämä viihdytti. Maailma oli turhankin tyypillinen pseudokeskiaikainen fantasiamiljöö, mutta henkilöiden ja heidän välistensä suhteiden varassahan tämä pitkälti toimi, ja ne kantoivatkin hyvin läpi tarinan. Romantiikka oli keskeisessä osassa, mutta ihan paria-kolmea notkahdusta lukuun ottamatta vältettiin romanttisen fiktion ärsyttävät elementit. Myös juoni teki sopivin väliajoin jonkin yllättävän käänteen, jotta lukijan mielenkiinto pysyi yllä, ja loppua kohti saatiin jopa ripaus eeppisyyttä melko maanläheisenä alkaneeseen tarinaan. Kaikkinensa hyvin sympaattinen kirja, josta jäi hyvä fiilis.
Koukutti salakavalasti lukemaan "vielä yhden, jos toisenkin" sivun. Mukava henkilökavalkadi ja mielenkiintoinen maailma. Sopivasti romantiikkaa. Ei mikään maatajärisyttävä lukukokemus, mutta oikein symppis. Kyllä tähän maailmaan voisi palata toisenkin kerran.