Sielunpiirtäjän ilta

by Joel Haahtela

Rakastetun kirjailijan vangitseva, ajaton teos loihtii esiin taidemaalarin mielenmaiseman.

Vanheneva mestari työstää 1600-luvun Hollannissa maalausta, jota kukaan ei saa nähdä. Iltaisin hän kapuaa huoneeseensa ja kirjoittaa ajatuksiaan ylös. Ystävänsä suostuttelemana maalari ottaa vielä viimeisen oppipojan, nuoren lahjakkuuden, joka pestataan maalaamaan rikkaan silkkikauppiaan muotokuva. Vaistonvaraista työtä seuratessa mestarin sydämessä läikähtää kauan sitten kadotettu riemu.

Kun eräänä kohtalokkaana yönä kaupungissa riehuu tulipalo, kaikkien elämä asettuu uuteen järjestykseen.

Intiimissä kertomuksessa valon lait ja maalauksen taito pätevät elämään yleensä, toisen ihmisen läheisyyteen.

Genres: Fiction, Historical Fiction, Art, Finnish Literature, Novella

237 pages, Hardcover

Published February 21, 2025

Reviews

[Tiina Mahlamäki · Rating 5 out of 5]

Haahtelan pienoisromaanit ovat lääkettä sielulle tässä taide- ja kulttuurivihamielisessä maailmassa. Teoksia pitää lukea hitaasti, ajatus kerrallaan maistellen.

[Päivi Metsäniemi · Rating 4 out of 5]

Sielu läikähtää aina, kun Haahtelalta ilmestyy uusi kirja; tiedossa on rauhallinen, ajatuksia herättävä hetki, ja aina taustatarina onnistuu jollain tavalla yllättämään. Haahtelan pienoisromaanit sijoittuvat hyvin erilaisiin maisemiin, mutta erityisesti viime aikoina niissä on ollut uskonnolishengellistä pohjavirettä runsain mitoin. Niin nytkin. Jo kirjan nimi, Sielunpiirtäjän ilta, vie hetkessä tunnelmaan, jonka kirjailija maalaa tällä kertaa hollantilaisen maalarimestarin siveltimenvedoin.

Minulla on voimakas tunne siitä, että olen lukenut tämän tarinan aiemmin; vanha maalarimestari saa oppiinsa nuoremman, ja yhdessä he opettavat toisilleen maailmasta tärkeitä asioita. Ainakin Anneli Kannon Rottien Pyhimyksessä teema on esillä, mutta näyttämö aivan toinen. Nyt ollaan Hollannissa, 1600-luvun lopussa, ja Hollanti on laajenevan maailman keskiössä, mikä ei jää maalariltakaan huomaamatta. Vauraus karttuu, mutta epätasaisesti, taide on arvossaan, ja taide mielellään seuraa rahaa. Maalarimestarin kertojanääni pohtii taiteen merkitystä ja arvoa ihmisyydelle, ajan kulumista, luopumista, elämää ja kuolemaa. Värejä, muotoa, valoa, varjoa.

Kirja on ilman muuta valtavan kaunis ja lunastaa Haahtela-takuun; mieleen tulee väljyyttä ja kirkkautta tekstiä lukiessa, ja miljöö piirtyy selkeänä ja tunnelmallisena. Se alkaa ja loppuu nopeasti, ja vaikka teksti on ilman muuta proosaa, se lähestyy käsittelytavoiltaan runoutta. Sitä pitäisi onnistua lukemaan runouden tavoin, ei kerralla hotkaisten - vaikutukset säilyisivät ehkä sillä tavalla pidempään. Mutta, ainakin minulla, nykylukijalla, on kiire seuraavan romaanin pariin viihdyttymään —

[Helena · Rating 5 out of 5]

Kaunista, lyyristä ja rauhoittavaa tekstiä Haahtelalta taas kerran. Aiemmat Haahtelan kirjat lukeneelle tämä ei ollut yllätys, osasin tätä maagista lukukokemusta odottaa. Kirja on kuin taideteos, mestarillinen sellainen. Yksi kirjan ydinteema löytyy mielestäni kohdasta, jossa kerrotaan kirkkoisä Augustinuksen ajatuksesta, että on kolmenlaista näkemistä: ruumiillista, henkistä ja mietiskelevää sisäistä näkemistä, jossa aineellisen maailman muodot katoavat. "Mestariteoksessa on mukana aina kolme tasoa, siis myös pilkahdus ikuista".

[Ville Verkkapuro]

Like a goldfinch flying across a placid lake, elegant and perfect, knowing exactly what it's doing. Once again, art and religion, what else would you even need?

[Jenni · Rating 3 out of 5]

3,5
Ensimmäinen lukemani Haahtelan kirja. Tykkäsin tyylistä. Vaikka kirja on lyhyt, sitä on maltettava lukea rauhassa, jotta lauseet ja ajatukset pääsevät oikeuksiinsa. Nyt en ehkä tarpeeksi malttanut. Jotain yllätyksellisyyttä olisin tarinaan kaivannut lisää.

[Riitta · Rating 4 out of 5]

4,5 tähteä. Ah niin upea kirja jälleen kerran Haahtelalta. Luin sen tarkoituksellisen hitaasti, nauttien joka lauseesta ja kirjan tunnelmasta. Kieli on niin kaunista, sisältö henkevää. Tässä sielu lepää.

[Lassi Aalto · Rating 4 out of 5]

Kyllä hän osaa kirjoittaa mukavaa tarinaa ja vielä kiinnostavan juonen ympärille. Ei voi muuta sanoa.
Niin kuin Savon Sanomat arvostelussaan kirjan takaliepeellä sanoo: "Kunpa kaikki lukisivat Joel Haahtelan romaaneja."

[Anselmi Aumo · Rating 4 out of 5]

3.5/5⭐️

Alkuun vähän tahmeeta ja hieman liikaa uskonnollista pohdiskelua mutta oli kyl hyvin kirjotettu. Tosi kaunis, välitön ja tunteellinen. Hieman pompöösi.

[Hanna · Rating 5 out of 5]

Ihana ja kaunis sanoilla taiteiltu maalaus. Tuli hyvä ja kevyt olo.

[Otso Laxenius · Rating 5 out of 5]

Sielunpiirtäjän ilta on tunnelmallinen, lähes unenomaisen herkkä romaani, joka kuljettaa lukijan syvälle ihmisyyden peruskysymysten äärelle. Teos on kuin hiljainen kuiskaus, joka jää viipyilemään lukijan mieleen – yhtä aikaa lohduttava ja haikea.

Romaanissa Haahtela punoo kauniin ja herkkävireisen kertomuksen rakkaudesta, menetyksestä ja kuolemasta. Hän ei tarjoa suuria käänteitä tai dramaattisia kliimakseja, vaan keskittyy pieniin, merkityksellisiin hetkiin, katseisiin ja muistoihin. Henkilöhahmojen sisäinen maailma avautuu lempeästi ja tarkkanäköisesti, jättäen tilaa lukijan omalle tulkinnalle. Rakkaus näyttäytyy hauraana, mutta syvästi vaikuttavana voimana, joka kantaa yli ajan ja tilan.

Samalla Sielunpiirtäjän ilta on ylistyslaulu taiteelle – sen parantavalle, yhdistävälle ja jopa pelastavalle voimalle. Taide on kirjassa kuin näkymätön silta, joka yhdistää ihmisiä, sukupolvia ja sieluja. Se tuo lohtua surussa, valoa pimeyteen ja merkitystä hetkiin, jotka muuten liukuisivat ohi huomaamatta.

Haahtelan kieli on jälleen kerran lumoavan kaunista – lyyristä, mutta silti yksinkertaista. Se soljuu vaivattomasti ja tuo esiin arjen ja muiston maisemat kirkkaasti ja runollisesti. Sielunpiirtäjän ilta ei ole vain romaani, se on kokemus – hiljainen, mutta syvä.

[Leena Sivonen-Virkki · Rating 5 out of 5]

Sielunpiirtäjän ilta oli ensimmäinen lukemani Haahtela. Ennakolta tiesin Haahtelan kirjoitustyylin olevan runollista ja niukkaa, siksi oletin heti, että pidän hänen kirjoistaan. Tämän kirjan aihe ja tapahtuma-aika ja -paikka lupasivat myös hyvää. Pidän alankomaalaisesta taiteesta kovasti ja luen mielelläni siihen liittyvää kirjallisuutta.
Kirja on juoneltaan ja tapahtumiltaan niukka ja se sopii hyvin myös 1600-luvun aihepiiriin. Tuskin taidemaalarit elivät kovin vauhdikkaasti tuon ajan Hollannissa. Pientä draamaa kirjaan tuo kaupungissa tapahtuva tulipalo ja sen jälkeiset tapahtumat, oppipoika Jacobin ja Anne-äidin muutto taiteilijamestarin (minäkertojan) luokse. Juoni tiivistyy loppua kohden, kun jo kuolleeksi luultu Jacobin äreä suutari-isä palaa noutamaan jo hylkäämäänsä Anne-vaimoaan takaisin kotiin. Annen ja Jacobin tarina päättyy onnellisesti, kun he lopulta perivät taiteilijamestarin asunnon hänen kuolemansa jälkeen.
Tarinan minäkertoja niemeämätön taiteilija pohdiskelee taidetta ja elämää kirjassa kauniisti. Samalla hän kaipaa menettämäänsä perhettään, Paulus-poikaansa ja vauvana kuollutta Greta-tytärtään. Eniten hän kuitenkin kaipaa vaimoaan Agnesia, joka lapsensa menetettyään vaipuu syvään melankoliaan ja kuihtuu pikkuhiljaa pois elämästä ja hukuttautui jokeen.
Kirjan kieli on kaunista, ohutta ja herkkää kuin keltainen silkkiliina, jonka Jacob maalaa taidokkaasti silkkikauppiaan kaulaan. Pidin kirjasta kovasti ja haluan lukea muutkin hänen kirjansa.

[Hannu Pelttari · Rating 5 out of 5]

Jos haluat lukea kauniita, hyvin ajateltuja lauseita, jotka rauhoittavat, tässä sinulle kirja. Minulle tämä oli parasta Haahtelaa. Ja poikettiinhan nyt siitä saman kirjan kirjoittamisesta sikäli, että eipä lähdetty matkalle. Toki ollaan matkalla seuraamassa mestarimaalarin (ilmeisesti Jan Moestart) kehittymisen alkuvaiheita.

Haahtela pohtii aina elämää, kuolemaa, Jumalaa ja uskoa. Niin nytkin ja saattaahan monelle nuo ajatuksenjuoksut, joissa Jumalalta löytyy aina naseva viimeinen sana, tuntua ontoilta tässä pahassa maailmassa. Ajatelma nuoren lapsen kuolemasta "miksi lapsukaisen annetaan katsoa maailma, jos maailmaa ei kuitenkaan anneta hänelle", kosketti minua. Kun kaupunki paloi, kaikki eivät kuolleet, koska "Jumala oli sentään vähän armollinen, vaikka nukkui taas viime yönä selkä ihmiseen päin." Mainio toteamus, vaikka en tiedä onko se armollinen vai armoton.

Uskottavan tuntuisesti Haahtela kuvaa muotokuvamaalaamista niin ajatusprosessina kuin teknisenä maalaamisena. Hyvä että on ainakin yksi luotettava ja harkitseva Haahtela.

[Merja · Rating 5 out of 5]

Joel Haahtelalla on runollinen ja filosofinen tapa kuvata pieniä hetkiä, joista muodostuu kokonainen kirjan maailma. Sielun piirtäjän ilta kuvaa ikääntyvän 1600-lukulaisen taiteilijan viimeisiä aikoja vieraillen myös menneisyyden elämäntapahtumissa. Toisaalta tapahtuu vähän ja toisaalta hyvin paljon. Pidän tavasta, jolla Haahtela eläytyy maalaamiseen ja maalauksen taustalla olevaan filosofiaan 1600-luvun hengessä. Tunnelma on paikoin mystinen ja hauras. Suosittelen kirjaa, kun haluaa vetäytyä maailman melskeestä ja rauhoittua hetken.

[Lechw · Rating 4 out of 5]

Kaunista ja aforistista. Jälkimmäinen puolisko menee ehkä hieman sovinnaisilla ja odotetuilla poluilla. Haahtelan tyyli hioutuu kirja kirjalta akvarellimaisemmaksi. Harkituilla, läpikuultavilla vedoilla kuvataan myös paljon sellaista, mitä ei suoraan näy.

[Inka Partanen · Rating 4 out of 5]

Ties miten mones Haahtela jo itselleni, enkä ole tainnut koskaan pettyä. Haahtela pääsee tuokiossa syvälle ja tavoittaa aina jotain kaunista - lisäksi se syntyy uskomattoman kiireettömän tuntuisesti, vaikka kirjat ovat lyhyitä ja lause napakka.

[Kirsi Kero · Rating 4 out of 5]

”Mestariteoksessa on mukana aina kolme tasoa, siis myös pilkahdus ikuista.”

[Suvi · Rating 3 out of 5]

⭐️ 3,5

[Minna H · Rating 4 out of 5]

Täydellinen kirja hiljaiselle viikolle. Myös kuin rukous tähän maailmanaikaan. ❤🙏

[A Ojala · Rating 4 out of 5]

"Olen ennenkin huomannut, että kaltoinkohdellut tuntevat tekevänsä jatkuvasti väärin, vaikka olisivat esimerkillisiä."

[Riitta · Rating 4 out of 5]

Kirja kuin meditointia ….

[Readerwhy]

Aina välillä on hyvä rauhoittua Haahtelan luomissa maailmoissa.

[Anni Strang · Rating 3 out of 5]

Yleensä pidän Haahtelan pienoisromaaneista mutta tämä ei ollut yhtä ihana kokemus kuin edelliset. Ehkä kirjoitustyylin jyrkkyys kirjan alussa tuntui teeskennellyltä?

[EevaU · Rating 3 out of 5]

3.5

[Erika Uotila · Rating 4 out of 5]

Rauhallinen ja toisaalta myös kaunis kuvaus hollantilaisesta taidehistoriasta ja silkin tiestä, elämästä ja menetyksestä.

[T · Rating 5 out of 5]

Aivan uskomaton

[Heli Y · Rating 4 out of 5]

Taidemaalari Hollannissa, hänellä oppipoika, tulipalo ja elämän pohdintaa

[Akseli Koskela · Rating 3 out of 5]

Imelää ja vetelää

[iina · Rating 4 out of 5]

Taattua Haahtelaa. Ahmin ehkä liian nopeastikin, silti kaunista proosaa ja kiehtovia ajatuksia, sielunliikkeiden sanoitusta.

[Anja · Rating 4 out of 5]

Vanheneva taidemaalari työstää 1600-luvun Hollannissa maalausta, jota kukaan ei saa nähdä. Ystävä tuo hänelle oppiin Jajob-nimisen oppipojan, joka saa tehtäväkseen maalata taulun silkkitehtailijasta. Oppip+oika ja hänen äitinsä jäävät meswtarin luokse asumaan, kun sattuu kaupunkipalo, jossa oppipojan koti tuhoutuu. Ei paljon tapahtumia, mutta kirja pitää otteessaan ja lumoaa siten, ettei pysty lukemaan jotain toista kirjaa heti perässä.

[Pekka · Rating 5 out of 5]

Aah.